Kansalaiseksi?

Olen miettinyt useasti haluanko jossakin kohtaa Tanskan kansalaisuuden. Nykyään kun saa pitää myös omansa, kun laki uudistettiin muistaakseni viime vuoden syyskuussa.

Etuja siitä ei skandille paljoa ole, koska meillä on jo niin hyvät sopimukset keskenään. Toki saisin äänestää ja olisin sitten ihan virallisesti tanskalainen.

Olin yllättynyt kuinka nopeasti saisin kansalaisuuden täällä.

2 vuotta:

Kielitesti

Tanksan yhteiskunnan, kulttuurin ja historian testi

Lupaan olla uskollinen Tanskalle

Pystyn elättämään itseni

En ole tehnyt rikoksia

Olen hoitanut raha-asiat hyvin

yli 5 vuotta

Ei tarvita mitään todisteita/testejä

Hyväksiluetaan alle 16 vuotiaana asuttu 5 vuotta Suomessa ( vain jos alkuperäinen suomalainen, eikä maahanmuuttaja)

Kuulostaa omasta mielestäni aika nopealta ja helpolle. Itselle tulee kaksi vuotta täyteen heinäkuussa, mutta vielä en halua tanskalaiseksi. Tuo 5 vuotta ilman testejä kuulostaa todella todella helpolle ja siihen voisin jopa tähdätä. Kaikkia hyötyjä/haittoja en ole edes miettinyt, joten 3 vuodessa ehdin senkin tehdä. Muilla kokemuksia?

Suhteet Oma elämä Suosittelen

Mobile Pay

En tiedä kuinka suosittu kyseinen Aps on Suomessa, mutta Tanskassa se on kovassa käytössä. Eikä ihme!

Yksi maksaa laskun, muut maksavat Mobile Paylla maksajalle. Raha tulee samantien tilille, vaikka olisi eri pankki. Monessa kaupassa voi myös maksaa Mobile Paylla. Kirpputoreilla, myyjäisissä jne on käytössä Mobile Pay.  Kaupassa/ravintolassa korttikone rikki tai yhteydet ei toimi, niin voit maksaa Mobile Paylla. Joten käteistä ei tarvitse paikoissa joissa ei kortti käy. Muuta et tarvitse maksaessa kuin vastaanottajan puhelinnumeron. ( Toki kummallakin täytyy olla sovellus )

Näin otat käyttöön: Lataa sovellus, rekisteröidy käyttäjäksi. Tarvitset; henkilötunnuksesi, IBAn muodossa tilinumerosi ( FI alkuinen ), Debit/Credit kortin numeron ja tarkista, että kortillasi voi tehdä verkkomaksuja. Ja sovellus on ilmainen, eikä siirtäminen tai vastaanottaminen maksa erikseen lisämaksua. Eli siirrät 10e, tililtäsi veloitetaan 10e. Verkkopankissa maksaessa maksaa n. 0,20e/per maksu ja siirto voi kestää parikin päivää.

Maksaminen on niin helppoa. Avaa sovellus ja näppäile salasana. Merkitse kuinka paljon haluat maksaa ja sitten valitset numeron luettelosta tai näppäilet sen. Sitten hyväksyt ja se oli siinä. Sovelluksella voit myös lähettää pyynnön toiselle, että hän muistaisi siirtää rahaa sinulle.

Sovellus toimii kaikkien pankkien tilien kanssa ja kaikissa käyttöjärjestelmissä. Muista olla tarkkana syötätkö Debit vai Credit puolen tiedot sovellukseen. Päivä siirtoraja on 250e ja vuosi raja 15 000e. 

Itse en ole testannut, mutta kuulemani mukaan toimii myös eri maiden kesken. Täytynee testata joku päivä.

Kellään muulla käytössä? Jos ei, niin kokeile! Tekee maksamisesta niin paljon helpompaa!

Suhteet Oma elämä Suosittelen Raha