Hiki tulee katsoessa

Katsoin Mestarien liigan ensimmäiset välieräpelit. Syke nousi ihan vain istuessa. Oli menoa ja meininkiä. Latausta. Tiukkoja tilanteita. Erityisesti mieleen jäivät seuraavat seikat:

  • Jan Vertonghen. Googlailin ottelun jälkeen uutisia. Odotin saavani pian tiedon, että hän on, jos ei kuollut, niin ainakin vakavasti loukkaantunut. Sen verran pahalta nimittäin näytti päähän tullut isku ja erityisesti jälkitilanne, jossa Janin jalat pettivät alta.
  • Ajax ja nuoruuden riemu. Heidän pelissään oli jotain vastustamatonta. Tottenham jäi telineisiin, kun Ajax oli jo loppusuoralla. Luulen ja toivon, että ihan jo panoksien vuoksi, Tottenham tulee paremmalla ilmeellä ensi viikon otteluun.
  • Messi. En pidä hänestä. Ennen ottelua luin jostain (mahdollisesti valheellisen) sitaatin, jossa Messi kyselee miksi pelkäisi ihmistä, jonka nimi on Virgin (Virgil van Dijk). Ihanan röyhkeää puhetta aiemmin niin värittömältä ja mauttomalta Lionelilta. En vieläkään voi sanoa, että erityisesti fanittaisin häntä, mutta rehellisyyden nimissä: on siinä jotakin hienoa, kun yli kolmekymppinen mies on liekeissä ja pyörittää nuorempiaan.
  • Liverpoolin tilanne. 3-0 on ikävä tulos takaa-ajettavaksi. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että Mestarien liigassa voi käydä ihan mitä vaan. En siis vielä menetä uskoani.
Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Ennustuksia

Mestarien liigan välierät alkavat tänään. Illalla välierän avausottelussa kohtaavat Tottenham ja Ajax. Huomenna vuorossa ovat Barcelona ja Liverpool. Vähän yli viikon päästä tiedämme kuinka tässä oikeasti käy. Oraakkelilla saattaa kuitenkin olla aavistus kaikesta jo nyt.

Tottenham-Ajax. Kummallekin toivoisi menestystä. Tottenhamin viimeisin Valioliigan mestaruus on 60-luvulta. Pokaalin nostelua ei ole odotettavissa tänäkään vuonna. Euroopan kentillä menestystä tuli edellisen kerran 80-luvulla. Ajaxilla on taas paikkansa kaikkien suomalaisten sydämissä. Viimeisin Chämppäri-voitto on vuodelta 95 (-95!!), jolloin Litti teki historiaa.

Nyt ei kuitenkaan pelata sympatialla tai historialla, vaan mietitään kylmiä faktoja. Tottenham on ailahdellut Valioliigassa, kun taas Ajaxilla on puhdas taulukko viimeisistä Hollannin liigan eli Eredivisien peleistä. Kummatkin ovat raivanneet tieltä isompiaan tämän vuoden Mestarien liigassa. Ajax on kuitenkin jo nyt tehnyt mahdottomasta mahdottoman voittamalla aluksi Real Madridin ja sitten Juventuksen. Edes minä oraakkelin ominaisuudessa en olisi osannut ennustaa sitä tapahtuvaksi. Tällä momentumilla Ajax menee tästä kaksikosta finaaliin.

Barcelona-Liverpool. Tämä on paha pari. Ei vähiten sen vuoksi, että tiedän selkeästi kumman haluan voittavan. Katsotaan kuitenkin statistiikkaa ensin. Barcelona johtaa La Ligaa tällä hetkellä noin kymmenellä pisteellä. Mestarien liigassa se selviytyi lohkovaiheessa voittajana jatkoon. Neljännes- ja puolivälierissä Barca pääsi suhteellisen helpolla, vaikka vastassa olikin esimerkiksi Manchester United. Liverpool taas taistelee tällä hetkellä tasaisesti Cityn kanssa Valioliigan voitosta. Pooli kampitti neljännesvälierissä Bayern München-jättiläisen. Toisaalta puolivälierä oli hiukkasen helpompi Portoa vastaan.

Tämä on tiukka kamppailu. Ajoittain pelkään Liverpoolin ailahtelua, mutta jos jotain toivoo, niin siihen täytyy myös uskoa. Ennustan, että Liverpool menee tästä parista jatkoon ja saa uuden mahdollisuuden Mestarien liigan voittoon viime vuoden katkeran tappion jälkeen. Ennustukseen saattaa hiukan vaikuttaa myös oma preferointini. Kyllä kai ennustajallakin saa olla suosikkeja.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta