Pettymyksestä seuraavaan

Maastohiihdon MM-kisat ovat suomalaisittain alkaneet huonosti. Sinivalkoista penkkiurheilijaa koetellaan. Iloinen kisahuuma ja jännitys ovat vaihtuneet ahdistuneeseen kynsien pureskeluun ja kyyneleiden pidättelyyn. Edes pullaa ei tee mieli.

Yhdistetyn päävalmentaja varoitteli heti kisojen alla, että hyppy on täysin kateissa. Minne se hävisi, kun hetki sitten vielä voitettiin maailmancupin kisoja? Mäkihypystä on turha puhuakaan. Siellä kynnetään ja syvällä. Entäs sitten hiihto? Kristalla on joku vialla. Toki koko kauden ajan on ollut hiukan takkuista. Silti nykyinen nihkeä meininki lupailee köyhää mitalisatoa.  Ristomatti kompastui ja Iivokin reväytti takareiden. Ainoa mitä puuttuu on, että Kerttu Niskasen flunssa tarttuu koko joukkueeseen.

Tämä ei edes ole koko viikonlopun pettymyssaldo. Susijengi hävisi juuri Venäjälle ratkaisevan MM-kisakarsinnan ottelun. Rehellisesti sanottuna vastustaja tuntui etukäteen niin ylivoimaiselta, etteivät odotukset olleet ennen ottelua kovin korkealla. Itse matsin aikana peli näytti hyvältä ja uskalsin jo hetken toivoa parasta. Mutta ei. Toki tähänkin täytyy olla tyytyväinen. Suomi ei ole koskaan aiemmin pelaamalla päässyt koripallon maailmanmestaruuskilpailuihin, joten jo näin täpärälle menneet karsinnat olivat upea saavutus. Perjantain voitto Ranskasta oli uskomaton, varsinkin kun tiedetään, että Suomi pelaa ilman kaikista kirkkainta tähteään (Lauri, puhun sinulle). Tappio on kuitenkin tosiasia ja pelit päättyivät tähän.

Olisiko ensi viikko parempi? Pessimismi hiipii mieleen. Mistään ei tule mitään. Ei tule yhtään mitalia. Norja ja Ruotsi voittavat kaiken. Joku jää vielä kiinni dopingista. Ei. Nyt pysäytän tämän kelan ja elän tässä hetkessä. Kisoja on vielä viikko jäljellä. Iivon päämatka, 15km perinteisellä, on luvassa keskiviikkona. Jos sieltä ei tule mitalia, niin sitten… Elämä jatkuu ennallaan. Mutta kyllä se silti ärsyttäisi.

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

Hiihdon MM-kisojen epävirallinen kisaopas

Kröhöm. Hiihdon MM-kisat alkavat tänään avajaisten merkeissä Itävallan Seefeldissä. Huomenna päästään tositoimiin. Vaikka oma valmistautuminen on ollut huonoa, päätin silti listata kisavinkit oppaan muotoon.

  • Maastohiihdon sprintit to 21.2. Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä, voiko sprinteistä odottaa mitään. Ainakaan mitalia. Ristomatti Hakolalle asetettiin paineita jo vuosi sitten Koreaan. Hän tuntuu olevan ihan kärjen tuntumassa, mutta silti mitalikolmikon ulkopuolella. Kuitenkin koska kyseessä on pikamatka, kaikki on mahdollista. Kaatuminen, välinerikko, latukahinointi.  Urheilijalle nämä eivät välttämättä ole mukavia asioita, mutta katsojalle hyvää viihdettä. Sprinttien ollessa kyseessä painotan seuraavaa: telkkari auki viimeistään finaalien kohdalla klo 15.25. Jos myöhästyt, koko kisa voi olla ohi. 
  • Yllätysmitsku. Sitä toivotaan ja odotetaan. Tällä kertaa heitän haasteen yhdistetylle, joka on ollut menestyspimennossa ja pitkään. Ilkka Herola ja Eero Hirvonen. Puhun teille. Myös joku muu saa yllättää.
  • Viestit. Ne ovat yleensä hyvä tasaisen laadun mittari. Olisiko nyt taas viestimitalin vuoro joko maastohiihdossa tai yhdistetyssä. Parikilpailujenkin mitalit kelpaavat, mutta olisi se hienoa, jos ihan neljä tyyppiä onnistuisi yhdessä.
  • Hidastuskuvat ja räkä. Se roikkuu, lentää ladun sivuun, valuu noroina suuhun. Ihan sama. Jos urheillaan tosissaan, niin eritteillä ei ole mitään väliä. 
  • Lehmänkellot. Mikään ei tuo mieleen keväthankia yhtä tehokkaasti, kuin keskieurooppalaiset kisaturistit ja lehmänkellojen kilinä. 
  • Loppusuoran kamppailut. Mika Myllylä ja Thomas Alsgaard ja Ramsau 1999. Matti Heikkinen ja Lahti 2017. Hiihtäjät ovat kuin moottorilla käyviä ravihevosia, kun he pääsevät viimeiselle suoralle. Se villi voima ja rujo runttaus. Aah. Näitä odotan.

 

  • Valmistautuminen: pieni kävelylenkki ulkona, niin että posket punoittavat. Trikoohousut ja villasukat jalkaan, paidankin saa pukea. Joko sohvalle istumaan tai lattialle venyttelemään. Venyttely antaa illuusion omasta urheilullisuudesta.
  • Kisaeväät: laskiaispulla ja kaakao. 
  • Mitaliveikkaus: 5 (Iivo, Krista, yhdistetyn parisprintti, viesti (maastohiihto joko miehet tai naiset) + joku ihan ylläri)

 

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta