Ajatuksia aikuisuudesta ja kuolemasta – SATAKIELI taas blogissa
Hei pitkästä aikaa!
Taas on aikaa hiukan vierähtänyt ja aurinko alkaa onneksi taas paistaa. Ikävät asiat ja surun pahin terä alkaa vetäytyä kauemmas. Olen ollut aina taitava tunkemaan surun ja pahoinvoinnin jonnekin niin syvälle pimeään, etten itsekään enää löydä niitä ja sitten ihmettelen,kun on paha olla. Asiaa ei aikanaan auttanut ollenkaan hoitamaton kaksisuuntainen mielialahäiriö – en muista olenko siitä täällä kertonut, mutta Instassani ainakin.
Vaikka nykyään sairaus on hoidossa ja tiedostan tapani toimia, en silti osaa surra itkien ja purkaen tunteita mielessäni tai jollekin toiselle. Osittain siitä syystä päädyin valitsemaan perukirjoituksen kanavakseni. Kun tätini kuoli, syntyi varmaan monelle ikäiselleni tuttu ongelma. Vanhemmat sukulaiset eivät osaa käyttää sähköisiä palveluita tai tiedä, miten kuoleman jälkeisiä asioita hoidetaan, jolloin jonkun täytyy auttaa. Koska minulla ei ole päivätyötä, heittäydyin asioiden selvittelyyn ja lopulta laadin myös perukirjan.
Se oli jotenkin lohdullista ja tuntui viimeiseltä tärkeältä palvelukselta tädilleni. Selvittää hänen laskunsa ja omaisuutensa, arvioida se, kirjata kaikki ylös viranomaisia varten. Samalla paneuduin ensimmäistä kertaa siihen, mikä odottaa sitten, kun aika äidistäni ja isästäni jättää. Otin puheeksi pohjoisessa olevat maatilkut ja talot ja niiden kohtalon.
Prosessissa itselleni valkeni, että ainakaan minua ei ikä tai vanheneminen sinänsä ole havahduttanut kaiken rajallisuuteen. Vaikka täytin viisikymmentä viime vuonna, en joutunut mihinkään kriisiin tai alkanut laskea jäljellä olevia päiviä. Aikuisuus ja ikääntyminen kerrostuvat minuuteen pikemminkin menetysten kautta.
Kun mummoni 2018 viimeisenä isovanhemmistani kuoli, se tuntui virstanpylväältä. Aina elämässä olleita mummoja ja pappoja ei enää ollut. En selvästi ollut enää lapsi. Tätini kuolema tuli täysin puun takaa, ja vaikka hän oli kyllä jo 79-vuotias, se oli iso isku. Kuolema tuli taas lähemmäs. Sitä tajusi jotenkin kirkkaasti, että omien vanhempien ikäpolvi on jo elämänsä illassa, että siihen suuntaan olen itsekin lipumassa.
Huoleton biletyttö kolmenkymmenen vuoden takaa tai onnellisesti pariutunut uraputkinainen parinkymmentä vuotta sitten ei moista tiedostanut. Tuhlasin rahani röyhkeästi ja riemulla, bailasin ja rietastelin, eikä mieleenkään tullut, että täältä pitää joskus lähteä. Nyt olen alkanut säästää ja kerroin sekä sisarilleni että eksälleni, miten minut pitää manan majoille saatella. Haluan porukan kotiin tai ravintolaan, syömään hyvää ruokaa ja juomaan viiniä tai olutta. Paljon musiikkia, kukkia ja myös naurua. :D
Kuten olen kertonut, koko viime vuoden loppu oli tosi tahmaista kirjoittamisen suhteen, mutta nyt olen taas raapustanut jo viime kesänä kirjoittamaani tarinaa. Sitä en ihan heti vielä lupaa, sillä oikolukuun voi mennä aikaa, mutta päätin nyt, etten pihtaa enää muutamaan vanhaa tarinaa. Jos joskus muokkaan ne kirjoiksi, se tapahtukoon kun sen aika on, mutta nyt pistän taas Satakielen, Seuralaisen ja Sopimuksen blogiin ilmaiseksi luettavaksi.
Satakielen julkaisin jo (linkki ensimmäiseen lukuun alla). Muut tekstit tulevat blogiin myös viimeistään ensi viikolla. Satakielessähän Katariina joutuu erämaassa eksyksiin ja sitä kautta vaarallisen Levin kidnappaamaksi. Senhän tietää, miten siinä sitten käy.:D Seuralainen taas on tarina Ellenistä, joka aloittaa escort-uran ja Sopimus kevyt harlekiinimainen stoori sopimusavioliitosta. Teosluettelo-linkistä pääsee taas tarkastelemaan koko tuotantoa, ja sieltä löytyy myös tie lukemaan/ostamaan tarinoita, jos siltä tuntuu.
Nyt siirryn uuden tarinan pariin ja se tuntuu vihdoin taas hauskalta. Ihanaa!
Valoisia päiviä toivotellen
Lilith
TEOSLUETTELO JA JUONIKUVAUKSET