Joulun jälkeen – novelli ja tunnelmia
Hei ja hyvää uutta vuotta!
Alun perin ajattelin julkaista kolmannen novellin välipäivinä, mutta rakas tätini kuoli äkillisesti aatonaattona ja se lamaannutti hyvin palanneen kiinnostuksen kirjoittamiseen. Vanhempani ovat jo iäkkäitä hekin ja lähdin heti joulun jälkeen pohjoiseen hoitamaan asioita. Vähät arkipäivät täyttyivät siten surusta ja myös erilaisista yhteydenotoista viranomaisiin.
Olin kyllä jo kirjoitellut viimeisintä pikku tarinaa aika pitkälle, joten nyt se on sitten Storytelissä, Nextoryssa ja omassa kaupassa.
Ottaen huomioon miten kovasti viimeisten parin vuoden sisään tällaista minusta varsin viatonta viihdettä on piiloteltu lukuaikapalveluissa, oli aika hienoa, että tätini joka oli kahdeksankymppinen, ei silmäänsä räpäyttänyt, kun kuuli kirjallisuudenlajistani. Hän kuunteli ja luki haastatteluni, näytteitä teksteistä ja nauroi kaikelle makeasti. Ennen kaikkea hän kannusti minua ja ihmetteli satunnaista paheksuntaa ja halveksuntaa.
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta Meri-Lapista ja niitä perukoita muistetaan usein mainita vanhoillisiksi. En myöskään ole mistään boheemista taiteilijaperheestä, jossa on perushuttua ilmaista itseään miten tahtoo. Tulen ihan tavallisesta duunariympäristöstä. Silti sekä vanhempani ja nyt edesmennyt tätini ovat suhtautuneet kirjoittamisiini varsin mutkattomasti. Siitä olen tosi iloinen ja ylpeä.
Vähitellen palaan tästä keskeneräiseen tarinaan ja toivon, että tälle vuodelle olisi luvassa vähemmän ikäviä yllätyksiä. En osaa sanoa, milloin uusi stoori on valmis, mutta aika pitkällä minä jo olen. Siinä sankarin viittaa kantaa Petoksen vähemmän sankarillinen Ludwik, joka on vuosien mittaan saanut elämänsä kuntoon ja perustanut menestyvän kukkakauppaketjun. Hän ihastuu pahanpäiväisesti häitään valmistelevaan Oliviaan, mutta asioita mutkistaa paitsi Olivian häät myös hänen rikolliset sukulaisensa. 😀
Sellaista tällä kertaa. Toivotan kaikille valoisia päiviä ja ihanaa uutta vuotta.
Lilith
ps. Meinasi ihan maistiainen unohtua. Korjataan asia näin pari tuntia myöhässä! :)
________________________________
Venyttelin nautinnollisesti ylellisissä harmaissa silkkilakanoissa ja kuulin suihkun kohinan loppuvan. Pikkujouluista oli kulunut useampi viikko, ja minä tunsin itseni melkoisen hemmotelluksi. Vielä kuukautta aiemmin en olisi ikinä uskonut, että ajautuisin suhteeseen Juhan, firmamme toimitusjohtajan kanssa.
Pikkujouluista oli ollut muodostumassa jo valtava pettymys, kun Lauri, josta olin ehtinyt haaveilla aivan liikaa, oli ilmestynyt paikalle itävaltalaisen tyttöystävänsä kanssa. Olin heittäytynyt kiihkeään seksiin Juhan kanssa ja joka päivä toivoin, että se olisi ainut kiihkeä muistoni pikkujouluista. Valitettavasti vain olin retkahtanut myös Lauriin, joka oli käsitellyt minua henkeäsalpaavan nautinnollisesti tyttöystävästään huolimatta. Vaikka olin kehottanut Lauria viestittämään, jos hän haluaisi lisää, sellaista ei ollut tapahtunut. Se kieltämättä kaiveli minua yhä ja vei hohtoa vanhemman, vaikutusvaltaisen miehen rakastajattarena olemisesta.
Olin kuitenkin varsin käytännöllinen ihminen, ja se puoli minusta oli vakuutellut minulle alusta asti, että olisi huomattavasti järkevämpää panostaa Juhaan. Oli turha haikailla Laurin perään, joka ei näyttänyt olevan kiinnostunut edes seksisuhteesta saati mistään vakavammasta. Juha oli fiksu, hyvännäköinen ja varakas ja hän oli antanut minulle jo joululahjaksi kalliin nahkalaukun ja vielä kalliimpia alusvaatteita. Hän oli selvästi ihastunut minuun, vaikka häpesikin suhdettamme ikäeromme vuoksi. Minua miehen häpeily vain kiihotti ja se teki seksistä entistä parempaa. Siinä oli aluillaan olevalle suhteelle jo monta plussaa.
Tämä oli toinen kerta, kun mies oli tuonut minut kotiinsa Töölöön. Juhan ex-vaimo oli saanut erossa omakotitalon, ja mies oli ostanut itselleen suuren kerrostaloasunnon 1960-luvulla rakennetusta talosta. Asunnossa kaikki oli modernia valkoista ja mustaa lukuunottamatta värikkäitä suuria maalauksia seinillä, ja minä olin tutustunut jo tärkeimpiin kalusteisiin huolella.
Eilen illalla Juha oli nainut minua mustalla nahkasohvalla ja päivällisen jälkeen ruokapöydällä. Töissä hän kutsui minut milloin mihinkin, missä kukaan ei voinut meitä nähdä. Vanhassa konttorissa oli tyhjiä huoneita, siivouskomeroita ja varastoja, joista en edes tiennyt, ja niissä Juha otti minut kerta toisensa jälkeen nautinnosta huohottaen.
Tänään mies oli lähdössä käymään ex-vaimonsa luona, sillä hänen lapsensa ja lapsenlapsensa kokoontuisivat sinne uuttavuotta viettämään. Minä en tiennyt, mitä tekisin. Minut oli kutsuttu bileisiin, joissa törmäisin entiseen poikaystävääni ja ehkä Lauriinkin ja toisaalta tyttöporukkaan, joka suuntaisi myöhemmin Kansalaistorille. Todennäköisesti valitsisin pelkurin tien ja tyttöporukan, vaikka toisissa bileissä olisi parikin hyvää ystävääni.
Puhelimeni yöpöydällä piippasi ja luin hajamielisesti viestin. Sitten aivoni heräsivät ja nielaisin. Viesti oli Laurilta, jonka numerosta ei ollut kuulunut viikkoihin mitään.
Mikä sun lempiväri on?
Millainen kysymys se muka oli? Se ei kuulostanut salaiselta hauskalta, jota olin miehelle ehdottanut, kun oli käynyt ilmi, että hänellä oli tyttöystävä ja mukavan avoin suhde. Sydämeni rynnisti silti jo täyttä vauhtia rinnassani, enkä pystynyt pitämään yllä pinnisteltyä närkästystä. Kysymys oli yksinkertainen ja siihen oli helppo vastata. Vaikka tietenkään minun ei pitäisi. Ainakaan heti. Sormeni jättivät aivojeni käskyn huomiotta ja naputtelivat vastauksen.
Punainen.
Sain vastaukseksi uuden kysymyksen.
Lempielokuva?
Minulla oli monta lempielokuvaa, ja minun olisi pitänyt kysyä Laurilta, mihin ihmeeseen hän kysymyksillään tähtäsi. Sen sijaan valitsin yhden ehdottoman suosikin ja naputtelin tottelevaisesti:
Happy-Go-Lucky (Mike Leigh)
Vastaus tuli taas nopeasti ja se järkytti minua.
Ei Vera Drake?
Oliko Lauri nähnyt Vera Draken? Kaikki eivät todellakaan tienneet Leigh’n elokuvia. Korvissani suhisi ja vatsassani kiemursi ihanasti, mutta kun kuulin lähestyvät askeleet, painoin puhelimen nopeasti äänettömälle ja melkein nakkasin sen yöpöydälle.