Hei!

Tässä on ollu niin paljon äksöniä viikonloppuna, että tarinan jatko vähän viipyi, mutta tässä se nyt kumminkin on! Lopusta pääsee sitten ihmettelemään muitakin tarinoita yhden luvun verran, jos siltä tuntuu. 🙂

Oikin kivaa alkavaa uutta viikkoa!

t. Lilith

___________________________________

 

Emil lähti vasta paljon myöhemmin ja siihen mennessä koko pirtti lemusi seksiltä. Mies ei ollut juuri puhunut seksin lomassa. Hän oli vain kellistänyt minut milloin mihinkin ja nainut nautinnosta haukahdellen. Hän oli kyllä yrittänyt pitää huolen, että minäkin nautin, mutta pettymyksekseni kiihkoni oli lopahtanut nopeasti.

Olin kyllä lauennut vielä pari kertaa, mutta kun ensihuuma touhusta oli kadonnut, en enää ollut jaksanut innostua kuten ensimmäisellä kerralla. Yrittämisen puutteesta en kyllä itseäni voinut syyttää. Olin antanut Emilin pyöritellä minua mielensä mukaan, nipistänyt silmäni kiinni ja yrittänyt keskittyä. Valitettavasti ajatukseni vain harhailivat aina väärille urille. Kun yritin pakottaa itseni irti Ilmaria koskevista fantasioista, se vaati niin suuria ponnistuksia, että keskittymiseni seksiin herpaantui – niin rajua kuin se olikin. Kun Emil viimein pukeutui lähteäkseen, hän heitti minulle keinutuoliin jääneen vaaleanpunaisen aamutakkini ja sanoi:

-Soita, jos tuut kaupunkiin. Mä en saanu läheskään tarpeeksi.

Olin jo tuntikausien panemisesta puolihorteessa, mutta hymyilin Emilille.

-Okei.

Kun mies lähti, kietouduin läpikuultavaan, pieneen takkiini ja jäin sohvalle makaamaan. Minun olisi pitänyt tuulettaa, peseytyä ja pyyhkiä sohva, mutta en millään jaksanut. Venyttelin hajamielisesti käsivarsiani ja huomasin toivovani, että joku sallittu mies saapuisi seuraavanakin päivänä.

Ehkä voisin antaa Ilmarin elää omaa elämäänsä aivojeni pimeissä sopukoissa. Mitä pahaa mielikuvituksessa oli? Kun heittäytyisin seksiin, aikakin kuluisi huomattavasti nopeammin.

Viimeisin ajatus masensi minua vähäsen. Vietin kuherruskuukauttani. Eikö ajan olisi pitänyt suorastaan lentää? Kun otti huomioon, että minulla oli lupa pitää useita rakastajia, sen olisi luullut kiitävän kuin Concorde.

Kului tuskin varttituntia, kun kuulin auton ajavan pihaan ja jähmetyin paikoilleni. Kello oli jo kuusi, joten kukaan rakennusmies tuskin tuli tähän aikaan. Sen oli pakko olla Tuure.

Kun aviomieheni ilmestyi ovelle, nousin kyynärpääni varaan ja yritin näyttää salaperäiseltä. Näpelöin aamutakkini vyötä ja toivoin, että Tuure oli tarkoittanut, mitä oli veljestään sanonut. Miehen ilme näytti aluksi väsyneeltä, mutta hänen katseensa terävöityi, kun hän huomasi minut sohvalla.

-Emil kävi täällä, sanoin nopeasti tummalla äänellä ja lisäsin:

-Sillä vähän kesti.

Tuure silmäili minua päästä varpaisiin, tuli lähemmäs ja avasi takkini. Hän silmäili  punaisiksi purtuja ja imettyjä rintojani ja seksin jäljiltä liukasta vartaloani, istuutui viereeni ja hyrähti:

-Sähän olit nopea. Mä aattelin, että sen moraali kestää ees kuukauden.

Hänen silmänsä välähtivät ilmiselvästä innosta, ja hän sanoi:

-Panikohan se sut paksuksi?

Ajatus ei tuntunut niin innostavalta kuin olisi voinut, vaikka se seksin aikana oli kiihottanut minua. Heitin kuitenkin kevyesti:

-Ainaki yritys oli kova. Se haluu lisääki.

Tuure nosti toista säärtäni kuin olisin ollut jonkinlainen esine ja vihelsi.

-Ihana umpeen nussittu pikku Elsi. Mun pitää saada sut heti kans.

Mies ei vaivautunut riisumaan vaatteitaan – ei edes puvuntakkiaan. Hän otti vain kalunsa esille, painautui päälleni ja työntyi sisääni siinä. Makasin kyljelläni, puristin reisiäni yhteen ja inisin tuskasta ja nautinnosta, kun aviomieheni alkoi naida minua murahdellen ja tiukoin, nopein työnnöin. 

Hänen kiihkonsa oli aivan eri luokkaa kuin viime päivinä muutoin, ja kun hän tukisti hiuksiani ja aurasi turvonneen pilluni auki, kiihotuin siitä, miten eläimellisesti hän minua käsitteli. Kuten veljensäkin. Olin aiemmin ajatellut astutettavaa tammaa ja nyt jos koskaan tunsin sellainen olevani.

-Veljen siemenet sisällä. Voi jumalauta. Täällä se on pannu mun vaimoa mun selän takana. Tuntuiko hyvältä, kulta? Oliko ihanaa saada Emil hairahtuun?, Tuure huohotti katkonaisesti.

Läähätin myöntymystäni, kun kipeä orgasmi lepatteli vatsassani ja puhkesi sitten sykähtelemään jalkovälissäni. Tuure laukesi miltei saman tien ja vavahteli ilmiselvästi valtavasta kliimaksista. Hän lysähti päälleni ja huohotti hiuksiini, mutta äkkiä en halunnut häntä siihen. En päälleni enkä lähelleni. En kuitenkaan keksinyt syytä paeta oman mieheni alta, kun kerran olin maannut hänen veljensä alla puoli päivää, joten alistuin odottamaan ja puristin silmäni kiinni.

-Ehkä meidän pitäis lyhentää honeymoonia ja lähteä kaupunkiin. Siellä sulla on enemmän tarjontaa, Tuure kuiskasi.

Epämukava oloni paisui irrationaaliseksi kauhuksi.

-Ei! Mä…

Etsin mielestäni paniikissa sopivaa tekosyytä ja selitin:

-Mä pääsin just vauhtiin maalaamisen kans ja…ja mä haluun nähdä…ateljeen valmiina.

Tuure nousi päältäni ja läimäisi minua takapuoleen.

-Kunhan et innostu paneen jotain raksajätkiä, hän hörähti.

Nipistin suuni kiinni ja nousin horjuen seisomaan, mutta lopulta en malttanut pysyä hiljaa.

-Mitä vikaa niissä on? Onhan kondomit keksitty, kysyin mahdollisimman kevyeen äänensävyyn.

Tuure tuhahti.

-Kuka tahansa osaa naulata pari lautaa pystyyn tai porata lattian paskaksi. Ja kondomeihin ei oo mitään luottamista. Varsinkaan jonku himokkaan rakennusmiehen käsissä.

Sivuutin Tuuren kondomin käyttöä koskevat epäluulot.

-Osaisitko sä? Tehdä vaikka katon tai…tai ton yläkerran kylpyhuoneen?, minulta pääsi huolimattomasti.

Tuure siristi silmiään. Hän ei ollut tyhmä mies, eikä minun olisi kannattanut mennä haastamaan häntä sellaisessa asiassa.

-En tietenkään. Mutta kai sä tiedät, että vielä muutama vuosikymmen sitten joka mies rakensi oman mökkinsä kyläläiset apunaan.

Olisin halunnut hyökätä ja huomauttaa, että Tuuren punamultatalon remontointi sellaiseksi kuin se oli tai yläkerran spa tuskin olisi onnistunut keneltä tahansa eikä navetan edistyminenkään sellaista vauhtia kuin se edistyi. Mies näki ilmeestäni jotain ja lausui hitaasti:

-Ilmariako sä oot katellu? Sehän on just sitä lajia, johon naiset iskee silmänsä.

Pidin suuni kiinni, mutta silmäni kääntyivät syyllisinä katsomaan Tuuren sijasta seinää. Tuure veti vyönsä kiinni, nojautui sohvan selkänojaa vasten ja jatkoi viileästi:

-Se on ahkera poika ja sillä on taito rakentaa, mutta mä haluun mun lapselta vähän enemmän kuin jotain timpurigeenejä.

Minua ärsytti tapa, jolla Tuure kutsui Ilmaria pojaksi, kun tämä selvästi oli lähempänä kolmeakymmentä, mutta suorastaan ällötti, miten mies sanoi sanan timpurigeenejä. Rintaani kalvoi jokin voimakas tunne, enkä enää välittänyt, mitä sanoillani paljastin.

-Mulla on aika työläinen tausta itelläki. Eikä geenit lapsen tulevaisuutta määrää. Ilmari voi olla timpuri, mutta sillä on myös inssin tutkinto ja oma firma. Se on aika paljon se!

Ääneni soi pirtissa epätavallisen kiihkeänä ja vähältä piti, etten polkenut jalkaa sanojeni vahvistukseksi. Tuure pärskähti ylimielisesti viimeisille sanoilleni ja  tapitti minua katse jo avoimen vihamielisenä.

-Ja mistäs sä tän kaiken tiedät? Joko teillä on jo kovinki läheiset välit? Ilmari on varmaan halunnu tehä suhun vaikutuksen ja vähän liioitellu. Sillä on ollu luvut kesken kohta kymmenen vuotta. Geenit ei ehkä määrää kaikkea, mutta Ilmarilla on lukihäiriö. Ja jos sä et satu tietään, se vaiva periytyy helvetin helposti. Jätkä ei osaa vähääkään pitempää lausetta kirjottaa oikein, ja mähän en mun lapsesta sellasta tolvanaa halua. Jos sun on pakko panna raksajätkiä, pane kortsulla jotain muuta. Ilmariin et koske.

Tuure yritti varmaankin ampua alas Ilmaria kohtaan tuntemaani mielenkiintoa, mutta hän epäonnistui pahan kerran. Serkullani sattui olemaan lukihäiriö ja tiesin, miten raskasta sen kanssa oli elää. Heinille se oli tarkoittanut jatkuvia ponnisteluja läpi kouluajan ja keskeytyneitä sairaanhoitajaopintoja. Ilmarilla täytyi olla valtavasti tahtoa ja kunnianhimoa, jos hän oli valmistunut insinööriksi ja uskaltanut panna firman pystyyn. Ja mitä aviomieheeni tuli, hän kuulosti ensimmäistä kertaa halpamaiselta ääliöltä.

-Mun serkulla on lukihäiriö. Se on häiriö. Se ei tee ihmisestä tolvanaa, kajautin melko teräksiseen sävyyn kädet lanteilla.

-Ihan sama, mutta kyllähän säki tiedät, että sellanen ihminen ainaki vaikuttaa vähän vajaalta, Tuure kehtasi kinata ja hymyili sitten hyvittelevästi.

-Saat sä Ilmaria kattoa. Ei se multa oo pois. Jos meillä ei olis tätä meidän projektia, sä saisit pannaki sitä. Mutta ei nyt.

En muistanut, milloin viimeksi olin ollut niin vihainen, enkä ymmärtänyt aivan itsekään, mistä tunnemylläkkäni johtui. Miksi halusin puolustaa niin raivokkaasti miestä, joka ei ollut minusta kiinnostunut ja jolle merkitsin vain inhottavaa virhettä? Pelkkä seksuaalinen kiinnostus ei sitä selittänyt.

-Mä en oo katellu ketään muuta koko päivänä kuin Emiliä, valehtelin röyhkeästi ja tokaisin sitten:

-Mä meen pesulle.

Tuure ei seurannut ja sekin ärsytti minua. Minun olisi ollut paljon helpompi pitää hänestä ja ehkä jopa rakastaakin häntä, jos hän olisi tullut perääni, hellitellyt minua ja kertonut minulle vaikka päivästään tai että oli kaivannut minua. Ne olivat taas ajatuksia, joita ei päässäni yleensä liikkunut ja ärsyynnyin itseeni niin, että mottasin kaakeliseinää. Kaakelit toivat Ilmarin mieleeni, ja vaikka hän tuskin oli asentanut laattoja, hän oli todennäköisesti ollut mukana suunnittelemassa kylpyhuonetta ja…Mottasin seinää uudestaan. Raivoissani.

Ilmari ei halunnut minua. Miksi riidellä Tuuren kanssa sellaisesta, millä ei ollut mitään todellista vaikutusta elämääni? Pahimmassa tapauksessa Tuure ei enää luottaisi minuun ja alkaisi kaventaa valinnanvapauttani. Mielessäni käväisi, että ehkä minun olisi pitänyt tarttua Tuuren tarjoukseen Helsinkiin lähtemisestä. Siellä minulla varmasti olisi enemmän mahdollisuuksia…toteuttaa itseäni. Ja maalata taas turvallisesti töitä, jotka ammensivat inspiraationsa luonnosta ja kaupungista – ei yhdestä poninhäntäisestä rakennusmiehestä.

*****

Pari päivää meni kohtuullisen helposti. Se, että Ilmari ei ollut paikalla, auttoi huomattavasti. Tosin päähäni tuntui kasvaneen höyhenpuu, joka kutitti aivojani kiduttavasti kaiken aikaa ja yllytti käymään navetassa kysymässä, missä mies oli. Tai milloin hän taas tulisi käymään.

Se olisi tietysti läpinäkyvä ja naurettava siirto, kun voisin milloin tahansa soittaa Ilmarille ja kysyä itse. Hänen puhelinnumeronsa oli hänen firmansa sivuilla. Olin käynyt katsomassa. Eikähän minulla oikeasti ollut mitään asiaa. Halusin vain tietää, milloin mies taas olisi paikalla. Niin kovasti, että olin tulossa hulluksi.

Pyörähdin tympääntyneenä sängyssäni, kun kuulin Tuuren kolistelevan viereisessä huoneessa. Hän haki kiikareita, sillä hän oli päättänyt bongailla kävelyretkellään lintuja. En tiennyt, oliko hän aiemminkin harrastanut lintubongausta, eikä minua kiinnostanut. Halusin vain nukahtaa uudelleen.

Vajaan kymmenen minuutin kuluttua kuulin nopeat askeleet, tyytyväisen moi moin ja ovi paukahti kiinni. Henkäisin helpotuksesta, suljin silmäni ja yritin rauhoittua. Seksihetkemme oli ollut lyhyt ja kaavamainen, enkä ollut edes ehtinyt saamaan orgasmia. Sujautin käteni pöksyihini ja päätin jatkaa siitä, mihin olin jäänyt. Mielessäni väikkyivät Ilmarin tummat silmät ja suuret kädet ja…Havahduin haaveistani, kun kuulin auton ajavan pihamaalle.

Vilkaisin kelloa. Puoli seitsemän lauantaiaamuna. Kuka ihme tuli tähän aikaan? Rakennusmiehet olivat kyllä olleet paikalla viime lauantaina, mutta hekin olivat tulleet vasta yhdeksän aikoihin.

Livahdin sängystä ikkunan ääreen ja ihokarvani nousivat pystyyn, kun näin kolhuisen, mustan pick-upin parkkeeraavan navetan eteen. Ilmari nousi autosta terävin, nopein liikkein ja paiskasi oven niin lujasti kiinni, että pienempi auto olisi saattanut kellahtaa kumoon. Hän otti jotain lavalta ja harppoi kohti navettaa.

Halusin kirmata saman tien perään. Halusin, vaikka se oli järjetöntä.

Ajattelematta enempää kiskoin tukkani poninhännälle ja vedin alastoman vartaloni peitoksi lyhyen valkoisen hellemekon, jonka olin illalla pukenut päälleni ennen nukkumaanmenoa. Siinä oli pussittavat hihat ja lyhyt kellohelma, ja se oli Tuuren hyväksymästä valikoimasta yksi lempivaatteitani. Ehdottomasti myös epäkäytännöllinen pölyisessä navetassa, mutta en piitannut. En piitannut yhtään mistään.

En pukenut edes kenkiä. Komusin nopeasti porstuaan ja kun pääsin pihamaalle, pyrähdin juoksuun.

Ryntäsin paikalle sellaista vauhtia, että Ilmari kuuli tuloni. Hän oli ollut kumartuneena jonkin ääreen, mutta hän käännähti ympäri ilme huolestuneeksi valahtaneena.

-Mitä? Onko jotain sattunu?

Niin pehmeä, sorainen, matala ääni. Minusta tuntui kuin pikkuisia kiviä olisi vierinyt pitkin selkärankaani ja auoin hetken typerästi suutani. Tummat silmät kulkivat ylitseni, mutta palasivat nopeasti silmiini, eikä minulla ollut tarjota minkäänlaista selitystä.

-Mitä sä täällä näin aikaisin teet? Lauantaina, henkäisin sitten ja tunsin vaivaantuneisuuden punan kohoavan kasvoilleni.

Näytin varmasti kauhealta. Tukkani vaati paljon huolenpitoa, eikä minulla ollut meikin hiventäkään. Ja nyt kun ajattelin asuani…Olin mekkoni alla ilkosen alaston ja vilkaistessani alas näin nännieni kiristyneen paljastavasti ja kuultavan valkoisen kankaan läpi. Se olisi voinut johtua viileästä ilmasta, mutta ilma ei ollut viileä. Eikä minun kylmä. Ilmarin kasvot jähmettyivät kohteliaan muodollisiksi ja hän tokaisi:

-Anteeksi, jos mä herätin. Mulla on miesvajausta. Nikke venäytti eilen kätensä, enkä mä saanu tänne ketään tällasella aikataululla.

-Ei kai sulla niin kiire oo?, puuskutin onnellisena, kuin Niken käsivaivat olisivat olleet suurempikin riemun aihe.

-On. Tää projekti pitää saada loppuun, Ilmari vastasi synkästi.

Mies avasi äkäisen näköisenä pakkauksesta jotain, mikä näytti suurelta siveltimeltä, ja vaikka hän oli pukeutunut vain virttyneeseen harmaaseen t-paitaan ja parempiakin päiviä nähneisiin harmaisiin työhousuihin, en koskaan ollut nähnyt mitään haluttavampaa.

Vatsassani kiehui hirveä, tervainen himo, jota ei tainnuttaisi minkäänlainen seksisessio Tuuren tai hänen kavereidensa kanssa. Miksi Tuure ei tehnyt minulle mitään sellaista? Tai kukaan muukaan. Mieleni teki kävellä Ilmarin luo, riisua hänen vaatteensa ja hukkua hänen syliinsä ikuisiksi ajoiksi.

Tyydyin toiseksi parhaimpaan vaihtoehtoon. Seisoin ovella ja katselin.

Mies kiskoi sulkeutuneen näköisenä kannen suuren sangon päältä, upotti siveltimensä jonkinlaiseen mustaan mönjään ja katsahti minuun.

-Oliko sulla jotain asiaa?

Avasin taas suuni ja suljin sen, kuin olisin ollut vatsastapuhujan nukke ilman isäntää. Pääni oli tyhjä kaikista järkevistä ja järjettömistä tekosyistä, ja kun olin seisonut muutaman sekunnin tarkkailevan tumman katseen edessä, käteni alkoivat hapuilla mekkoni helmaa. Ilmarin katse käväisi lanteillani, mutta nousi nopeasti ylös.

-Saitteko te asiat kuntoon sun avovaimon kans?, kysyin lopulta tavallista kimeämmällä äänellä.

Ilmarin hartiat jännittyivät silmin nähden, ja hän kumartui nopeasti levittämään mönjäänsä betoniselle alueelle, jolta kohosi yksi navetan pylväistä.

-Älä sä siitä huolehdi.

-Mutta mä haluisin tietää, suustani pöllähti.

Totta kai minä halusin tietää, mutta en mitenkään myötätuntoisessa mielessä. Tauko avovaimon kanssa kelpaisi minulle. Halusin, että Ilmari olisi vapaa tekemään jotain. Jos vaikka saisin vain yhden suudelmankin. Tosin juuri sillä hetkellä mies näytti siltä, että minun suutelemiseni oli melko kaukana hänen mielestään.

Ilmari nousi niin äkillisellä liikkeellä, että hätkähdin. Hän nakkasi siveltimen metallisella työtasolla olevaan astiaan ja istahti samaiselle tasolle. Mies tarkkaili minua hetken silmät valppaina kuin olisi lukenut laskelmoivat, omaa etua tavoittelevat ajatukseni ja kohautti sitten olkapäitään.

-Se on ohi. Todennäköisesti.

Jotain valtavaa humahti lävitseni, kuin suuri, musta naakkaparvi syöksymässä kohti haaskaa.

-Mutta eihän se…eihän se…

En pystynyt muodostamaan järkevää lausetta ja lopetin heti alkuunsa. Ilmarin kasvot vääntyivät kummallisen pahaenteiseen hymyyn, ja hän sanoi viivytellen:

-Toisin ku sun, mun liitot ei oo epätavallisia. Koskaan. Joten se siitä.

Jokin miehen ilmeessä sai naakkaparven sisälläni raakkumaan miltei verenhimoisesti, ja keksin viimein jotain, mikä kuulosti asialliselta, vaikka olikin pelkkä tekosyy pysytellä Ilmarin läheisyydessä.

-Voisitko sä vähän esitellä mulle tän…suunnitelmia? Vaikka iltapäivällä, kysyin toiveikkaasti.

Ilmarin silmiin syttyi arvioiva kimallus, joka jollain kummalla tavalla sekä pelotti että kiihotti minua.

-Eikö Tuure oo kertonu niistä jo?, Ilmari kysyi hitaasti.

-Ihan vaan päällisin puolin. Mä kuulin, että tähän saa pienen esittelytilanki, kun tää on aika suuri ja…

-Kun mä saan ton bitumin laitettua, mä kärrään noi loput betoniromut helvettiin, että putkimies pääsee maanantaina hommiin. Jos sä haluut jostain puhua, me voidaan tehdä se yhtä hyvin nyt, kun mä en vielä oo yltä päältä paskanen.

Vilkaisin taakseni hiukan syyllisesti, mutta sitten muistin, että Tuure oli lintubongausretkellään.

-Okei, lupasin nopeasti, ennen kuin mies ehtisi ottaa sanansa takaisin.

Sitten keksin loistavan idean. Minusta se ainakin oli loistava.

-Haluutko sä jotain syötävää? Mä voin tuoda. Vaikka välipalaksi. Tai voidaan syödä samalla, kun jutellaan.

Äänestäni paistoi lähes lapsellinen toiveikkuus, ja värähdin, kun Ilmarin kasvoilla näytti käväisevän ivallinen hymy.  Mies katsahti kattoon ja sitten taas minuun sama selittämätön hohde silmissään.

-Selvä. Mä join vaan kahvia. Kiitos.

-Mistä sä tykkäät? Mulla on vaikka mitä. Sämpylöitä ja pullaa. Keitettyjä munia. Tai vispipuuroa! Mä tein sitä eilen.

Ääneni soi miltei falsetissa ja minua hävetti. Kuulostin hysteeriseltä kanaemolta enkä kiinnostavalta naiselta. Olisin halunnut vaikuttaa kiinnostavalta, vaikka suhteemme sitten olisikin…asiallinen.

Ilmari kallisti päätään ja hänen katseensa tuntui kietoutuvan ympärilleni kuin köysi.

-Mä tykkään vispipuurosta maidon kans, hän myönsi säyseästi äänellä, joka ei sopinut lainkaan hänen ilmeeseensä ja lisäsi sitten:

-Tuo mitä haluut.

Seisoin paikoillani muutaman sekunnin, kunnes informaatio saavutti aivosoluni ja hymyilin innokkaasti.

-Okei. Mä tuon.

Palasin talolle, mutta kun vedin ulko-oven takanani kiinni, painauduin sitä vasten, päästin pitkän, kuuman puhalluksen leyhymään ympärilläni ja suljin silmäni. En tiennyt, mitä olin tekemässä, mutta kuten suuren inspiraation hetkellä, en ajatellut vaan toimin. Kävelin keittiöön ja aloin kasata pöydälle kaikenlaista.

Toisin kuin moni rakastajani oli kuvitellut, en ollut pelkkä itseään puunaava biletyttö. Maalaamisen lisäksi pidin kaikenlaisesta muustakin käsillä tekemisestä kuten neulomisesta ja askartelusta. Eniten pidin kuitenkin ruoanlaitosta. Olin maatalollakin ehtinyt jo tehdä itse sämpylöitä, vispipuuroa ja kotikaljaa. Äiti oli opettanut minut arvostamaan hyvää kotiruokaa, ja vaikka en mikään Michelin-kokki ollutkaan, osasin tehdä kaikkea siskonmakkarakeitosta beef Wellingtoniin.

Olin tarjoutunut tekemään ruokaa Tuurellekin, mutta mies istui mieluummin ravintoloissa.

-Musta on kiva esitellä sua ja mulla on varaa maksaa ravintolasta. Miksi mä panisin noi kauniit kädet pyöritteleen jotain lihapullia?, mieheni oli kommentoinut.

Heitin Tuuren ja hänen mielipiteensä nopeasti mielestäni ja sulatin mikrossa pakastimesta ottamani sämpylät. Täytin ne kinkulla ja viipaloidulla kananmunalla, salaatilla ja ohueksi siivutetulla kurkulla ja voitelin sämpylät voin lisäksi ohuesti sinapilla. Käteni suorastaan lensivät, kun pakkasin suuren astian vispipuuroa Tupperware-astiaan ja pilkoin banaania ja omenaa toiseen. Täytin pienemmän purkin mansikoilla ja sitten keksin tehdä vielä paksua, herkullista vadelmasmoothieta.

Kun katsoin pöydälle läjäämääni ruokavuorta, minua alkoi epäilyttää ja nolottaa. Nielaisin tuskallisesti, kun ajattelin, että Ilmari saattaisi nauraa. Kukaan mies ei yleensä nauranut minulle, ellen halunnut hänen nauravan, mutta Ilmari saattaisi hyvin tehdä niin.

Naurakoon, kivahdin itselleni mielessäni. Sitä helpommin pääsisin yli tästä kirouksesta. Otin keittiön nurkasta suuren, kauniin tuohikorin, jonka olin löytänyt hylättynä yhdestä vaatekaapista ja pakkasin sen ääriään myöten täyteen. Kahden litran kotikaljapullo minun piti kantaa toisessa kädessäni, mutta onnistuin pujottelemaan talosta ulos ja kantamaan kaiken navetan ovelle.

Ilmari oli saapuessani kumartunut sivelemään bitumiksi kutsumaansa ainetta toisen pylvään juureen, mutta hän nousi, kun saavuin kantamuksieni kanssa.

-Anteeksi, että kesti, sanoin kummallisen värisevällä äänellä ja lisäsin:

-Mä toin vähän kaikkea.

Ilmarin silmät osuivat kantamaani koriin ja kotikaljaan, ja olin tosiaankin näkevinäni huumorin välähdyksen miehen silmissä.

-Sä teet fyysistä työtä. Se kuluttaa, sanoin puolustevalla äänellä ja lisäsin:

-Tästä jää varmaan lounaalleki. Pidät kaiken vaan varjossa, ettei smoothie ja kalja lämpene. Vaikka nyt ei vielä oo kuuma tietenkään…

Vaikenin, kun tajusin lörpötteleväni.

-Smoothieta?, Ilmari kysyi melkein häkeltyneen näköisenä.

-Tota joo. Mä tein. Ja mä laitoin hedelmiä ja marjojaki mukaan. Ja täytettyjä sämpylöitä. Mä en tiedä, mistä sä tykkäät, mutta kun sä sanoit…

-Mä en oo nirso, mies keskeytti ja jatkoi:

-Mä oon alustavasti sopinu Tuuren kans, miten tää tila tehtäis, mutta jos sä haluut vaikuttaa…

-Syödään nyt ensin, ehdotin sydän tykyttäen ja vein korin työtasolle.

Ilmari katseli minua taas sama outo hehku silmissään kuin ennen keittiöön ryntäämistäni, ja minua vapisutti jostain syystä. Hän siirsi korin tason toiseen päähän ja istuutui itse sen viereen nostaen toisen jalkansa alempana olevalle askelmalle. Sitten hän alkoi kaivella korin sisältöä.

Katselin hetken Ilmarin liikkeitä, kuin niissä olisi ollut jotain vaarallista. Näin jännittyneen leukapielen, pitkän, tuiman rypyn kulmien välissä, rauhalliset, vakaat kädet, jotka nostelivat pakkaamiani tavaroita korista. Minua heikotti. Jos olisin tehnyt, kuten halusin, olisin kävellyt mieheen kiinni ja kaivanut kynteni niin syvälle, ettei hän olisi päässyt ikinä irti. Ikinä.

Mielipuoliset ajatukseni alkoivat pelottaa minua ja katkaisin niiden virran toiminnalla. Liu’uin lantio keinahdellen Ilmarin luo ja hypähdin melko korkealle tasolle istumaan. Vielä kun asettelin itseäni mukavaan asentoon, Ilmari liikahti lähemmäs ja hänen käsivartensa hipaisi omaani. Näkymättömät muurahaiset valtasivat jokaisen neliösentin vartalostani ja vilkaisin miestä nopeasti.

Hän oli ottanut esiin täytetyn sämpylän ja kysyi täydellisen tyynesti, näköjään tiedostamatta millaisessa myllerryksessä kehoni oli:

-Mitä sä haluut syödä?

Ponnistin jalallani tukea askelmasta ja onnistuin hivuttautumaan aavistuksen lähemmäs.

-Ihan sama. Vaikka sämpylän ja vähän smoothieta.

Ääneni oli tumma ja hiukan säikky, sillä vaikka kaikki vaikutti päällisin puolin normaalilta, ilmapiirissä oli jotain…nyrjähtänyttä.  Ilmari ojensi minulle sämpylää, ja katsoin sitä pari sekuntia kuin hyvän ja pahan tiedon puusta poimittua hedelmää. Otin leivän vasempaan käteeni ja annoin oikean käsivarteni painautua pariksi sekunniksi hänen käsivarttaan vasten. Se oli lämmin ja lihaksikas, ja puristin reisiäni mahdollisimman huomaamattomasti yhteen, kun ihomme liukuivat hetken toisiaan vasten. Ilmarin ripset laskeutuivat poskille aivan kuin hän olisi miettinyt jotain, mutta sitten hän nosti taas katseensa ja sanoi rauhallisesti:

-Musta sitä esittelytilaa ei oo mitään järkeä laittaa minnekään muualle kuin tohon sisäänkäynnin yhteyteen. Mutta minkä kokoinen tai mallinen siitä tilasta tulee – sen sä voit päättää.

Vilkaisin ympärilleni. Ilmari oli tietenkin oikeassa. Katselin vasta-asennettuja kattoikkunoita ja onnistuin kysymään:

-Saisko siitä esittelytilasta sen kokoisen, että siihen mahtuis pari kattoikkunaa?

Puraisin sämpylää ja kuuntelin, kun Ilmari selitti matalalla äänellään mittoja, jotain seinän paikasta, vaihtoehdoista. Ketä minä yritin huijata? Mies olisi minun puolestani voinut lukea bitumisankonsa ainesosaluetteloa ja minä olisin kuunnellut aivan yhtä hurmaantuneena. Päätin yrittää kiskoa Ilmarista jotain henkilökohtaista. Jotain, mikä ei koskisi navettaa tai remonttia.

-Mmm. Niin. Tosiaan. Mä luulen, että se on hyvä.

Nyökyttelin painavasti ja törmäsin tummanvihreään katseeseen.

-Mikä? Kumpi olis parempi?, Ilmari kysyi hieman venytellen.

-Toka. Toka olis oikein hyvä, vakuutin kiireesti, vaikka olin aivan ulalla siitä, mikä ero esitetyissä vaihtoehdoissa oli.

Siirryin kiireesti suunnitelmani uuteen vaiheeseen, ettei Ilmari alkaisi tentata minua ”tokan” vaihtoehdon ominaisuuksista enempää.

-Pidätkö sä mistään taiteista? Vaikka…elokuvista tai musasta?, kysyin aidon uteliaana.

Ilmari käänsi katseensa eteensä ja kuittasi ilkamoivalla äänellä:

-En mä aivan juntti oo. Kyllä kai kaikki tykkää jostain elokuvista tai musiikista. Mun äiti on töissä taidemuseossa. Ei mitään hienoa, ihan vaan valvojan hommissa se on, mutta se maalaa omaksi ilokseen ja raahas mut jo lapsena kaiken maailman museoihin. Historiallisiin, luonnontieteellisiin, kaikkiin mahdollisiin. Mutta enimmäkseen taidemuseoihin.

Tunsin silmieni pyöristyvän ja tiedustelin ehkä turhan innokkaasti:

-No onko sulla jotain lempparia? Tyyliä tai…tai taiteilijaa?

Ilmari pureskeli sämpyläänsä, silmäili minua pitkään ja vastasi ironisesti:

-Bauhaushan mun lemppari täytyy olla. Siinähän on sanat rakennus ja talo.

-Onko se oikeesti sun lemppari?, tivasin käheällä äänellä, sillä miehen käsi hipaisi taas kättäni.

-No ei. Vaikka se arkkitehtuuri kyllä on hienoa. Mutta kyllä mun maku vähän insinöörimäinen on. Mä tykkään Victor Vasarelystä ja Piet Mondrianista.

Nauroin niin hersyvästi, että mieleni teki painaa käsi suulleni. Niin oudolta ääni kuulosti korvissani. Annoin naurun kuitenkin tulla, kun näin, miten Ilmari katseli kasvojani.

-Kai sä tiedät, että Mondrian oli aika kaukana insinööristä? Abstrakti taide oli sille henkisyyden ilmentymä, kysyin lopulta leikillisen moittivasti.

Ehkä hieman flirttailevasti. Ehkä aika paljonkin flirttailevasti.

-Ja mä kun luulin, että ne laatikot oli jotain pohjapiirroksia, Ilmari vastasi haudanvakavana.

Sydämeni läpätti niin, että luulin pyörtyväni, ja näin taas sen saman väreilyn, jonka olin nähnyt aiemminkin. Ilma vääntyi ja kiertyi ympärillämme ja minusta näytti, että Ilmarikin näki sen. En halunnut pilata intiimiä tunnelmaa, joten vaihdoin aihetta ja vähän aikaa juttelimme museoista yleensä.

Ilmari oli todellakin käynyt museoissa. Hauskimmilta kuulostivat mekaanisen musiikin museo ja museo, jossa hän 18-vuotiaana oli joutunut kokemaan 1950-luvun koulupäivän – ja molemmat museot kuulemma sijaitsivat Suomessa. Miehen ääni velloi ympärilläni pehmeänä ja karheana ja hänen silmänsä hohtivat itseironiasta, kun hän selitti:

-Siinä mä veisasin aamulla virttä koulun avajaisiksi ja vitutti niin helvetisti. Mulla oli karmea krapula, mutta mä olin luvannu äidille viedä sen sinne Tervakoskelle, enkä mä oo vielä tänäkään päivänä varma, olinko mä ees ajokunnossa. Tuskin. Se museon opettaja avas taatusti luokan ikkunan siksi, että koko huone haisi vanhalle viinalle.

Nauroin taas ääneen. Minulla oli niin hyvä olla, että olin unohtanut kaiken paitsi Ilmarin. Siksi minusta tuntui täysin luonnolliselta painaa kämmeneni Ilmarin kädelle, joka lepäsi työtasoa vasten. Mies vaikeni ja katsoi alas käsiimme.

Puraisin huuleeni, kun suuret rystyset painautuivat sormiani vasten. Ilmarin sormet näyttivät käteni alla valtavan suurilta ja pitkiltä, ja liikahdin levottomasti. Mitä pitempään olimme jutelleet, sitä kärsimättömämmäksi vartaloni oli käynyt ja nyt se karjui vaatimuksiaan jo kuin leijona.

-Tästähän tässä koko ajan oli kysymys, eiks niin? Joko sä tarvit lisää huomiota, Elsi? Eikö Emil onnistunu pitään sua paria päivää pidempään tyytyväisenä?

Vähäksi aikaa hellittänyt ilmapiiri kiristyi jälleen niin pingottuneeksi, että korvissani siritti. Ilmarin pehmeän äänen alla oli vaarallinen terä, joka sai jalkovälini kiristymään suorastaan tuskallisesti, mutta sanoja en heti tajunnut. Katsoin kättäni miehen käden päällä ja nuolaisin huuliani, kun mies tarttui sormiini, käänsi kämmeneni näkyviin ja piirsi sille pienen ympyrän.

Huokaisin raskaasti ja seurasin silmäluomieni raoista, kun Ilmarin etusormi lähti seuraamaan käsivarteni ohuen ihon alta kuultavan verisuonen linjaa ja hivuttautumaan kohti kyynärtaivettani. Aivoni tuntuivat poksahtavan rikki ja reisieni välissä jyskytti, mutta jotenkin yksi sana onnistui uimaan tietoisuuteeni. Emil.

-Mitä? Mitä?, kysyin poissaolevalla äänellä ja nostin mitäännäkemättömät silmäni kohti Ilmarin kasvoja.

Miehen iirikset näyttivät lähes mustilta ja hänen kasvoillaan leikki pieni, pirullinen hymy.

-Halusitko sä taas vaihteeksi astua paremmista piireistä pari askelta alemmas? Leikkiä vähän työmiesten kans?

Ilmari nykäisi mekkoni hihaa ja paljasti olkapääni. Silmät yhä silmissäni hän sujautti sormensa kankaan alle ja veti, kunnes himosta turpea rintani pullahti esille.

-En mä…mun liitto on avoin, sopersin kieli paksuna, mutta hatara selitykseni keskeytyi, kun Ilmari puristi rintani käteensä.

Huuleni nipistyvät yhteen ja niiden välistä karkasi pieni ooh.

–No niin oli pirtin ja eteisen välinen oviki, kun mä kävin talossa vessassa. Ooksä jotenki sairas vai onks tää joku kieroutunu harrastus? Vokotella jokaista miestä, joka tielle sattuu?

Ilmarin ääni oli vihasta särmikäs, mutta samaan aikaan siinä kupli tulinen himo. Yritin koota ajatuksiani, mutta rintani oli mielihyvästä räjähtämäisillään, ja kun mies vei toisen kätensä kyselemättä reidelleni ja sujautti sen röyhkeästi helmani alle, sääreni avautuivat ja sormeni ampaisivat harmaan t-paidan rintamukselle.

-Ei mulle tarvi ruokaa kantaa, Ilmari kuiskasi.

Hänen peukalonsa hieroi rinnankärkeäni ja käsi helmani alla saavutti litimärkänä kituvan pilluni.

Miehen sormenpäät hipoivat liukkaita häpyhuuliani ja hieroivat kosteita sisäreisiäni pienin, pyörivin liikkein ja hänen huulensa koskettivat omiani, kun hän kehräsi hiljaa:

-Eikä mulle tarvi jutella mukaviakaan. 

Kujersin pehmeästi kuin kyyhkynen. Ilmari ujutti yhden sormensa vakooni, ja kun hän kosketti tiukkana nappulana tykyttävää klitoristani, silmäni sulkeutuivat ja kuulin papattien paukkuvan korvissani.

Mies nousi äkillisellä liikkellä seisomaan, silmäni rävähtivät taas auki ja anelin kuristuneella äänellä:

-Älä. Älä lopeta.

Ilmari painoi kasvonsa miltei kiinni omiini ja murisi hiljaa:

-En mä mitään oo lopettamassa. Mä hoidan loppuun sen, mikä multa viimeksi jäi kesken.

Nopealla liikkeellä hän osittain kieräytti ja osittain nosti minua niin, että päädyin selälleni työtasolle. Sydämeni tuntui täyttävän koko ylävartaloni ja se löi niin lujaa, että pelkäsin kylkiluideni murtuvan. Ilmari seisoi työtason päädyssä kuin tuomion enkeli, kaivoi kovat sormensa lantiooni, ja nykäisi minut aivan tason reunalle. Sitten hän sanoi silmät mustina kuin kaivot:

-Mä en ihan ottanu tosissaan niitä sun juttuja aiemmin. Mä aattelin, että sä tykkäät vaan härnätä. Mutta kun mä kuulin sut ottamassa munaa Emililtä, mä aattelin, että kyllä mulleki innokas pillu kelpaa.

Ilmarin matala ääni jyrisi ihoni alla kuin hävittäjäkone. Mies painautui reisieni väliin ja kumartui ylleni tummanvihreät silmät leimuten samalla, kun hän nykäisi mekkoni yläosan vyötärölle.

-Mun liitto…Tuure voi tulla…, sopersin hiljaa ja Ilmari virnisti kylmästi.

-Ahaa. Sun liitto ei sitten ookaan ihan avoin.

-On…mutta…se on…mutta Tuure ei tykkää…

En saanut mitään tolkkua sanoihini. Miehen karhea käsi vaelsi paljaalla vatsallani ja tuntui polttavan ihoni karrelle, kun toinen kiskoi valkoista kangasta vyötärölleni. Juuri kuten hääpäivänänikin.

Luovutin ja lopetin selitykset siihen. Navetan varjoissa viilennyt ilma puri himosta kipinöiviä nännejäni, ja kun Ilmari nipisti niitä silmät lukkiutuneina silmiini, naulitsin reiteni häpeilemättä hänen lanteisiinsa ja huohotin suu avoinna ja silmät tuskin raollaan. Tunsin Ilmarin työhousujen kankaan sisäreisilläni, kovat lihakset niiden alla ja vavahdin, kun mies kiskaisi kädet pääni päälle. Hän nappasi jotain taskustaan, painoi suunsa korvalleni ja mumisi:

-Tässä sulle vähän lisää työmaatunnelmaa.

Ranteeni painettiin yhteen ja Ilmari kiersi ne jollain näppärästi kiinni. Nippusiteellä, tajusin hämärästi. Pari nopeaa nykäisyä ja hän oli sitonut käteni toisella nippusiteellä työtasoon.

Hetkeksi Ilmari lakkasi liikkumasta. Hänen ylävartalonsa hipoi omaani, hänen sormensa puristivat ranteitani ja hänen suunsa puski kuumaa ilmaa korvalliselleni raskaina henkäyksinä. Pääni tyhjeni lopullisesti kaikesta muusta paitsi läheisyyden tuottamasta mielihyvästä ja vääntelehdin suurta vartaloa vasten hiljaa inahdellen. Miehen toinen käsi lähti kulkemaan pitkin käsivarttani, liukui kyljelleni, hyväili rintaani ja livahti jalkoväliini. Kun se painautui herkkänä ja uskomattoman valmiina supistelevaan pilluuni, kliimaksia ennakoivat leiskahdukset juoksivat pitkin jalkoväliäni ja pelkäsin räjähtäväni sillä siunaamalla.

Jäykistyin niin, että ylävartaloni nousi tasolta hiukan ja painautui tiukemmin Ilmarin vartaloa vasten. Mies nosti päätään, ja vaikka näin tuskin eteeni, Ilmarin silmät näin. Näin tummanvihreän myrskyn, painavat silmäluomet, raa’an himon, joka näytti yhtä hallitsemattomalta kuin omani. Ilmari painoi kasvonsa aivan lähelle kasvojani, tarkkaili minua hetken kuin suurennuslasin takaa ja sujautti sormensa sisälleni. Vartaloni jäykistyi ja nytkähti, huuliltani karkasi pitkä, nautinnollinen ääh ja lantioni ryhtyi tanssimaan.

Yritin pidätellä itseäni, vaikka orgasmi raastoi minua jo kynsin hampain kohti pudotusta. Miehen rinta hankautui kireitä rintojani vasten, hänen sormensa nussi minua niin nautinnollisesti, että aistimukset levisivät vartalossani kuin kulovalkea ja sopertelin epäselvästi:

-Nopeesti. Nopeesti ennen kuin Tuure tulee…

Ilmari nousi seisomaan, ja kun hän avasi housunsa, hänen kasvoilleen levisi pieni, kylmä hymy, joka sekin vain kiihotti minua. Näin vilaukselta pitkän, paksun kullin, mutta kun tunsin sen kärjen painautuvan klitoristani vasten ja alkavan hieroa minua, nipistin silmäni kiinni ja heittäydyin aistimuksiini. Orgasmi pyyhkäisi ylitseni miltei heti ehdottomana ja rankaisevana kuin piiskaniskut.

Suuni yritti huutaa, mutta Ilmarin suuri koura vaiensi minut. Pilluni supistui niin rajusti, että tunsin sen hiusjuurissani asti. Vatsani kiristyi kovaksi kuin teräs, kun ammuin vartalo tasolla vääntyillen nestettä kerran, toisen kerran, kolmannen. En pystynyt kohdentamaan katsettani siinä valtavassa kliimaksissa, mutta erotin tummanvaalean pään ja tunsin karhean, suuren kämmenen, joka oli painautunut huulilleni.

-Jumalauta, sä kastelet mun housut, kuulin Ilmarin sähisevän ja sitten:

-Nyt mä panen talon nuorta emäntää tykkäs Tuure tai ei.

Hän porasi varoittamatta sisälleni niin paksun ja pitkän kullin, että parkaisin Ilmarin kämmeneen. Ilmari oli miltei yhtä suuri kuin Seb ja tuntui sata kertaa paremmalta. Tuhat kertaa paremmalta. Hänen kalunsa ei tehnyt kipeää, vain mielettömän hyvää, ja kun se ahtautui täyttämään pilluni, temmoin sidottuja ranteitani ja kiemurtelin kuin ankerias saadakseni sen liikkeelle.

Miehen käsi puristui lujemmin suulleni ja näin miltei raivostuneina välkkyvät silmät.

-Suu. Kiinni.

Se tuntui mahdottomalta käskyltä, kun olin niin täynnä kaikkialla raatelevaa mielihyvää, mutta nyökkäsin. Ilmari vetäytyi nopeasti, työntyi uudestaan niin syvälle, että luulin halkeavani kahtia ja näin vihreiden silmien painuvan umpeen. Mies alkoi naida minua hitaasti ja pitkin työnnöin, hänen sieraimensa laajenivat ja suunsa puristui armottomaksi viivaksi, ja kun hän avasi taas silmänsä, ne katselivat minua niin kuin Emil, Seb ja kaikki muutkin katsoivat. Kuin tavaraa.

Ilmarin katse laskeutui rinnoilleni ja seurasi, kuinka ne tärähtelivät miehen poratessa sisälleni lujempaa. Se vaelsi vatsalleni ja tuijotti litisevää pilluani, johon mahtava kulli upposi kerta toisensa jälkeen. Se seurasi vartaloni hallitsematonta tärinää, kun se kiipesi vääjäämättä kohti uutta huippua.

Kohotin päätäni Ilmarin käsi suullani nähdäkseni vilahduksen paksusta, punoittavasta elimestä, joka nussi minua niin ihanasti, että kyyneleet vuotivat ohimoilleni, mutta pääni kolahti takaisin tasolle, kun mies kiihdytti tahtia. Kehoni tuntui repeilevän saumoista kuin vanha tilkkutäkki, miltei kuulin jyrinän ja paukkeen uuden orgasmin hankautuessa lähemmäs, ja kun pilluni leikkasi taas kiinni, koko vartaloni tuntui kiertyvän itsensä ympärille ja napsauttavan selkärankani kahtia.

Huippuni kohosi niin teräväksi, että aistin vain vartaloni vääntymisen ja valon, joka pamahti sokaisemaan minut sisältä päin kuin aurinko. Tunsin veren maun suussani, kun purin huultani, nyyhkin nautinnosta ja aistin Ilmarin vartalon vapisevan, kun hän porasi sisääni viimeiset kerrat, ennen kuin laukesi silmät ummessa ja suu äänettömästi liikkuen kuin rukouksessa.

Olisin voinut kellua siinä autuudessa loppuelämäni, mutta tunsin Ilmarin havahtuvan nopeasti liikkeelle ja kurottautuvan leikkaamaan nippusiteet irti ranteistani jonkinlaisella leikkurilla. Seurasin velttona, kun mies veti poskipäät palaen sepaluksensa kiinni ja teki jotain. Tajusin hämmentyneenä, että hän solmi kondomin kiinni ja nakkasi sen navetan lattialle.

Olimmeko me käyttäneet kondomia? Miksi minä en ollut huomannut? Yleensä minä huomasin.

-Ootko sä nyt tyytyväinen?, mies kysyi hengästyneellä mutta muutoin värittömällä äänellä.

Työnsin itseni pystyyn, kiskoin mekkoni peittämään itseäni ja yritin selittää.

-En mä tullu tänne tätä varten. Tai ehkä tulinki, mutta…mä tykkään susta. Ja mä tykkäsin, kun me juteltiin.

Ääneni heittelehti hätääntyneenä ylhäältä alas, enkä tiennyt itsekään, mitä yritin sanoa. Ilmarin silmissä käväisi jotain pehmeämpää, mutta se katosi nopeasti ja hän vastasi ilmeettömästi:

-Anna mä selvitän sun päätä. Sä oot naimisissa miehen kans, jolla on miljoonaomaisuus ja sä tiedät sen. Mulla on neljäsataa euroa tilillä ja niin helvetisti velkaa, että mä en uskalla ees aatella sitä summaa. Kun sä tarkemmin mietit, sä varmasti hoksaat, että sä tykkäät musta jo paljon vähemmän.

Kurkussani jomotti jotain kuumaa ja kuvottavaa, kun vastasin:

-En mä pelkkää rahaa ajattele.

-Et. Mun kokemuksen mukaan sä ajattelet yleensä seksiä. Rahaa sun ei tarvi ajatella. Ei enää. Mä ajattelen sitä joka päivä, Ilmari vastasi ja lisäsi:

-Ja rahan takia mä oon täälläki. Mun pitää alkaa töihin. Testaa seuraavaksi Nikkeä tai jotain muuta.

Hypähdin tasolta alas ja tunsin itseni likaisemmaksi kuin koskaan. Ilmarin ääni ei ollut loukkaava, vain tasainen ja toteava, mutta minusta tuntui silti kuin mies oli ampunut minua naulapyssyllä useamman kerran.

Silmissäni poltteli kyyneleitä ja suuri, kylmä nyrkki puristi sisimpääni. Mikään ei ollut mennyt niin kuin olin toivonut. Tai oli ja ei sittenkään. Olin luullut, että seksi Ilmarin kanssa ratkaisisi jotain, mutta se ja aiempi, niin lämpimältä tuntunut keskustelu olivat tehneet kaiken vain monimutkaisemmaksi.

Yritin ajatella Tuurea ja hänen miljooniaan, yhteistä projektiamme ja sitä tosiasiaa, että saatoin olla jo raskaana, mutta mikään mainituista asioista ei tuntunut liikuttavan minua suuntaan tai toiseen.

Se sai pelon naputtamaan takaraivossani ja tajusin, että olin unohtamassa sitoumukseni vain muutaman viikon naimisissaolon jälkeen. Että olin käytännössä pettänyt aviomiestäni sekaantumalla juuri siihen mieheen, jonka hän minulta oli kieltänyt.

Vilkaisin taas Ilmaria. Miehen ilme oli torjuva, ja hän kiersi bitumisangolle kaukaa kuin olisin vaarallinen villieläin. Pakotin raskailta tuntuvat raajani liikkeelle ja yritin kävellä ovelle ylpeästi ja sanomatta sanaakaan, mutta tietenkään se ei onnistunut. Juuri ennen ovea käännyin kohti Ilmaria ja sanoin nyyhkäys kurkussa pulputtaen:

-Mä tykkään susta silti. Vaikka sulla ei olis rahaa ja vaikka mä en sais. Mä en voi sille mitään. En oikeesti voi.

Ilmarin siveltimenvedot pysähtyivät hetkeksi ja hän jäykistyi paikoilleen. Sitten hän jatkoi päätään nostamatta töitään. Kuin minua ei olisi ollut olemassakaan.

 

www.eroottisiatarinoita.fi

Heips!

Minähän olin ahkera – sain kuin sainkin uuden luvun oikoluettua ja vähän olen kirjoittanut lisääkin. Instassa jo tiedotinkin, että poistin nyt vanhat tarinat arkistosta, koska ajattelin kesäpuhteeksi katsoa ne läpi ja pohtia, josko niistä olisi kirjoiksikin. Mekaanikko siellä vielä on kokonaisena. Pidän siitä tarinana kovasti ja ajattelin, että se on uudelle, kevyemmästä tarinasta pitävälle lukijalle esimerkki ei-niin-roisista tarinasta. Ensimmäiset luvut myynnissä olevista/jossain muodossa tulevista tarinoista löytää tietysti yhä vielä.

En muista kerroinko, mutta seuraavat julkaistavat kirjat ovat Hymytyttö ja Belleville, ja jos jompi kumpi niistä kovasti kuumottaa, saa ne ennakkotilatakin ainakin Adlibriksestä. 

Mutta nyt Palkintovaimoon! 

Oikein ihanaa viikonloppua toivotellen

Lilith

___________________________________

Puolitoista viikkoa myöhemmin uskaltauduin kurkistamaan vanhan navetan sisälle, josta oli määrä tulla ateljeeni. Häiden jälkeiset pari ensimmäistä päivää oli kulunut hääyöstä toipuessa. Seb ja Henrik olivat jääneet miltei koko yöksi ja minua oli naitu niin monta kertaa, että olin seonnut laskuissani. Viiden aikaan aamulla olin herännyt Tuuren vierestä siihen, että ovi oli narahtanut auki, ja Seb oli pujahtanut lupia kyselemättä päälleni.

Hän oli pyöräyttänyt minut vatsalleni, levittänyt kivistävän ja nesteisen jalkovälini ja alkanut nussia ilman esileikkejä ja sanomatta sanaakaan samaan aikaan, kun tuore mieheni kuorsasi unissaan. Se oli tuntunut syntiseltä ja kiihottavalta, eikä Tuure ollut herännyt, vaikka Seb oli murissut törkeyksiä, ja minä vikissyt yhä kovempaan ääneen.

Vain vähän myöhemmin miehet olivat herättäneet meidät lähtiessään pois. Tuure oli kysynyt, miltä minusta tuntui. En osannut aivan selittää. Olin tyydytetty, mutta vaikka olin nauttinut kaikesta, jokin häiritsi minua. Ehkä se oli aviomieheni täydellinen tyytyväisyys siihen, että hän jakoi minut muiden kanssa. Sitä en ollut sanonut ääneen. Olin kuitannut vain, että olin pitänyt kaikesta, mitä olimme tehneet ja ihmetellyt sitten:

-Kumma ettei kukaan teistä keksiny, että mun kimpussa vois olla yhtä aikaa useempikin.

Tuure oli hymähtänyt.

-Totta kai me on se keksitty jo aikaa sitten. Mä vaan sanoin, että ei eka kerralla.

Siitä lähtien olimme viettäneet koko kuluneen ajan kahden, ja päivä päivältä tunsin oloni rauhattomammaksi. Tuure piti rutiininomaisesta elämästä kotona, ja kaikki toistui samaan tapaan kuin kellon siirtyminen minuutista toiseen. Hän oli kertonut minulle tavoistaan kyllä aiemmin, mutta en ollut koskaan asunut hänen kanssaan ja vasta nyt tajusin, miten tapojensa orja mies oli.

Ylös kuudelta, pano, suihkuun, aamiainen. Mustaa kahvia ja karjalanpiirakkaa. Helsingin Sanomat. Kun miehellä ei ollut töitä, joita hän aika ajoin teki työhuoneestaan käsin, hän lähti kävelylenkille, jonka halusi tehdä yksin ja tultuaan takaisin hän pelasi pasianssia tai luki. Hän ei odottanut minun kokkaavan, mutta jos laitoin lounasta, sen piti olla valmis tasan yksitoista.

Mokoma täsmällisyys olisi huvittanut minua, ellen olisi alkanut parissa päivässä pelätä kyllästyväni kuoliaaksi. Tuure ei kuitenkaan ollut antanut minulle mitään sääntöjä tai asettanut rajoja muulle kuin seksikumppaneilleni, joten aloin nopeasti järjestää päiväni kuten halusin. Annoin Tuuren panna minua aamuisin, vaikka miehen otteet sängyssäkin olivat nopeasti muuttuneet entistä rutiininomaisemmiksi ja nukahdin sitten uudestaan. Päivisin tein pitkiä kävelyretkiä niittyjen reunustamilla kärrypoluilla ja varjoisilla metsäteillä, joilla saattoi kuulemma törmätä metsoon, kettuun tai jopa hirveen. Tähän asti olin nähnyt vain lintuja ja oravia, mutta elin toivossa.

Tulevaan ateljeeheni tai sen keskeneräiseen remonttiin vanhassa navetassa en ollut aiemmin tutustunut, sillä olin pelännyt Ilmarin olevan siellä töissä. Olin nähnyt miehen saapuvan pari kertaa suurella, mustalla pick-upilla, mutta tietääkseni hän ei ollut jäänyt koko päiväksi. Oli vaatinut suunnatonta itsehillintää olla kyttäämättä jatkuvasti autoa ja sen omistavan miehen liikkeitä, mutta olin onnistunut. Lähinnä osakseni tulleen kirvelevän halveksunnan ansiosta olin pysytellyt keittiössä tai pirtissä, ellen sitten ollut nopeasti vilahtanut ulkoilemaan, oli auto paikalla tai ei.

Sen verran seurasin kuitenkin tilannetta, että huomasin päivien kuluessa työmiehiä olevan yleensä kaksi, joista kumpikaan ei ollut pitkä, järisyttävän upea poninhäntäpää, jonka silmien väri muistutti havupuiden vihreää. Kun Ilmarin autoa ei näkynyt, ja Tuurekin oli aiemmin samana päivänä ilmoittanut joutuvansa lähtemään Helsinkiin töihin, päätin rohkaista itseni ja käydä katsomassa töiden edistymistä.

Vanhan navetan ovea raottaessani huomasin sisällä aiemminkin näkemäni vaalean, suurin piirtein ikäiseni miehen, joka porasi ilmeisesti navetan vanhaa kaukaloa suurella…jonkinlainen pora se oli, ja laitteesta lähti mahtava meteli.

Päivä oli lämmin, ja mies oli riisunut paitansa pois, mutta kun hän kääntyi katsomaan minua lähestyessäni, mitään ihmeellistä ei värähtänyt minussa. Onneksi, ajattelin helpottuneena. En sentään kuolannut jokaista näkyvillä olevaa remonttimiestä, vaikka tämäkin oli jäntevä ja mukavan näköinen.

Mies sammutti poran ja huikkasi:

-Ootko sä se taiteilijatyttö, jolle tää tulee? Tuu sisään vaan. Mä oon Nikke.

Työnsin käteni farkkusortsieni takataskuihin ja esittäydyin itsekin. Olin ollut hieman kapinallinen ja lipsunut Tuuren toivomuksesta esiintyä aina mahdollisimman huoliteltuna ja seksikkäänä. Sortsini olivat rennot ja pidemmät kuin ne, joita Tuure edellispäivänä oli ihaillut, ja vaikka t-paitani oli tiukka, sen alla oli tukevat rintaliivit. Tuntui mukavalta, että asuni sopi pölyiseen ja likaiseen ympäristöön, ja ettei minun tarvinnut odottaa sitä hetkeä, kun keskustelukumppanini silmät käväisisivät rinnoissani, jotka tuntuivat nykyisellään olevan useammin melkein paljaat kuin puetut.

-Mä oon yrittäny elättää itteni maalaamalla jo vuosia, mutta tää on eka oma ateljee, huikkasin sitten silmät suuressa tilassa kierrellen.

Vilkaisin ylös ja viitoin miehelle.

-Miksi te koko katon revitte pois?

-Ilmari kävi tsekkaan sen omin käsin. Se oli osin mätä, joten sama sit laittaa uus katto, eikä vaan ikkunoita. Tuurelle se kävi ja parempi siitä niin tulee.

Kattoparruja peitti pressu, mutta kysyin silti:

-Entä jos sataa?

-Ei sada, takaani kuului matalana murisevalla äänellä, joka tuntui seisauttavan vereni ja pistävän sen sitten syöksymään suonissani kuin luotijuna.

En pystynyt heti kääntymään ja toljotin älyttömänä vain nuorta rakennusmiestä, joka tervehti tulijaa. Tunsin oloni kuin humaltuneeksi. En edes nähnyt Ilmari Kariniemeä, mutta halusin hänet silti. Heti. Olisin voinut myydä sieluni yhdestä samanlaisesta huumaavasta hetkestä, jonka hänen kanssaan olin kokenut. Loukkauksista viis.

-Sä kai teet raksahommia etkä ennusta säitä, puhalsin ulos ja yritin näyttää rennolta, kun käännyin katsomaan.

Minun ei olisi pitänyt. Kääntyä katsomaan siis. Ilmari nojaili seinään oven vieressä ja avasi juuri hiuksiaan. Tummanvaalea hiuspaljous valahti hänen kasvojensa ympärille, ja nieleskelin kynnet kämmeniin kaivautuneina, kun näin auringon raidoittamat vaaleammat suortuvat tummempien joukossa, ja kuinka mies veti ne tottunein liikkein takaisin tiukalle poninhännälle.

Minulle se oli kuin kovaa pornoa. Vartaloni leiskahteli, jalkovälissäni rummutti kipeästi, ja kun silmäni kohtasivat metsänvihreät silmät, ne pakenivat katsetta, mutta lähtivät kiertelemään voimakkaalla vartalolla. Vihreä t-paita, mustat työhousut, jonkinlainen työkaluvyö lanteilla. Paljon päivettynyttä, lihaksikasta käsivartta. Hätkähdin hereille, kun mies vastasi pienen tauon jälkeen.

-Tänään ei sada. Todennäköisyys on nolla. Meillä ei mee kuin tää päivä, ja uus katto ja kattoikkunat on paikoillaan. Tuure tilas koko homman heti, kun te olitte menny kihloihin.

Miehen ääni ei paljastanut yhtään mitään, mutta kun katsoin häntä taas silmiin, hän näytti hiukan ivalliselta. Muistin yhtäkkiä itselleni antamani lupaukset siitä, että ärsyttäisin Ilmaria tahallani. En ehkä ollut pukeutunut niin yllyttävästi kuin olin suunnitellut, mutta ainahan voisin kiusata sanallisesti. Röyhistin rintaani ja kehräsin matalalla äänellä:

-Tuure on ihana, kun se on niin antelias.

Ilmari näytti siltä, kuin olisi nielaissut jotain pahanmakuista, mutta hymyili jäykästi.

-Sillä on siihen varaa, mies myönsi kohteliaasti.

Se ei kelvannut minulle. Halusin kiskoa Ilmarin suusta jotain ilkeää, jotta silmäni lopettaisivat pakkomielteisen tuijottelunsa. Punnersin keimailevan hymyn huulilleni, heilautin ihastuneena kättäni ja sirkutin pehmeästi:

-Se tuntuu niin uskomattomalta. Mä oon aiemmin aina joutunu tekeen montaa työtä ja maalaan silloin, kun yhteisessä ateljeessa oli tilaa. Ja nyt…aattele. Mulle tulee ateljee tänne, ja sit me vuokrataan toinen Helsingistä!

Kuulostin niin pinnalliselta, että inhotin itseänikin. Vaikka sellainenhan minä kai olin. Minähän olin tehnyt avioitumispäätökseni pitkälti aviomieheni maallisen mammonan perusteella.

Ilmarin kulmat vetäytyivät yhteen, mutta hän totesi vain kiihkottomasti:

-No nyt sun ei tartte enää raataa. Sä voit kohta maalata vaikka keskellä yötä, jos haluut.

Käteni nousivat lanteilleni kuin valmiina taisteluun, vaikka mitään taisteltavaa ei näyttänyt olevan.

-Niin. Just niin. Eiks ooki hienoa?, puhisin uhmakkaasti leuka pystyssä.

Olin näkevinäni Ilmarin silmissä huvittuneen välähdyksen. Minua huimasi hiukan ja jouduin vaihtamaan painoa jalalta toiselle.

Tajusin, että minun pitäisi lähteä. Tietenkin pitäisi. Se ei vain mitenkään tuntunut onnistuvan – aivan kuin aivojeni käskyt eivät olisi saavuttaneet lihaksiani. Nökötin paikoillani sekä ärtyneenä että kiihtyneenä ja yritin keksiä jotain sanottavaa.

Lopulta keksin sen. Aivan olennaisen kysymyksen.

-Miten sä täällä oot? Mä en nähny sun autoa.

Älysin liian myöhään, että kysymys paljasti minun kytänneen Ilmarin autoa ja hänen menemisiään kaikesta itsehillinnästäni huolimatta. Ilmari työnsi kätensä housuntaskuihin ja potkaisi kiveä navetan lattialla. Seksikkäästi. Miten senkin saattoi tehdä seksikkäästi?, pohdin lähes hurjistuneena.

-Mä tulin Timon kans. Kattoasentajan. Mun auto on huollettavana, mies vastasi ja tarkasteli kriittisesti peukalonkynttään.

Minä muistin aivot tyhjentyen, missä se peukalo oli käynyt.

-Mhm.

Heikko ähkäisy oli kaikki, mitä sain suustani. Ilmari työnsi itsensä irti seinästä ja näytti huokaisevan.

Suunnistin entistä syvemmälle hulluuden rämeikköihin. Olinko minä niin tylsää seuraa? Haukottelisiko Ilmari kohta? Ei häntä ainakaan hääpäivänäni ollut haukotuttanut. Olin niin uppoutunut pisteliäisiin mietteisiini, etten ehtinyt varautua lainkaan, kun mies astahti lähemmäs ja sanoi hiljaa:

-Itse asiassa mä oon oottanu, että mä näkisin sut, kun en mä viitti tulla sisään, jos Tuure…hmm…ehkä me voitais jutella nyt?

Ilmarin silmät olivat tyynet kuin metsälampi. Ei merkkiäkään siitä, että hän aikoisi ruoskia minua taas rumilla sanoilla.

Tunsin kieleni käyvän huulillani ja nenääni kiemurteli tuoksu, jonka muistin hääpäivältäni. Saippuaa, yrttejä, sahanpurua. Ei mitään kallista partavettä. Jotain ainutlaatuisempaa. Vaarallisen päihdyttävää. Yritin astahtaa taaksepäin, mutta jotenkin päädyin lähemmäs.

-Mä en tuu, jos sulla ei oo mitään oikeeta asiaa, onnistuin valehtelemaan.

Tosiasiassa jalkani kuopivat jo melkein maata. Ilmari vilkaisi kiusaantuneen näköisenä sivulleen ja lupasi:

-Mulla on asiaa. Oikeeta asiaa.

Ihollani tuntui kihelmöintiä kuin olisin polttanut itseni auringossa ja lupasin heikosti:

-Okei.

Ilmari nosti päänsä ja katsoi taakseen. Huomasin ovensuussa vanhemman, tukevan miehen, joka silmäili meitä uteliaasti. Varmaankin kattoasentaja.

-Mä näytän, missä Elsi voi työskennellä siihen asti, kun tää on valmis. Mä tuun ihan kohta, mies lupasi ja kääntyi mennäkseen ulos.

Työtila. Se olisikin ollut olennaisempi kysymys, kuin se miten Ilmari oli päässyt töihin.

Kun kukaan – varsinkaan Ilmari – ei ollut näkemässä, tuijotin estoitta edessäni kulkevaa pitkää, kaunista mieshahmoa. En ollut koskaan tuntenut ketään rakennusmiestä. Tiesin heidän purkavan, rakentavan ja korjaavan, mutta miten se tapahtui, oli minulle täyttä hepreaa. Lisäksi olin kuullut kaskuja rasvaisista, viheltevistä työmaamiehistä ja nähnyt stereotyyppisiä asetelmia kotiin saapuvasta remppamiehestä pornoelokuvissa, mutta se oli kaikki, mitä ammatista tiesin. Eli en yhtään mitään.

Kun pääsimme vanhan piharakennuksen eteen, Ilmari avasi oven ja astuin miehen perässä tilaan, joka näytti varastolta. Jännitys alkoi poreilla vatsassani, eikä sillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että Ilmarilla oli minulle asiaa. Nojauduin istumaan pienen pöydän reunalle, kun polviani tuntui heikottavan, enkä voinut itselleni mitään. Oli kuin Ilmari olisi käskenyt minun kaartaa selkääni, työntää rintojani esille ja avata hiukan sääriäni, kun kysyin matalalla äänellä:

-Mistä sä halusit puhua?

Ilmari oli kääntynyt katsomaan minua, ja hänen kulmansa kurtistuivat niin, että niiden väliin syntyi tuima, pitkä viiva. Se oli erittäin seksikäs viiva, mutta vielä seksikkäämpi oli puna, joka miehen korkeille poskipäille nousi. En ollut koskaan nähnyt miehen punastuvan – ainakaan niin seksikkäästi. Pudistin päätäni, kun minusta tuntui, että sana seksikäs pyöri siellä sinnikkäästi kuin jumiin jäänyt mehiläinen. Parin sekunnin ajan odotin saavani taas todella kylmää kyytiä. Sitten mies kuitenkin rykäisi ja sanoi yllättäen:

-Mä halusin pyytää anteeksi.

Kuulin sanat kuin veden alta ja minulta kesti hetki reagoida.

-Ahaa.

Enempään en kyennyt. Ilmari silitti toisella kädellään päälakeaan ja avasi sitten hermostuneen näköisenä taas hiuksensa. Yritin ajatella minuun kohdistuneita loukkauksia ja anteeksipyyntöä, mutta upottavan pehmeältä näyttävä hiusmassa näytti niin kiehtovalta, että sen täytyi olla tärkeämpi painoarvoltaan. Huokaisin äänettömästi ja yritin keskittyä.

-Mä olisin voinu kirjottaa viestinki tai jotain, mutta mä nyt oon huono kirjottaan ja…No, musta tuntui, että tää täytyy hoitaa kasvotusten. Mä en oo koskaan – ja mä tarkoitan koskaan – puhunu sillä tavalla kellekään.

Ilmarin vilpitön, karhea ääni tempaisi minut viimein himonhuuruisista ajatuksista maan pinnalle. Mies jatkoi haparoiden:

-Mä tajuan kyllä, että meitä oli siinä kaksi. Sä ehkä aloitit ja ehkä just se sai mut niin tolaltaan, kun mä just olin ajatellu…mä olin ajatellu kosia mun avovaimoa. Ja sit sä oot siinä. Hääpäivänä. Hääpuvussa. Ihmiset tekee tietenki joskus hulluja asioita ja ehkä sä et ees halunnu, että mä meen niin pitkälle…

Ilmarin poukkoilevasta selityksestä tarttui päähäni tasan kaksi asiaa, kun muu valui pois kuin teflonpannulta. Avovaimo? Kosia?

–Ootko sä varattu?, kysyin kireällä, pienellä äänellä.

Olin niin järkyttynyt, että sille olisi pitänyt osata nauraa. Minä en osannut. Vihasin kiihkeästi naista, joka oli Ilmarista niin ihana, että hän halusi asua tämän kanssa. Mennä naimisiin. Saada varmaan lapsiakin. Ohitin sumeilematta sen tosiasian, että olin itse sekä naimisissa että aikeissa hankkiutua raskaaksi. Sen vielä sujuvammin, etten edes tuntenut Ilmaria.

Ilmari näytti siltä, että hän ei ollut odottanut kysymystä, mutta hän nyökkäsi ja haroi tukkansa entistä seksikkäämmäksi.

-Toistaiseksi, hän murahti ja lisäsi:

-Me mietitään, mitä tehdään. Mä en kertonu yksityiskohtia, mutta mä en tee…mä en käy vieraissa. En käy. Koskaan. En mä pysty sellasta salaan viiden vuoden yhessäolon jälkeen. Mutta mä sanoin, että se oli tyhmää kähmintää, jolla ei ollu mitään merkitystä, joten ehkä…

Olin entistä järkyttyneempi. Tyhmää kähmintää? Kuin jotain teini-ikäisten humalaista örveltämistä? Ilmari näytti onnettomalta ja siirsi katseensa jonnekin taakseni, kun hän jatkoi:

-Ja mitä mä sanoin sun ulkonäöstä ja no…kaikesta. Se oli törkeetä. Mä en tiedä, miten mä…kai mä olin vaan niin vihainen itelleni, kun mä en pystyny lopettaan sitä, vaikka sä et oo ees mun tyyppiä.

Ilmarin sanat olivat tietenkin kohteliaat, mutta tartuin taas johonkin aivan muuhun kuin aiheelliseen anteeksipyyntöön. Aloin hiiltyä kuin nuotiolle jätetty makkara. Suorastaan tunsin savun nousevan ihohuokosistani, ja ennen kuin ehdin harkita sanojani, kimitin raivostuneena:

-Tyyppiä? Mä en oo sun tyyppiä?

Loukkaantuneisuus kaikui äänestäni ilmiselvästi, ja aloin suuttumuksen ohella olla häpeissäni reaktioideni vuoksi. Minulla ei ollut tapana välittää, jos en jonkun mielestä ollut hänen tyyppiään. Valitsin niistä, joiden tyyppiä olin.

-Eihän se oo tässä mikään pointti!, Ilmari älähti ja huomautti:

-Et säkään liiku köyhien rakennusmiesten kans. Sä tykkäät vanhemmista pukumiehistä ja sitä rataa.

Olin jo aikeissa huutaa, että Ilmari ei tiennyt tykkäämisistäni hevon helvettiä, mutta sain viime hetkellä suljettua hulluuden sisälleni. Huomasin ryhtini lysähtäneen kaiken sen informaation alla ja suoristin selkääni. Halusin tehdä yhden asian miehelle selväksi.

-Mä halusin, että sä meet niin pitkälle. Eikä se ollu mikään virhe, tokaisin kirpeällä äänellä.

Heti kun sanat pääsivät ilmoille, tiesin puhuvani totta. Vaikka olin muuta yrittänyt itselleni vakuuttaa. Ilmari tuijotti minua silmiin ja hänen poskipäidensä puna syveni miltei karmosiinin sävyiseksi.

-Sä et oo tosissaan.

-Mun liitto on…epätavallinen. Mä halusin, että sä panet mua. Haluun vieläki, ilmoitin haastavasti.

Jos Ilmarilla oli otsaa väittää tyhmäksi kähminnäksi sitä, mitä välillämme oli tapahtunut, minulla oli mielestäni täysi oikeus todeta, etten ollut samaa mieltä. Se, että sotkin mahdollisesti miehen parisuhdetta, oli varmaan itsekästä ja halpamaistakin, mutta niin syvällisiin moraalisiin pohdintoihin minusta ei sillä hetkellä ollut.

Ilmarin ilme jähmettyi samanlaiseksi kiviseksi naamioksi kuin se oli hääpäivänäni ollut.

-Eli sulle se oli ihan arkipäiväistä? Sä sait päähäs, että sä halusit huvitella mun kans ja…no, huvittelit.

Miehen silmät kiilsivät jäisinä kuin luistelurata. Hyvä. Ainakin hän lopettanut avovaimostaan puhumisen.

-Se ei ollu arkipäiväistä. Se oli ihanaa. Taivaallista, vakuutin pehmeästi.

Ilmari nosti kätensä lanteilleen ja astahti minua kohti. Viiva hänen kulmiensa välissä oli jo kuin puukolla vedetty viilto.

-Eli sä tykkäät, kun sua haukutaan ja nussitaan vasaralla?, mies miltei sylkäisi.

-Etkö sä muka tykänny siitä? Musta tuntuu, että sä tykkäsit. Mulla saattaa olla dna-todisteita siitä vieläki mun hääpuvussa.

Tiesin olevani järjiltäni. Tiesin, mutta en aikonut tehdä asialle mitään. Ilmarin silmät laajenivat, ennen kuin hän puristi nenänvarttaan ja sulki hetkeksi silmänsä. Kun hän katsoi taas minuun, hän näytti keskittyneeltä.

-Se tuntui vähän aikaa hyvältä. Mutta elämässä on tärkeempiäki asioita kuin hetken hupi. Ehkä te taiteilijat ajattelette eri tavalla. Mä luulin, että mun velvollisuus on pyytää anteeksi, mutta ehkä mun pitäiski vaan noudattaa jokaista mielitekoa ja…ja repiä vaatteet sun päältä missä huvittaa!

Kyllä.

Sana kumahteli tietoisuudessani raskaana ja korviahuumaavan äänekkäänä, eikä minun tarvinnut lausua sitä ääneen. Ilmari tiesi, mitä ajattelin, kun katselin äänettömänä turhautuneisiin vihreisiin silmiin.

Mies astahti taaemmas, kuin olisi nähnyt aaveen ja sitoi sitten nykivin liikkein taas tukkansa.

-Ehkä tää asia on käsitelty.

Nousin itsekin seisomaan, mutta yritin keksiä, miten pitkittää kahdenkeskistä hetkeä. Katselin muka pohdiskellen ympärilleni ja sanoin nopeasti:

-Mä tosiaan voisin tehdä tästä mun väliaikaisen varaston ja ateljeen. Voiskohan nää kamat siivota pois? Ja tuoda mun keskeneräiset työt tänne?

-Mä en oo siivooja eikä oo mun miehetkään. Jos sä haluut tehdä tästä sun ateljeen, sun pitää siivota. Tai palkata joku siivoaan, Ilmari ilmoitti teräksenlujalla äänellä, joka värähteli vatsanpohjassani kuin pianonvirittäjän äänirauta.

-Mä tarkotinki, että mä siivoon…, ehätin korjaamaan ja kiiruhdin ahnehtimaan lisää tietoa Ilmarista, vaikka miehen ilme ei vaikuttanut kovin vastaanottavaiselta.

-Ootko sä työnjohtajana Hakolalla? Sieltä kai Tuure tän projektin…

Ilmari oli kääntynyt jo mennäkseen, mutta vilkaisi minua tiukasti olkansa yli.

-Mä oon aliurakoitsija. Mä olin Hakolalla, kun Tuure uusi sen Espoon asuntoa ja siitä se mut tuntee. Nyt mulla on oma firma, mutta se on pieni ja uus, ja tää urakka on mulle tärkee. Sopisko siis, jos mä meen töihin, ja sä teet mitä sun täytyy?

Minusta tuntui kuin olisin ollut nuhdeltu pikkutyttö, mutta värähtely sisälläni sen kuin voimistui. Ilmari oli pysähtynyt, ja kun tuijotimme toisiamme muutaman sekunnin, melkein näin väreilyn välillämme. Kuin ilma olisi herännyt lainehtimaan.

-Okei. Tietysti, henkäisin nopeasti, mutta en malttanut olla kysymättä:

-Kai se on ookoo, jos mä tuun välillä kattoon töiden etenemistä?

Ilmari heilautti kättään ärsyttävän välinpitämättömään tapaan.

-Totta kai. Sen kun vaan.

Katselin hetken ympärilleni, mutta äskeisen kohtaamisen jälkeen olin sekä masentunut että kiihottunut – tunneyhdistelmä, jota en ollut ennen kokenut. Halusin Ilmaria vielä enemmän kuin aiemmin, mutta pelkäsin tosissani, että Ilmari ei halunnut minua. Hänellä oli avovaimo ja periaatteita, ja hän oli selvästi ahdistunut siitä, mitä hääpäivänä oli tapahtunut. Ehkä tosiaan olin ollut hänelle vain hetken hairahdus. Ehkä tilanteen yllätyksellisyys ja epätavanomainen käytökseni oli saanut hänet repsahtamaan – ei se, että hän olisi tuntenut minua kohtaan samanlaista vetoa kuin minä häntä kohtaan.

Lähdin aurinkoisesta säästä huolimatta sisätiloihin ja annoin viimein periksi sille, mitä olin ehdottomasti kieltäytynyt aiemmin tekemästä. Heittäydyin pirtin sohvalle ja aloin googlata. Ilmarilla ei ollut nimikaimoja.

Firma, puoli vuotta vanha. Linkedin-profiili, rakennusalan kokemusta kahdentoista vuoden ajalta, rakennustekniikan insinöörin tutkinto vuodelta…Ilmari oli näköjään valmistunut vasta äskettäin. Ei Instagram-tiliä mutta Facebook-tili löytyi. Se ei ollut julkinen, mutta hieman varjoisassa profiilikuvassa mies näytti istuvan ravintolan terassilla. Ehkä jossain ulkomailla. Ja hän hymyili. Laiskaa, tyytyväistä hymyä, joka sai minut nieleskelemään himosta. Ja joka oli selvästi suunnattu kameraa pitelevälle henkilölle. Tyttöystävälle. Avovaimolle.

Aiempi järkytys kipinöi epämiellyttävästi taas ruumiissani, kun tarkastelin kuvaa. Mies näytti onnelliselta. Siltä, että hän oli saattanut kuvan ottamisen jälkeen nousta paikaltaan ja kumartua suutelemaan naistaan. Ehkä he eivät olleet malttaneet syödä. Tai jos olivat, he olivat varmasti kosketelleet toisiaan, nauraneet jollekin näkemälleen, suunnitelleet tekemisiään…

Heitin puhelimen toiseen päähän sohvaa miltei kauhuissani. Olin tietysti vakoillut joitain deittejäni, mutta en koskaan ollut keksinyt kokonaisia tarinoita yhden kuvan perusteella. Minun oli aika ryhdistäytyä. Paitsi jos Ilmarin suhde olisi pitempäänkin tauolla ja voisin…

Nousin hätäisesti sohvalta ja päätin lievittää hermopainetta maalaamalla. Se oli takuuvarma tapa lievittää kaikkia vaivoja. Hermostuneisuutta, ahdistusta, ehkä myös seinähullua, raivokasta mustasukkaisuutta.

Hain porstuan komerosta maalaustarvikkeet, jotka olin ottanut mukaan pienempiä töitä varten ja vaihdoin ylleni valkoiset narubikinit siksi, että sää oli muuttumassa todella kuumaksi. Ehkä siksikin, että toivoin Ilmarin näkevän minut. Toivoin, että hän näkisi minut, haluaisi minua, repisi pikkuiset vaatekappaleet yltäni…Tempaisin siveltimiä sisältävän purkin niin vauhdilla käteeni, että pari pensseliä tipahti maahan ja kirosin.

Siirryin hengitys kuumana ja vartalo epätoivoisesti kihisten takapihalle, pois navetan ja pihan epäterveistä houkutuksista. Kun pystytin telineen ja sekoitin värejä, huomasin käsieni tärisevän, mutta jatkoin silti. Aivan sama vaikka räiskisin värejä mielivaltaisesti kankaalle. Pääasia että tein jotain. Jotain, mikä saisi Ilmarin mielestäni.

Maalasin hetken parin luonnoksen pohjalta, mutta lopulta häikäisevä valo ja marjapensaiden ja lähellä olevan metsikön pimeää hohkaavat varjot saivat minut sommittelemaan jotain aivan muuta kuin olin aikonut. Siveltimeni ja palettiveitseni lensivät, sekoitin valkoista ja keltaista kirkkaimpiin valokohtiin, mustansinistä varjoihin ja pohjalle alkoi muodostua kuva.

Se ei kuvannut mitään ympäröivää todellisuutta. Maalaus oli reunoilta täynnä hehkuvaa valoa, niityn ja auringon tuntua, mutta keskeltä sen täytti tumma hahmo, joka tummui keskeltä miltei mustaksi. Mies, jolla oli voimakas, kasvoton profiili, poninhäntä. Tyylitelty, kulmikas hahmo nojasi yhtä tyyliteltyyn miekkaan pahaenteisenä ja pimeänä, hiukan kumarassa kuin tuskissaan valon voimasta. Lisäsin ripauksen valoa miekkaan, ja vasta silloin heräsin horteestani.

Silmiäni kirveli ja vähältä piti, etten nyrkkeillyt maalausta tuusan nuuskaksi. Nytkö minä maalasin päähänpinttymääni edes huomaamatta sitä? Ja miekka? Olinko minä taantunut yläasteikäiseksi, kun käytin niin alkeellisen ilmeisiä fallossymboleita?

Katselin työtä vihaisena, mutta ei sitä huonoksikaan voinut sanoa. Päinvastoin. Vaikutelma oli dramaattinen, ja mieshahmo tuntui kääntyneen sisään päin voimakkaiden tummien vetojen ja kulmien ansiosta. Hahmo tuntui kutsuvan minua juuri kuten Ilmarikin kutsui, ja suljin silmäni. Päivän tuskallinen saldo sekoittui aiempiin päiviin ja sitten myös hääpäivääni. Siirryin taas peilin eteen, morsiuspukuuni, Ilmariin takanani. Vasaraan ja miehen kaluun pakaroillani.

Heitin siveltimen maahan pyyhkimättä tai puhdistamatta sitä ja annoin periksi. Nousin seisomaan, kävelin talon katolle johtavien puisten tikkaiden luo ja nojauduin niitä vasten. Olin peilin edessä, Ilmari oli takanani ja…Nykäisin bikinien yläosan syrjään, pyörittelin rintojani käsissäni ja työnsin sitten toisen käteni pöksyihini.

Voihkin pienellä äänellä ja nojasin otsaani tikkaiden puolaan, kun tapasin liukkaan, suureksi turvonneen klitorikseni. Nipistin nänniäni, keinutin itseäni sormiani vasten ja aloin kohota kohti helpotusta, jota niin kovasti kaipasin. Ja jonka tiesin lyhytaikaiseksi.

Olin tehnyt näin jo lukemattomia kertoja. Runkannut Ilmarille. Eikä se riittänyt koskaan. Nimeksikään.

Olin jo saavuttamassa huipun, kun jonkinlainen kahina vasemmalla puolellani havahdutti minua ja avasin silmäni. Tuijotin näkymää tajuamatta ensin mitä katsoin, mutta sitten tunnistin miehen. Se oli Tuuren veli Emil. Tuure oli saattanut sanoa, että…Hitto. Miten minä en ollut kuullut auton ääntä? Vedin sormet pois pöksyistäni ja muistin vasta silloin, että rintani olivat paljaat.

-Mä tulin kattoon sitä isän vanhaa metsästyshaulikkoa, jonka Tuure oli löytäny ullakolta.

Emilin ääni oli epävakaaa ja silmät liimaantuneet rintoihini, ja yhtäkkiä tein päätöksen, joka tuntui siinä tilanteessa ainoalta oikealta. Se olisi niin tuhmaa. Ja minä olin niin kiimainen, että aamuiset pikapanot eivät riittäneet enää millään.

-Haluisitko sä kattoa jotain muutaki? Lähempää, ehdotin äänellä, joka oli himosta käheä.

Emil astahti lähemmäs vähän epäröiden. Hänellä oli yllään ruskea t-paita ja vaaleat kesähousut, jotka istuivat jäntevällä vartalolla erinomaisesti, huomasin hajamielisesti ja huokaisin, kun tunsin jalkovälini alkavan kiehua uudestaan. Käännyin nojautumaan tikkaisiin selin, ja kun mies astahti taas lähemmäs, tartuin rintoihini ja kannattelin niitä silmät harmaanvihreissä silmissä.

-Mä en tiedä, mitä Tuure…

Miehen lause katkesi, kun sivelin toisella kädellä vatsaani ja puristin rintaani. Huokaisin raskaasti ja selitin haparoiden:

-Meidän liitto on aika avoin.

-Mä en usko, että ihan näin avoin, Emil murahti, mutta käveli silti hitaasti eteeni.

Hän vilkaisi kuminauhalla korkeaksi keoksi kokoamiani hiuksia, kasvojani ja laski katseensa taas rintoihini.

-Kokeile niitä. Nääksä miten kovat ne on?, yllytin sydän jyskyttäen ja hieroin kivikoviksi puristuneita nänninnipukoitani.

Emil kohotti kätensä. Hänen hampaansa olivat puristuneet yhteen ja niiden välistä purkautui sihinää, kun hän painoi kämmenensä rintojani vasten ja liu’utti niitä pitkin herkkää ihoa. Ähkäisin mielihyvästä ja ehdotin matalasti:

-Sä voit tehdä niille, mitä haluut.

Emil räpäytti silmiään ja kiskaisi nopein liikkein t-paitansa pois. Hänen rintakehänsä ei ollut kovin leveä, mutta se oli jäntevä ja karvainen, ja kun hän puristi rintani käsiinsä ja hieroi niitä hetken karkeaa karvoitustaan vasten, rintani paisuivat entisestään ihanasta kitkasta.

Kiemursin kevyesti huohottaen Emiliä vasten yllyttääkseni häntä pidemmälle. Mies laski päänsä, ja katselin ripsieni välistä, kun hän imaisi kirkuvanpunaisena jomottavan nipukkani suuhunsa ja venytti toista rinnankärkeäni. Rinnoistani tuntui leimahtavan palava vana jalkoväliini ja tarrasin koviin harteisiin vihainen kiima pillussa sykähdellen. Emil ähkäisi, otti toisen rintani suuhunsa ja imi niin kovaa, että vedet kihosivat silmiini.

-Just noin. Tuntuu niin hyvältä, vikisin avuttomasti.

Kun miehen toinen käsi vaelsi vatsalleni ja siitä takapuolelleni, tiesin hänen ylittäneen rajan lopullisesti.

-Sä voit ottaa ne pois, supisin kärsimättömästi, ja kun Emil ei heti tehnyt mitään, kiskaisin itse bikinien alaosan reisilleni.

-Voi saatana, mies huokaisi ja nyki pöksyt pois.

Hän vetäytyi hieman, ja kun kohotin toisen jalkani tikkaiden alimmalle puolalle ja esittelin hänelle taatusti märkänä kiiltelevää pilluani, hänen suunsa vääntyi julmaan hymyyn.

-Nuori herkkuperse. Tätäkö sä täällä päivät pitkät teet? Sormetat ittees ja nussit jokaista, joka vaan sattuu tielle?

Hänen kätensä nousi taas pyörittelemään rintaani ja toinen hipaisi häpykumpuani.

-En jokaista, vastasin hengästyneesti.

Avasin reisiäni lisää ja puskin lantiotani hiukan ylös niin, että Emilin sormet käväisivät kärsimättömästi jyskyttävällä klitoriksellani ja litimärällä lihalla. Pieni kosketus kiiri pitkin vakoani ja voihkaisin, kun samaan aikaan Emilin puristus rinnastani tiukkeni.

-Pakko mun on saada. Pakko saada edes kerran, mies mutisi kuin itselleen ja tarttui lanteisiini.

-Nouse sille alimmalle askelmalle, Emil komensi.

Minä tottelin ja tajusin, mitä hän ajoi takaa. Hän aikoi naida minua siinä, tikkailla, ja kun olin ylempänä, se tasoittaisi pituuseroa. En ollut koskaan harrastanut seksiä sellaisessa paikassa, ja kun Emil pudottautui kyykkyyn, sopersin epäselvästi:

-Pane mua. Pane heti. Mä lupaan antaa aina, kun sä haluut.

-Jeesus, minkä lutkan Tuure on nainu, mies mutisi paljaita häpyhuuliani vasten ja nuolaisi paksun nestepeitteen kielensä päälle.

Pilluni puristi lisää nestettä, sain lisää kieltä, ja kun sama kieli alkoi sahata kololtani klitorikselle ja takaisin, tartuin lujasti tikkaisiin ja pyöritin lanteitani koko jalkoväli salamoiden. Tuuren veli nuolemassa pilluani, ajattelin sekavasti ja kiihotuin entistä enemmän. Halusikohan Ilmarikin nuolla minua salaa, vaikkei sitä myöntänytkään, mielessäni vilahti ja parahdin pelkästä mielikuvasta.

Emil työnsi sormensa kololleni, sitten toisen, ja samalla kun hän nuoli minua, hänen sormensa upposivat sisääni ja alkoivat hieroa minua sisältä päin. Puskin itseäni edestakaisin kovia sormia vasten ja vartaloni liikkeet alkoivat käydä kulmikkaiksi, kun sysimusta nautinto kyti vatsanpohjassani kuin kulotettava pelto. Kun Emil levitti sormillaan häpyhuuliani ja painoi kielensä lujasti klitorikselleni, auringonpaisteinen maailma pimeni hetkeksi, mielihyvä sinkoutui kaikkialle kehooni ja laukesin vartalo tikkaista kaartuen.

Huohotin vielä helpotus ruumiissani välähdellen, kun Emil nousi eteeni, avasi housunsa ja runkkasi nopeasti muutaman vedon edessäni. Hänen kullinsa oli samanlainen kuin mies itse. Pitkä ja kapea. Nostin toista säärtäni ylemmäs ja voihkaisin kutsuvasti:

-Nyt. Nussi kovaa. Tosi kovaa.

-Mitään muuta pysty tekeenkään, mies murahti ja kiersi sääreni lantiolleen.

Hän kupersi toisen kätensä rinnalleni, laski katseensa avoimelle pillulleni ja survaisi itsensä täyttä vauhtia sisään. Parahdin kimeästi ja suuntasin itsekin katseeni alas. Emilin vatsa oli litteä ja yhtä karvainen kuin rinta, ja näin hänen äkäisesti punoittavan kullinsa soutavan edestakaisin, kun hän takoi minua nopeasti ja syvälle. Näin omien naisellisten muotojeni painautuvan jäntevää vartaloa vasten, jännittyvän miestä vasten, vartaloni anelevan miestä käyttämään minua.

Syöksähdin kohti uutta orgasmia hetkessä. Aviomieheni veli, päässäni takoi samaan tahtiin, kun Emil nussi minua. Hänen kova kyrpänsä ahtaaksi supistuvassa, suojaamattomassa pillussani. Vihainen puristus rinnallani. Miehen kärsivä, himosta sekava ilme. Olin niin kiimassa, että olisin pudonnut tikkailta, ellei Emil olisi puristanut reittäni ja rintaani.

-Ikinä saanu näin pientä ja märkää, mies läähätti, kun pilluni puristui puristumistaan minua työstävän kullin ympärille.

Emil kiihdytti tahtiaan, painautui äkkiä lujasti minua vasten ja mumisi:

-Ja nää tissit…mä nussin vielä näitäki.

Miehen karkeat rintakarvat hiersivät taas turvonneita rintojani, ja se ja yhä kiihtyvä rytmi saivat minut hieromaan vartaloani villisti Emiliä vasten ja hokemaan:

-Mitä vaan haluut. Mitä vaan…haluut.

Mies puristi kouransa lanteisiini, minä suljin sääreni hänen ympärilleen ja haukoin henkeäni, kun karkeat puutikkaat raapivat selkääni. Kuvittelin Ilmarin katsomassa, kuvittelin Tuuren katsomassa, ja kun Emil tönäisi minua lujemmin tikkaita vasten ja kaivoi sormensa pakaroihini päästäkseen vielä vähän syvemmälle, uusi kliimaksi välähti lävitseni rumana ja rankaisevana.

Kiljuin käheästi nautintoani ja vielä lujempaa, kun Emil hamusi huulillaan kaulaani ja puraisi. Mies puski vielä pari kertaa sisääni, hitaammin mutta syvälle ja sitten hän laukesi vartalo vapisten ja suu kirosanoja vuodattaen.

Vaikka vartaloni vavahteli vielä fyysisestä nautinnosta, heräsin kliimaksista nopeasti. Tuijotin tyhjyyteen Emilin olan ylitse ja yksinäinen kyynel vierähti poskelleni. Se ei johtunut siitä, ettenkö olisi pitänyt seksistä Emilin kanssa tai että olisin hävennyt sitä. Se johtui siitä, että ajattelin taas Ilmaria. Muutama sekunti orgasmista ja mies oli taas mielessäni.

-Mennään sisään, sähähdin suuttumuksesta paksulla äänellä ja tönäisin Emiliä irti minusta.

Mies veti häkeltyneen näköisenä sepaluksensa kiinni, mutta ei pannut vastaankaan. Kiskoin hätäisesti bikinit takaisin ylleni, jätin maalaustarvikkeet oman onnensa nojaan ja lähdin takamus pyörähdellen kohti sisätiloja. Emil kuului seuraavan.

Hyvä. Erinomaista.

En ollut ennenkään ollut mikään masokisti, enkä aikonut aloittaa nyt. En varmasti antaisi yhden tavoittamattomissa olevan remonttimiehen viedä minulta ruumiillisia iloja, joista olin aina nauttinut täysin rinnoin. Emil saisi luvan panna minua koko päivän. Kunnes en tajuaisi tästä maailmasta tai sen Ilmareista yhtään mitään.