Tähti on tällä hetkellä e-kirjana Nextoryssa ja piakkoin myös Storytelissä. Omakustanneversiota e-kirjasta voi kysellä minulta oman kaupan ollessa tällä hetkellä kiinni.

Tarinahan kertoo nuoresta Iiriksestä, joka vastoin kaikkea todennäköisyyttä päätyy työskentelemään kahden uskomattoman seksikkään miehen kanssa: maailman suosituimpiin bändeihin kuuluvan solistin Vilhelm Coxin ja hänen viileän ja tyylikkään henkilökohtaisen avustajansa Duncanin kanssa. Kategorialtaan tämä tarina on aika raju, joten luokittelisin sen punakantiseksi tai kolmen liekin stooriksi – ei siis herkimmille.:)

LUKU 1

-JÄRJETÖN, MIELETÖN ILTA, HELSINKI! TE OOTTE NÄYTTÄNEET NÄILLE SEIVÄSPERSEISILLE BRITEILLE…JOITA MÄ USEIN KUTSUN MYÖS BÄNDIKAVEREIKSI…MITEN SUOMALAISET BAILAA! PITÄISKÖ MUN KÄÄNTÄÄ MITÄ MÄ SANOIN? SHOULD I TRANSLATE?

Yleisö raivosi innosta, ja tuhannet ja tuhannet kännykkävalot loistivat Helsingin Olympiastadionin katsomoissa, kun Vilhelm Cox otti tapansa mukaan yleisönsä. Samalla kun hän puhui, hän riisui kirkkaanpunaisen puvuntakin ja heitti sen esiintymislavalle aggresiivisella eleellä. Puku oli jo kolmas keikan aikana. Tuijotin – kuten varmaan koko stadion – ihailusta mykkänä miehen esiintymistä, vaikka näkymä lavarakenteiden sivusta ei ollutkaan millään tavalla paras mahdollinen. Vilhelm oli viimeisen kahden tunnin ajan ollut energinen, mahtipontinen, yleisölleen antautuva, ja hänen laulunsa pysyi uskomattoman hyvin nuotissa jatkuvasta liikkeestä ja reuhtomisesta huolimatta.

Coxilla saattoi olla kotikenttäetu Suomessa siinä missä Iso-Britanniassakin, sillä suomalaiset olivat hanakasti omineet yhden maailman suurimmista rockbändeistä, The Beltin, itselleen, kun sen solistina ja yhtenä biisintekijänä toimi äitinsä puolelta suomalainen artisti. Hänen kykynsä valloittaa yleisönsä oli kuitenkin kiistatonta ympäri maailman. Nyt mies puhui jotain kitaristi Daniel Williamsille, joka naureskeli ja alkoi yllyttää yleisöä riehumaan entistä kovemmin. Cox nappasi sivummalta pullon vettä ja valmistautui selvästi illan viimeiseen kappaleeseen.

Odotin kiihkeästi yhtyeen ensimmäistä suurta hittiä Willow’ta, joka oli Coxin kirjoittama. Siinä hänen mitä ilmeisimmin kuviteltua rakkauttaan kuvattiin yhtä sitkeäksi ja rönsyileväksi ja toisaalta ärsyttäväksi kuin paju. Coxilla ei tietääkseni ollut ollut elämässään juuri vakavia naissuhteita, mutta vähemmän vakavia sitäkin enemmän – siinä määrin, että mies oli ansainnut armottoman naistennaurattajan maineen.

En vieläkään voinut uskoa, että hänen assistentikseen juuri minä olin pääsemässä. Iiris Takalo, pieni, suuresta maailmasta tietämätön suomityttö, jolla ei ollut muuta kuin hädin tuskin valmis ammattikorkeakoulututkinto musiikin tekemisestä ja tuottamisesta, paljon opintovelkaa ja vihainen poikaystävä yhteisessä vuokrayksiössä. Jos Cox siis minut tavattuaan antaisi lopullisen hyväksyntänsä.

Ymmärsin kyllä Saulin suuttumuksen. En ollut tosissani uskonut, että minulla olisi mahdollisuuksia saada paikkaa, ja olin maininnut vain ohimennen, että säveltämisen opettajani Maaria oli saanut kuulla Beltin assistentin tehtävästä omien kontaktiensa kautta ja kehottanut minua hakemaan.

-Eihän sitä koskaan tiedä. Se olis sulka hatussa, vaikka sä tekisit niille mitä. Sä oot mun paras oppilas, ja Vilhelm Cox on ennenki palkannu ihmisiä, jotka osaa suomea. Emmä tiedä miksi, mutta kuka noiden starojen päähänpistoista ottaa selvää, Maaria oli rohkaissut.

Olin suurin piirtein pudonnut persuksilleni, kun The Beltin levy-yhtiöstä oli soitettu ja sanottu, että he halusivat haastatella minua. Vielä enemmän olin järkyttynyt, kun olin kuullut, että tehtävä kestäisi viimeisimmän kiertueen lopusta seuraavan levyn valmistumiseen. Kun olin saanut tietää, että työ olisi suurimmaksi osaksi nimenomaan Vilhelm Coxin avustamista, en ollut tiennyt mitä ajatella.

Sauli oli. Mitä pidemmäs rekrytointiprosessini oli edennyt, sitä happamammaksi hän oli muuttunut. Kun oli selvinnyt, että pestini kestäisi pitkän määräajan ja että tekisin töitä suoraan Coxille, hän oli vajonnut synkkään hiljaisuuteen.

-Älä viitti kulta. Kai sä käsität, mikä tilaisuus tää mulle on? Mitä jos sä pääsisit…Bill Gatesin tai Steve Jobsin assariksi?, kysyin järjestelmäarkkitehtuuria opiskelevalta poikaystävältäni.

-Jobs on kuollu ja Gates on ollu saman naisen kans yli 30 vuotta, mutta sä menisit tekeen töitä elävälle sarjanussijalle. Luuleksä, ettei se käytä tilaisuutta hyväkseen ja pane sua heti tilaisuuden tullen?

Silloin olin suuttunut Saulille ensimmäistä kertaa elämässäni toden teolla. Luonteeni oli räiskyvä luonnostaankin, mutta yleensä rähjäsin lähinnä imurille tai luomistuskan kourissa nuottipaperille ja sanoille, jotka eivät suostuneet tulemaan ulos oikein. Sauli sen sijaan oli yleensä niin rauhallinen ja sopuisa, että hänelle oli vaikea olla vihainen.

-Eikö mulla oo siihen mitään sanomista? Että nussiiko se mua vai ei? Ja luuletko sä, ettei sillä oo saalista ympärillään 365 päivää vuodessa ilman, että sen tarttee yrittää jotain peräkylän peruspirkkoa?, olin räjähtänyt.

-Ootko sä kattonu peiliin? Sä et oo mikään peruspirkko!, Sauli oli ärähtänyt.

Kyllä minä tiesin, etten ollut mikään rumilus. Minulla oli miltei vyötärölle ulottuva, luonnostaan kihartuva pähkinänruskea tukka, kauniin siniset silmät, säännölliset piirteet ja puhdas, kirkas iho. Olin keskimittainen ja hölkkäharrastuksen ansiosta 24-vuotias vartaloni oli hoikka ja sen naiselliset kurvit kohdillaan. En silti missään tapauksessa ollut mikään catwalkien kuningatar, joita Vilhelm Cox tuntui deittailevan. Jos hän nyt deittaili. Kun uutinen jostain suhteesta tuli julki, se tuntui olevan jo seuraavana päivänä vanha.

-Se on unelmien työpaikka!, olin kirkaissut ja tönäissyt Saulin näppistä niin, että se oli pudonnut miehen syliin.

Nyt tuijotin noin kymmenen metrin päässä olevaa Coxia, joka pyyhki pyyhkeellä hikeä niskaltaan. Nielaisin hiukan vaivalloisesti. Työpaikan ollessa näin lähellä olin lukenut läjäpäin artikkeleita The Beltistä ja sen solistista ja selannut läjäpäin kuvia Vilhelm Coxista. Olin katsellut miehen mantelinmuotoisiin, oudon vaaleisiin silmiin, joissa oli hiukan sinistä mutta enemmän vain vaaleaa harmaata. Olin ihmetellyt, miten pitkä, kapea nenä, korkealla kaartuvat voimakkaat kulmakarvat ja tiukka, leveä suu saattoivatkin näyttää niin epätavanomaisen seksikkäiltä. Olin silmäillyt tuotantokoneiston huolella rakentamaa tyyliä – valkoiseksi värjättyä, lyhyttä tukkaa, pitkää, treenattua vartaloa, jota promokuvissa peitti useimmiten kirkkaanvärinen puku ja lantiolla tai olkapään yli kulkevaa patruunavyötä.

The Belt saattoi esittää Willowin kaltaisia rakkauslauluja, mutta heidän ohjelmistossaan oli myös kantaa ottavia kappaleita liikemaailman ja ihmisen ahneudesta ja siitä, kuinka ne tuhoaisivat vielä maapallon. Cox ja Williams olivat itse asiassa tutustuneet opiskellessaan historiaa yliopistossa.

Vilhelm kääntyi selin yleisöön ja sanoi jotain basistille. Hänen katseensa pyyhki ylitseni, ohitti minut ja sitten se palasi takaisin. Muutaman sekunnin katsoin silmiin, jotka näyttivät yhtä aikaa kylmiltä ja kuumilta ja vaikka meitä erotti korvia huumaava meteli, lattialla kiemurtelevat johdot ja kymmenen metriä, tunsin latauksen, joka puski minut täyteen virtaa ja sähkön, joka sähisi sisääni vihaisella voimalla. Sitten kaikki oli ohi, ja minusta tuntui yhtä läkähtyneeltä kuin jos olisin juossut juuri puolimaratonin.

Puristin käsiäni yhteen entistä hermostuneempana ja vilkaisin asuani. Vilhelm Cox ei taatusti ollut katsonut minua sillä silmällä. Hetkeä oli tuskin voinut kuvata edes hetkeksi, ja minulla oli päälläni vain mustat pillifarkut ja hihaton, valkoinen toppi. Ehkä hän oli nähnyt minusta otetun kuvan ja tunnistanut minut haastateltavakseen.

Kun ensihämmennys haihtui, minua alkoi hävettää. Olin aina pitänyt The Beltin musiikista, jo alkuajoista lähtien, ja kuten miljoonat nuoret naiset ympäri maailman, olin ollut ihastunut bändin karismaattiseen ja uskomattomalla äänellä varustettuun laulajaan. En silti ollut kuvitellut, että enää tässä iässä – ja tyydyttävässä parisuhteessa elävänä ihmisenä – reagoisin tällä tavalla johonkin itseään täynnä olevaan playboylaulajaan.

Kun kuulin Willowin ensitahdit, vatsaani kouri vieläkin ja rinnankärkiäni nipisteli pelottavalla tavalla. Pakottauduin läimäisemään itseäni henkisesti ja seurasin Coxia, joka oli istuutunut pianon ääreen ja lauloi tummalla äänellään, jossa oli savua, suklaata ja jotain paheellista…ehkä polttavan juovuttavaa konjakkia. Tapailin sanoja ja kuulin kaikuna yleisön, jonka laulu seurasi Coxia tahdin kaksi jäljessä.

Aloin valmistautua tapaamiseen. Levy-yhtiön edustaja oli sanonut, että Cox tiesi minusta ja odotti tapaavansa minut keikan jälkeen backstagella. Kun kappale loppui, ja bändin jäsenet tervehtivät viimeisen kerran yleisöä, poistuin hurjana myrskyävät huudot ja suosionosoitukset ympärilläni velloen.

Pohdin hiukan kaihoisasti, millaista mahtoi olla, kun sai aikaan tällaisen reaktion niin monissa ihmisissä. Minulle olisi ollut valtavan jännittävää myydä edes jokin suomalainen klubi täyteen. Tai saada joku tunnettu artisti esittämään kappaleitani. Olin vilkaissut bändille varattuun huoneeseen aiemmin ovelta, mutta nyt kävelin sisään ja jäin odottamaan jännitys vatsassani väännellen. Olin liian rauhaton istuakseni, joten kävelin edestakaisin, kunnes kuulin töminää ja bändin puheensorinaa.

Ovi avautui paukahtaen, ja Daniel tuli sisään ensimmäisenä leveä virnistys kasvoillaan ja häntä seurasi nuorten naisten parvi. Tyttöjä seurasi Vilhelm ja häntä lihaksikas, paljasrintainen rumpali Joshua Grey ja pitkätukkainen, laiha basisti, joka tunnettiin vain nimellä Spider.

-Mitä sanotte, tytöt? Pienen loman kunniaksi, Daniel kuului sanovan brittienglannillaan.

Kuului auliisti myönteleviä innokkaita vastauksia, kun pikkuisiin vaatteisiin verhotut, kauniit blondit ja brunetit sanoivat kyllä siihen, mitä Daniel sitten oli ehdottanutkin. Kukaan ei näyttänyt huomaavan minua kaiken melskeen keskellä, joten tarkkailin hetken vain ympäristöäni ja sitä, minne Cox oli aikeissa istuutua.

Hän ei istunut heti. Sen sijaan hän riisui paitansa ja panosvyön ja kirosi:

-Vitun vempele. Tästä ei ole keikalla muuta kuin haittaa.

-Aina sama laulu. Sinä et sentään tao rumpuja työksesi. Ja tytöt tykkäävät siitä, eikö vaan?, Joshua kommentoi ironisesti.

-Tytöt tykkäävät minusta kyllä ilman panosvyötäkin, Cox vastasi kyynisellä äänellä ja nappasi lähintä ruskeaverikköä kädestä.

Hän istuutui suureen nahkaiseen nojatuoliin, jonka vieressä oli jäähtymässä pullo vodkaa ja veti tytön syliinsä. Nuori nainen näytti siltä kuin häneen olisi iskenyt salama ja hän nojasi pyörtyneen näköisenä Coxin rintaan. Cox silitti naisen hiuksia ja mutisi tälle jotain hellästi niin, että tämä kikatti. Hän ei selvästikään ollut huolissaan #metoo-liikkeestä tai intersektionaalisten feministien vihasta. Minua sen sijaan alkoi ällöttää ja päätin, että oli aika tunkeutua esiin. Ties mitä huoneessa pian tapahtuisi, enkä aikonut olla todistamassa mitään riettauksia.

Matka nojatuolille ei voinut olla kolmea metriä pidempi, mutta siitä huolimatta Vilhelm Cox oli ehtinyt saada sormensa sylissään olevan naisen topin alle, kun saavuin parin eteen.

-Niin kaunista…oon aina ihaillut…uskomatonta, että mä pääsin tänne…

Tyttö Coxin sylissä näytti regressoituneen kliseeautomaatiksi, mutta mies ei näyttänyt panevan pahakseen – silmäili vain runsaita rintoja nenänsä alla. Minun olisi tehnyt mieleni läimäistä sekä Vilhelmiä että naista. Ymmärsin kyllä fanituksen, mutta tuollainen läähättävä, aivoton kuolaaminen yhden itseään varmaankin jumalana pitävän miehenpuolikkaan edessä pilasi kaikkien naisten maineen. Ja Vilhelm nyt tosiaankin voisi vähän ajatella asemaansa. Mielessäni vilahti hetki lavalla, mutta työnsin sen hartiavoimin pois.

-Hei! Mä oon Iiris. Gary sanoi, että sä tiedät musta, sanoin kuuluvalla äänellä.

Vilhelm nykäisi päänsä ylös ja hänen silmissään välähti niin, että tiesin hänen tunnistaneen minut. Nainen miehen sylissä mutristi huuliaan ja katsoi minua vihamielisesti.

-Mee Laura söpöliini vähäksi aikaa sohvalle. Mulla on bisneksiä hmm…Iirishän sä olit?, mies sanoi hiukan käheällä, matalalla äänellään, joka sai polveni tuntumaan epäilyttävän pehmeiltä.

Laura söpöliini lähti tyytymättömän näköisenä sohvalle. Cox tarttui vodkapulloon ja kaatoi lasiin ainakin puolitoista desiä kirkasta nestettä. Hän tarjosi lasia minulle, mutta puistin hämmentyneenä päätäni.

-Entä samppanjaa? Sitäki pitäis olla…, mies mutisi, hörppäsi vodkaa ja katsoi ympärilleen.

-Mä oon täällä työpaikkahaastattelussa, sanoin tasaisella, päättäväisellä äänellä.

Kauniisti kaartuvat kulmat kohosivat, ja vaaleat silmät katsoivat minua päästä jalkoihin. Sama tuskallisena humiseva jännite, jonka olin kokenut aiemmin lavalla, lävisti minut entistä voimakkaampana ja pyyhin vaivihkaa kosteilta tuntuvia käsiäni farkkuihini. Cox hymyili minulle kuin kermaa latkinut kissa ja nojautui nahkatuolia vasten.

-Ah, sähän oot hyveellinen. Istuhan tohon käsinojalle ja jutellaan sitten sun toimenkuvasta.

Hän hymyili entistä röyhkeämmin, ja sydämeni takoi takykardian partaalla. Mitä helvettiä minun pitäisi tehdä? Ja mitä Cox oikein yritti? Laura söpöliini, Saulin epäluulot ja oma naurettava reaktioni mieheen kietoutuivat päässäni yhteen ja vastasin paheksuvammin kuin koskaan elämässäni:

-Mä voin aivan hyvin seistä.

Vilhelm Cox kallisti päätään ja hänen suupielensä värisivät siihen malliin, että epäilin hänen pidättävän naurua.

-Eihän se käy. Ja jos mä annan sulle mun tuolin ja nousen seisomaan, se näyttäis aivan siltä, kuin mä puhuttelisin sua. Se vois toisissa olosuhteissa olla mielenkiintoinen…asetelma, mutta nyt…istu vaan tohon. Täällä ei oo muualla tilaa, ja ulkopuolella roudataan jo kamoja ja me ollaan tiellä. Ellet…

Miehen silmät kirkastuivat.

-…sä halua, että mennään vessaan? Siellä on pytynkansi ja tuoli.

Taivas armahda. En todellakaan hankkiutuisi suljettuun, pieneen tilaan tuon miehen kanssa. Huokaisin mielessäni, sipsutin muutaman askeleen varovasti nojatuolille ja istuuduin leveälle käsinojalle siten, etteivät sääreni vahingossakaan koskettaisi pitkiä, punaisiin puvunhousuihin verhottuja sääriä. Silmäni sattuivat paljaaseen, leveään rintaan ja puraisin huultani. Cox todella oli treenattu. Hänen ylävartalonsa puski edelleen hikeä, ja rintakehän karvoitus oli kullankarvaista eli…mies oli oikeastikin blondi.

Hätkähdin haaveistani ja siirsin silmäni nopeasti valkoiseen seinään. Minusta tuntui, etten saanut happea ja kynteni porautuivat kämmeniini. En ollut varma, kauanko olin ollut hiljaa, ja nöyryytyksen puna alkoi levitä kaulalleni ja poskilleni. Palautin katseeni kiireesti Coxin silmiin ja tapasin raukean mutta tiiviin siniharmaan tuijotuksen.

-Tee vaan olos mukavaksi – ja käytä niin paljon aikaa kuin haluut, Cox mutisi minulle ja räpäytti silmiään tavalla, joka toi mieleeni mustan satiinin ja niihin kietoutuneet hikiset vartalot.

Oloni oli kaikkea muuta kuin mukava ja paljastin sen heti seuraavassa lauseessa – piipittävällä äänellä.

-Kiitos kovasti, että mä sain nähdä keikan. Mulla ei olis ollu varaa ostaa lippuja. Mutta miksi meidän piti tavata täällä? Eikö sun olis ollu parempi kattoa asioita huomenna ja…

-Mä halusin, että sä aloitat heti, jos musta tuntuis että meillä synkkaa. Ja synkkaahan meillä, mies vastasi ja virnisti hävyttömästi.

Punastuin jos mahdollista entistä enemmän. Ennen kuin ehdin kommentoida väittämää millään tavalla, hän jatkoi:

-Mulla on jo henkilökohtainen avustaja, mutta Kevin, joka on nyt ainaki vuoden poissa, on ollu mun kakkosassari. Se on tehny vähän sitä sun tätä, kaikkea mitä mun ykkösassari ei ehdi. Yleensä se on juoksevien asioiden hoitamista…kahvin tai vaatteiden hakemista, tapaamisten sopimista, aikatauluista muistuttamista, koska mä oon vähän hajamielinen ja sellasta. Niin ja toivottavasti sä osaat ottaa ees välttävästi kuvia. Mun somekanavia vois päivittää ahkerammin.

Olin tietenkin jo aiemmissa haastatteluissa saanut sen kuvan, että tehtävässä ei musiikkialan koulutuksella juuri ollut merkitystä, mutta yritin silti:

-Mulla on tutkinto musiikista ja mä aattelin, että ehkä mä saisin seurata levyntekoa ja ehkä auttaakin…

-Kaikkihan te sitä haluutte. Tajuutte musanteosta mitään tai ette. Mutta se on hyvä, et sä puhut suomea. Siitä voi olla etua. Itse asiassa mä ihmettelen, miten sä sait tietää tästä työstä. Ei me sitä oo kauheesti mainostettu, kun sana kulkee muutenki.  Mä olin jo valinnu toisen, mutta se sai vakihomman levy-yhtiöstä ja sitten Gary vinkkas susta.

Huomasin Coxin ajatuksen harhailevan ja vilkaisin hänen kädessään olevaa vodkalasia. Se oli melkein tyhjä.

-Miten suomen kielestä voi olla hyötyä kahvin kantamisessa?, kysyin melko terävällä äänellä, sillä miehen sävy oli ollut selvästi vähättelevä, kun hän oli vastannut levyntekoon liittyvään kysymykseeni.

-Sun pitää olla mun lähettyvillä koko ajan, ja välistä on hyvä, kun kellään ei oo aavistustakaan, mitä mä solkkaan.

Jostain syystä minusta tuntui, että mies odotti minun kysyvän asiasta tarkemmin, mutta päätin, etten antaisi hänelle sitä tyydytystä.

-Saisinko mä silti tulla seuraamaan levyntekoa? Jos mulla ei oo muuta?, tivasin uudestaan rohkeudella, joka yllätti minut itsenikin.

Cox huokaisi ja pyöräytti silmiään.

-Se ei oo niin hohdokasta, kuin kaikki aina ajattelee ja…

-Mä oon tehny jo omakustannelevyn ja auttanu mun kavereita. Mä tiedän, miten se prosessi menee. Ja sähän sanoit, että mun pitää olla joka tapauksessa sun käytettävissä koko ajan, intin enkä heti huomannut, että olin tohkeissani keskeyttänyt miehen.

Coxin silmät välähtivät, ja haukahdin hätääntyneenä:

-Anteeksi, herra Cox.

Tuijotin miehen silmiin, enkä osannut päätellä, oliko hän ärtynyt vai huvittunut. Äkkiä tunsin kosketuksen oikealla kädelläni ja kun laskin katseeni näin Coxin pitkän etusormen sivelevän kämmenselkääni. Ihokarvani nousivat pystyyn, reisieni välissä alkoi kihelmöidä ja kuin unessa katsoin, kun mies otti käteni käteensä.

-Vilhelm. Sun pitää sinutella mua.

Vilhelm puristi kättäni ja vastasin puristukseen vaistomaisesti, pää pyörällä.

-Tästä tulee…kiinnostavaa, hän sitten lisäsi härnäävällä äänellä ja pyöräytti suortuvan hiuksiani toisen kätensä sormen ympärille tavalla, joka tuskin oli asiallista työnantajan käytöstä missään länsimaassa.

-Mi-mistä?, kysyin avuttomasti, kun Vilhelmin peukalo siveli käteni sivua.

-Siitä tietysti, kun sä oot koko ajan mun käytettävissä. 

Se herätti minut ja tempaisin käteni irti.

-Onko toi susta asiallista käytöstä?, kysyin jäätävällä äänellä ja nousin seisomaan.

-Iiris kulta. Kai sä musta jotain oot lukenu, ennen kuin oot paikkaa hakenu. Mä en harrasta asiallista. Mutta en mä tietääkseni äsken mitään sopimatonta sanonu tai ehdottanu. Toistin vaan sun sanoja.

Mies venytteli kuin suuri kissaeläin silmin nähden tyytyväisenä itseensä. Inhosin itseäni, kun en saanut silmiäni irti hänestä.

-Jos sä oot oikein ahkera tyttö, sä pääset seuraan sitä levyntekoa. Sopiiks semmoinen?, Vilhelm sitten kysyi pehmeästi.

Mieleni teki vastata, että hän saisi suksia suolle, pitää typerän työpaikkansa ja esittää vihjailevia kommenttejaan vaikka kaikille muille maailman naisille. En kuitenkaan kerta kaikkiaan voinut kieltäytyä Coxin kaltaisen tähden assistentin paikasta. Varsinkaan jos pääsisin katsomaan tämän luokan bändin levyntekoa.Siksi suoristin selkääni ja vakuutin itselleni, että Vilhelm Coxin kaltainen mies kyllä väsyisi minun kiusaamiseeni hyvin pian. Ja sitten kaikki olisi taas hyvin.

-Hyvä on, vastasin napakasti.

Mies pyysi minua ilmestymään yhteen Helsingin kalleimmista hotelleista seuraavana päivänä heti herättyäni ja tuomaan kahvia, marjoja, savulohta, croissanteja ja aivan tietynlaisen smoothien. Samalla saisin tuoda tavarani hänen sviittiinsä, sillä matkustaisimme Lontooseen samana iltana. Ihmettelin hiukan, miksei huonepalvelu voinut toimittaa aamupalaa, mutta en alkanut ensitapaamisellani kuulustelemaan Coxia tämän oikuista.

-Älä ota liikaa tavaraa. Me kustannetaan sulle tyyliin sopivat kuteet. Niin, ja saat sä lähteä meidän kans bailaamaanki, jos sä haluut ja nukkua mun huoneistossa, mies lopuksi ilmoitti.

-Ei!, parkaisin nopeasti ja selitin sitten hämmentyneenä:

-Mä en tienny, että tää pesti alkaa näin nopeesti. Mun pitää sanoa heipat mun poikaystävälle.

_____________________________

Oli jo myöhä, kun pääsin kotiin, sillä olin pysähtynyt hetkeksi lähimpään Mäkkäriin juomaan kaakaon ja selvittämään ajatuksiani. Minulla oli huono omatunto. Tiesin, etten ollut tehnyt mitään väärää, mutta tiesin myös, että mieleni oli tehnyt tehdä jotain todella, todella väärää.

Olin seurustellut Saulin kanssa lukioikäisestä lähtien, eikä minulle ollut koskaan aiemmin käynyt näin. Sauli oli ensimmäinen ja ainut rakastajani, mutta en ollut kaivannut lisää kokemuksia. Seksi oli aina tuntunut hyvältä. Olin kyllä aina ollut aktiivisempi osapuoli sängyssä ja joskus olisin kaivannut vaihtelua ja enemmän mielikuvitusta, mutta eihän se ollut mikään syy syttyä yhtäkkiä miehestä, jonka jokainen tiesi sitoutumiskammoiseksi naissankariksi.

Tunsin oloni melkein likaiseksi, kun ajattelin, että kuuluin samaan kastiin kuin ne lukemattomat naiset, jotka Vilhelm Cox oli jo kaatanut sänkyynsä. Jotka häikäistyivät karismasta, tähtipölystä, arvaamattomuudesta…jännityksestä. Ilman, että vastineeksi oli luvassa muuta kuin pinnallinen yhden yön suhde.

Lopulta olin lohduttautunut sillä, että olin sentään onnistunut ponkaisemaan pystyyn, kun Vilhelm oli esittänyt vihjailevan kommenttinsa. Se sentään kertoi jotain luonteenlujuudestani, eikö vain? Painoin oven takanani hiljaa kiinni, sillä asunto oli pimeänä. Riisuin Converset jalasta ja käväisin nopeasti pesulla vessassa. Sitten pujottauduin farkuistani ja topistani ja kömmin pelkissä alushousuissa Saulin viereen. Mies hätkähti hereille, kun suukotin hänen poskeaan.

-Mun pitää lähteä jo huomenna, mutisin miehelle ja nyin hänen t-paitaansa.

Miksi Saulin aina pitää pukeutua sänkyyn kuin vanha ukko? 

Huitaisin ajatuksen kauhuissani syrjään ja tartuin Saulin paitaan tiukemmin.

-Huomenna?, Sauli ähkäisi selvästi ärtyneenä.

-Niin. Mulla ei ollu aavistustakaan. Mutta mä sain sen paikan ja mun pitää mennä. Mä oon tosi pahoillaan.

-Et oo, Sauli murahti ja kääntyi selälleen tuijottamaan kattoa.

En niin.

-Anna mä näytän sulle miten pahoillaan mä oon, maanittelin ja kurottauduin ottamaan hänen kalunsa käteeni.

-Millanen se Cox oli?

Häkellyttävä. Aseistariisuva. Sietämättömän puoleensavetävä.

Olin hetken hiljaa ja hieroin Saulin kalua samalla, kun pakottauduin valehtelemaan minulle aivan epätyypillisellä tavalla.

-Se on pelkkä mies. Ei ajatella sitä nyt.