KOSTO 1

Heräsin taas uuteen krapulaiseen aamupäivään eräänä toukokuun aamuna. Katsoin ympärilleni ja tapailin muistikuvia edellisillalta. Ei, en ollut tuonut ketään mukanani, enkä muistaakseni ollut tehnyt mitään julkista ja kohauttavaa, joka päätyisi ehkä juorulehtiin. Olin ollut ystäväni Ksandran kanssa bileissä, joita oli isännöinyt tuttavapiiriimme kuuluvan rikkaan isän poika, mutta emme olleet olleet ulkona muutoin kuin suuren tontin aidatulla pihamaalla.

Olin päätynyt sänkyyn jonkun kanssa…oliko se Antti…isäntäväen makuuhuoneeseen, mutta olimme käyttäneet kondomia. Vai olimmeko? Minulla oli pillerit, mutta aina tällaisten aamujen jälkeen se ei paljon lohduttanut, jos minulla ei ollut mitään tietoa seksikumppanin taustasta.

Olin viime aikoina potenut paitsi oikeaa krapulaa myös henkistä sellaista, sillä en aina ollut ollut juorulehtien palstoilla esiintyvä bilehile. Isäni johti valtavaa rakennusyhtiötä, eikä ollut koko lapsuuteni aikana kotona juuri naamaansa näyttänyt. Äitini elämä taas oli ollut täynnä sosiaalisia tapahtumia, juhlia ja matkoja, joihin ei lapsia kelpuutettu. Niinpä olin varttunut suurimman osan elämästäni äitini vanhempien luona Lopella, pienessä perinteisessä rintamamiestalossa.

Kun olin tullut kouluikäiseksi, olivat sekä isä että äiti tulleet siihen tulokseen, että voisin yhtä hyvin käydä koulunkin Lopella, koska kinusin aina mummolaan. Se oli ratkaissut ainaiset lastenhoitajaongelmatkin. Mummoni oli opettanut minut kutomaan ja ompelemaan, ja käsitöistä oli tullut minulle intohimo. Olin alkanut seurata suuria, kansainvälisiä muotilehtiä jo alakoulussa ja olin yrittänyt loihtia hienoja luomuksia halvoista kankaista ja vanhoista verhoista. Halvoista siksi, että isovanhempani olivat ylpeää väkeä. Vaikka tiesin heidän olevan tiukilla, isän rahoja ei talossa näkynyt.

Yläasteikäisenä tunsin jo kankaiden ominaisuudet ja tiesin, mitä pystyin ja mitä en pystynyt materiaaleistani tekemään. Valmistin vaatteita itselleni, ja vaikka äitini nyrpisteli nenäänsä ajatukselle, että ompelin omat vaatteeni, hänkään ei voinut kieltää sitä, etteikö työn jälkeni olisi ollut hyvää.

Lopen maaseudulla ei ollut paljon huvituksia ja kasvoin parin läheisen ystävän, ompelukoneen, kutimien ja kirjallisuuden parissa. Kun lukion jälkeen pääsin toisella yrittämällä Aalto-yliopiston tiukkaakin tiukemman seulan läpi muotia opiskelemaan, olin miltei kauhuissani. En ollut uskonut pääseväni yliopistoon ja minulla oli ollut jo realistinen varasuunnitelma. Olin ajatellut hakea jonkin ammattikorkeakoulun linjalle ja perustaa joskus ehkä ompelimon tai pienen putiikin.

Yliopistoon siirtyminen oli tarkoittanut siirtymistä pääkaupunkiseudulle. Olin muuttanut isän ja äidin Westendin asuntoon, jossa minulla oli paljon aikaa itselleni. Siitä lähtien elämäni oli saanut uuden käänteen. Äiti oli vihdoin ottanut minut mukaansa vierailuilleen ja juhliinsa, ja niissä olin tavannut hänen ystäviensä tyttäriä ja poikia.

Opiskelin ensimmäisen vuoden tunnollisesti ja sain kokoon varsin kunnioitettavan määrän opintopisteitä erinomaisin arvosanoin. Toisena vuotena aloin lipsua ja nyt, kun olin yliopistossa neljättä vuotta, olin päätynyt tekemään vain sen verran, että pysyin kirjoilla. Suurin osa aikaa kului uusien ystävieni Ksandran, Janitan ja Siskon kanssa.

Kaikkien vanhemmat olivat vähintäänkin erittäin varakkaita ja jokaisella ystävälläni oli luottokortti ja auto, eikä äiti voinut hyväksyä ajatusta, että minulla asiat olisivat yhtään huonommin. Se oli saanut minut repsahtamaan. Minulla oli koko ajan käsittämättömän paljon rahaa käytössäni, ja koska uudet ystäväni eivät olleet erityisen kunnianhimoisia, alkoi omakin maailmani kutistua ja kieppua bileiden ja shoppailun ympärillä.

Kun isä oli joutunut julkisuuden valokeilaan jonkin petosepäilyn vuoksi, josta hän tosin oli vapautunut, oli lehdistö kiinnostunut minustakin. Asiaa ei auttanut se, että Janita oli tunnetun poliitikon tytär. Niinpä sitten minusta oli päätynyt kuvia keltaiseen lehdistöön naku-uinnilta, jonka päätteeksi olin piehtaroinut erään Kimin kanssa hietikolla melkoisen kiihkeissä tunnelmissa.

Parin samantyyppisen uutisen jälkeen olin tullut varovaisemmaksi, mutta alkoholin vaikutuksen alaisena estot katosivat ja varsinkin, jos joskus otin piireissä paljon liikkuvaa kokaiinia tai essoa, minusta tuli erityisen riehakas. En olisi vielä paria vuotta aiemmin voinut kuvitellakaan käyttäväni huumeita edes silloin tällöin, mutta uusi päihdyttävän villiltä tuntuva elämäni oli johtanut siihen, että uteliaana olin kokeillut. Harvoin, mutta silti.

Poikaystäväni alkoivat vaihtua tiheään tahtiin, kunnes heitä oli päällekkäin ja limittäin, enkä enää nimittänyt heitä poikaystäviksi. Nyttemmin olin ennemminkin vain harrastanut seksiä. Olin löytänyt seksin melko myöhään, 19-vuotiaana, mutta olin heti ihastunut siihen ikihyviksi. Minun oli yleensä helppoa saada orgasmi, eivätkä edes juhlat, alkoholi tai satunnaiset huumekokeilut vetäneet vertoja hyvälle panolle.

Nielaisin hankalasti, kun pahoinvointi pääsi yllättämään ja muistin taas mummon surullisen äänen, kun viimeksi olin kiireessä ja kärsimättömästi puhunut hänen kanssaan. Mummoni oli lempeä, kiltti ihminen, jolla oli takuulla ollut kovaa saamattoman ja ailahtelevaisen äitini kanssa ja nyt näytti siltä, että hänen lapsenlapsensa muistutti äitiään enemmän kuin vielä paria vuotta aiemmin kukaan olisi voinut uskoa. Mummo oli kysellyt huolissaan viimeisestä uutisesta, joka oli ollut erään juorulehden nettisivuilla ja joka sisälsi videokuvaa – minusta kaatumassa keskellä kaupunkia.

Olin juuri astunut autosta ulos ja lyhyt mekkoni oli noussut niin, että jokainen asiaa todistanut oli saattanut nähdä, ettei minulla ollut alushousuja. Siinä tilassa olin kikattanut hervottomasti, mutta aamulla ja varsinkaan jutun ilmestyttyä minua ei ollut paljon naurattanut, vaikka olinkin yrittänyt esittää huvittunutta kavereilleni.

Hilasin itseni sängystä ylös, puin päälleni t-paidan ja kävin hakemassa viimeisen päälle modernista keittiöstä kivennäisvettä suureen lasiin. Ensi syksynä jatkaisin opintojani kunnolla, lupasin itselleni ja muistin, että olin edelliskesänä tehnyt itselleni saman lupauksen. Opiskelun sijaan minusta oli tullut pahamaineinen pikkujulkkis.

Puhelimeni piippasi ja ajattelin Ksandran valittavan krapulaansa tai kyselevän millainen viimeöinen rakastajani oli ollut. Viesti ei ollut Ksandralta. Itse asiassa se ei ollut keltään, jonka tunsin. Viestissä ei ollut kuin kaksi sanaa.

Mene tietokoneelle.

Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä ja tulin siihen tulokseen, että tämän täytyi olla jonkun kaverini vitsi.

Mee itte. Mulla on krapula, naputtelin puhelimeen hymy suupieliäni nykien.

Aivan varmasti on sen samppanjamäärän jälkeen. Oliko hyvä pano? Sä näytit vähän pitkästyneeltä. Vaikka se virkattu peite näytti kyllä hyvältä sun alla. Mene tietokoneelle.

Pelko venytteli jäisiä jäseniään sisälläni ja kurkkuani kuristi. Tämä ei kuulostanut keneltäkään ystävältäni ja olin aivan varma, että ketään ei ollut ollut katsomassa, kun olin nainut Antin kanssa. Makuuhuoneen ovessa oli ollut lukko. Olin kiinnittänyt siihen huomiota, koska se oli niin epätavallista, ja siellä todella oli ollut virkattu peitto. Ja mikä tärkeintä, mistä joku tiesi, että minä varmaankin olin näyttänyt pitkästyneeltä? Antti oli ollut enemmän innokas kuin taitava, ja kun itse olin ollut hieman liian humalassa, en ollut päässyt oikein vauhtiin.

Kuka tää on? Jos tää on vitsi, mua ei naurata, kysyin viestitse sydän hakaten ja kuvotus kurkussa polttaen.

Joku, joka tietää, että sulla on pieni pyöreä luomi vasemmassa pakarassa, paljaaksi ajeltu pillu, estolääkitys migreeniin ja Opamox-resepti ahdistukseen. Puhtaat paperit sukupuolitautitesteistä, jotka tuli eilen. Sä oot myös suunnitellu rintojen suurennusleikkausta. Nyt mene tietokoneelle tai mä lähetän julkisuuteen jotain, mistä sä et pidä.

Katsoin viestiä kauhuissani. Seksikumppanini ja parhaat ystäväni saattoivat tietää alapäästäni, perheeni tiesi migreeneistäni, mutta kukaan ei tiennyt Opamoxista ja sukupuolitautitesteistä – tai siitä, että olin selaillut kauneuskirurgien sivustoja. Lähdin horjuvin jaloin tietokoneelle ja romahdin työtuolilleni, kun avasin läppärin kannen.

Suin vaaleanruskeat, suorat hiukseni korvieni taakse ja kun katsahdin vahingossa pöydällä olevaan pieneen peiliin, näin että suuret, ruskeat silmäni olivat levinnet järkytyksestä. Silmäni siirtyivät näytölle ja sille alkoi ilmestyä tekstiä. Tuosta noin vain.

Mulla on paljon mielenkiintoista materiaalia susta. Etenkin viimeiseltä vuodelta. 

Näytölle kilahti yhtäkkiä videotiedosto, joka avautui ja suustani purkautui värisevä henkäisy, kun näin itseni masturboimassa alastomana. Olin lähettänyt tiedoston eräälle säädölleni puoli vuotta aikaisemmin. Mies oli vaikuttanut tavallista kiltimmältä ja olin halunnut vähän kiusata häntä. Olin itse tuhonnut tiedoston, mutta oliko mies? Hän oli vakuuttanut tehneensä niin. Miten video oli taas edessäni?

Seuraava video oli kuvaa huoneestani parin kuukauden takaa. Alalaidassa näkyi päivämäärä. Harrastin seksiä selvästi vanhemman, baarissa edellisiltana tapaamani ukkomiehen kanssa ja kuulin ähinän ja nautinnollisen vikinäni, kun tukevahko mies rynkytti päälläni otsa kurtussa. Kolmas video oli päivätty samalle päivälle, mutta oli ilta ja minä olin taas sängyssä – toisen miehen kanssa. Nuoren miehen tunnisti kuvasta helposti. Hän oli Janitan poikaystävä Karl – tai Kalle, kuten me häntä kutsuimme. Kalle pani minua takaapäin ja hoki:

-Voi Emilia, tuntuu niin hyvältä…niin hyvältä…

Janita ei ollut ollut erityisen uskollinen Kallelle ja epäilin samaa Kallesta, mutta se ei ollutkaan pääasia. Pääasia oli se, millaisen kuvan minusta sai. Samalla kun seurasin videota paikoilleni jähmettyneenä, tietokone kommentoi tekemisiäni.

Näitähän riittää. Sähän tiedät, että tuo äijä on kansanedustaja. Tähtäätkö sä uudeksi Johanna Tukiaiseksi?  Ja kaverin poikaystävä…molemmat samana päivänä, tietokone ilmoitti ja sain uuden masturbointivideon.

Tunsin pahoinvoinnin kuplivan kurkussani ja pelkäsin, että oksentaisin hetkenä minä hyvänsä.

Sitten alkoi tulla tekstiviestikeskusteluja, joissa sovin samaisen kansanedustajan kanssa salaisia tapaamisia, äänitiedostoja, joissa haukuin yhtä ystävääni toiselle tai tilasin itselleni eräältä kaverilta kokaiinia ja jopa kuvaa vanhempieni asunnosta, jossa bileiden aikana nuuskasin ainetta pöydältä.

Se, joka bittiavaruudesta minulle kommunikoi, näytti tietävän minusta kaiken. Kaiken likapyykin, kaikki inhottavuudet, jotka olin tehnyt ja rikokset. Huumeiden hallussapito. Olinko minä todella tuollainen ihminen?, ajattelin, kun yököttävä tunne velloi vatsassani entistä voimallisemmin.

Mutta tämäkin on rikos, jokin aivojeni perältä kuulutti minulle. Tämä oli yksityisyyden loukkaamista. Joku oli tunkeutunut puhelimelleni, tietokoneelleni ja ilmeisesti lukemattomiin turvakameroihin, ja sen täytyi olla rankaistavampaa kuin jonkun ukkomiehen tai kaverin poikaystävän paneminen humalapäissään ja satunnainen huumeiden huvikäyttö.

Tää on rikos, kirjoitin näytölle sormet vapisten ja lisäsin nopeasti perään:

Mä vaihdan koneet. Mä ilmoitan poliisille.

Kursori vilkku hetken hiljaisena ja sitten sain Gif-animaation Eddie Murphysta, joka nauraa makeasti, suu avoinna, valkoiset hampaat loistaen ja kädet rintaa pidellen.

Totta helvetissä tää on rikos. Vaikka mä pidän tätä tavallaan myös hyväntekeväisyytenä.

Ja sitten:

Vaihda koneet. Ne ei mua hidasta. Ja ilmoita poliisille. Tää kaikki ja sun suurin salaisuus, joka vaan sä ja mä tiedetään, lävähtää nettiin ja lehdille. Sen jälkeen sä lennät Aallosta.

Silloin minä oksensin. Vedin hädissäni työpöydän alta paperikorin, ja eilisiltaiset ruoanjämät ja alkoholilta maistuva neste purkautuivat suustani ja nenästäni, kun yökkäilin pelosta ja kauhusta. Miten helvetissä joku tiesi? Jo seksivideot jonkun aviomiehen tai poikaystävän kanssa tai kohu niistä murtaisivat isovanhempani puhumattakaan siitä, että olin laiskuuttani ja välinpitämättömyyttäni mennyt plagioimaan Kirgisian reissun jälkeen siellä näkemäni kauniin kangasaiheen paratiisista ja käyttänyt sitä vaatesuunnittelutöissäni.

Olin nähnyt kankaan eräässä käsityömuseossa ja sen jälkeen varmistanut googlaamalla…voi ei…Mutta käsityömuseolla ei ollut mitään Internetissä. Vaatisi mahdottomasti työtä paljastaa minut. Miksi kukaan viitsisi nähdä niin paljon vaivaa? Näytölleni ilmaantui jälleen viesti.

Älähän nyt. Juo sitä vettä ja kerää ittes. Sähän olet kova tyttö.

Katsoin ympärilleni ja ennen niin turvallisilta tuntuneet kamerat näyttivät nyt uhkaavilta. Kuin aseilta, jotka osoittivat suoraan päähäni.

Mitä sä haluat?

Vastaus tuli heti.

Vihdoin aivan olennainen kysymys. Mä kostan.

Kostan. Ketä olin loukannut niin pahasti, että hän lähti tällaiselle ristiretkelle minua vastaan?

Ootko sä jonku vaimo?, kirjoitin, vaikka tiesin jo viestiä naputellessani ajatuksen olevan typerä.

Jos jonku vaimo näkis näin paljon vaivaa yhden pikkulutkan takia, se olis musta aika suhteetonta. Sun ei tarvi tietää enempää.  

Istuin koneen edessä silmät lasittuneina, enkä kyennyt enää kirjoittamaan. Odotin, että ihminen, joka piteli mainettani käsissään, kertoisi mitä hän tarkalleen ottaen halusi. Ja aivan oikein. Äkkiä koneelle ilmestyi taas tekstiä.

Sulle on paketti portilla. Sen sisällä on ohjeet. Saat ihan aluksi tehdä mitä parhaiten osaat. Esiintyä mulle niin kuin noissa videoissa. Tai meille. Kuka tietää. Sä et oo mun pääkohde. Jos sä teet niinku sanotaan, mä rankaisen sua vain pienesti.

Mitä se oikein tarkoitti? Pienesti? Pääkohde? Oliko meitä muitakin? Pääni tuntui paisuvan paineesta, kun yritin ajatella, mutta mitään käyttökelpoista en saanut mieleeni. Tuijotin ruutua silmät tyhjinä ja inho vatsanpohjassani velloen. Joku rikollinen halusi minun esiintyvän hänelle. Hänelle ja hänen kavereilleen. Eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta kieltäytyä.

No?, tietokone kysyi minulta.

Vedin henkeä ja vastasin samalla, kun ensimmäinen kyynelkarpalo puristautui poskelleni:

Okei.

_____________________________

Illalla kahdeksan aikoihin odotin jännittyneenä esityksen alkamista. Ksandra ja Sisko olivat soittaneet, samoin pari miestä ja äitini oli lähettänyt kuvan cocktailistaan Nizzan hiekkarannoilta. Olin lamaantunut kaiken tapahtuneen jälkeen ja käpertynyt odottamaan iltaa sängylleni. Minua kylmäsi ajatus siitä, että joku seurasi minua koko ajan, ja jo vessassakäynti tai ruoan hakeminen jääkaapista tuntui vaikealta. Puhelimessa olin saanut ponnistella tosissani, jotta olisin vaikuttanut puhuessani edes osittain normaalilta.

Olin saanut paketissa tietokoneeseen yhdistettävän kalliin näköisen kameran ja asun ja leluja, jotka minun oli pitänyt pukea paria tuntia aikaisemmin. Asu ei varsinaisesti ollut asu. Se koostui korkeasta pvc-sukkanauhaliivistä, jonka edessä oli viisi metallisolkea ja takana hakaset ja se ulottui lantioltani korkealle vyötäisille, aivan rintakehän alapuolelle. Liiviin olin kiinnittänyt mustat sukat ja jaloissa minulla oli huikean korkeat mustat ja pornahtavat platform-korot. Lelut sisälsivät klitoriskorun, joka nipisti klitoristani ja pieniä häpyhuuliani ja nänninnipistimet, joissa molemmissa heilui pieni paino. Lisäksi paketissa oli valtava dildo, jota minun ilmeisesti odotettiin jossain vaiheessa käyttävän.

Pidin ehkä seksistä, mutta en koskaan ollut käyttänyt mitään leluja maltillisen kokoisia sauvoja lukuunottamatta ja olin joutunut lukemaan ohjeita, kun olin kiinnittänyt nipistimiä itseeni. Kun olin pukeutunut ja varustautunut ohjeiden mukaisesti makuuhuoneessa sängylläni, oloni oli ollut kuin akvaariossa ja mieleni teki koko ajan vilkuilla kameraan tai peittää itseäni.

Nyt olin istunut sängynreunalla viitisen minuuttia ja vaikka osasin odottaa yhteydenottoa, hätkähdin silti rajusti, kun puhelimeni piippasi.

Sä näytät hyvältä.Tosi pantavalta. Nyt sä imuroit ja peset kylppärin. Noi kaikki vehkeet on tilattu sun luottokortilla. Eiks oo hienoa? Saat pitää ne. 

Nöyryytys kiemurteli sisälläni ja järkytyin, kun tunsin koruun nipistetyn klitorikseni paisuvan ja pilluni nytkähtävän. Olinko minä sairas, helvetti vieköön?, mietin kauhuissani ja  kysyin äkkiä jotain aivan epäolennaista.

Miksi kamera? 

Vastaus tuli heti.

Mä haluun ehkä lähikuvaa. Tarkkaa sellaista.

Jalkovälini nytkähti uudelleen ja minua hävetti. Lähdin kohti siivouskomeroa. En ollut joutunut tekemään kotitöitä sen jälkeen, kun olin muuttanut pois mummolasta, mutta muistin sentään, miten imuria käytettiin. Oli kuitenkin outoa tehdä kotitöitä sellaisissa vetimissä ja voimakkaassa meikissä, johon kuului paljon mustaa silmänrajausväriä ja kiiltävää, pinkkiä huulipunaa. Nipistimet rinnoissani painoivat ja puristivat pienehköjä rintojani niin, että ne alkoivat paisua ja jalkovälini tuntui koko ajan ahtaammalta ja turpeammalta, mitä pitempään työskentelin.

Vakuutin itselleni, että se johtui leluista. Niin pohjalla en sentään voinut olla, että nautin, kun joku roisto kyttäsi minua kameran kautta. Aina välillä puhelimeni kilahteli ja sain ohjeita tai kehuja.

Sohvapöydän alta kans.

Uskomaton perse.

Pyllistä kunnolla, kun hinkkaat sitä ammetta.

Sun tissit on jo ihan paisuneet. Sä taidat tykätä tästä.

Kasvoni olivat varmasti häpeästä punaiset, mutta mies – sen täytyi olla mies – toisessa päässä oli oikeassa. Jollain kieroutuneella tavalla pidin kaikesta, mitä tein. Pidin röyhkeistä kommenteista ja lelujen paineesta herkissä kohdissani. Muistin aamulla näkemäni videot, muistin tekemiseni ja minusta tuntui, että sain ansioni mukaan. Toisaalta pelkäsin, että kiduttajani sai näin vain lisämateriaalia. Mikä esti häntä valehtelemasta ja lähettämästä kaikkea ja vielä tämänkin nettiin kaikkien ihmeteltäväksi?

Mietin, millainen mies minulla leikitteli ja vastoin parempaa tietoani tartuin kädet vapisten puhelimeen.

Etkö sä voi kertoa itestäs vähän lisää?

Puhelin oli vaiti ja lisäsin:

Se auttais mua tunnelmaan pääsemisessä. 

Se oli totta. Minua kontrolloiva ihminen saattoi olla hullu sosiopaatti tai äitinsä katon alla lymyilevä lökäpöksy, joka eleli vain tietokonemaailmassa, mutta jostain syystä halusin tietää hänestä lisää. Edes jotain.

Puhelin oli niin pitkään hiljaa, etten uskonut saavani vastausta, mutta sitten se tuli.

30-40-v. Tumma. Hoikka. 185-195 cm.

Henkäisin hiljaa. Niin nuori. Ja pitkä. Olin itse vain 155 senttiä pitkä, ja jo 185-senttinen mies oli mielestäni jättiläinen. Tosin kyttääjäni saattoi valehdella. Jotenkin en vain uskonut sitä. Tai halunnut uskoa.

Hetken kuluttua sain pyytämättä toisen viestin – aivan kuin toisessa päässä olisi ensin punnittu asiaa.

Avaa läppäri, kun alotetaan.

Työskentelin vielä hetken ja ajatuksissani pyöri pelko mutta myös nimetön rankaisijani.

Aika loppu. Läppäri auki. Nyt meet siihen kameran eteen sohvalle. Nojaa taaksepäin ja avaa reidet. 

Avasin tietokoneen ja asetuin koko vartalo vapisten sohvalle, kuten oli käsketty. Vilkaisin näyttöä, kun se välähti. Tietokone lähetti kuvaa mieshahmosta, jonka takaa tuli räikeää valkoista valoa niin, etten pystynyt näkemään muuta kuin hänen ääriviivansa. Ne saivat minut kuitenkin vakuuttuneeksi siitä, että hän oli puhunut aiemmin totta.

Mies istui jonkinlaisella penkillä jalat harallaan ja venytteli sulavin liikkein pitkiä käsivarsiaan päänsä päällä. Sitten hän nojautui eteenpäin ja tuki kyynärpäänsä polviinsa. Hänen siluettinsa oli hoikka ja kun siristin silmiäni, olin miltei sataprosenttisen varma, että hänen hiuksensa olivat tavallista pidemmät ja ehkä…kihartuvat, ainakin taipuisat.

-Sä oot märkä. Mä nään.

Ääni kajahti ilmoille yhtä aikaa turvakameroista ja tietokoneesta ja hätkähdin todellisuuteen. Olin ollut kuin jonkin lumouksen vallassa, kun olin katsellut edessäni olevaa hahmoa ja melkein unohtanut, mitä olin tekemässä.

Mies puhui totta. Olin hävettävän kiihottunut ja kun kuulin hänen äänensä, tunsin lisää mehua puristuvan piinattuun pilluuni. Miehen ääni oli soinnikas ja täyteläinen, ja huolettoman ystävällisen sävyn alla piili armottoman taipumatonta terästä.

Seksikäs ääni, niin jumalaisen seksikäs, mielessäni vilisti. Yritin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kieltää itseäni villiintymästä näin nöyryyttävässä tilanteessa, mutten voinut itselleni mitään. Odotin sohvalla lisäohjeita reidet levällään ja kun niitä ei heti tullut, vääntelehdin tuskastuneena paikoillani.

-Ja niin kärsimätön. Purista sun rintoja.

Tartuin ahneesti rintoihini ja vinkaisin. Nipistimien ja painojen paisuttamat rintani tuntuivat kipeiltä ja kireiltä, mutta kun puristin niitä, kiimainen leimahdus vavahdutti ruumistani, ja minusta tuntui kuin palavaa bensiiniä olisi levinnyt rinnoistani ihoni alle.

-Just noin. Hiero niitä.

Aloin hieroa rintojani ja jotenkin onnistuin unohtamaan, että minua käskyttävä ihminen oli rikollinen kiristäjä. Tuijotin ruutua, edessäni näkyvää siluettia ja hengitykseni alkoi kulkea huohotuksena. Purin huultani ja pyörittelin rintojani tuntemattomalle yleisölle.

-Tää on parempaa kuin mä kuvittelinkaan. Nyt hyväile ittees. Mutta älä koske pilluun.

Aloin sivellä kylkiäni ja vatsaani ja oloni alkoi olla jo sietämätön. Minua hävetti edelleen, mutta outo himo oli kasvanut paljon suuremmaksi voimaksi. En pystynyt kääntämään katsettani tietokoneesta ja keskityin täysin pitkään, kasvottomaan mieheen edessäni. Vaaralliseen mieheen, joka alisti minut tahtoonsa ja käytti minua hyväkseen. Kuvittelin hänen tummat hiuksensa rinnoillani ja jalkovälissäni. Tuon täyteläisen äänen puhuvan ihoani vasten. Pitkän vartalon painautuvan omaani vasten.

Minun olisi pitänyt vihata sitä, mitä tein. Sen sijaan halusin miellyttää. Vein käteni reisilleni ja kuljetin kynsiäni kevyesti sisäreisilläni. Tunsin orgasmin kasvavan sisälläni ja pilluni nyki ja sykähteli niin, että kiimainen ahdinkoni oli taatusti miehenkin nähtävillä.

-Multa tulee kohta!, voihkaisin tyhjään huoneistoon.

-Ei vielä, kaiuttimista kajahti.

Kiihotuin entistä rajummin ja kaarsin selkääni samalla, kun siirsin käteni sohvalle. Jos olisin jatkanut itseni koskettelua, olisin lauennut kuin maamiina – varoittamatta ja äkkiä, kielloista huolimatta. Hengitykseni kulki tiheänä ja pinnallisena ja selitin vaivalloisesti:

-Mä en pysty…koskeen itteeni, jos mä en saa tulla…

Huoneistossa kaikui soinnikas, pehmeä nauru.

-Mun pitää keksiä jotain pahempaa, kun sä vaan nautit tästä.

-En mä…mä en…, yritin aloittaa surkeana ja entistä kiimaisempana.

Tuntui, että mitä useamman sanan mies pudotteli ja mitä pitempään katsoin näytöllä näkyvään hahmoon, joka nyt nojautui penkillä taaksepäin ja asetti kätensä polvilleen, sitä syvemmälle käsittämättömään ja vieraaseen himon kurimukseen kierin. Minusta tuntui, etten tuntenut itseäni. Minusta tuntui, etten tiennyt seksistä mitään. Minusta tuntui, että olin tullut hulluksi.

-Nyt otat sen korun pois, kuului taas huoneessa.

Näpelöin sormet täristen korua ja sain kuin sainkin sen irrotettua. Silmäni painuivat umpeen ja sain tehdä kaikkeni, etten lauennut kesken kaiken. Klitorikseni tuntui valtavalta ja olin niin märkä. Märempi kuin ehkä ikinä. Liu’utin yhtä sormea vaossani aina pakaroilleni asti ja tunnustelin sohvan istuintyynyä, jolla tuntui selvä kostea lammikko.

-Näpit irti, ääni sanoi äkkiä ja sitten:

-Käytä sauvaa. Upota se oikein syvälle. Mä lähetin omaa kokoluokkaa. Saat kerrankin isoa.

Miehen äänessä kuului äkkiä terä, joka tuntui uppoavan sisuskaluihini. Hän oli kiihottunut. Todella kiihottunut. Minä kuulin sen. Katsoin silmät sumeina valtavaa punaista hieromasauvaa. Miehen täytyi valehdella. Tai sitten en koskaan ollut saanut todella suurta kullia.

Otin sauvan käteeni ja pyöräytin sitä vuotavan märässä pillussani. Tunsin jo, kuinka orgasmi värähteli ja paisui jalkovälissäni ja kuinka häpeä ja himo sekoittuivat toisiinsa, kun työnsin hieromasauvaa halukkaasti hirvittävän herkältä tuntuvaan pilluuni.

-Ota toisesta rinnasta kiinni ja vedä, kuului huoneessa.

Tönäisin sauvaa lujemmin sisääni, vedin rintaani ja huusin ääneen, kun suuri sauva upposi ahtaaseen rakooni. Pilluni ja rintani välillä tuntui kulkevan salamanisku ja jalkapohjani nousivat sohvalle. Lantioni puski ilmaan ja sormeni puristuivat kouristuksenomaisesti sauvaan, kun laukesin likaiseen, pohjattomaan orgasmiin, joka tuntui yhtä aikaa mielettömän hyvältä ja törkyisen pahalta.

-Ei riitä. Työnnä se syvälle ja liikuta sitä. Edestakaisin.

Vaikka voihkin ja vääntelehdin orgasmini kourissa, huoneessa kaikuva ääni tunkeutui aivoihini ja minä tottelin. Kliimaksini ei tuntunut loppuvan lainkaan. Sauva sisälläni tuntui seipäältä ja keinutin lanteitani ja kiemursin sen ympärillä, kun uusi huippu alkoi lähetä pelottavan nopeasti.

-Noin sitä pitää. Tää on paras show, jonka sä oot koskaan tehny. Runkkaa oikein syvälle.

Katsoin mitään tajuamatta kohti tietokoneen miltei mustaa hahmoa. Pehmeä ääni kietoutui iholleni kuin silkki ja irstas asetelma, johon tuntematon mies oli minut pakottanut, sai vereni kuplimaan pirullisen mustana ja pilluni huutamaan vapahdusta kärsimyksestään. Suljin silmäni, runkkasin ääneen parahdellen ja työnsin sauvan niin pitkälle kuin sain. Koko vartaloni kouristui, kun uusi kliimaksi iski ylitseni vihaisena salamoiden.

Vartaloni kouristui uudelleen valtavalla voimalla ja pyörähdin sohvalle selälleni, toinen jalka maassa, kun puskin punaista sauvaa sisääni kuin henkeni hädässä. Pääni nousi ilman mitään tietoista ajattelua ja pilluni sykki entistä tiukemmin, kun tuijotin vuoron perään siluettia rankaisijastani ja jalkoväliäni, johon hekumallisen mahtava tekokulli sukelsi, yhä uudestaan ja uudestaan.

Kun viimein lopetin, käteni oli kuin tulessa ja vaivuin voipuneena sohvalle jaksamatta edes ottaa hieromasauvaa sisältäni.

-Bravo, Emilia, korvissani kaikui ja sitten näyttö pimeni.

Puhelimeni hälytti ja sain tekstiviestin. Jaksoin hädin tuskin nostaa kännykän silmieni tasalle.

Lahjaksi saat turvakameran tallenteen sun esityksestä. Kamerastahan sä näät itekin.

En osannut ajatella mitään muuta kuin että jostain syystä olin pettynyt, ettei mies ollut puhunut minulle enempää.

KIINNOSTUITKO TARINASTA? KOSTON VOI OSTAA ÄÄNI- TAI E-KIRJANA USEISTA KANAVISTA, ESIM. ADLIBRIKSESTÄ.

SAMASTA OSOITTEESTA LÖYDÄT JUONIKUVAUKSEN.

Suhteet Seksi Runot, novellit ja kirjoittaminen Höpsöä

HAASTE

-Mä oon ihan kauheen väsyny, valitin ystävälleni Henriikalle Helsingin keskustassa sijaitsevassa trendikkäässä kahviossa.

-Sä tarvit piristystä elämään, Henriikka vastasi viileästi ja vilkaisi minua sitten paheksuvasti hörpäten rasvatonta latteaan.

-Ja muodonmuutoksen, hän sitten lisäsi armottomasti.

-Mulla on ihan liian kiire mihinkään sellaseen, totesin ja kohautin olkapäitäni ja silmäilin itseäni.

Minulla oli vanha, väljä villapaita ja rähjääntyneet farkut – mukavuusvaatteeni. Olin sitonut vaaleat hiukseni epäsiistiksi solmuksi kuminauhalla niskaani, mutta olin kuullut, että se oli nyt muotia. Oli ollut ainakin pari vuotta sitten.

-Pihla, elämässä on muutaki kuin opiskelu. Kyllä sä ehdit sossun arkea elämään, vaikket painais niitä opintopisteitä sadan kappaleen vuosivauhtia.

-En mä nyt sataa vuodessa tee, protestoin vaisusti.

Tämä oli vakioväittelymme. Opiskelimme sosiaalityötä yliopiston valtiotieteellisessä molemmat, mutta Henriikka, joka oli kämppikseni ja josta oli tullut nyt parin vuoden aikana myös yksi parhaista ystävistäni, mahdutti elämäänsä lukemattomia bileitä ja poikaystäviä – tai ainakin seksikumppaneita. Ja huomattavasti vähemmän opintopisteitä.

-Kai sä tajuat, että Olli häipy just ton takia? Sulla on aina muka niin kiire, Henriikka kysyi.

Liikahdin epämukavasti tuolillani. Olli oli ollut poikaystäväni lukiosta saakka, mutta puoli vuotta aiemmin hän oli ilmoittanut tarvitsevansa miettimisaikaa. Miettiessään hän oli tullut siihen tulokseen, ettei meistä ollut enää pariksi. Ja että hän halusi nähdä maailmaa.

-Olli halus nähdä maailmaa…

-Suomeksi: se halus panna muita tyttöjä, Henriikka ilmoitti.

Se oli jo Henriikaltakin paljon ja hän oli varsinainen totuuden torvi.

-Ei meidän seksielämässä ollu mitään vikaa!, huudahdin jo vähän ärtyneenä.

-Ei varmaan – silloin kun se sai seksiä, Henriikka totesi ja virnisti minulle äkkiä.

-Millanen se oli sängyssä? Saitko sä orkkuja?, hän kysyi.

En ollut mikään siveyden sipuli, vaikka olinkin kiireinen, joten nostin leukaani ja katsoin vakaasti Henriikkaa silmiin.

-Mun oli aina helppo saada orgasmi sen kans. Ja sen mun kans. Siksi mä en ymmärtänykään, miks se halus lopettaa.

-Mä kerroin jo miksi se halus lopettaa. Se opiskelee Tampereella ja näki sua korkeintaan kerran kuussa, kun sulla oli aina jotain opiskeltavaa tai sä olit töissä. Eikä ekat suhteet ikinä muutenkaan kestä.

Henriikka kohautti sievästi olkapäitään, heilautti ruskeita hiuksiaan ja työnsi rintakehäänsä hiukan eteenpäin, jotta hänen tiukan mustan paitansa alla pullistelevat pyöreät rintansa olisivat paremmin esillä viereisessä pöydässä olevaa kahta meitä ainakin kymmenen vuotta vanhempaa miestä varten. Toiselta, pitkältä ja tummalta, ele ei jäänyt huomaamatta ja tämän suupielissä karehti hymy.

-Mutta se on mahtavaa, että sä saat orgasmeja. Mä rakastan seksiä, mutta en saa läheskään joka kerta.

-Se on pitkän suhteen etuja.

-Höpö höpö. Oon mäki ollu pitkässä suhteessa.

En väittänyt vastaan. Henriikka oli omien sanojensa mukaan seurustellut vuoden verran lukioaikoinaan. Hänen ruskeat silmänsä välähtivät ilkikurisesti ja tiesin, että jotain älytöntä oli luvassa.

-Sähän haluisit Kuntaliittoon kesätöihin? Sinne ei moni pääse.

-Mitä sitten?, kysyin varovaisesti ja maistoin teetäni.

-No, mun isä sanoi, että sinne tarvitaan joku kesätyöntekijä sähköisten palveluiden kehittämisprojektiin. Mä ajattelin heti sua, kun sä oot aikeissa tehdä kandin noihin etäpalveluihin liittyen. Mutta nyt näyttää siltä, että mun on asetettava sulle haaste.

Henriikan isä oli iso kiho ja tärkeässä virassa Helsingin kaupungilla ja hänen suosituksensa painoi taatusti vaakakupissa. Olin jo varsin tietoinen siitä, miten parhaat kesätyöpaikat jaettiin. Vaikka minua ärsytti se, ettei pätevyydellä niin ollut väliä, jos vain tunsi jonkun oikean henkilön, oli aivan turha taistella tuulimyllyjä vastaan. Pyöräytin silmiäni ja huokaisin.

-Ja mikähän se haaste sitten on?

-Sä tuut ulos sun huoneesta viikonloppuisin, me mennään bailaamaan ja SÄ…sä hankit seksielämän.

Leukani loksahti auki.

-Sulje sun suu, Henriikka totesi ja laittoi kätensä puuskaan. Hänen rintansa kohosivat ennestään ja hän hymyili loistavasti viereisen pöydän miehille.

-Korjaa jos mä kuulin väärin, aloitin ja jatkoin sitten tiukasti:

-Sä yrität treidata mulle kesätyöpaikan sitä vastaan, että mä alan ryypätä ja ettiä poikaystävää?

-Ei, Henriikka sanoi vakaasti ja puisti päätään.

-Mä sanoin, että sä hankit seksielämän. Panet ainaki hmm…viittä eri miestä ennen kuin maaliskuu on lopussa. Mä voin auttaa sua.

-Sä oot hullu. Mikä helvetin sutenööri sä luulet olevas?

-Mikä ihmeen sutenööri? Sutenöörit vetää välistä, etkä sä sitä paitsi oo huora. Kesätyöpaikka on vaan…kannustin.

-Et sä pysty takaamaan, että mä saan sen paikan.

-En niin.Mutta mä pystyn takaamaan on se, että sä saat munaa. Mä teen parhaani sen työn eteen. Mä opiskelen enemmän, jotta isä nalkuttaa mulle vähemmän ja alan puhua susta sille heti. Jonku hyvän paikan sä saat varmasti. Tää on vaan sun hyväksi. Ja mun. Musta on aina kivaa käydä sun kans baarissa. Silloin kerran puolessa vuodessa kun sitä tapahtuu.

Vaikka pidin ilmeeni peruslukemilla, jotain sisälläni leimahti. Olin aina ollut varsin seksuaalinen ihminen, vaikkei se ehkä ollut näkynyt päälle päin ja ajatus lihan himolle antautumisesta kuulosti yhtäkkiä aika…jännittävältä. Olin 22-vuotias ja minulla olisi ikuisuus aikaa etsiä itselleni se oikea. Kuten olin jo ääneen todennut, aloin olla todella väsynyt. Olin ottanut jo viime syksylle turhan monia kursseja ja kaikki mitä yksityiselämässäni tapahtui, liittyi opiskeluun tai osa-aikatöihin supermarketissa, jos lukuun ei otettu lähes jokailtaisia masturbointihetkiä ennen nukahtamista.

Näin Henriikan ilmeestä, että hän oli luovuttamaisillaan ja niinpä päätin yllättää hänet.

-Hyvä on. Mä lähden viikonloppuna sun kans ulos. Voit esitellä miehenmetsästystaitojas ja jos mä päädyn petiin jonku kans, mä suostun sun haasteeseen.

____________________________

Parin päivän päästä katsoin melkein hämmentyneenä peilikuvaani Kaartinkaupungissa sijaitsevassa asunnossamme. Henriikan äiti oli saanut asunnon erossa ja ystäväni väitti, että äiti ei kehdannut ottaa meiltä kunnon vuokraa, koska oli häipynyt Rovaniemelle asti hyvän työn perässä ja näki nykyisin tytärtään vain pari kertaa vuodessa. Isältään Henriikka taas sai kuukausittain reilusti käyttövaroja, joten kun hän oli painostanut tarpeeksi, olin antanut hänen maksaa kampaajalaskuni.

Nyt normaalisti sotkuiset tummanvaaleat hiukseni oli raidoitettu kahdella eri vaalean sävyllä niin, että ne hohtivat ja liukuivat kevyesti kerrostettuina puoliselkään. Vihertävänsiniset silmäni oli rajattu ja varjostettu ja ne näyttivät oudon salaperäisiltä ja hiukan vinoilta meikin ansiosta. Koska silmämeikki oli mielestäni jo tarpeeksi voimakas, oli Henriikka myöntynyt maalaamaan huuleni vain huulikiillolla, joka sai huuleni näyttämään kosteilta ja paljon täyteläisemmiltä kuin tavallisesti.

En muistanut olleeni koskaan ollut niin laitettu. Yleensä tyydyin ripsiväriin ja huulipunaan ja nyt odotin hermostuneena, mitä Henriikka halusi minun pukevan ylleni. Hän oli kaivellut vaatekaappini läpikotaisin ja todennut sitten, ettei mikään kelvannut. Olimme suurin piirtein samankokoiset, vähän alle 170-senttisiä, mutta Henriikka oli minua huomattavasti rintavampi.

Katsoin b-kupin rintojani, jotka olivat uusissa tummanpunaisissa push-up-liiveissä ja alusvaatesettiin kuuluvia stringejä. Vaikka rintani eivät olleet suuren suuret, vartaloni oli sopusuhtainen ja minulla oli pitkät sääret, joita itse pidin vartaloni parhaimpana piirteenä. Jännitys kiemursi sisälläni, kun ajattelin, että löytäisin ehkä illalla seuraa. Jonkun, jonka haluaisin tavata treffeillä tai kuten Henriikka sanoi…jonkun, jonka kanssa halusin seksiä.

-No niin! Loistolöytö, mutta sun täytyy ottaa rintsikat veke!, Henriikka kajautti takaani ja ilmestyi peiliin mukanaan kullanvärinen mekko, joka riippui henkarista.

Silmäni laajenivat, kun katsoin vaatetta.

-Toi ei peitä ees mun vyötäröä saati persettä, älähdin kauhuissani.

Henriikka alkoi kikattaa.

-Kyllä se just perseen peittää, muttei sen muuta tarttekaan. Mä ostin tän Nizzasta viime kesänä, mutta tää näyttää mulla vähän liian lutkamaiselta, kun tässä on aika syvä kaula-aukko. Mun rinnat ei pysy tän sisällä.

Minua alkoi väkisinkin naurattaa.

-Mä luulin, että sä tykkäät esitellä sun rintoja.

-Joo mutta joku mummo vois soittaa poliisin, jos mun tissit vilkkuis paljaana – varsinki Suomessa. Kokeile nyt päälle.

Tartuin olemattoman pieneen mekkoon ja aloin ujuttaa sitä ylleni. Jos bilemekolle pitäisi antaa tarkka määritelmä, se vaate olisi saattanut yltää kärkikahinoihin. Kullanvärinen kangas oli täynnä kullanvärisiä paljetteja, mekko oli hihaton ja peitti nippa nappa yläreiteni. Yläosastaan vaate oli hiukan löysä ja sen v-mallinen kaula-aukko ulottui hyvin syvälle. Rintakehäni ja jopa osa vatsaani oli näkösällä. Vyötäröltä alaspäin mekko istui kuin hansikas.

-Mä arvasin, että toi sopii sulle! Hitto mä oon kateellinen, Henriikka julisti riemuissaan.

-Mä oon puolialasti, minä vastasin typertyneenä ja kysyin:

-Miten mä keikailen tän kans helmikuun säässä?

-Laita stay-upit, ne pysyy just ja just piilossa ton kans…ehkä, Henriikka virnisti ja jatkoi:

-Ja onhan sulla sun pitkä villakangastakki.

Katselin itseäni vielä hetken peilistä ja jännittynyt värähdys lävisti minut. Vaate tosiaan imarteli vartaloani, vaikka olikin huomattavasti rohkeampi kuin mihin olin tottunut. Henriikka oli valinnut päälleen punaisen mekon, joka oli vähintään yhtä paljastava, joten ainakaan en olisi yksin sellaisissa vetimissä.  Päätin alistua ja annoin Henriikan opastaa minut erään suuren ja ylellisen hotellin suosittuun baariin.

-Täällä on aina vähän vanhempia miehiä, joilla on rahaa tarjota drinksut, hän sopotti minulle korvaan, kun astuimme sisään hyytävästä helmikuun tuulesta.

-Mitä se sun ”vanhempia miehiä” tarkottaa?, kysyin epäluuloisena.

Minulla ei ollut aikomustakaan harrastaa seksiä raihnaisten pappojen kanssa oli näillä sitten rahaa tai ei.

-No siis sellasia jotka ei enää opiskele. Sellasia, jotka on töissä ja tienaa hyvin. Täällä liikkuu kaikentyyppisiä. Bisnesmiehiä ja taiteilijoita ja urheilijoita.

Henriikka silmäili ympärilleen baarissa, joka oli vasta täyttymässä ja viittasi korkeaan pöytään, jonka ääressä oli baarijakkarat.

-Otetaan toi pöytä. Mä haen meille juotavaa.

Meidän ei tarvinnut odottaa kauan, kun ensimmäinen yrittäjä tuli pöytään. Hän oli ainakin viisikymppinen pukumies ja kieltäydyin kohteliaasti lähtemästä hänen pöytäänsä. Kun tuli minun vuoroni hakea juotavaa, liu’uin huolellisesti jakkaraltani, etten olisi kuorinut kangasta reisieni ja takapuoleni yli ja suuntasin baarin luo.

Pujahdin tiskin ääressä istuvan naisen ja tämän vieressä seisovan pitkän miehen väliin ja kysyin:

-Voinko mä tilata tästä?

Pitkä, tumma mies kääntyi katsomaan minua. Hän oli pukeutunut pukuun, kuten puolet baarin miehistä ja hän oli varmasti parikymmentä vuotta minua vanhempi, mutta jokin hänessä sai vatsanpohjaani asettumaan odottavan, kuuman pyörteen. En erottanut hämärässä valaistuksessa hänen silmiensä väriä, mutta ne näyttivät hyvin tummilta. Hänen piirteensä olivat karhean komeat: suuri, hieman kyömy nenä, luja kapeahuulinen mutta leveä suu, toisistaan kaukana olevat silmät, suorat, ankarat kulmakarvat, vahva leuka. Erikoiset piirteet, jotka tekivät hänestä vastustamattoman jännittävän näköisen.

Mies silmäsi minua ja niukasti vaatetettua vartaloani, ja jotain vilahti hänen silmissään. Tunsin rintojeni kivettyvän ja jalkovälini alkavan kuumottaa, ennen kuin tämä oli edes vastannut mitään. Kyllä, ajattelin mielesssäni. Minä todella olin seksin tarpeessa, jos pelkkä katse sai minut näin kuumaksi.

-Totta kai. Elina, väistätkö vähän.

Vartaloni sähköistyi entisestään ja sydämeni jo kiihtynyt syke yltyi entistä nopeammaksi. Miehellä oli matala, pehmeä ääni, joka liukui iholla kuin turkis. Toisella puolellani istuva nainen oli ollut tilaamassa ja siirtyi hiukan niin, että pääsin väliin.

-Täällä alkaa olla tungosta, Elinaksi kutsuttu nainen kommentoi miehelle.

Minä vinkkasin baarimikolle ja tämä nyökkäsi, mutta huomasin, että joutuisin odottamaan jonkin aikaa. Lisää väkeä änki baaritiskin ääreen ja vieressäni seissyt muukalainen siirtyi niin, että seisoi osittain takanani. Tunsin hänen puvuntakkinsa ja reitensä hipovan paljasta ihoani ja mekkoni ohutta kangasta. Mieleni teki voihkaista ja painautua lujemmin miestä vasten. Seisoin hetken jähmettyneenä paikoilleni, mutta sitten en malttanut olla kokeilematta, oliko minulla lainkaan samanlaista vaikutusta mieheen. En tiennyt, kuka Elina oli – hänhän saattoi vaikka olla miehen vaimo – mutta kun pieni piru oli mennyt minuun, en voinut vastustaa kiusausta. Ehkä osatekijä rohkeuteeni oli myös se, että olin juonut jo lasillisen viiniä, mitä en ollut tehnyt pariin kuukauteen.

Siitä oli pitkä aika, kun olin flirttaillut, enkä hallinnut sitä elämänaluetta läheskään niin suvereenisti kuin Henriikka, mutta nyt olin niin täynnä sakeana sumuna pyörteilevää seksuaalista halua, että se melkein pakotti minut toimimaan. Kaarsin selkääni, jotta takapuoleni työntyi paremmin esiin ja nojasin hienoisesti taaksepäin. Olin liikahtanut hyvin vähän, mutta selkäni painautui nyt kiinteältä tuntuvaa rintaa vasten ja takapuoleni lepäsi kevyesti kovaa reittä vasten. Olin niin kiihottunut, että ihokarvani nousivat pystyyn ja tunsin, kuinka kosteus alkoi tunkeutua olemattoman pienten pitsipöksyjeni lävitse.

Mies takanani ei reagoinut heti ja ehdin jo pettyä pahasti. Olin juuri aikeissa liikahtaa poispäin, kun baarimikko tuli luokseni. Silloin tunsin kevyen kosketuksen vyötärölläni ja reiden takanani liikahtavan tiukemmin takamustani vasten. Sääreni avautuivat päästääkseen miehen raajan paremmin niiden väliin ja lopputulos oli, että melkein istuin hänen reidellään.

-Mitä sä haluaisit juoda?, mies kysyi minulta melkein kuiskaten. Hän käytti tungosta hyväkseen kuljettaakseen kenenkään huomaamatta kättään mekkoni etupuolelle, jotta pystyi hipaisemaan etusormellaan kaula-aukon paljastamaa ihoa ylävatsallani ja sitten kankaan läpi selvästi törröttävää kivikovaa rinnankärkeäni.

Minusta tuntui kuin olisin leimahtanut tuleen ja änkytin:

-Va-valkoviiniä. Ja kaverille gintonic.

Mies teki tilauksen puolestani, hänen kätensä liukui huomaamattomasti kylkeäni pitkin lantiolleni ja hän kiskaisi minua vielä tiukemmin reittään vasten. Tunsin alaselkääni vasten suuren, kovan kohouman, joka nytkähteli ja kasvoi, ja vaikka olin itse aloittanut tämän pelin, puna alkoi hiipiä poskilleni.

Kuinka puutteessa minä oikeastaan olinkaan, kun leikin tällaisia leikkejä keskellä ihmisjoukkoa?, mielessäni vilahti. Ajatuksenpoikanen katosi lähes heti, eikä se ollut läheskään tarpeeksi jäähdyttääkseen kehoani. Se eli omaa elämäänsä ja kiihottui kiihottumistaan niin että luulin tulevani hulluksi. Tuntemattoman miehen käsi kulki lantioltani hameenhelmalleni ja kun tunsin sormenpäiden sivelevän kankaan reunaa ja ohuen sukan peittämää reittäni, hengitykseni alkoi kulkea surkeina pihauksina. Kiemurtelin hiukan, kun mies livautti pari sormeaan helman alle ja löysi stay-upien reunan ja paljaan ihon.

Purini hampaani yhteen, mutta suustani pääsi silti tahaton, tuskaiselta kuulostava äännähdys. Kuulin miehen naurahtavan hiljaa. Hänen sormensa käväisivät sisäreidelläni ja stringien reunamilla. Vartaloni värisi ja tein kaikkeni ollakseni parkaisematta, kun mies pyöräytti sormiaan häpeällisen märällä, herkällä ihollani.

Muukalainen painoi päänsä ja hänen huulensa hipoivat hiuksiani, kun hän mutisi korvaani:

-Ootpa sä kiimainen. Tuhma, tuhma tyttö.

Siinä samassa baarimikko toi juomamme. Miehen käsi katosi helmani alta, mutta hän asetti sen vatsalleni ja painoi minua hetkeksi entistä tiukemmin itseään ja reittään vasten. Tunsin kovan, pitkän kohouman painuvan tiukasti selkääni vasten. Olin niin pyörryksissä, että kun mies äkkiä irrottautui minusta ja kääntyi, pystyin hädin tuskin kuulemaan, mitä hän sanoi.

-Mulla on valitettavasti töihin liittyvää ohjelmaa tänään. Mutta…

Hän otti paperinpalan, jonka oli ilmeisesti pyytänyt baarimikolta ja kirjoitti siihen jotain.

-Tässä on mun numero. Laita viestiä, jos haluut tavata.

Hän avasi pienen iltalaukun, jonka olin asettanut baaritiskille ja työnsi paperinpalan sinne. Otin juomat vapisevin käsin vastaan ja nyökkäsin silmät suurina, sanomatta mitään. Minulla ei ole aavistustakaan, kuinka pääsin takaisin pöytäämme, mutta kun saavuin, Henriikkaa jututti pari meitä muutamaa vuotta vanhempi mies.

Molemmat olivat vaaleita ja mukavannäköisiä, mutta jotenkin he eivät näyttäneet sopivan ylellisen hotellin baariin. Heillä oli päällään kyllä siistit farkut, mutta toisella oli yllään pitkähihainen rock-yhtyeen t-paita ja toisen t-paidan päällä oli hiukan ryppyinen napitettava paita. Asia selvisi, kun kysyin, mitä miehet tekivät työkseen.

-Me ollaan mekaanikkoja. Omistetaan autokorjaamo, Roniksi esittäytynyt mies selitti.

-Ja tää on Elias, Henriikka esitteli ja jatkoi:

-Ne on täällä, kun Eliaksen mukaan täällä on jotain olutta, mitä ei muualta kaupungista saa. Oluthifistelijöitä, Henriikka kiusasi ja tönäisi Eliasta flirttailevasti kylkeen.

Koska Henriikalla näytti olevan hauskaa, tein parhaani ottaakseni osaa keskusteluun ja unohtaakseni oudon tapaamisen baaritiskillä. Se ei onnistunut. Vilkuilin aika ajoin tiskin suuntaan, mutta väkeä oli jo niin paljon, etten nähnyt tuntemattomasta miehestä kuin vilauksen, kun hän siirtyi Elinaksi kutsutun naisen ja jonkun miehen kanssa baarin toiseen huoneeseen, jossa oli oli oma baaritiskinsä.

Melko pian sen jälkeen siirryimme Ronin ehdotuksesta toiseen pubiin ja kun kello alkoi olla puolen yön, Roni ehdotti siniset silmät vilkkuen:

-Lähtiskö tytöt jatkoille? Meidän korjaamo on Herttoniemessä ja mä asun siinä yläkerrassa.

Henriikka hymyili kutsuvasti miehille ja kysyi:

-Mitä teillä oli mielessä?

-En mä tiedä. Katsotaan mitä tapahtuu, Roni vastasi ja väläytti meille molemmille hurmaavan hymyn.

Henriikka katsoi minua tiukasti silmiin ja nyökäytin päätäni. Oloni oli edelleen himokas vaikkakaan ei Ronin tai Eliaksen ansiosta, joten lähdimme koko porukka taksilla Itä-Helsinkiin. Katsoin vasta siinä vaiheessa miehiä tarkemmin. Roni oli pitkä, hoikka ja kapeakasvoinen, kun taas Elias oli vähän tanakampi ja lyhyempi.

Kun saavuimme autokorjaamon pihalle, minun oli vaikea kuvitella, että kukaan asui siellä, mutta kun astelimme takaovesta portaat ylös, eteemme avautui tilava kolmio, joka oli yllättävän mukavasti kalustettu, jos lukuun ei otettu keskellä olohuonetta seisovaa painonnostopenkkiä ja -telinettä.

-Haluutteks te jotain juotavaa?, Elias kysyi, kun Henriikka istuutui vaaleanruskeaan nojatuoliin ja minä sohvalle.

Puistin päätäni. En ollut juonut erityisen paljon, mutta päässäni humisi jo miellyttävästi ja nojauduin paremmin sohvan selkänojaa vasten. Elias tuli viereeni istumaan ja näin Ronin asettuvan Henriikan tuolin käsinojalle. Mies siveli ystäväni reittä ja koska Henriikka ei kavahtanut yllätyksestä, epäilin, että tämä oli tehnyt niin jo aikaisemmin pubissa.

-Te tytöt ootte tosi kauniita, Elias hyrisi korvaani ja siveli olkapäätäni.

Hänen siniset silmänsä olivat vilpittömät ja kun hän katsoi vartaloani, näin halun kiristyvän hänen kasvoilleen. Nojatuolin suunnassa Roni oli pujottanut kätensä jo Henriikan reisien väliin. Kuulin ystäväni henkäisevän tyytyväisenä ja näin hänen sulkevan silmänsä. En ollut koskaan ollut tilanteessa, jossa minun ja seksikumppanini kanssa olisi ollut läsnä muita ihmisiä, mutta olin ollut niin kuumeisen kiihottunut koko illan, että suljin itsekin silmäni ja annoin Eliaksen pujottaa kätensä kaula-aukkooni ja paljaalle rinnalleni.

-Mitä jos me pidetään vähän kimppakivaa?, Roni ehdotti ja kuulin Henriikan hyrähtävän myöntävästi.

Eliaksen ote rinnastani tiukentui ja koko illan sisälläni takonut himo otti minusta vallan. Nyökkäsin ja käännyin hiukan Eliasta kohti, jotta pystyin riisumaan miehen paidan. Hänellä oli leveä rinta ja hiukan ylimääräistä vatsan seudulla, mutta se ei minua häirinnyt. Mies siveli kuumaa ihoani miellyttävästi ja pudotti mekkoni yläosan vyötärölle niin, että innokkaasti sojottavat nänninnipukkani paljastuivat. Nojasin niskaani sohvan selkänojaan ja nautin, kun miehen suu imi hetken rintojani ja karhea työmiehen käsi hieroi vatsanseutuani.

-Tule kulta tohon penkille, niin mä nuolen sua, Elias ehdotti ja osoitti painonnostopenkkiä.

Vilkaisin Henriikkaa, joka suuteli kiihkeästi Ronia. Vartaloni kiristyi odottavasti ja seurasin Eliasta penkille. Mies istutti minut penkin reunalle ja työnsi minut sitten selälleni. Hän avasi reisiäni, asettui sitten polvilleen lattialle ja kun hän alkoi nykiä mekkoni helmaa ylöspäin, nostin takamustani.

-Ihanat pikku stringit. Ja sukat. Vittu, että mulla seisoo. Saat pitää noi sukat ja korkkarit jalassa kun mä panen sua, Elias sanoi karheasti.

Tunsin kokeilevan kosketuksen pitsin peittämällä hävylläni ja sitten sormet siirtyivät lantiolleni. Nostin taas lanteitani ja Elias kiskoi stringini pois. Olin alastomana ennen kuin kukaan muu lukuunottamatta sukkia ja myttynä vyötärölläni olevaa mekkoani. Elias levitti reisiäni enemmän, jotta näki jalkoväliini paremmin. Henriikka oli inttänyt, että minun olisi höylättävä kaikki karvoitus pois alapäästäni, jos todella halusin nauttia seksistä ja nyt, kun tunsin viileän ilman paljaalla, kiihottuneella lihallani, aloin ajatella että hän oli saattanut olla oikeassa.

Mielessäni vilahti se, mitä baaritiskillä aiemmin oli tapahtunut. Huokaisin ja työnsin lantiotani aivan penkin reunalle. Eliaksen sormet sivelivät liukasta häpyäni ja mies alkoi hengittää raskaasti. Tunsin sormien levittävän häpyhuuliani ja voimakkaan nestepurkauksen puristuvan pillustani. Mies vihelsi matalasti.

-Pihla pikkuinen ihan vuotaa, hän henkäisi kuuluvasti ja painoi peukalonsa klitorikselleni. Voihkaisin ja painoin itseäni tiukemmin sormea vasten.

-Niin tääkin, Roni vastasi matalalla äänellä ja sanoi:

-Litimärkä.

Vilkaisin nopeasti sivulleni ja näin, että Henriikkakin oli päässyt vaatteistaan ja istui Ronin sylissä, joka imi tämän rintoja ja siveli tämän jalkoväliä. Elias levitti reisiäni lisää ja hänen suunsa painui pilluani vasten. Hän nuoli poimujani ja paineli kielellään koko ajan turpeammalta tuntuvaa nuppuani ja kuulin päästeleväni pieniä kurkkuääniä. Miehen kädet tuntuivat karkeilta, kun ne puristivat ja hieroivat rintojani. Reiteni alkoivat vapista ja mielessäni väikkyi yhtä aikaa baaritiskin tumma mies ja se mitä autokorjaamon yläkerrassa parhaillaan tapahtui. Kun Elias äkkiä työnsi paksun sormensa pilluuni ja imaisi klitoristani,  minä voihkaisin ja orgasmi huuhtoi ylleni vapauttavana ja silti riittämättömänä.

-Kylläpä tyttö näyttää naitavalta. Mennään sänkyyn, että saat lisää, Elias hekotti, kun makasin raajat levällään ja silmät sumuisina keskellä penkkiä.

Mies tarttui käteeni ja talutti minut makuuhuoneeseen. Roni oli noussut nojatuolilta ja seurasi punehtuneen ja epätasaisesti hengittävän Henriikan kanssa perässä.

-Menkää tytöt kontillenne siihen vierekkäin. Me naidaan teitä molempia vuorotellen.

Pienen hetken minua jännitti ja kauhistutti, mutta ei riittävästi. Olin niin valmis, niin turhautunut, että minusta tuntui, että räjähtäisin kappaleiksi, jos en saisi miestä tänä iltana. Äskeinen orgasmi ei riittänyt mihinkään. Kiipesin kaksoisvuoteen toiselle puolelle kontilleni ja vilkaisin Henriikkaa joka asettui silmät kiiluen ja häpeämättömästi hymyillen viereeni.

Huomioni kääntyi kuitenkin nopeasti toisaalle, kun tunsin Eliaksen nykivän mekkoni polviini ja siitä lattialle. Hän tarttui lanteisiini, asetti takapuoleni pystympään ja avasi reisiäni. Kuulin Ronin murahtavan hyväksyvästi.

-Kaksi punaista, märkää posliinipillua vierekkäin. Mikä tuuri, Elias henkäisi ja tunsin hänen sivelevän takamustani ja painelevan peräaukkoani niin, että ihanat värinät kulkivat pitkin pakaroitani ja jalkoväliäni.

Suljin silmäni ja kuulin miesten riisuutuvan. Kun tunsin heidän kiipeävän sängylle taaksemme, kaarsin selkääni kutsuvasti ja odotin malttamattomana, mitä tuleman piti. Lämmin käsi painautui selälleni ja siveli sitä hetken ennen kuin se kahmaisi kourallisen hiuksiani käteensä. Tunsin kumin peittämän kullin hieroutuvan märkää vakoani vasten ja ähkäisin mielihyvästä. Nostin takamustani entistä paremmin tarjolle ja tunsin, kuinka lantiooni tartuttiin.

-Ihan vitun kiimainen narttu, kuului takaani yllättäen Ronin ääni.

Jäykistyin hetkeksi, mutta sitten uusi kiihkon aalto pyyhkäisi ylitseni. Roni ei ollut aikaisemmin vielä koskenutkaan minuun ja nyt hän oli polvillaan takanani, kova kalu valmiina työntymään sisääni. Se tuntui niin paheelliselta ja nautinnolliselta yhtä aikaa, että pyöritin lantiotani niin, että jalkovälini liukui tiukemmin hänen kaluaan vasten.

-Pakkohan sua on naida, kun sä noin kerjäät, kuulin Ronin sanovan takaani karheasti ja siinä samassa tunsin paksun terskan tunkeutuvan sisääni.

Mies otti aikansa. Hän työnsi terskansa sisään ja veti sen sitten ulos. Sisään, ulos. Sisään ulos. Toisella kädellään hän siveli kylkeäni ja hieroi rintojani. Henriikka vieressäni alkoi huohottaa ja katsoin silmäluomet raskaina, kuinka hänen vartalonsa heilui ilmiselvästi jo naimisen tahdissa.

-Pane jo…,suustani pääsi kimeällä äänellä.

-Suutele sun kaveria, niin saat kunnolla kyrpää, Roni takaani vaati ja tarrasi toiseen kovaksi paisuneeseen rintaani.

En ollut koskaan suudellut naista ja olin aina mieltänyt itseni tiukasti heteroksi, mutta kun Ronin kulli kiusasi minua, hänen kätensä hieroi rintaani ja Henriikan nautinnosta avoin suu oli aivan vieressäni, nostin kättäni kuin unessa, käänsin Henriikan päätä niin, että hän katsoi minua ja painoin huuleni hänen huulilleen. Henriikka päästi huokaisun suuhuni ja hänen kielensä työntyi suuhuni sillä tavalla, että tiesin hänen tehneen niin ennenkin. Hänen huulensa tuntuivat pehmeiltä, hän maistui huulipunalta ja hieman alkoholilta. Se tuntui oudolta, mutta olin entistä kiihottuneempi.

Avasin suutani enemmän ja suutelin ystävääni syvemmin, kun kuulin Ronin sanovan:

-Ihan helvetin ihanaa.

Mies vetäytyi hiukan ja aurasi tiensä kokonaan sisääni. Vinkaisin innosta, kun tunsin lyhyehkön mutta todella paksun kullin sisälläni. Pilluni nytkähti, tunsin uuden nestepurkauksen valuvan pitkin reisiäni ja Roni murahti takanani tukahtuneen voi saatanan. Hän alkoi viimein naida minua, ensin hitaammin, mutta kun työntelin lantiotani häntä vasten kärsimättömästi, hän kiihdytti tahtiaan. Käsi rinnallani puristi nänniäni niin, että siihen sattui ihanasti, koura hiuksissani oli taivaallisen armoton ja tiesin, että orgasmi oli sekuntien päässä. Roni nussi minua jo niin kiivasta tahtia, etten pystynyt enää suutelemaan Henriikkaa kunnolla, mutta näykin hänen huuliaan silloin kun pystyin.

Pilluni nyki ja sykähteli Ronin kalun ympärillä ja aloin voihkia hiljaa. Siinä samassa mielihyvä räjähti pillussani ja sinkautti suloisen kipeitä iskuja vatsaani ja selkärankaani pitkin rintoihini ja siitä kaikkialle hermonpäihini. Baaritiskin tumma mies tunkeutui hekumallisiin mielikuviini ja orgasmini kasvoi uusiin ulottuvuuksiin. Ulvaisin ääneen ja tunsin, kuinka pilluni lypsi Ronin kullia kuin mieletön.

Kuulin kaukaa naurahduksia ja jotain sananvaihtoa, enkä tiennyt mitä se oli, mutta kun kiemurtelin vielä orgasmini kourissa, Roni vetäytyi minusta ja äkkiä tiesin, että takanani oli jo toinen mies. Elias ei epäröinyt työntää kulliaan sisään ja hänen suuremmat kätensä ja paksummat sormensa puristuivat lantiooni ja levittivät pakaroitani. Parahdin onnesta ja pilluni puristeli jo toisen miehen kalua saman orgasmin aikana.

-Saatana, että puristaa tiukasti, kuulin Eliaksen ähisevän.

-Jooh, multa meinas tulla väkisin, kuulin Ronin kommentoivan hengästyneesti samalla, kun Henriikka vieressäni voihkaisi, kun sai mitä ilmeisimmin Ronin sisäänsä.

En ollut koskaan kokenut mitään sellaista, enkä ollut tiennyt kiihtyväni niin paljon ryhmäseksistä , mutta vartaloni kivettyi sillä tavalla, että tiesin laukeavani pian uudestaan. Eliaksen kalu tuntui pitemmältä, mutta se ei ollut niin paksu kuin Ronilla. Se ei minua paljon häirinnyt. Olin niin turvoksissa, että tuntui kaikesta huolimatta siltä, että Elias täytti minut kokonaan ja kun hän alkoi nussia minua nautinnollisesti ähkien, ajatukseni hajaantuivat ja keskityin vain tuntemaan.

Tuskin huomasin, kun Elias käänsi minut selälleni, nosti sääreni olkapäilleen ja alkoi naida minua uudessa asennossa. Olin niin keskittynyt jahtaamaan uutta orgasmia, että en nähnyt enkä kuullut mitään. Mies painoi minua patjaa vasten ja lantioni oli ilmassa, kun hän puski sisääni kuin raivo härkä. Kuulin meidän molempien huohotuksen ja vinkaisuni ja tunsin uuden kliimaksin aivan nurkan takana. Kun se viimein tuli, se tuli äkkiä, välähtäen kuin salama ja läähätin nautinnosta, kun isku toisensa jälkeen levisi jalkovälistäni vartalolleni. Henriikka vieressäni kiljaisi kimeästi samoihin aikoihin, mikä vain lisäsi nautintoani. Elias voihkaisi hänkin ja tunsin kuminkin läpi, miten hänen kullinsa nytkähteli sisälläni.

Mies romahti päälleni ja siveli vartaloani kaikkialta, imeskeli rintojani ja liu’utti kättään sisäreisilläni, jotka olivat nesteistäni märät. Katselin, kuinka Henriikka lepuutti päätään ja käsivarsiaan tyynyjä vasten takapuoli yhä pystyssä, kun Roni porasi yhä hänen sisäänsä kaikin voimin. Hetken päästä mies ärähti ja läimäisi Henriikan takamusta, ennen kuin nykäisi tämän lantion aivan kiinni itseensä haltioitunut ilme kasvoillaan.

Henriikka hymyili minulle kuin kermaa saanut kissa.

-Eikö oo kivaa tehdä vaihteeksi jotain muuta kuin opiskella?, hän kuiskasi, käheällä, vapisevalla äänellä.

Minä hymyilin poissaolevasti, sillä Eliaksen käsi kiusasi jälleen jalkoväliäni ja suu imi toista nänniäni.

-Joo…sä saatoit olla oikeassa, minä myöntelin.

-Mä en sit toista kertaa lähe sun messiin. Tää oli niinku kenraaliharjoitus, Henriikka mutisi ja virnisti minulle tutulla tavalla.

Makasimme hetken aikaa ja annoimme hengityksemme tasaantua, kun Elias mutisi:

-Mä haluan panna teitä uudestaan.

Henriikka kikatti ja ehdotti minulle:

-Mitä jos sä otat toiselta suihin ja annat toisen panna ja mä hyväilen sua samalla? Sä et oo saanu seksiä piiiitkään aikaan.

Jos en olisi ollut kolmesta orgasmista niin raukea, olisin varmasti ällistynyt sanattomaksi. En ollut tiennyt, että Henriikka mitä ilmeisimmin oli bi-seksuaali. Tai sitten vain innokas kokeilija. Kenraaliharjoitukseni taitaisi kestää melko pitkään.

Tumma pitkä mies baaritiskiltä vilahti taas mielessäni ja pohdin, uskaltaisinko ottaa häneen yhteyttä. Jos sain näin ihania orgasmeja miesten kanssa, joita halusin vain sen vuoksi, että olin seksuaalisesti turhautunut ja että he sattuivat sopivasti paikalle, millaista voisi olla seksi miehen kanssa, jota vartaloni tuntui himoitsevan kuin janoon kuolemaisillaan oleva ihminen vettä?

 

KIINNOSTUITKO TARINASTA? HAASTEEN VOI OSTAA ÄÄNI- TAI E-KIRJANA USEISTA KANAVISTA, ESIM. ADLIBRIKSESTÄ.

Suhteet Seksi Runot, novellit ja kirjoittaminen Höpsöä