SEURALAINEN 14

Istuin suuressa mustassa autossa Axelin vierellä. Ennen kuin olimme tulleet ulos hotellihuoneesta, mies oli karjunut saksaksi ja englanniksi siltä varalta, että rikottu ovi olisi saanut uteliaita liikkeelle:

Nicht rauskommen oder ich schiesse! Do not come out or I shoot!

Joko huoneet olivat olleet tyhjillään tai ihmiset olivat katsoneet parhaaksi totella. 

Mies oli johdattanut minut hätäuloskäyntiä pitkin jonnekin hotellirakennuksen taakse ja työntänyt minut pelkääjän paikalle. Ensimmäiset minuutit olin katsellut paniikissa ympärilleni ja odottanut, että poliisi pysäyttäisi meidät, mutta kun kymmeneen minuuttiin ei ollut tapahtunut mitään, aloin tuijottaa vain eteenpäin. 

Sitten tulivat vapina ja pahoinvointi. Tärisin holtittomasti istuimessani ja nieleskelin oksennusta. Axel ilmeisesti huomasi, koska hän työnsi käteeni pienen muovipussin. Kului muutama sekunti ja annoin ylen rajusti ja monta kertaa. En edes tiedä, mitä oksensin. Pelkoani, kokemaani väkivaltaa vai näkemääni murhaa. Varmasti vähän kaikkea.

Laskin pussin auton lattialle ja kysyin heikosti:

– Eikö ne tuu meidän perään? Poliisit…

– Mun miehet meni aulaan aiheuttaan vähän sotkua ja me tultiin samaa tietä kuin lähdettiin. Me ehditään pois alta.

– Miten sä pääsit…?, aloitin, mutta suljin sitten suuni. 

Jos Axelilla oli ollut asemiehiä mukanaan, hänellä todennäköisesti oli myös keinot päästä sisään yhdestä hassusta hätäuloskäynnistä. Istuimme hiljaa, kunnes aloimme lähestyä Franz Josef Straußia. 

– Ei mulla oo mun passia, kuiskasin pelästyneenä.

– Mulla on. Peter nappas sun laukun ja passin, ennen kuin mä tulin sisään ja jätti sen huoneen ulkopuolelle. 

– Keitä ne oli? Ne miehet?

– Puhutaan Suomessa.

– Just joo. Tota mä vihaan sussa. Susta ei saa mitään irti!

Ääneni alkoi kuulostaa kimeältä ja hysteeriseltä ja huomasin, että Axel mulkaisi minua pahaenteisesti. 

– Ai muako sä vihaat? Oisitko sä halunnu jäädä sinne huoneeseen hakattavaksi ja kidutettavaksi? Oliko se niin kivaa?

Sävähdin ja käteni lennähti vaistomaisesti kaulalleni. Katsoin auton peilistä, millaista jälkeä Bálint oli saanut aikaiseksi ja nielaisin vaikeasti. Kaulassani oli sormien jättämiä mustelmia ja se oli punaisenkirjava.

– Ei ollu. Se oli…mä en yhtään tajunnu…, ei ne vaikuttanu sellaisilta…

– Niin Ellen. Kun sä lähdit, mä kerroin sulle millaisia tyyppejä täällä liikkuu. Geir on tehny tätä ennenki, niillä on Tor-verkossa oma rinki, missä ne jakaa videoita ja sopii keikkoja. Samaan tapaan kuin pedofiilit. Ja Geirin jäljiltä on ainaki pari tyttöä kateissa. 

– Mutta se kävi Riston veneellä…

– MÄ TIEDÄN ETTÄ SE KÄVI SIELLÄ!, Axel ärjäisi niin kovaa, että suljin suuni ja puristin käteni nyrkkiin. Miehen kädet puristivat rattia rystyset valkoisina. 

Kului hetki ja hän jatkoi hiljaisemmalla äänellä. 

– Mä ajattelin, että antaa olla. Jos sä haluut ryhmäseksiä ja Risto on läsnä niin tee helvetti mitä lystäät. Mutta sitten se sika alkoi ehdotella sulle keikkaa ilman Ristoa ja mä aloin pelätä pahinta.

– Mistä sä tiedät, että se viestitteli mulle?, kysyin ällistyneenä.

– Ellen rakas, mä oon sanonu jo, että mä seuraan mun tyttöjä. Sun puhelimen kaikki sisältö on ollu pilvessä mun seurattavana, kun oot ollu kaukana ja pitkällä keikalla. Onneksi. 

Painoin pääni käsiini ja nojasin polviin. Se oli ollut niin lähellä. Olin ollut ahne, typerä ja hyväuskoinen. Häikäistynyt omasta suosiostani ja täynnä uhmaa. Jos Axelia ei olisi ollut, olisin voinut kuolla. 

– Oliko se Geir silti pakko tappaa?, kysyin hiljaa.

– Oli, Axel vain vastasi.

Olimme juuri ajamassa parkkihalliin, ja Axel ajoi niin lähelle terminaalia kuin mahdollista. Hän nappasi takapenkiltä minun laukkuni ja työnsi sen käteeni.

– Nyt mennään. Lentoon ei ole pitkää aikaa.

– Eikö tälle autolle pitäis..?

– Tää on varastettu Frankfurtista. Terminaaliin. 

– Sulla on sun puukko ja…

– Suu kiinni nyt. En kai mä nyt aseita tonne kuljeta. Laita tukkaas vähän kaulan ympärille, niin kiinnittää vähemmän huomiota.

En muista lentokentästä tai lennosta juuri mitään muuta kuin että tilasin ilmassa ainakin viisi vodkapaukkua ja vaivuin onttoon horrokseen. Kun saavuimme Helsinkiin, oli aamu. Axel ei vienyt minua kotiini vaan menimme taksilla Ottomaaniin. En sanonut mitään. Itse asiassa minusta oli ihanaa, että en joutuisi olemaan yksin. Seurasin Axelia polvet notkuen yläkertaan ja sitten hänen huoneistoonsa. Sanomatta sanaakaan mies ojensi minulle pyyhkeen ja vasta silloin tajusin, että olin edelleen yltäpäältä kuivuneissa vieraiden miesten eritteissä. Ajatus sai minut melkein oksentamaan uudelleen ja käytännössä juoksin suihkun alle.

En tiedä, kuinka kauan seisoin virtaavan veden alla ja hinkkasin itseäni puhtaaksi, mutta kun ihoni alkoi tuntua hiekkapaperilta kaiken hankaamisen jälkeen, suljin suihkun ja kiedoin pyyhkeen ympärilleni. Astuin huoneistoon ja huomasin, että ruokapöydälle oli katettu aamiaistarvikkeita. En kuitenkaan nähnyt Axelia missään. 

Pelkäsin, että hän oli jättänyt minut yksin. Jostain syystä kammosin ajatusta juuri sillä hetkellä ja katseltuani hetken ympärilleni, kävelin ovelle, joka johti hänen työhuoneeseensa. Näin Axelin heti. Hän istui työpöytänsä ääressä: valtava hahmo nojautuneena eteenpäin, kyynärpäät tuettuna pöytää vasten, kasvot suurten, pitkäsormisten käsien peitossa. Hän hengitti niin raskaasti, että näin, kuinka hänen hartiansa nousivat ja laskivat. 

En tiennyt mitä tehdä. Oli kuin olisin tunkeutunut keskelle yksityistä hetkeä, mutta en kuitenkaan. Astahdin epätietoisena jalalta toiselle ja oli kuin Axel olisi vaistonnut minut oven suussa. Hän nosti kätensä ja kun katsoin häntä silmiin, näin niissä puhdasta kauhua ja kirkasta helpotusta. 

– Mä…mä en halunnu olla yksin, änkytin Axelille.

– Eikä sun tarvi olla, mies vastasi yksinkertaisesti ja nousi pöydästä. – Mennään syömään aamupalaa. Se vodka ei oikein toimi vatsantäytteenä.

Sain Axelin kylpytakin päälleni ja menimme pöytään. Söimme hiljaisuudessa mysliä ja jogurttia, leipää, leikkeleitä ja hedelmiä. Lisäksi join varmasti litran teetä. Axel ei katsonut minua silmiin vaan näkyi pitävän pöydän pintaa huomattavasti mielenkiintoisempana paikkana tuijottaa. Kun lopetin ja kiitin, eikä hän vieläkään katsonut minua silmiin, minun oli pakko kysyä:

– Miksi sä tulit mun perään? Sä sanoit, että mä oon omillani Riston keikan jälkeen.

Kului hetki, ennen kuin Axel vastasi.

– Riston keikka ei ollu ohi.

– Eli sä et olis tullu hakeen mua, jos mun juttu Riston kans olis jo ohi, totesin ja ajatus sai minut alamaihin.

– Sä itse halusit irti musta, Axel vain sanoi.

– Ei tuo ole mikään vastaus.

Mies kohautti harteitaan ja sanoi väsyneesti: 

– Mennään nukkumaan hetkeksi.

– Mikset sä voi koskaan kertoa mulle mitään? Mitään sun tunteista tai taustasta tai elämästä tai mitä sä ylipäänsä teet! Sä paat mut meneen ja sanot, että mä oon omillani ja sit sä vahdit mua ja pelastat pulasta ja..ja…

En tiedä mistä se kaikki tuli, mutta ääneni kuulosti aika lailla samalla tavalla hysteeriseltä kuin miltä se oli kuulostanut autossa Saksassa. Axel nousi pöydästä, eikä sanonut mitään. Minä seurasin perässä. 

– Teetkö sä näin kaikille sun tytöille! Mä tuun hulluksi kun mä en tiedä mitä ajatella!

Tartuin Axelia käsivarresta aivan kuin minun surkeat pienet voimani olisivat voineet estää hänen massiivista kehoaan liikkumasta, mutta hän pysähtyi yhtä kaikki. Kun hän kääntyi minuun päin ja puhui, se oli kuin olisi katsonut valtavaa petoeläintä silmiin ja kuunnellut sen uhkaavaa murinaa ennen hyökkäystä.

– Ja mä oon tullu päivä päivältä hullummaksi siitä lähtien kun sä astuit jalallas Ottomaaniin! Mä inhosin sun ensimmäistä keikkaa ja jokikistä sitä seuraavaa, mutta tämä Risto…vitun virnistelevä nörtti tulee ja sä oot onnesta soikeena! Ja sitten tämä! Ensin Risto ja Geir ja sitten tämä! Ja sä kauhistelet, että mä tapoin Geirin! Ole saatana onnellinen, että mä en tappanu niitä kaikkia ja Riston siihen päälle sen takia, että se päästi sut sen elukan kanssa yksin!

Olin yhtä aikaa peloissani ja onnellinen. Tämä oli ensimmäinen kerta, että olin saanut revittyä Axelista irti jotain tällaista, mutta hän vaikutti olevan niin poissa tolaltaan, että mieleni teki perääntyä johonkin koloon piiloon. Pakotin kuitenkin itseni pysymään paikallani.

– Sä sanoit, että Geir…on tehny tätä ennenki. Käviksä pelastaan jonku toisenki tytön joskus?

– En itse. Mutta lähetin miehet.

– Miksi sä inhoat mun keikkoja?, kysyin henkeäni pidätellen ja näin, kuinka Axelin silmiin nousi taas varovainen katse. Hän katui jo sanojaan, jotka olivat syöksyneet ulos hänen suustaan heikolla hetkellä. 

– Ei sillä ole väliä. Mähän sanoin…

– Kerro mulle, minä anoin.

Kävelin kiinni Axeliin ja painoin kasvoni hänen ihanaa tuoksuaan ja kiinteää vartaloaan vasten. Oli kuin olisin tullut turvasatamaan ja kaikki huoleni ja pelkoni olisivat häipyneet, kun sain olla vasten hänen lämpöään ja pitää hänestä kiinni. Axel ei vastannut, mutta hän nosti minut syliinsä ja sanoi karheasti:

– Mennään lepäämään hetkeksi. Sä oot ihan loppu. Henkisesti ja fyysisesti.

Hän oli oikeassa. Axel laski minut sängylle ja kömpi perässäni peiton alle. Hän veti minut kylpytakkeineni kaikkineen kiinni itseensä ja kaiken pelon ja jännityksen jälkeen vartaloni alkoi viimein rentoutua. Silmäni lupsahtelivat kiinni, mutta kuiskasin vielä Axelin kaulaa vasten:

– Kerro mulle, ole kiltti.

Kului hetki ennen kuin kuulin vastauksen. Ainakin uskon, että Axel todella vastasi, vaikka olin puoliunessa. 

– Sä olet mulle kuin huumetta Ellen. Mä yritän kuiville, mutta mä retkahdan aina vaan uudestaan. Ja aina vaan pahemmin.

Halusin avata suuni ja kysyä lisää. Halusin tietää lisää. Mutta olin niin väsynyt ja Axelin käsi siveli päätäni ja selkääni niin rauhoittavasti, että en pystynyt muuhun kuin liukumaan unen maailmaan. Ja vaikka olin juuri kärsinyt elämäni trauman – tai traumoja – mikään ei estänyt minua uneksimasta Axelista. Ja siitä, kuinka hän otti minut kerta toisensa jälkeen kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kertoi kerta toisensa jälkeen, että hän rakasti minua.

————————————–

Kun hätkähdin hereille, oli edelleen valoisaa. Lepäsin selkä tiukasti vasten Axelin vatsaa ja hän oli kahlehtinut minut paikalleni käsivarrellaan ja reidellään. En heti halunnut liikahtaa senttiäkään siinä pelossa, että hän heräisi. Räpyttelin silmiäni. Vatsanpohjaani kiristi, rintojani pakotti ja tunsin, kuinka jalkovälini alkoi paisua ja kostua. Oli käsittämätöntä, miten Axel sai minut kuumaksi ja kiihottuneeksi, vaikka minut oli vain vajaa vuorokausi aikaisemmin pahoinpidelty useamman miehen toimesta.

Axelin kylpytakki oli liukunut nukkuessa pois päältäni lukuunottamatta hihoja ja pujottauduin varovasti kokonaan pois vaatteesta. Axel hengitti edelleen tasaisesta, täydessä unessa. En tiennyt, kuinka pitkään hän oli ollut yhteen putkeen hereillä, mutta epäilin, että pitempään kuin minä. Kierähdin varovasti Axelin raajojen suojassa häntä vasten, painauduin lujasti kiinni ja sivelin hellästi lihaksikasta, vaalean karvan peittämää rintakehää, vatsaa ja sitten olkavartta. Axel mutisi jotain unissaan, mutta ei herännyt. Hänen kalunsa sen sijaan alkoi heräillä.

Otin sen varovasti käteeni ja silittelin sitä kaikessa rauhassa. Välillä kuljetin kättäni hänen vahvalla reidellään ja siirryin sitten taas hellimään hänen koko ajan kovempaa elintään. Rintojeni nipukoita suorastaan särki ja hieroin niitä Axelin rintaa vasten. Mies voihkaisi, minä nostin päätäni ja siinä samassa vaaleanvihreät, intohimosta sumeat silmät rävähtivät auki.

– Mitä sä teet?, Axel kysyi käheästi, melkein kuiskaten.

– Miltä tuntuu?, minä kysyin.

– Ellen, sä…älä. Sä et voi hyvin.

– Mä voin hyvin. Sun ansiosta. Ja mä voin vielä paremmin, jos sä annat mun jatkaa.

Puraisin Axelin kaulaa ja minua huimasi kuten aina hänen läheisyydessään. Sisukseni syöksivät jo tulta, enkä halunnut mitään muuta kuin saada Axelin sisälleni.

– Sä olit peloissaan ja…

– En oo enää. Anna mä teen sulle hyvää, vastasin miehen vastusteluihin.

– Voi helvetti Ellen…, Axel mutisi, kun puristin hänen jo kivikovaa kulliaan ja kapusin hänen päälleen. Hän luovutti ja kääntyi selälleen niin, että pääsin ratsastusasentoon.

Laskeuduin hetkeksi Axelia vasten, vartalo kietoutuneena hänen päälleen ja vain hieroin märkää jalkoväliäni hänen kaluaan vasten. Olin niin onnellinen, että olisin voinut kuolla sillä siunaamalla. Sitten juonikas ajatus välähti päähäni. 

– Mikä sun ammatti on Axel?, minä kysyin ja nousin istumaan hänen päälleen. Hieroin samalla hiukan hänen kaluaan.

– Mitäh…?, Axel ähkäisi ja tuijotti minua silmiin kuin ei olisi käsittänyt kysymystä.

– Kerro mulle, pyysin käheästi. – Edes vähän.

Runkkasin vähän kovempaa ja ohjasin kullia liukumaan pitkin litimärkää vakoani. Axel tuijotti minua kuin olisi lamaantunut ja kun pyöritin lantiotani hänen terskaansa vasten, hän sulki silmänsä ja nielaisi.

– Sotilas.

Sana tuli niin hiljaa, että hädintuskin kuulin sitä omalta kiihottumiseltani. Olin entistä kiimaisempi, kun olin saanut nyittyä tämän tiedon Axelista.

– Kerro mulle, pyysin uudestaan, ihan hiljaa ja liu’uin alemmas ja otin Axelin kalun suuhuni.

– Mun isoisä…oli venäläinen erikoissotilas…mä halusin samaa…

– Imaisin ihanan isoksi ja paksuksi kasvaneen kyrvän suuhuni niin pitkälle kuin pystyin, nuolin ja suutelin ja sitten irrotin otteeni.

– Siksikö sä puhut venäjää?

– Ellen…, mies huohotti. Minä puristin molemmat käteni Axelin kalun ympärille.

– Kerro mulle, minä kuiskasin.

– Siksi, mies valitti ja tempaisi minua tukasta, kun olin aikeissa sukeltaa ja ottaa hänen kullinsa taas suuhuni. Hän veti minut takaisin ylöspäin ja painoi minua raudankovaa kyrpää vasten. Olin jo himosta tolaltani ja tiesin, etten pystyisi pidättelemään Axelia tai itseäni kauaa, mutta yritin kestää vielä hetken.

– Et…sä…enää…ole…sotilas, huohotin vaikeasti, kun pysyin vaivoin Axelin yläpuolella ja estin häntä upottamasta kaluaan sisääni.

– En.

Tuijotin pohjattoman vihreään mereen, kun Axel lukitsi silmänsä minun silmiini.

– Taidekauppaa, hän sitten voihkaisi. – Taidekauppaa. Kiinteistöjä. Tanskassa. Suomessa. Euroopassa….jumalauta Ellen…

Sillä hetkellä minä lakkasin pyristelemästä, ja Axel työntyi kireään, kuumaan pilluuni, joka vuoti nesteitään hänen ympärilleen niin kuin ei koskaan ennen. Joka kerta, kun nain Axelin kanssa, olin täysin hänen vallassaan ja sellaisessa tunteiden pyörteessä, että se tuntui hukuttavan minut. Niin oli ollut aina ja niin oli nytkin. Mutta ensimmäistä kertaa koskaan, pieneksi hetkeksi, minusta tuntui, että MINÄ olin saanut hänet valtaani kokonaan ja se vaikutti minuun nirvanan lailla. Vartaloni värisi kuin soitin, sieluni tuntui laulavan ja aivoni eivät enää ajatelleet. Olin pelkkää tunnetta ja aisteja, melkein kivuliasta kiihkoa ja rakkautta.

Liikuin kuin noiduttuna siirtämättä silmiäni hetkeksikään Axelin silmistä. Kaarsin selkääni nautinnosta ja kun miehen kädet tarttuivat lanteisiini ja ja hän iski lantionsa minua vasten, parahdin ääneen. Axel veti minut alemmas, alemmas, niin alas, että pystyi suutelemaan minua samalla kun otti ohjat ja alkoi työnnellä itseään kiihtyvää tahtia sisääni. Äkkiä hän pyöräytti minut alleen ja survaisi itsensä niin syvälle, että pilluni puristui tahdottomasti hänen kyrpänsä ympärille kuin tiukaksi nauhoitettu korsetti. 

Axel ähkäisi ja ärisi korvaani:

– Kerro mulle, onko tää parempaa Riston kanssa?

Olin järjettömänä himosta, liikuin aivan orgasmin rajoilla, enkä voinut käsittää, mitä hän kysyi. 

– KERRO MULLE!, Axel ärjäisi ja nussi minua pitkin, rajuin vedoin niin, että koko jalkovälini alkoi kouristella. 

Yritin tavoitella hänen sanojaan, muistaa mitä hän oli kysynyt ja kun tajusin, laukesin kuin ilotulitusraketti. Tuli ja värit sinkoilivat hermoratoja pitkin kaikkialle minussa, pilluni supisteli Axelin kalun ympärillä ja vaikersin ja nyyhkytin miehen korvaan kovaa ja ilman minkäänlaista epäselvyyttä:

– EI! Ei koskaan, ei, ei, ei, ei…EI!

Axelin toinen käsi painautui poskelleni ja päälaelleni. En lakannut toistelemasta vastaustani ja orgasmini tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Axel työntyi sisääni kaikin voimin, kerta toisensa jälkeen, mutta pian hänkin oli jo lopussa. Tunsin kuinka mies jäykistyi minua vasten ja sitten:

– Ellen! Jumalauta Ellen!

Tunsin, kuinka hänen kalunsa nytkähteli sisälläni ja suihkutti nestettä minuun ja sillä hetkellä tiesin, etten voisi maata enää koskaan kenenkään toisen kanssa. Puristin Axelia kaulasta kuin hukkuva ja pidin häntä säärilläni sidottuna itseeni niin pitkään kuin mahdollista. Huohotimme toistemme suihin ja katselimme toisiamme silmiin lasittunein katsein. Hetken kuluttua Axel siirtyi minun päältäni, mutta nykäisi minut heti kiinni itseensä. 

– Senkin velho, hän kuiskasi korvaani.

– Miten niin?, minä kysyin muka viattomasti ja venyttelin nautinnollisesti sylissä, joka oli minulle se ainoa oikea.

– Mä en voi uskoa, että mä menin maailman vanhimpaan halpaan, Axel jatkoi. – Sä kiristit mut puhumaan tuolla sun ihanalla vartalolla ja pikkuisella pillulla.

– Niin tein, minä kikatin.

– Ethän sä…ei kai toi äskeinen ollu jokin outo kiitollisuudenosoitus…?

– Hullu mies, minä mutisin Axelin rintaa vasten. Sitten kysyin varovaisesti:

– Saanko mä jäädä yöksi?

Axel nosti leukaani ja katsoi minuun vakavasti.

– Et sä mihinkään pääsis vaikka haluisit.

Se riitti minulle. Toistaiseksi. Painauduin Axelia vasten ja nukahdin uudelleen hänen kanssaan. Kunnes heräsimme uudelleen. Ja toistimme harjoituksen.

 

Suhteet Seksi Suosittelen Höpsöä

SEURALAINEN 13

Geir jäi toiseksikin päiväksi ja kun hän lähti, nukuin veneellä 12 tuntia putkeen. Axelista ei kuulunut mitään, joten oletin, että hän ei ollut huomannut, että minulla oli ollut kaksi asiakasta yhtä aikaa. Tai sitten hän ei välittänyt. Parin viikon päästä Risto ilmoitti, että hänen työpaikallaan oli asioita, joita hänen pitäisi hoitaa.

– Meidän pitää palata tosielämään. Mun pitää lähteä käymään Euroopassa, mies ilmoitti. 

Suuntasimme siis mantereelle ja lensimme parin päivän sisällä Müncheniin. Sillä aikaa, kun Risto palaveerasi liikekumppaneidensa kanssa, Geir viestitteli minulle. Hän oli kuullut Ristolta, että olimme Saksassa. Mä oon tällä hetkellä Amsterdamissa. Mitä sä puuhaat? 

Olen käyny Villa Stuckissa ja Lenbachhausissa ja ihastunut Blaue Reiterin tuotantoon. Ja ostin julisteen Die Sünde-maalauksesta. Synti – se kai kuvaa mun ammattia aika hyvin.:), vastasin. 

Se oli aivan totta. Olin käynyt yliopistossa joitain taidehistorian kursseja ja olin ollut aika innoissani päästessäni Müncheniin, jossa oli monta hyvää taidemuseota. 

Synti pukee sua. Mä voisin lentää muutamaksi päiväksi sinne, jos Risto antaa luvan, Geir vastasi ja vatsanpohjassani kouraisi miellyttävästi. Muistin pari seksin täyttämää päiväämme, joina en ollut ehtinyt ajatella mitään muuta ja ottaisin mielellään lisää samanlaisia unohduksen autuaita päiviä. Istuin kahviloissa Schwabingissa, vaelsin Odeonsplatzilta Marienplatzille, kävelin Englischer Gartenissa ja shoppailin, minkä ehdin, mutta levottomuus ja ahdistus kiersi suonissani aina, kun minulla oli aikaa ajatella. 

Kyllä se mulle sopii, minä vastasin.

Kun tapasin Riston myöhemmin Mandarin Orientalissa, jonka olin saanut valita hotelliksemme, kysyin, oliko hän saanut viestiä Geiriltä. 

– Joo, hän sanoi.

– Ja kyllä mulle käy, jos se tulee tänne. Itse asiassa, mun pitää nyt lentää Frankfurtiin ja sieltä Brysseliin. Sähän voit jäädä tänne, jos haluut. Mä tuun viikon sisään takas, Risto ehdotti. 

Mietin, oliko hänkin kyllästynyt jo minuun, mutta siitä ei näkynyt merkkiä makuuhuoneessa. Mies pani minua joka ilta useampaan otteeseen ja välissä mietin, että hänellä oli väsyttävän hyvä mieskunto varsinkin kun itse sain tehdä joka kerta enemmän töitä ollakseni kiihkeä, märkä ja innokas.

– Mä teen ihan vaan päivän reissuja ja osa lennoista on niin myöhään, että ei me ehditä kumminkaan tehdä mitään, Risto selitti. 

– Saat pitää hauskaa, hän vielä lisäsi pahanilkinen kimallus silmissään. 

Hymyilin Ristolle ja kun hän lähti, olin jo sopinut Geirin kanssa treffit seuraavaksi päiväksi.

Olimme sopineet, että Geir tulisi hakemaan minut illalliselle Dallmayriin kello kahdeksan illalla. Olin googlannut paikan ja huomannut, että paikalla oli kaksi Michelin-tähteä, joten minun pitäisi pukeutua kunnolla. Valitsin kaapistani valkoisen mekon, jonka v-muotoinen kaula-aukko ulottui melkein vyötärölle ja joka liimautui muotoihini tiukasti kuin toinen iho, mutta jonka helma ulottui hyveellisesti polviin saakka ja jossa oli pitkät löysät hihat. Lisäsin vielä pari paksua kultakäätyä kaulaani ja ranteisiini ja kun olin meikannut ja föönännut suortuvani paksuksi tummaksi harjaksi, olin sitä mieltä, että paremmalta en olisi voinut juuri näyttää. 

Kun aulasta soitettiin, vastasin, että tulisin alakertaan. Sain palkintoni heti, kun astelin kohti Geiriä. Hän tuijotti minua silmät selällään, kasvot himosta kireinä. 

– Jos minulla ei olisi seuruetta odottamassa, me ei mentäisi ravintolaan ollenkaan, mies sanoi minulle ja nappasi minua vyötäröstä ja suuteli kevyesti huuliani ja puraisi sitten hiukan kaulaani.

Kun pääsimme vähäeleiseen ravintolasaliin, Geir johdatti minut pöytään, jossa istui kolme muuta miestä. Miehet nousivat kaikki seisomaan, kun saavuimme ja minut esiteltiin hoikalle, pitkälle ja harmaatukkaiselle Rogerille, joka oli noin kuusikymppinen britti, saksalaiselle punakalle ja pyöreälle Hansille ja karhumaiselle, mustatukkaiselle unkarilaiselle Bálintille.

Illallinen kului, kuten ne yleensä kuluvat. Miehet puhuivat työstään ja minun tehtäväni oli houkutella heidät unohtamaan sen ja keskittymään johonkin muuhun. Kehuin Bálintille kuinka kaunista Bükk-vuoriston alue oli mielestäni ollut, kun kuulin, että hän oli sieltäpäin kotoisin, kyselin Rogerilta hänen omistamastaan arabialaisesta täysverisestä ja keskustelin Hansin kanssa Saksan aikeista luopua ydinvoimasta. 

Kun ateria oli lopussa, Geir johdatti minut taksille ja palasimme hotelliin. 

– Mitä mieltä sinä olit ystävistäni?, hän kysyi kun istahdin sohvalle ja potkaisin korkokengät jalastani. 

– Oikein miellyttäviä ja kohteliaita miehiä, minä vastasin totuudenmukaisesti.

Geir näytti miettivän hetken ja kysyi sitten:

– Haluaisitko sinä leikkiä vähän rajumpia leikkejä?

– Mitä tarkoitat?, kysyin hiukan hämmentyneenä. Geir oli aika kovakourainen rakastaja mutta tähän mennessä hän ei ollut osoittanut merkkejä sadomasokismista tai muusta sellaisesta. 

– Pojat haluaisivat viettää  yön sinun kanssasi, Geir vastasi. – Yhdessä minun kanssa. 

Henkäisin ja sydämeni alkoi hakata rinnassani hiukan liian lujaa. Ajatus oli teoriassa mielenkiintoinen ja sviitissä oli tilaa, mutta käytännössä…minä en tuntenut näitä miehiä. En edes Geiriä. Ja neljä miestä…se voisi olla liikaa jo fyysisesti. Sitten uhma kuohahti mielessäni. Panisin miehet maksamaan kunnolla ja kun keikkani Riston kanssa olisi ohitse, en tekisi näitä hommia enää koskaan.

– Tämä on yllättävää ja…saattaa olla hiukan raskas keikka, mutta…aloitin.

Geir nyökkäsi odottavasti. 

– Mutta jos maksatte jokainen 20 000 euroa, niin minä suostun. Mutta rahasiirrot tehdään heti ja minun läsnäollessani, jatkoin.

Geir nosti kulmiaan ja hymyili petomaisesti:

– Sinä se osaat hinnoitella. Tiedätkö sinä, että on vain muutama nainen maailmassa, jotka pystyy pyytämään tuommoista  yötaksaa?

– Eihän kenenkään ole pakko maksaa, minä vastasin ja puoliksi toivoin, että hinta olisi este.

Olin suostumassa koko diiliin vain siksi, että saisin taas pääni tyhjäksi ja ajatukseni keskittymään vain ruumiiseeni. Geir naputteli tekstiviestin jollekulle ja puhelin kilahti melkein heti. 

– Kaikki suostuvat, mies sanoi minulle. – Mutta se tarkoittaa, että kaikki reiät ovat käytössä ja otat leikkikalut vastaan.

Nyökkäsin. Ei mitään uutta auringon alla. 

Ei kulunut kauaa, kun oveen koputettiin. Roger astui ensimmäisenä esiin ja hän käveli suoraan minun luokseni. Miehet asettuivat ympärilleni, kun britti kiskaisi mekkoni vyötärölleni ja siitä lattialle. Puvun alle ei ollut voinut laittaa rintaliivejä, joten minulla oli alla vain pikkuriikkiset valkoiset stringit. 

– Sinun on paras olla hintasi arvoinen, Roger sihahti ja hänen silmissään oli sellainen kova katse, jota en päivällisellä ollut huomannut. Mies nappasi stringeistäni kiinni ja kiskaisi niin, että kuulin repeytyvän kankaan äänen ja sitten seisoin neljän miehen keskellä alasti. Roger tarttui pyöreisiin rintoihini ja puristi lujaa. 

– Rahat ensin, minä muistin sanoa ja peräännyin. 

Hetken näytti siltä, että Roger ei suostuisi enää mihinkään, mutta hän nyökkäsi vastahakoisesti. Hain läppärini ja laitoin miehet tekemään tilisiirrot samalla, kun seurasin, että rahat todella siirtyivät tililleni. Kun kaikki olivat valmiit, Roger talutti minut valtavalle King size -sängylle. 

– Istu siihen, hän komensi ja minä asetuin polvilleni keskelle sänkyä. 

Bálint antoi Rogerille salkun, jota en aiemmin ollut huomannut. Leikkikaluja, tajusin. Roger kaivoi esiin samantapaisen korun, jonka Axel oli kerran pukenut ylleni. Kaulanauhan, jonka päässä oli nipistimet rintojani varten. Henkäisin kivusta, kun nipistimet puristivat rinnankärkiäni tiukemmin kuin olin olettanut. 

– Avaa reitesi, Roger käski ja nojauduin taaksepäin ja avasin sääreni. Mies kiinnitti häpyhuuliini ja klitorikseeni nipistimet. Olin kiihottunut, mutta myös tuskissani. Kun mies kaivoi esiin kaulapannan, aloin tosissani epäröidä, mutta en ehtinyt tehdä mitään, kun hän oli napsauttanut pannan kiinni. Pannassa oli kiinni hihna. 

– Noin, Roger hymyili susimaisesti. – Konttaahan nyt sängyn päätyyn. 

Tein työtä käskettyä. 

– Nyt pojat pääsevät töihin, hän sanoi minulle outo virne kasvoillaan. Vavahdin epäilyksestä, mutta päätin, etten antaisi pelkoni näkyä. Geir tunsi Riston, eikä norjalainen ollut vaikuttanut miltään sairaalta pervolta. Hans oli tullut huomaamattani sängyn äärelle. Hänellä oli kädessään vasara. 

– Nykysängyissä ei koskaan enää ole paikkaa mihin sitoa likaiset, pienet lutkat, hän sanoi saksalaisella aksentillaan joka kuulosti yhtäkkiä uhkaavalta. 

Mies naulasi seinään metallisen renkaan ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, Roger oli pujottanut hihnan kiinni renkaaseen, niin että olin sängyllä kiinnitettynä kuin koira. Veri kohisi korvissani ja koko vartaloni hälytti vaaraa, mutta en sanonut sanaakaan. En pitänyt tilanteesta lainkaan, mutta Rogerin ja Hansin ilmeistä päätellen minun olisi aivan turhaa alkaa protestoida. 

– Hansilla kävi tuuri, Roger sanoi minulle silmät viiruina. – Voitti arvonnan. Pääsee nussimaan sinua ensimmäisenä, mutta minä nain sinua suuhun samalla. Onko selvä?

Nyökkäsin pienesti ja näin, kun Hans riisuutui nopeasti. Saksalainen käänsi minut selälleni. Hihna oli kiinnitetty juuri siten, että minua saattoi siirrellä sängyllä asennosta toiseen ilman, että pääsin sängyltä mihinkään. Nipistimet levittivät kipua joka puolelle vartaloani ja kun Hans käänsi minut kovakouraisesti selälleni ja levitti reiteni, kiljaisin, kun tuska levisi häpyhuulistani koko alavartalooni. 

– Nyt tyttö näyttää, miten hyvä pano hän on, Hans murisi ja hänen punakka hyväntahtoisuutensa oli kadonnut ja tilalla oli karkea villieläin. 

Hän tunki sormensa pilluuni. 

– Märkähän tämä on, hän totesi tyytyväisenä miehille. 

Olin ollut jännittynyt ja kiihottunut vielä siinä vaiheessa, kun minua ei ollut kytketty hihnaan, mutta nyt minua lähinnä pelotti. Hans asettautui ylleni polvilleen, nykäisi sääreni olkapäilleen ja tunkeutui sisääni. Suljin silmäni, kun hän alkoi naida minua ilman minkäänlaisia esivalmisteluja. Kuulin miesten naurua, puheensorinaa ja yritin karata tilanteesta mielikuvitukseeni. Hans ähisi ja kirosi saksaksi ja hän kouri rintojani samalla kun kiihdytti tahtiaan sietämättömäksi niin että aloin vaikertaa ääneen.

– Katsokaa, miten huora nauttii!, Hans karjaisi englanniksi. 

Siinä vaiheessa Roger tuli sängynpäätyyn, kiskaisi pääni sängyn reunalle ja asetti toisen polvensa vuoteelle. Hän oli ottanut housuistaan punaisena ja kivikovana seisovan pitkän kalunsa ja asetti sen huulilleni.

– Ime, hän yksinkertaisesti komensi.

Otin kullin suuhuni ja maistoin siitä valuvan suolaisen nesteen. Roger otti tukastani kiinni molemmin käsin niin, että se teki kipeää ja tunki kaluaan syvemmälle, kurkkuun asti. Yritin imeä, vaikka vartaloni heilui Hansin nussiessa minua kuin viimeistä päivää. Roger alkoi puskea suuhuni.

Minun täytyy myöntää, että nautin tilanteesta jonkin verran, mutta rinnalla oli myös kauhua. Miten tämä yö päättyisi? Selviäisinkö ylipäänsä hengissä? Jos tiedossa olisi koko yön tällaista runnomista, joutuisin ensiapuun. Roger voihki ja kutsui minua kaikilla mahdollisilla haukkumanimillä samalla, kun hänen elimensä täytti suuni niin, että tuntui etten saanut henkeä.

Äkkiä Hans karjaisi ja tunsin, kuinka hänen käyrä, paksu kalunsa syyti siementä sisääni. Vasta siinä vaiheessa muistin, etten ollut kysynyt miehiltä edes sukupuolitaudeista. Helvetin hienoa. Pilluni supisteli tahdottomasti ja toivoin, että se kelpaisi. Tämän lähemmäs orgasmia en tässä tilanteessa pääsisi. Kun Hans piti minua lantiosta ja huohotti, imaisin Rogeria entistä tiukemmin suuhuni ja sain Rogerinkin tulemaan. Hän ärjäisi, nykäisi pääni kiinni lantioonsa niin, että leukani oli kiinni hänen palleissaan ja suolainen sperma virtasi suuhuni ja nieluuni. Yhtäkkiä tunsin kovan läimäisyn ja kasvojani poltti. Roger oli lyönyt minua. Kasvoihin. 

Jäykistyin, mutta pysyin hiljaa, vaikka kasvojeni oikeaa puolta särki ja kuumotti ja kyyneleet kirvelivät silmissäni. 

Miehet irrottautuivat minusta melkein yhtä aikaa ja tönäisivät takaisin sängylle kuin jätekasan. Olin niin järkyttynyt kokemuksesta ja varsinkin lyönnistä kasvoihin, etten ehtinyt reagoida mitenkään, kun tunsin, kuinka minut käännettiin kontilleni.

– Minun vuoroni, kuulin Bálintin äänen. 

Uusi kyrpä, paksu ja suuri, upposi minuun, ja unkarilaisen kädet kiristyivät ensin lanteilleni ja sitten rinnoilleni. Hetken päästä tunsin, kuinka hän alkoi työntää anustappia perseeseeni. Se teki niin kipeää, että sen oli pakko olla jättimäinen. Mies nussi minua ja puhui koko ajan unkariksi ja läpsi takapuoltani. Kaikki oli vielä kohtuullisen hyvin siinä vaiheessa, kun tunsin, että hänen kyrpänsä alkoi koveta laukeamispisteeseen, mutta sitten Bálint työnsi minua eteenpäin niin, että jouduin ottamaan sängynpäädystä kiinni ja puristi kouransa kaulani ympärille. Hänen otteensa oli niin tiukka, että yritin vastustella ja ilmoittaa, etten saanut henkeä, mutta Bálintia tai muita ei näyttänyt kiinnostavan. 

Sitten Bálint ärjäisi ja laukesi. Samalla hänen kouransa puristuivat kaulani ympärille niin, että luulen menettäneeni hetkeksi tajuntani. Roikuin hihnassa ja toivoin olevani missä tahansa muualla. Missä ihmeessä Geir oli?, ihmettelin mieleni reunamilla, mutta sitä ei tarvinnut kauaa ihmetellä. 

– Elleniä ei haittaa pieni kovakouraisuus, kuulin hänen nauravan ja siinä samassa hän veti anustapin peräaukostani ja alkoi asetella kulliaan perseeseeni. 

Silloin räsähti. Vaikka olin puolitajuton, pääni kääntyi vaistomaisesti metelin suuntaan. Hotellihuoneen ovi lensi melkein saranoistaan ja neljä isoa miestä astui huoneeseen aseet suunnattuina kaikkialle huoneessa. Kun he näkivät, että seurueeni olivat alastomina ja aseettomia, he kävivät näiden kimppuun paljain käsin. Näin kuinka veri roiskui Rogerin suusta, kuinka Hans nytkähti kokoon, kun hän sai kovan iskun palleihinsa ja  kuulin kuinka Bálintin käsivarsi napsahti ja hän huusi suoraa huutoa. 

Hetkessä huone oli täysin hiljainen lukuunottamatta loukkaantuneiden miesten voihketta. Sitten tajusin, kuinka Geir tuijotti ovellekalpeana kuin lakana. Hyökkääjät poistuivat huoneesta, ja Axel astui huoneeseen. 

– Saatanan sekopää, Axel sanoi matalalla pehmeällä äänellä. 

– Ellen suostui tähän, Geir sanoi.

– Minä tiedän, mikä sinä olet ja olen aika varma, ettei se olisi suostunut, jos olisi tiennyt, Axel vastasi.

Axel vilkaisi minua sängyllä.

– Elleniä on pahoinpidelty, Axel sitten lisäsi. Se oli toteamus eikä kysymys. Kaulaani poltteli, samaten kasvojani ja todennäköisesti molemmat hehkuivat punaisina. 

Axelin valtava hahmo alkoi liikkua kuin vaaniva tiikeri kohti Geiriä ja norjalainen perääntyi. 

– Risto sanoi, että se olisi ok…, Geir yritti änkyttää.

– Risto ei päätä siitä, mitä Ellen tekee!, Axel ärjäisi ja silloin hänen kätensä heilahti, ilmassa suhahti, valossa välähti jotain kirkasta ja huomasin valtavan puukon iskeytyvän Geirin kylkeen. Geir lysähti polvilleen ja Axel käännäytti norjalaista niin, että tämä nojasi häneen, selkä polvia vasten. Sitten katsoin, kun arvioiva ilme kohosi Axelin kasvoille. Hän harkitsi pari sekuntia ja siinä samassa kuulin oman huutoni, kun puukko upposi Geirin kurkkuun ja viilsi sen auki. Axel tönäisi miehen jalallaan eteenpäin ja ylellinen matto alkoi värjäytyä nopeasti punaiseksi.

Sanomatta sanaakaan, Axel kävi sulkemassa hotellihuoneen ovea sen verran kuin se oli mahdollista. Sitten hän kääntyi minuun päin, käveli sängylle, irrotti minut hihnasta ja nipistimistä ja työnsi käteeni t-paidan ja farkut aivan kuin hänellä olisi ollut kaikki maailman aika. 

Minua kuvotti ja olin niin kauhuissani, etten pystynyt edes itkemään.

– Sä…sä…Geir. Sä tapoit sen, sain ulos järkyttyneen huohotukseni seasta.

– Oli vittu jo korkea aika, Axel sanoi vain ja viittasi vaatteisiin.

– Pue päälles. Me lähdetään. 

– Minne?

– Suomeen.

 

 

Suhteet Seksi Suosittelen Höpsöä