Istuin suuressa mustassa autossa Axelin vierellä. Ennen kuin olimme tulleet ulos hotellihuoneesta, mies oli karjunut saksaksi ja englanniksi siltä varalta, että rikottu ovi olisi saanut uteliaita liikkeelle:

Nicht rauskommen oder ich schiesse! Do not come out or I shoot!

Joko huoneet olivat olleet tyhjillään tai ihmiset olivat katsoneet parhaaksi totella. 

Mies oli johdattanut minut hätäuloskäyntiä pitkin jonnekin hotellirakennuksen taakse ja työntänyt minut pelkääjän paikalle. Ensimmäiset minuutit olin katsellut paniikissa ympärilleni ja odottanut, että poliisi pysäyttäisi meidät, mutta kun kymmeneen minuuttiin ei ollut tapahtunut mitään, aloin tuijottaa vain eteenpäin. 

Sitten tulivat vapina ja pahoinvointi. Tärisin holtittomasti istuimessani ja nieleskelin oksennusta. Axel ilmeisesti huomasi, koska hän työnsi käteeni pienen muovipussin. Kului muutama sekunti ja annoin ylen rajusti ja monta kertaa. En edes tiedä, mitä oksensin. Pelkoani, kokemaani väkivaltaa vai näkemääni murhaa. Varmasti vähän kaikkea.

Laskin pussin auton lattialle ja kysyin heikosti:

– Eikö ne tuu meidän perään? Poliisit…

– Mun miehet meni aulaan aiheuttaan vähän sotkua ja me tultiin samaa tietä kuin lähdettiin. Me ehditään pois alta.

– Miten sä pääsit…?, aloitin, mutta suljin sitten suuni. 

Jos Axelilla oli ollut asemiehiä mukanaan, hänellä todennäköisesti oli myös keinot päästä sisään yhdestä hassusta hätäuloskäynnistä. Istuimme hiljaa, kunnes aloimme lähestyä Franz Josef Straußia. 

– Ei mulla oo mun passia, kuiskasin pelästyneenä.

– Mulla on. Peter nappas sun laukun ja passin, ennen kuin mä tulin sisään ja jätti sen huoneen ulkopuolelle. 

– Keitä ne oli? Ne miehet?

– Puhutaan Suomessa.

– Just joo. Tota mä vihaan sussa. Susta ei saa mitään irti!

Ääneni alkoi kuulostaa kimeältä ja hysteeriseltä ja huomasin, että Axel mulkaisi minua pahaenteisesti. 

– Ai muako sä vihaat? Oisitko sä halunnu jäädä sinne huoneeseen hakattavaksi ja kidutettavaksi? Oliko se niin kivaa?

Sävähdin ja käteni lennähti vaistomaisesti kaulalleni. Katsoin auton peilistä, millaista jälkeä Bálint oli saanut aikaiseksi ja nielaisin vaikeasti. Kaulassani oli sormien jättämiä mustelmia ja se oli punaisenkirjava.

– Ei ollu. Se oli…mä en yhtään tajunnu…, ei ne vaikuttanu sellaisilta…

– Niin Ellen. Kun sä lähdit, mä kerroin sulle millaisia tyyppejä täällä liikkuu. Geir on tehny tätä ennenki, niillä on Tor-verkossa oma rinki, missä ne jakaa videoita ja sopii keikkoja. Samaan tapaan kuin pedofiilit. Ja Geirin jäljiltä on ainaki pari tyttöä kateissa. 

– Mutta se kävi Riston veneellä…

– MÄ TIEDÄN ETTÄ SE KÄVI SIELLÄ!, Axel ärjäisi niin kovaa, että suljin suuni ja puristin käteni nyrkkiin. Miehen kädet puristivat rattia rystyset valkoisina. 

Kului hetki ja hän jatkoi hiljaisemmalla äänellä. 

– Mä ajattelin, että antaa olla. Jos sä haluut ryhmäseksiä ja Risto on läsnä niin tee helvetti mitä lystäät. Mutta sitten se sika alkoi ehdotella sulle keikkaa ilman Ristoa ja mä aloin pelätä pahinta.

– Mistä sä tiedät, että se viestitteli mulle?, kysyin ällistyneenä.

– Ellen rakas, mä oon sanonu jo, että mä seuraan mun tyttöjä. Sun puhelimen kaikki sisältö on ollu pilvessä mun seurattavana, kun oot ollu kaukana ja pitkällä keikalla. Onneksi. 

Painoin pääni käsiini ja nojasin polviin. Se oli ollut niin lähellä. Olin ollut ahne, typerä ja hyväuskoinen. Häikäistynyt omasta suosiostani ja täynnä uhmaa. Jos Axelia ei olisi ollut, olisin voinut kuolla. 

– Oliko se Geir silti pakko tappaa?, kysyin hiljaa.

– Oli, Axel vain vastasi.

Olimme juuri ajamassa parkkihalliin, ja Axel ajoi niin lähelle terminaalia kuin mahdollista. Hän nappasi takapenkiltä minun laukkuni ja työnsi sen käteeni.

– Nyt mennään. Lentoon ei ole pitkää aikaa.

– Eikö tälle autolle pitäis..?

– Tää on varastettu Frankfurtista. Terminaaliin. 

– Sulla on sun puukko ja…

– Suu kiinni nyt. En kai mä nyt aseita tonne kuljeta. Laita tukkaas vähän kaulan ympärille, niin kiinnittää vähemmän huomiota.

En muista lentokentästä tai lennosta juuri mitään muuta kuin että tilasin ilmassa ainakin viisi vodkapaukkua ja vaivuin onttoon horrokseen. Kun saavuimme Helsinkiin, oli aamu. Axel ei vienyt minua kotiini vaan menimme taksilla Ottomaaniin. En sanonut mitään. Itse asiassa minusta oli ihanaa, että en joutuisi olemaan yksin. Seurasin Axelia polvet notkuen yläkertaan ja sitten hänen huoneistoonsa. Sanomatta sanaakaan mies ojensi minulle pyyhkeen ja vasta silloin tajusin, että olin edelleen yltäpäältä kuivuneissa vieraiden miesten eritteissä. Ajatus sai minut melkein oksentamaan uudelleen ja käytännössä juoksin suihkun alle.

En tiedä, kuinka kauan seisoin virtaavan veden alla ja hinkkasin itseäni puhtaaksi, mutta kun ihoni alkoi tuntua hiekkapaperilta kaiken hankaamisen jälkeen, suljin suihkun ja kiedoin pyyhkeen ympärilleni. Astuin huoneistoon ja huomasin, että ruokapöydälle oli katettu aamiaistarvikkeita. En kuitenkaan nähnyt Axelia missään. 

Pelkäsin, että hän oli jättänyt minut yksin. Jostain syystä kammosin ajatusta juuri sillä hetkellä ja katseltuani hetken ympärilleni, kävelin ovelle, joka johti hänen työhuoneeseensa. Näin Axelin heti. Hän istui työpöytänsä ääressä: valtava hahmo nojautuneena eteenpäin, kyynärpäät tuettuna pöytää vasten, kasvot suurten, pitkäsormisten käsien peitossa. Hän hengitti niin raskaasti, että näin, kuinka hänen hartiansa nousivat ja laskivat. 

En tiennyt mitä tehdä. Oli kuin olisin tunkeutunut keskelle yksityistä hetkeä, mutta en kuitenkaan. Astahdin epätietoisena jalalta toiselle ja oli kuin Axel olisi vaistonnut minut oven suussa. Hän nosti kätensä ja kun katsoin häntä silmiin, näin niissä puhdasta kauhua ja kirkasta helpotusta. 

– Mä…mä en halunnu olla yksin, änkytin Axelille.

– Eikä sun tarvi olla, mies vastasi yksinkertaisesti ja nousi pöydästä. – Mennään syömään aamupalaa. Se vodka ei oikein toimi vatsantäytteenä.

Sain Axelin kylpytakin päälleni ja menimme pöytään. Söimme hiljaisuudessa mysliä ja jogurttia, leipää, leikkeleitä ja hedelmiä. Lisäksi join varmasti litran teetä. Axel ei katsonut minua silmiin vaan näkyi pitävän pöydän pintaa huomattavasti mielenkiintoisempana paikkana tuijottaa. Kun lopetin ja kiitin, eikä hän vieläkään katsonut minua silmiin, minun oli pakko kysyä:

– Miksi sä tulit mun perään? Sä sanoit, että mä oon omillani Riston keikan jälkeen.

Kului hetki, ennen kuin Axel vastasi.

– Riston keikka ei ollu ohi.

– Eli sä et olis tullu hakeen mua, jos mun juttu Riston kans olis jo ohi, totesin ja ajatus sai minut alamaihin.

– Sä itse halusit irti musta, Axel vain sanoi.

– Ei tuo ole mikään vastaus.

Mies kohautti harteitaan ja sanoi väsyneesti: 

– Mennään nukkumaan hetkeksi.

– Mikset sä voi koskaan kertoa mulle mitään? Mitään sun tunteista tai taustasta tai elämästä tai mitä sä ylipäänsä teet! Sä paat mut meneen ja sanot, että mä oon omillani ja sit sä vahdit mua ja pelastat pulasta ja..ja…

En tiedä mistä se kaikki tuli, mutta ääneni kuulosti aika lailla samalla tavalla hysteeriseltä kuin miltä se oli kuulostanut autossa Saksassa. Axel nousi pöydästä, eikä sanonut mitään. Minä seurasin perässä. 

– Teetkö sä näin kaikille sun tytöille! Mä tuun hulluksi kun mä en tiedä mitä ajatella!

Tartuin Axelia käsivarresta aivan kuin minun surkeat pienet voimani olisivat voineet estää hänen massiivista kehoaan liikkumasta, mutta hän pysähtyi yhtä kaikki. Kun hän kääntyi minuun päin ja puhui, se oli kuin olisi katsonut valtavaa petoeläintä silmiin ja kuunnellut sen uhkaavaa murinaa ennen hyökkäystä.

– Ja mä oon tullu päivä päivältä hullummaksi siitä lähtien kun sä astuit jalallas Ottomaaniin! Mä inhosin sun ensimmäistä keikkaa ja jokikistä sitä seuraavaa, mutta tämä Risto…vitun virnistelevä nörtti tulee ja sä oot onnesta soikeena! Ja sitten tämä! Ensin Risto ja Geir ja sitten tämä! Ja sä kauhistelet, että mä tapoin Geirin! Ole saatana onnellinen, että mä en tappanu niitä kaikkia ja Riston siihen päälle sen takia, että se päästi sut sen elukan kanssa yksin!

Olin yhtä aikaa peloissani ja onnellinen. Tämä oli ensimmäinen kerta, että olin saanut revittyä Axelista irti jotain tällaista, mutta hän vaikutti olevan niin poissa tolaltaan, että mieleni teki perääntyä johonkin koloon piiloon. Pakotin kuitenkin itseni pysymään paikallani.

– Sä sanoit, että Geir…on tehny tätä ennenki. Käviksä pelastaan jonku toisenki tytön joskus?

– En itse. Mutta lähetin miehet.

– Miksi sä inhoat mun keikkoja?, kysyin henkeäni pidätellen ja näin, kuinka Axelin silmiin nousi taas varovainen katse. Hän katui jo sanojaan, jotka olivat syöksyneet ulos hänen suustaan heikolla hetkellä. 

– Ei sillä ole väliä. Mähän sanoin…

– Kerro mulle, minä anoin.

Kävelin kiinni Axeliin ja painoin kasvoni hänen ihanaa tuoksuaan ja kiinteää vartaloaan vasten. Oli kuin olisin tullut turvasatamaan ja kaikki huoleni ja pelkoni olisivat häipyneet, kun sain olla vasten hänen lämpöään ja pitää hänestä kiinni. Axel ei vastannut, mutta hän nosti minut syliinsä ja sanoi karheasti:

– Mennään lepäämään hetkeksi. Sä oot ihan loppu. Henkisesti ja fyysisesti.

Hän oli oikeassa. Axel laski minut sängylle ja kömpi perässäni peiton alle. Hän veti minut kylpytakkeineni kaikkineen kiinni itseensä ja kaiken pelon ja jännityksen jälkeen vartaloni alkoi viimein rentoutua. Silmäni lupsahtelivat kiinni, mutta kuiskasin vielä Axelin kaulaa vasten:

– Kerro mulle, ole kiltti.

Kului hetki ennen kuin kuulin vastauksen. Ainakin uskon, että Axel todella vastasi, vaikka olin puoliunessa. 

– Sä olet mulle kuin huumetta Ellen. Mä yritän kuiville, mutta mä retkahdan aina vaan uudestaan. Ja aina vaan pahemmin.

Halusin avata suuni ja kysyä lisää. Halusin tietää lisää. Mutta olin niin väsynyt ja Axelin käsi siveli päätäni ja selkääni niin rauhoittavasti, että en pystynyt muuhun kuin liukumaan unen maailmaan. Ja vaikka olin juuri kärsinyt elämäni trauman – tai traumoja – mikään ei estänyt minua uneksimasta Axelista. Ja siitä, kuinka hän otti minut kerta toisensa jälkeen kaikilla mahdollisilla tavoilla ja kertoi kerta toisensa jälkeen, että hän rakasti minua.

————————————–

Kun hätkähdin hereille, oli edelleen valoisaa. Lepäsin selkä tiukasti vasten Axelin vatsaa ja hän oli kahlehtinut minut paikalleni käsivarrellaan ja reidellään. En heti halunnut liikahtaa senttiäkään siinä pelossa, että hän heräisi. Räpyttelin silmiäni. Vatsanpohjaani kiristi, rintojani pakotti ja tunsin, kuinka jalkovälini alkoi paisua ja kostua. Oli käsittämätöntä, miten Axel sai minut kuumaksi ja kiihottuneeksi, vaikka minut oli vain vajaa vuorokausi aikaisemmin pahoinpidelty useamman miehen toimesta.

Axelin kylpytakki oli liukunut nukkuessa pois päältäni lukuunottamatta hihoja ja pujottauduin varovasti kokonaan pois vaatteesta. Axel hengitti edelleen tasaisesta, täydessä unessa. En tiennyt, kuinka pitkään hän oli ollut yhteen putkeen hereillä, mutta epäilin, että pitempään kuin minä. Kierähdin varovasti Axelin raajojen suojassa häntä vasten, painauduin lujasti kiinni ja sivelin hellästi lihaksikasta, vaalean karvan peittämää rintakehää, vatsaa ja sitten olkavartta. Axel mutisi jotain unissaan, mutta ei herännyt. Hänen kalunsa sen sijaan alkoi heräillä.

Otin sen varovasti käteeni ja silittelin sitä kaikessa rauhassa. Välillä kuljetin kättäni hänen vahvalla reidellään ja siirryin sitten taas hellimään hänen koko ajan kovempaa elintään. Rintojeni nipukoita suorastaan särki ja hieroin niitä Axelin rintaa vasten. Mies voihkaisi, minä nostin päätäni ja siinä samassa vaaleanvihreät, intohimosta sumeat silmät rävähtivät auki.

– Mitä sä teet?, Axel kysyi käheästi, melkein kuiskaten.

– Miltä tuntuu?, minä kysyin.

– Ellen, sä…älä. Sä et voi hyvin.

– Mä voin hyvin. Sun ansiosta. Ja mä voin vielä paremmin, jos sä annat mun jatkaa.

Puraisin Axelin kaulaa ja minua huimasi kuten aina hänen läheisyydessään. Sisukseni syöksivät jo tulta, enkä halunnut mitään muuta kuin saada Axelin sisälleni.

– Sä olit peloissaan ja…

– En oo enää. Anna mä teen sulle hyvää, vastasin miehen vastusteluihin.

– Voi helvetti Ellen…, Axel mutisi, kun puristin hänen jo kivikovaa kulliaan ja kapusin hänen päälleen. Hän luovutti ja kääntyi selälleen niin, että pääsin ratsastusasentoon.

Laskeuduin hetkeksi Axelia vasten, vartalo kietoutuneena hänen päälleen ja vain hieroin märkää jalkoväliäni hänen kaluaan vasten. Olin niin onnellinen, että olisin voinut kuolla sillä siunaamalla. Sitten juonikas ajatus välähti päähäni. 

– Mikä sun ammatti on Axel?, minä kysyin ja nousin istumaan hänen päälleen. Hieroin samalla hiukan hänen kaluaan.

– Mitäh…?, Axel ähkäisi ja tuijotti minua silmiin kuin ei olisi käsittänyt kysymystä.

– Kerro mulle, pyysin käheästi. – Edes vähän.

Runkkasin vähän kovempaa ja ohjasin kullia liukumaan pitkin litimärkää vakoani. Axel tuijotti minua kuin olisi lamaantunut ja kun pyöritin lantiotani hänen terskaansa vasten, hän sulki silmänsä ja nielaisi.

– Sotilas.

Sana tuli niin hiljaa, että hädintuskin kuulin sitä omalta kiihottumiseltani. Olin entistä kiimaisempi, kun olin saanut nyittyä tämän tiedon Axelista.

– Kerro mulle, pyysin uudestaan, ihan hiljaa ja liu’uin alemmas ja otin Axelin kalun suuhuni.

– Mun isoisä…oli venäläinen erikoissotilas…mä halusin samaa…

– Imaisin ihanan isoksi ja paksuksi kasvaneen kyrvän suuhuni niin pitkälle kuin pystyin, nuolin ja suutelin ja sitten irrotin otteeni.

– Siksikö sä puhut venäjää?

– Ellen…, mies huohotti. Minä puristin molemmat käteni Axelin kalun ympärille.

– Kerro mulle, minä kuiskasin.

– Siksi, mies valitti ja tempaisi minua tukasta, kun olin aikeissa sukeltaa ja ottaa hänen kullinsa taas suuhuni. Hän veti minut takaisin ylöspäin ja painoi minua raudankovaa kyrpää vasten. Olin jo himosta tolaltani ja tiesin, etten pystyisi pidättelemään Axelia tai itseäni kauaa, mutta yritin kestää vielä hetken.

– Et…sä…enää…ole…sotilas, huohotin vaikeasti, kun pysyin vaivoin Axelin yläpuolella ja estin häntä upottamasta kaluaan sisääni.

– En.

Tuijotin pohjattoman vihreään mereen, kun Axel lukitsi silmänsä minun silmiini.

– Taidekauppaa, hän sitten voihkaisi. – Taidekauppaa. Kiinteistöjä. Tanskassa. Suomessa. Euroopassa….jumalauta Ellen…

Sillä hetkellä minä lakkasin pyristelemästä, ja Axel työntyi kireään, kuumaan pilluuni, joka vuoti nesteitään hänen ympärilleen niin kuin ei koskaan ennen. Joka kerta, kun nain Axelin kanssa, olin täysin hänen vallassaan ja sellaisessa tunteiden pyörteessä, että se tuntui hukuttavan minut. Niin oli ollut aina ja niin oli nytkin. Mutta ensimmäistä kertaa koskaan, pieneksi hetkeksi, minusta tuntui, että MINÄ olin saanut hänet valtaani kokonaan ja se vaikutti minuun nirvanan lailla. Vartaloni värisi kuin soitin, sieluni tuntui laulavan ja aivoni eivät enää ajatelleet. Olin pelkkää tunnetta ja aisteja, melkein kivuliasta kiihkoa ja rakkautta.

Liikuin kuin noiduttuna siirtämättä silmiäni hetkeksikään Axelin silmistä. Kaarsin selkääni nautinnosta ja kun miehen kädet tarttuivat lanteisiini ja ja hän iski lantionsa minua vasten, parahdin ääneen. Axel veti minut alemmas, alemmas, niin alas, että pystyi suutelemaan minua samalla kun otti ohjat ja alkoi työnnellä itseään kiihtyvää tahtia sisääni. Äkkiä hän pyöräytti minut alleen ja survaisi itsensä niin syvälle, että pilluni puristui tahdottomasti hänen kyrpänsä ympärille kuin tiukaksi nauhoitettu korsetti. 

Axel ähkäisi ja ärisi korvaani:

– Kerro mulle, onko tää parempaa Riston kanssa?

Olin järjettömänä himosta, liikuin aivan orgasmin rajoilla, enkä voinut käsittää, mitä hän kysyi. 

– KERRO MULLE!, Axel ärjäisi ja nussi minua pitkin, rajuin vedoin niin, että koko jalkovälini alkoi kouristella. 

Yritin tavoitella hänen sanojaan, muistaa mitä hän oli kysynyt ja kun tajusin, laukesin kuin ilotulitusraketti. Tuli ja värit sinkoilivat hermoratoja pitkin kaikkialle minussa, pilluni supisteli Axelin kalun ympärillä ja vaikersin ja nyyhkytin miehen korvaan kovaa ja ilman minkäänlaista epäselvyyttä:

– EI! Ei koskaan, ei, ei, ei, ei…EI!

Axelin toinen käsi painautui poskelleni ja päälaelleni. En lakannut toistelemasta vastaustani ja orgasmini tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan. Axel työntyi sisääni kaikin voimin, kerta toisensa jälkeen, mutta pian hänkin oli jo lopussa. Tunsin kuinka mies jäykistyi minua vasten ja sitten:

– Ellen! Jumalauta Ellen!

Tunsin, kuinka hänen kalunsa nytkähteli sisälläni ja suihkutti nestettä minuun ja sillä hetkellä tiesin, etten voisi maata enää koskaan kenenkään toisen kanssa. Puristin Axelia kaulasta kuin hukkuva ja pidin häntä säärilläni sidottuna itseeni niin pitkään kuin mahdollista. Huohotimme toistemme suihin ja katselimme toisiamme silmiin lasittunein katsein. Hetken kuluttua Axel siirtyi minun päältäni, mutta nykäisi minut heti kiinni itseensä. 

– Senkin velho, hän kuiskasi korvaani.

– Miten niin?, minä kysyin muka viattomasti ja venyttelin nautinnollisesti sylissä, joka oli minulle se ainoa oikea.

– Mä en voi uskoa, että mä menin maailman vanhimpaan halpaan, Axel jatkoi. – Sä kiristit mut puhumaan tuolla sun ihanalla vartalolla ja pikkuisella pillulla.

– Niin tein, minä kikatin.

– Ethän sä…ei kai toi äskeinen ollu jokin outo kiitollisuudenosoitus…?

– Hullu mies, minä mutisin Axelin rintaa vasten. Sitten kysyin varovaisesti:

– Saanko mä jäädä yöksi?

Axel nosti leukaani ja katsoi minuun vakavasti.

– Et sä mihinkään pääsis vaikka haluisit.

Se riitti minulle. Toistaiseksi. Painauduin Axelia vasten ja nukahdin uudelleen hänen kanssaan. Kunnes heräsimme uudelleen. Ja toistimme harjoituksen.