PETTÄMISEN MORAALISTA

Näyttää siltä, että elämä alkaa voittaa, vaikka pimeys vielä maailmaa hallitseekin. Kirjoittamistakin on taas tapahtunut, vaikkakin minulla on kesken kolme tekstiä, enkä osaa ollenkaan luvata, minkä kanssa pääsen nopeiten eteenpäin. Joka tapauksessa viimeisin teksti ja sitten omassa yksityiselämässäni käyty keskustelu pani minut miettimään taas maailman menoa.

Kirjoitin melkoisen huvittuneena ja osittain ärtyneenä jo vuosia aiemmin entisestä poikaystävästä, jonka kanssa seurustelin 90-luvulla, ja joka uskomattoman sattuman kautta yhytti minut silloin, kun perustin oman kauppani. Tuolloin parin viikon ajan yrityksen tiedoissa oli oma nimeni, kunnes Patentti- ja rekisterihallitukseen ilmoittauduttuani muutin nimen Lilithin tarinoiksi. Tapaus aiheutti räjähtävää keskustelua, kun tämä mies ajautui lukemaan tuolloin kesken ollutta Onnenonkijaa suorastaan järkyttyneenä. Hän kuitenkin pääsi harrastukseni yli ja sittemmin tapasimmekin pari kertaa ja kirjoittelemme toisillemme yhä viestejä.

Yleensä mies kirjoittaa minulle, kun hän vetäytyy mökille tai pois perheensä parista ja joskus jutut ovat olleet hyvinkin levottomia. Hän ei ole kertonut vaimolleen, että kirjoittelee entiselle tyttöystävälleen, ja vaikka tapaamisten aikaan on ollut siinä ja siinä, ettei mitään ole tapahtunut, hän haluaa yhä pitää yhteyttä.

Tällainenhan on jonkun mielestä jo täysimittaista pettämistä.

Eihän tilanne minustakaan ihan oikein ole, ja olen asian ottanut puheeksi miehenkin kanssa. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että hän haluaa pystyä juttelemaan kanssani, ehkä tapaamaankin kun se molemmille sopii, ja että se ei olisi mahdollista, jos hän paljastaisi asian vaimolleen.

Minä olen antanut asian olla. On mukavaa, kun joku vanha liekki kehuu kauniiksi ja älykkääksi varsinkin, kun seuraelämäni on ollut pitkään hiljaista. Viimeksi mainittu on toki oma valinta, sillä en jaksa enää kokeilla yhtäkään deittipalvelua, eikähän minua kukaan täältä koneen äärestä pois tule hakemaan. Entiselle poikaystävälleni kyseessä ehkä on pieni jännitys ja ikävä menneeseen. Ainakin hän muistelee kaihoisasti villiä seksielämäämme, joka kieltämättä oli aika estotonta ja monipuolista. 😀 Hänen liitossaan seksi ei ole aivan niin mutkatonta ja helppoa, ja se varmasti on yksi motiivi pitää yllä keskustelua minun kanssani.

Eilen viestittelin taas samaisen miehen kanssa ja satuin samaan aikaan kirjoittamaan leskeksi jäävästä naisesta, joka on luvan kanssa harrastanut seksiä muiden miesten kanssa, koska puoliso on ollut niin paljon vanhempi, että ei ole enää kyennyt seksiin. Tällaiseen ”pettämistilanteeseen” sitten kävelee aviomiehen poika. Kun mieleen tuli jo kahdesta tuutista pettäminen ja siihen liittyvä moraali, muistin äkkiä myös pari vuotta aiemmin käymäni keskustelun ystäväni miehen kanssa, joka hämmensi minua aika tavalla.

Ystäväni mies nimittäin paheksui äänekkäästi ja ehdottomasti kaikenlaista säätämistä naimisissaolevan ihmisen kanssa. Hänen moraalinen etusormensa siis osoitti tiukasti minua, joka olin tunnustanut harrastaneeni eron aikoihin usein seksiä naimisissaolevien tai muuten varattujen miesten kanssa.

Minä pistin ja pistän vieläkin hanttiin. Olen itse – siis omissa parisuhteissani – rehellisyyden kannattaja sittenkin, vaikka se tekisi kipeää ja pyysin avioliittomme tuskallisen, monivuotisen seksittömän vaiheen lopuksi luvan käydä vieraissa. Osasyy oli se, että olen järkyttävän huono salaisuuksien pitäjä ja olisin jäänyt todennäköisesti helposti kiinni. Luulen kuitenkin, että kaikkien liitot ja ihmiset, joiden kanssa ollaan yhdessä, eivät välttämättä tällaiseen ajatteluun ja kuvioon taivu, ja moisesta radikaalista ehdotuksesta saattaa revetä sellainen riita, että seuraavaksi saakin allekirjoittaa jo eropapereita, vaikka avoimen liiton ehdottaminen on voinut olla yritys pelastaa tilannetta.

Useimmat miehet, joita tapailin, tulivat samankaltaisesta tilanteesta kuin minä. He kertoivat vuosien seksittömyydestä tai siitä, että avioseksiä oli pari kertaa vuodessa. Jotkut kokivat, ettei vaimon kanssa ollut enää mitään yhteistä, mutta että he halusivat olla yhdessä lasten takia. Joku oli vähän kostomielellä liikkeellä, että ”kun vaimo hölmöili niin minäkin sitten”. Motiivit pettämiseen ovat monenlaiset, enkä minä niitä miehiltä edes tivannut, jos he eivät itse kertoneet. Enhän minä edes tiedä, olivatko heidän selityksensä tosia: en tuntenut heitä kovin hyvin, he tulivat yleensä kauempaa kuin silloisesta kotikaupungistani, eikä minun tarvinnut siten pohtia, törmäisinkö mieheen tai hänen vaimoonsa kaupassa tai lasta päiväkodista hakiessani.

Siksi en vieläkään ymmärrä, miksi minun pitäisi ottaa kantaakseni toisen ihmisen pettämisen moraalinen taakka. Mistä me parisuhteen ulkopuoliset ihmiset tiedämme, mitä parisuhteessa on sovittu tai millaisessa tilanteessa kukin elää? Onko minun tehtäväni saarnata toiselle moraalia ja  närkästyneenä ”ajatella miehen vaimoa”? Miksi, varsinkin kun itse olen siinä tilanteessa, etten halua seurustella tai sitoutua kehenkään, mutta haluan läheisyyttä ja seksiä?

Voisihan tällainen luvattomilla teillä oleva mies tai nainen valehdella treffikumppanilleenkin. Hän voisi väittää, että elää avoimessa liitossa, vaikka se ei ole totta. Hän voi väittää, että ei pääse harrastamaan seksiä puolison sairauden vuoksi, vaikka haluaa vain hurjastella. Hän voi väittää, että on vapaa, vaikka on oikeasti naimisissa.

Ystäväni miehen asennetta selittää ehkä osaltaan se, että hän on asunut koko ikänsä pienellä paikkakunnalla, jolloin mahdollisuudet siihen, että pettämiskumppanin vaimon tai miehen tuntee, ovat suuremmat. Ajattelen silti, ettei ole vapaan osapuolen tehtävä setviä ja selvittää varatun osapuolen elämäntilannetta, jos hän kerran on itse tehnyt pettämispäätöksen. Ehkä se on kylmäveristä, en tiedä, mutta kun kuulen tarinoista, joissa petetty osapuoli alkaa häiritä ja raivota aviokumppanin rakastajaa suorastaan sairaalla tavalla, minä aina jaksan ihmetellä miksi. Kun minun mielestäni ne juurisyyt avioliiton rakoiluun syntyvät yleensä paljon aiemmin – ei siinä vaiheessa, kun joku pettää.

Tietysti tilanne muuttuu erilaiseksi, jos kuvioon tulee ihastumista ja rakastumista ja tulevaisuudensuunnittelua. Sitten ei enää mikään kylmäpäinen järkeily toimikaan. Minulla se aina toimi ja ehkä siksi ajattelen tällä tavalla. En ollut koskaan vaarassa rakastua. Seksi oli vain rakoilevaan liittoon liittyvän surun ja paineiden purkamista. Hauskanpitoa. Ei mitään muuta.

Itse uskon, että tapailemani miehet puhuivat totta, koska vähitellen useimpia opin tuntemaan. He eivät myöskään olisi voittaneet valehtelemalla mitään. He kaipasivat kipeästi seksiä ja hellyyttä, ja kun sitä ei kotona ollut tarjolla, sitä haettiin muualta. Seksi on kuitenkin useimpien ihmisten perustarpeita.

Siksi lopetankin tämän postauksen julistukseen, jonka annoin pikkupäissäni ystävilleni jo tämän salaisen viestittelykumppanini ollessa poikaystäväni.

Minä annan pillua aina, kun mies sitä haluaa. Ei ainakaan tarvitse sen vuoksi vieraissa juosta. 

Olen pystynyt pitämään sanani koko ikäni. Ehkä siksi, että nautin seksistä ja haluan sitä itsekin, vaikka se olisi joskus huonompaakin. Jos seksittömyys jostain syystä houkuttaa (enkä nyt todellakaan kirjoita vain naisille), olen sitä mieltä, että pohjalla on jotain muuta, josta kannattaa puhua niin pian kuin mahdollista. Toisen haluttomuus nimittäin loukkaa syvästi ja vaikuttaa nopeasti myös itsetuntoon. Olenpa senkin saanut kokea ja tiedän, mihin se johti omalla kohdallani.

Alla taas teosluettelo. Jotkut ovat käyttäneet tarinoitani jopa seksielämänsä piristämiseen, toiset ovat saaneet niistä inspiraation johonkin uuteen.Näin minulle on kerrottu. Ja se jos mikä vetää mielen nöyräksi. ❤️

LILITHIN TARINAT – JUONIKUVAUKSET JA ENSIMMÄISET LUVUT

suhteet seksi runot-novellit-ja-kirjoittaminen hopsoa
Kommentit (0)