Surullinen syksy, vihainen kirja – Haaksirikko kaupassa!

Hei pitkästä aikaa!

Kuten otsake sen sanoo, minulla on ollut surullinen syksy. Eikä vain surullinen. Ahdistava, kammottava, pelottava kuvaavat sitä myös. Ehdin jo kirjoittaa yhden postauksenkin pahassa olossani, mutta vedin sen sitten pois, kun en mielellään avaudu perhe-elämästäni kovin paljon ja toisaalta taisin hyökätä siinä pahassa olossani turhaan tiettyjä viihdekirjoiksi miellettyjä teoksia kohtaan.

Olen kertonut blogissani joskus aiemminkin, että tyttäreni on voinut huonosti ja nyt keväällä hänellä diagnosoitiin autismikirjon häiriö. Se selittää aika monia oireita. Teini-ikä, yläkoulu ja uudet ihmiset saivat kuitenkin asiat kulminoitumaan siten, että hänen vointinsa romahti. Paitsi tyttö myös minä olemme möyrineet pahassa olossa, eikä tavallisesti voimaa antava ja arjesta irrottava kirjoittaminenkaan kiinnostanut saati auttanut mitään.

Yritin etsiä sitten viihdekirjoja luettavaksi ja kun törmäsin kaiken maailman ”parempaan” viihteeseen, jossa päähenkilö kuolee tai loppu on muuten onneton, olin siitäkin katkera. Onneksi löysin Sophie Kinsellan pariin. 🙂

Vasta muutama päivä sitten palasin erääseen tekstiin, jota aloitin jo alkuvuonna ja huomasin kirjoittamisen taas rullaavan. Vaihteeksi. Saas nyt nähdä mitä pidemmän päälle tapahtuu.

Joka tapauksessa täräytin nyt oman kaupan taas pystyyn, kuten kesällä lupasin. Siellä on myynnissä ihka uusi e-kirja, jonka nimi on Haaksirikko. Kirjoitin tästä tarinasta jo keväällä, jolloin sen pääasiassa kirjoitin – eli tämä on nyt se tarina, jonka päähenkilö on 45-vuotias historiantutkija Lydia , jonka aviomies on osoittautunut uskottomaksi paskiaiseksi ja vienyt siinä sivussa häneltä seksielämänkin. Lydia antautuu vihapäissään seksiin ensimmäisen tielle tulleen opiskelijan kanssa, mutta ajautuu pian johonkin paljon kohtalokkaampaan. Suhteeseen neljätoista vuotta nuoremman tutkijan kanssa, joka saa sukat pyörimään hänen jaloissaan.

Tämä on siis otsikossa mainittu vihainen kirja, sillä Lydia tosiaan on aivan helvetillisen vihainen nainen. Mutta kukapa ei olisi, jos sitä joutuisi kärvistelemään seksittömässä liitossa, josta toinen tuntuu vetäytyvän koko ajan kauemmas.

Lydian seikkailuissa esiintyy sitten tosiaan muitakin kuin vain kuumottavan ihana Johannes, joten luokittelisin tämän tarinan jonnekin kahden ja kolmen liekin väliin. Ehkä kahden, koska ryhmäseksi tai seksiseikkailut eivät ole aivan itsetarkoituksellisessa roolissa.

Tarinan ensimmäisiin kahteen lukuun pääsee tutustumaan TÄSTÄ – eli ihan täältä blogista. 

Ja koska kauppakin on taas pystyssä, kirjan voi ostaa omaksi esim. TÄSTÄ LINKISTÄ, jos se tuntuu puhuttelevan tai kiihottavan uteliaisuutta.

Tällä hetkellä kaupasta löytää myös paheellisen ja jonkun joskus hämmentäväksikin mainitseman Tähti-romaanin.

Siitä kirjoitin jo aiemmissa postauksissa, ja toisin kuin Haaksrikko, se löytyy myös jo Nextorysta ja Storytelistä. Mokailin muuten Storytelissä Tähden lähetyksen niin, että sinne meni alkuun vain kansilehti, joten jos joku on yrittänyt tarinaa turhaan lukea, voin vakuuttaa, että nyt se on siellä kokonaisuudessaan.

Lisään vanhemmat omakustanteet kauppaan vähän myöhemmin ja ilmoittelen siitä tässä lähipäivinä.

Sitten pieni muistutus tai vinkki, jos olet uusi lukija! Jos ostat kaupasta kirjani ja haluat lukea sen puhelimella, kannattaa ehdottomasti ladata Adobe Acrobat Reader! Kun tallentaa kirjan tiedostoihin ja avaa sen Acrobatilla, tekstin voi zoomailla juuri sellaiseksi kuin haluaa.

Ei muuta tällä kertaa. Jos tämä elämä tästä taas vähän rauhoittuisi. Ihanaa syksyn alkua. Ja alta voi tietysti bongailla kaikki kirjoittamani tarinat ja niiden ensimmäiset luvut kuten aina.

t. Lilith

TEOSLUETTELO – LILITHIN TARINAT, LINKIT ENSIMMÄISIIN LUKUIHIN JA OSTOKSILLE

suhteet seksi runot-novellit-ja-kirjoittaminen hopsoa
Kommentit (0)