Elämän nopeista kohtaamisista

Oletko koskaan miettinyt, kuinka monen ihmisen kanssa tiesi ovat tähän päivään mennessä kohdanneet? Jos vastasit ”ehkä”, ei huolta – en ole itsekään aivan varma, olenko asialle antanut mielessäni tilaa. Tai no, todennäköisesti jokainen meistä silloin tällöin kohtaamisia muistelee, ainakin silloin jos kohtaaminen on herättänyt vahvoja tunteita. Kuten silloin 9.luokalla, kun koko maailma tuntui tuijottavan ainoastaan sinua. Voi teini-ikä. 

Haluan nyt esittää sinulle seuraavat jatkokysymykset:

Mikä yksittäinen kohtaaminen nousee ensimmäisenä mieleesi, jos ajattelet elämäsi nopeita kohtaamisia?

Millainen henkilö, jota et enää tämän yksittäisen kohtaamisen jälkeen ole tavannut, oli?

Missä tilanteessa hänet tapasit, mitä tapahtui?

Mitä tunsit?

Todennäköisesti mieleesi nousee useita erilaisia kohtaamisia. Kohtaamme ihmisiä, toisiamme, jatkuvasti – kaupassa, internetin syövereissä, harrastuksissa, lasten kautta, kaduilla kävellessämme… Lista on loputon. Paitsi jos satut elämään keskellä metsää ja pystyt elämään täysin omavaraisesti ilman internetiä. Silloinkin ohikiitäviä kohtaamisia luultavasti tapahtuu, vain harvemmin.

Mutta mikä kohtaaminen nousee mieleesi ensimmäisenä? Entä toisena? Ja kolmantena?

Omaan mieleeni nousee aivan ensimmäisenä muisto aiemmasta työpaikastani. Työskentelin vuosia sitten Glitterissä myyjänä. Muistan yhä aamupäivän, jona hieman hätäisen oloinen nainen asteli liikkeeseen. Kysyessäni tarvitseeko hän apua, vastasi hän olevansa menossa tunnin päästä juhliin. Liki samaan hengenvetoon hän totesi olevansa keskellä akuuttia hiuskriisiä ja oli kyseiseen ongelmaan tullut etsimään apua.

Tässä kohtaa muistikuvani hieman heikentyvät, mutta muistan edelleen pääpiirteet tapahtumien kulusta. Pohdimme hetken yhdessä vaihtoehtoja ja kerroin voivani (työnkuvani mukaisesti) tehdä hänelle pikakampauksen valittuja tuotteita hyödyntäen. Muistan miten monta tunnetta nainen vaikutti läpikäyvän siinä hetkessä – epätoivosta helpotukseen ja lopulta hämmennyksen kautta iloon.

Naisen poistuttua onnellisena kohti juhliaan tunsin itsekin riemua hänen puolestaan – olimme onnistuneet ratkaisemaan ongelman yhdessä. 

Toisessa kohtaamisessa olin itse apua tarvitseva osapuoli. Olimme ensimmäistä kertaa silloisen herra poikaystävän (nykyisen herra aviomiehen) kanssa ulkomailla. Eräänä syksyisenä, hieman sateisena päivänä seikkailimme pitkin Prahan mutkikkaita katuja. Illan hämärtyessä tajusimme eksyneemme. Kadut muodostivat ympärillemme labyrintin, jossa jokaisen käännöksen takaa paljastui toinen toistaan korkeampi talorivistö.

Pyörittyämme ympyrää hyvän tovin, päätimme hengähtää ja suunnata sisätiloihin lämmittelemään. Valitsimme satunnaisen ravintolan ja tilatessamme ruokaa päädyimme juttelemaan tarjoilijan kanssa niitä näitä. Se, mitä tarjoilija teki kuultuaan eksymisestämme, jäi ikuisesti mieleeni. Hän ei illallisemme jälkeen vain näyttänyt meille ilmansuuntaa, mihin suunnata. Onneksi, sillä ilmansuunnan mukaan suunnistaminen ei kuulunut, eikä edelleenkään kuulu, vahvuuksiemme piiriin.

Hän, siis tarjoilija, lähti konkreettisesti opastamaan meitä sateisessa kaupungissa oikeaan suuntaan. Kesken työvuoronsa, ilman takkia. Hän käveli kanssamme useamman sata metriä, lopulta johdattaen meidät vanhankaupungin aukiolle, josta osasimme jatkaa matkaamme hotellille. Ilman häntä olisimme varmaan nykyisin tunnettuja Prahaan eksyneinä kulkureina 😀

Muistan yhä, miten hämmentyneitä olimme tarjoilijan avusta. Kävin tuolloin todennäköisesti samat tunteet läpi, kuin aiemman muiston hiuskriisiä poteva nainen.

Kolmannessa ja tämän postauksen viimeisessä kohtaamisessa johdatan teidät lyhyesti Kanadaan. Osa teistä ehkä muistaakin, miten vuonna 2018 olimme Ottawassa tornadon iskiessä Quebecin ja Ontarion provinsseihin. Jos et muista, niin ei huolta – voit lukea halutessasi lisää täältä.

Hotellimme hississä kohtasimme kanadalaisen perheen. Perheen äiti kertoi heidän palanneen häistä. Häät olivat keskeytyneet sähkökatkokseen, mikä oli harmillista. Kuitenkin siinä ohikiitävässä, noin 20-30 sekuntia kestävässä hetkessä löysimme mustaa huumoria tilanteen keskelle – naureskelimme tuon tuntemattoman perheen kanssa, miten ainakin hääpäivä oli konkreettisesti ollut ”Day to remember”. He jäivät toiseen kerrokseen, mutta hyvästelimme toisemme kuin olisimme tunteneet pidempäänkin.

Pohtiessani vastauksia postauksen alussa esittämiini kysymyksiin, ymmärsin miten kauniita hetkiä ja kohtaamisia elämäni varrelle onkaan mahtunut. Ja vielä näennäisesti ”tuntemattomien” kanssa. Eikö olekin uskomatonta, miten monia ihmisiä kohtaamme ohikiitävästi, tietämättä heistä juuri mitään? Ja kuinka useita ihmisiä meillä on vielä kohtaamatta? Ja kuinka moni ihminen meiltä jää tapaamatta? Maailman ihmisten määrää pohtiessaan ymmärtää nopeasti oman pienuutensa tässä maailman kaikkeudessa. Ajatus saa kuitenkin samalla oloni iloiseksi – miten monia ihania kohtaamisia minulla onkaan vielä edessäni.

Ohikiitävissä kohtaamisissa piileekin mielestäni ihmisyyden kauneus – vaikka toinen osapuoli ei muistaisi sinua enää, muistat sinä yhä hänet. Tai toisin päin. Tässä kohtaa on toki huomautettava, että muistot voivat olla myös negatiivisia, mutta ei puhuta niistä tässä postauksessa sen enempää. Synkkiä pilviä on maailmassa tarpeeksi jo muutoinkin. Joka tapauksessa – saatat jäädä elämään toisen ihmisen mieleen hänen loppu elämäkseen, toivottavasti hyvässä etkä pahassa. Meinasin kirjoittaa aluksi ”hyvässä tai neutraalissa”, mutta todennäköisesti jos kohtaaminen ei ole herättänyt tunteita, etkä ihmistä enää jälkikäteen tapaa, painuu hänen muistonsa unholaan. Neutraaliudessa on kuitenkin oma kauneutensa – kuinka monta potentiaalista ystävää olemmekaan ohittaneet esimerkiksi kännykän näyttöä tuijottaessamme?

Mitä jos pysähtyisimme arvostamaan yksittäisiä, iloisia elämämme kohtaamisia hieman useammin? Olisiko maailma silloin parempi paikka?

Sitä on hyvä jäädä pohtimaan.

Ihanaa viikonloppua ja virtuaalinen halaus kaikille siellä ruudun toisella puolen olijoille. <3

x Krista

Nyt soi: Sam Ryder – Space Man
”If I was an astronaut, I’d speak to satellites. My navigation systems would search for other life.
But I’d be up here thinking ’Bout what I left behind”

Lue myös:
Arkistojen raapustuksia – Ihmisyyden rajat
Asioita, jotka auttavat elämään hetkessä
Jos voisit, nopeuttaisitko vai hidastaisitko aikaa?