”Ihan hyvää, kiitos kysymästä”

Viime viikonloppu oli kaikinpuolin inspiroiva ja lämminhenkinen. Ja juuri sitä mitä tarvitsin harmaan joulukuun keskelle.

Noiden lauseiden jälkeen meinasin kirjoittaa ”vaikka siinä ei oikeastaan ollut mitään sen ihmeellisempää”. Todellisuudessa viikonlopussa oli montakin ihmeellistä asiaa – muun muassa…

… ajatuksia herättävät keskustelut rakkaan ystävän kanssa
… joulutorien maaginen tunnelma tihkusateesta huolimatta
… naurua sydämen pohjasta
… pari mukillista glögiä glögiteltassa ja hyvää ruokaa
… poistuminen arjen ympyröistä ja maailman ihmettely eri perspektiiveistä
… bussin ikkunasta ulos tuijottaminen kuulokkeet korvilla ja ajatuksien vapaa juokseminen omilla teillään
… sunnuntai-illalla kotisohvalla löhöily aktiivisten päivien jälkeen, herra aviomiehen kainaloon käpertyen.

Ja ei mukamas ollut mitään sen ihmeellisempää? Heh, niinpä niin.

Ihmismieli on siitä jännä, että se helposti ajautuu vähättelemään omien kokemuksien ja tuntemuksien merkitystä. Otetaan vaikka näinkin inhmillinen ja useasti kuultu esimerkki, kuten mitä vastaat siihen jos joku kehuu paitaasi. Sisälläsi kihiset ilosta, mutta yhtäkkiä huomaat suustasi pääsevän sen ah niin tutun lauseen;

”Tämä nyt on tämmönen vanha, kaapista kaivoin.”

Toinen hyvä esimerkki on kun joku kysyy ”miten vapaat menivät?” tai ”mitä kuuluu?”. Todellisuudessa sinulla olisi paljonkin kerrottavaa, silmissäsi pyörii jo filmi mitä kaikkea onkaan tapahtunut. Tai mitä ei ole tapahtunut. Sivuutat kuitenkin nuo ajatukset ammattilaisen tavoin ja vastaat;

”Ihan hyvin/ihan hyvää, ei mitään ihmeellistä”

Jos tässä kohtaa joku siellä ruudun toisella puolella ajattelee, että ”eipäs kuulosta tutulta”, niin hieno juttu. Ihan oikeasti. Mielestäni on sanoinkuvailemattoman tärkeää osata sanoa ”kiitos” ja myös kertoa, mitä oikeasti kuuluu tai miten viime päivät ovat menneet. Toki ymmärrän erittäin hyvin, että kaikkia ajatuksiaan tai tuntemuksiaan ei halua jakaa koko maailman kesken. Plus joskus on helpompi suojautua turvalauseisiin kuin avata oman mielen mysteerit toiselle. Ihmisiä kun tässä kaikki ollaan, aina ei jaksa selittää kokonaisvaltaisesti viime päivien kuulumisia. Ja sekin on täysin ok, itsekin teen tätä välillä ärsyttävän paljon.

Kuitenkin jokaikinen kerta kun vaihtaa kiitoksen epämääräiseen mutinaan tai rehelliset kuulumisensa sanoihin ”ihan hyvää” tekee hallaa eniten itselleen. Mikäli jatkuvasti vähättelee omaa elämäänsä ja merkitystään, jopa silloin kun haluaisi huutaa ilosta (tai kiukusta), voi yhtäkkiä huomata ettei mikään oikeastaan tunnu miltään. Pahimmassa tapauksessa saattaa jopa alkaa ajatella olevansa merkityksetön mitättömyys ja nähdä muiden elämän paljon mielenkiintoisempana kuin omansa. Kehut menettävät merkityksensä vaikka niitä kuulisi kuinka paljon, kuten myös oma tekeminen ja sen myötä ilmenneet tunteet jos ei koskaan uskalla puhua näistä tai ottaa niitä kehuja vastaan. Vaikka oikeasti olet aivan yhtä mahtava ja merkityksellinen tyyppi, kuin kaikki muutkin.

Vähättelyllä ihminen tekee toki hallaa myös ympäristölleen – jokainen meistä on tällä planeetalla ainoa laatuaan ja näin ollen tarkastelemme maailmaa aivan omasta, ainutlaatuisesta perspektiivistämme. Mikäli ihmiset eivät keskustele, vaihda kokemuksiaan ja anna itselleen lupaa tuoda omia näkemyksiään esille, ei tapahdu myöskään maailmankuvan avartumista saati kehitystä. Miten voisimme oppia elämästä ja kehittyä, jos emme keskustele? Lisäksi jos jatkuvasti sivuuttaa kehut, vahvistaa samalla etenkin Suomessa usein kuultavaa ikivanhaa toteamusta ”vaatimattomuus kaunistaa”. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta hemmetti soikoon (:D) – kehujen vastaanottaminen, omista kokemuksista rehellisesti puhuminen ja ylpeys omasta tekemisestä eivät ole piirteitä, joita tulisi vältellä. Itsestään saa ja kuuluu olla ylpeä. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen, nauti siitä.

Ja se että on ylpeä itsestään, ei tarkoita muiden polkemista alas. Henkilökohtaisesti uskon asian olevan päinvastoin – kun on sinut itsensä kanssa, ylpeä tekemisestään, on myös helpompaa nostaa muita ylös.

***********************************************

En nyt tiedä miten tämä postaus taas eskaloitui tähän pisteeseen. Alunperinhän ajattelin vain raapustaa viime viikonlopusta jotain kevyttä haha.

Lopetetaanpa postaus toteamalla, että viime viikonloppu tosiaan oli aivan mahtava ja olen äärettömän kiitollinen ystävistä, jotka elämäni polulle ovat hypänneet mukaan. Ja vielä täysin vapaaehtoisesti, nähden sekä hyviä että huonoja päiviä. Kiitos teille, olette rakkaita <3

Valoa viikkoon ja hei – tänään on loistava päivä olla juuri sinä. 

xx Krista

PS. Yllä olevat kuvat ovat viikonlopulta – tunnistaakos joku kaupungin, josta nämä räpsäisty? 😉 Tarkkasilmäisimmät bongaavat vastauksen ihan kuvastakin heh.

Lue myös;
Perjantain ilon aiheita
6 x ideaa leppoisampaan joulukuuhun
Jos et usko itseesi niin kuka sitten?