Heippa maailma! 

Huh arvatkaa mitä – tämän postauksen tullessa luettavaksi on vuosi 2020 melkein paketissa. Uskokaa tai älkää, tästäkin vuodesta selvittiin enemmän tai vähemmän voittajina. En halua jaaritella tämän postauksen alkuun useaa kappaletta siitä, miten poikkeuksellinen vuosi onkaan takana. Senhän kaikki tietävät. Haluan kuitenkin sanoa siitä muutaman lauseen näin alkuun.

Vuosi 2020 on ollut vuosi, joka haastoi meidät aivan uudella tavalla, pysäytti normaalisti nopeasti etenevän maailman ja ravisteli arvojamme. Jouduimme (ja saimme) olla kotona. Joillakin meistä kiire kasvoi sietämättömäksi, osalla (itseni mukaan lukien) on ollut vain aikaa. Elämä on ollut tasapainottelua velvollisuuksien, yksinäisyyden, mutta kuitenkin yhteisöllisyyden välillä. Uusien rutiinien opettelu otti aikansa, pohdimme miten maskia kuuluisi pitää tai onko siitä edes hyötyä, koimme päänsärkyä teknisistä ongelmista ja kysymys ”kuuluuko?” voisi olla yksi vuoden sloganeista.

Omat unelmat ovat useilla jääneet taka-alalle ja on inhimillistä kokea vuoden menneen niin sanotusti ’hukkaan’. Itsekin olen ärsytyksissäni valittanut samasta asiasta. Kuitenkin näin vuoden loppua kohden totesin haluavani vuoden 2020 viimeisenä postauksena tehdä koosteen siitä, mitä kaikkea olen oppinut. Sillä vaikka vuosi 2020 on ollut hidas, ärsyttävä, poikkeuksellinen ja kaikin puolin eriskummallinen, on se tarjonnut enemmän henkisen kasvun hetkiä kuin viimeiset 5 vuotta yhteensä.

*Postauksen kuvat ovat vuoden aikana otettuja ja satunnaisessa järjestyksessä

Mutta mitä vuosi 2020 sitten opetti?

Vuosi opetti kärsivällisyyttä ja hetkessä elämistä. 

Vuoden 2019 viimeisessä postauksessa julistin vuoden 2020 olevan hyvinvoinnin ja henkilökohtaisen kehityksen vuosi – ja sitä se todella oli. Etenkin jälkimmäistä. Lisäksi lueskelin äsken tammikuun postauksia ja naureskelin, miten olin kirjoittanut  yhdessä postauksessa seuraavasti (ennen tiedätte-kyllä-mitä-virus-kriisiä);

”Kun muut ratkaisevat yhtä ongelmaa eläen hetkessä, oma mieleni menee jo seuraavassa.
Näen  paitsi mahdollisuuksia, myös ongelmia – joudun todenteolla keskittymään, että pidän mieleni juuri siinä konkreettisessa hetkessä. Lisäksi jos minulle luodaan kuva tulevaisuudesta, joka viehättää itseäni, innostun palavasti.
Mutta samalla turhaudun kaikista välivaiheista ja miten en ole jo siellä.”

Vuosi 2020 pakotti pysähtymään ja itselleni pysähtyminen oli haastavaa, johtuen suuresti tulevaisuudessa harhailevassa mielestäni. Jouduin opettelemaan kärsivällisyyttä ja vaikka itse sanonkin – pinnani on pidentynyt. Jopa töissä on naurettu, miten vastaan nykyisin tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin lauseilla ”enpä osaa sanoa kun on niin kaukana” tai ”sen näkee sitten”. Niin sanottu suhteeni tulevaisuuteen on yhä varsin rakastava, mutta olen huomannut tarpeeni ”ennakoida” laskeneen. Johtuen puhtaasti siitä, että ennakointi ja niin sanottu ennustaminen on ollut mahdotonta.

Ja tiedättekö mitä –  hetkessä eläminen on ollut varsin ihanaa. Ja vähemmän stressaavaa. 

Vuosi opetti hyväksymään oman rajallisuutensa. 

On asioita, joihin voi vaikuttaa – suurin niistä on oma asenteesi. Ja asenteen ei tarvitse olla aina positiivinen. Suoraan sanottuna en kestä enää ajatusta siitä, että positiivinen ajattelumalli on ratkaisu kaikkiin ongelmiin. ”Pysy positiivisena ja kaikki järjestyy, hyvät asiat tulevat luoksesi”. Olisipa niin yksinkertaista. Asiat toki voi nähdä eri perspektiivistä, mutta positiivinen ajatusmalli ei tarkoita automaattisesti toivottua lopputulosta. Kenenkään ärsytyksiä, suruja tai muita negatiivisia tunteita ei tulisi mitätöidä toteamalla ”pysy positiivisena”. Ajatus on kaunis ja ymmärrän kaiken hehkutuksen positiivisuuden takana 100%, johtuen puhtaasti siitä että aikoinani ajattelin positiivisuuden korjaavan kaiken. Mutta väärinkäytettynä positiivisuus ei jätä tilaa omien negatiivisten tunteiden tutkimiselle, joista voimme oppia eniten. 

On aivan valtavasti asioita, jotka ovat oman vaikutusalueen ulkopuolella. Tällaisia asioita ovat muun muassa toisen maan presidentin vaalit, se mitä toinen henkilö päättää ja miten hän toimii. Silti myös vaikutusalueen ulkopuolella olevat asiat ovat sellaisia, joihin voi vaikuttaa oman asenteen kautta. Oikeastaan asenne on mielestäni nyt osittain väärä sana. Oikea, täsmällisempi sana olisi uteliaisuus. Uteliaisuus on uskomaton voimavara. Ja se riittää. Asioita ei aina tarvitse muuttaa – tärkeintä on halu oppia ja ymmärtää.

Lisäksi parhaansa tekeminen riittää. Ja parhaansa tekeminen ei ole synonyymi täydellisyydelle.

PST! Muutama hyvä artikkeli koskien positiivisuuden dilemmaa;
New York Times – Opinion / The Problem with Positive Thinking
Rachel Wayne – Why Positivity Culture is A Problem
The Psychology Group – Toxic Positivity; The Dark Side of Positive Vibes

Vuosi opetti kyseenalaistamaan (itselle) itsestäänselviä asioita.

Tällaisia asioita olivat muun muassa matkustaminen, vapaus liikkua aikalailla oman pään mukaisesti ja oletus siitä, että maailma on tasa-arvoinen paikka. Ymmärsin, miten olen sulkenut silmäni maailmassa yhä vallitsevilta epäoikeudenmukaisuuksilta ja aloin kyseenalaistamaan todellisuutta.

Haluan säilyttää taitoni kriittisyyteen ja rehellisesti – koen mielipiteideni olevan vahvoja, mutta mukautuvia. Tämän vuoksi jouduin myös kyseenalaistamaan sen, kuinka vahvasti puhun asiasta x tai y hetken mielijohteesta. Ymmärsin haluavani tarkastella asioita useasta eri perspektiivistä ja vasta sitten ilmaista mielipiteeni enkä lähteä barrikadeille asioita tutkimatta, ainostaan sosiaalisen median mukanaan tuomasta sosiaalisesta paineesta. Haluan oppia, kyseenalaistaa ja kuten yllä sanoin –  ymmärtää. Joskus minusta tuntuu, että olen liian hidas toimimaan sosiaalisessa mediassa. En pysty reagoimaan sekunnissa vaan tarvitsen aikaa rakentaakseni oman, rehellisen mielipiteeni. Arvostan kuitenkin heitä, jotka pystyvät toimimaan nopeasti suurten kysymysten keskellä – itse en kuulu heihin.

Aika on etuoikeus. Itse voin käyttää sen parhaiten tutkimalla, ymmärtämällä ja tarjoamalla kodin erilaisille ajatuksille. 

Vuosi opetti mukavuusalueelta poistumista. 

Alkuun – mukavuusalue on mielestäni aivan mahtava paikka ja mielestäni sieltä poistumista hehkutetaan aivan liikaa. Toisille mukavuusalueen ulkopuolella eläminen sopii, toisille ei ja monet ovat jotain siltä välitä. Ja se on täysin ok!

Tämä vuosi kuitenkin pakotti pois mukavuusalueelta. Pysähtyminen jatkuvan menemisen sijaan oli yksi näistä. Mutta eniten poistuin mukavuusalueeltani valitsemalla opinnoissani oikeudellisen suuntautumisen. Vielä vuosi sitten kyseinen ei olisi tullut kysymykseenkään. Ja ennen opintojen alkua olin 100% varma kyseisen vaihtoehdon olevan aivan poissa laskuista. Toisin kävi ja yllätin kaikki – oikeudellisella polulla kuljettu yksi lukukausi. Ja rakastan sitä. Näin siis sitä joskus löytää uusia intohimon kohteita kun poistuu mukavuusalueelta.

Suurin syy rakkauteeni oikeudellista suuntautumista kohtaan löytyy varmasti edellä olevista opeista, eli halustani kyseenalaistaa ja oppia. Oikeudellinen suuntautuminen on pakottanut syventymään asioihin ja konkreettisesti tutkimaan faktoja, sekä määräyksiä. Jos ennen olen ihmetellyt dramaattisesti ”miksi toimitaan tavalla x” niin nykyisin osaan ymmärtää. Tämä ei tarkoita, että hyväksyn. Mutta konkreettinen tietopohja tarjoaa huomattavasti laajemman käsityksen kokonaiskuvasta kuin nojaaminen puhtaasti omiin mielipiteisiin ja sosiaalisen ympäristön ajatuksiin.

Kysymyksiin löytyy vastauksia kysymällä, keskustelemalla, etsimällä ja kyseenalaistamalla.

Vuosi opetti hahmottamaan itselleni (tällä hetkellä) tärkeät asiat.

Innostun nopeasti ja kyllästyn vieläkin nopeammin. Vuosi haastoi ja jatkuvan menemisen tipahtaessa pois jäi tilaa asioille, jotka todella merkitsevät. Huvittavinta oli suurimman osan asioista kumpuavan suoraan lapsuudestani ja kulkeneen mukanani, tosin hieman taustalla vauhdin kiihtyessä. Perinteiset arvot kuten perhe, ystävät, terveys ja turvallisuus korostuivat. Kuitenkin näiden perinteisten rinnalle nousi muutama intohimon kohde, jotka pysyivät vahvoina ja jopa vahvistuivat maailman ollessa murroksessa.

Ensimmäinen on kirjoittaminen. Toinen on musiikki. Kolmas on lukeminen. Neljäs on liikunta. Nämä neljä asiaa ovat näytelleet vuoden 2020 aikana suurta osaa. Ja jokainen näistä on ollut osa sydäntäni vähintään vuosikymmenen. Ensimmäinen ja kolmas ovat ajasta jolloin opin kirjoittamaan sekä lukemaan. Toinen on istutettu sydämeeni jo ensimmäisen ikävuoteni aikana. Joskus jopa haaveilin urasta musiikin parissa, mutta olen todennut jättäväni tämän unelman lahjakkaalle pikkuveljelleni. Neljäs kohdista saapui joukkoon viimeisenä, mutta jonka merkitys vain korostuu vuosi vuodelta vahvemmin – liikunta pitää mieleni kasassa.

Joskus asiat, joita kaipaat, ovat lähempänä kuin uskotkaan.

Mutta mitä on luvassa vuodelle 2021?

Rehellisesti? En tiedä. En sitten yhtään. Paitsi että blogin osalta olen löytänyt vuoden 2020 aikana viimein sen oman juttuni. Haluan jatkossakin kirjoittaa tunteista ja ihmetellä maailmaa. Koen löytäneeni tavan kirjoittaa, joka tuntuu 100% omalta. Haluan tarjota avoimen ihmettelyn paikan teille kaikille ihanille tyypeille siellä ruudun toisella puolella – elämässä on monta ihmeellistä asiaa ja näiden ratkomista jatketaan ensi vuonna.

Tässä kohtaa pitäisi varmaan toivottaa hyvää uutta vuotta 2021. Tämän vuoden jälkeen en kuitenkaan halua asettaa  minkäänlaisia paineita tulevalle vuodelle. Kuka tietää tuleeko vuodesta hyvä? 

Toivotan siis hyvän uuden vuoden sijasta – jonkinlaista uutta vuotta 2021!

Palataan ensi vuonna asiaan *heh heh* 😉 Kiitos kun luet!

xx Krista

Nyt soi: The Greatest Showman Cast – A Million Dreams

Lue myös
Ikäkriisi vai sittenkin aikakriisi?
Ihanat, kamalat ennakko-oletukset
4 x persoonallisuustestiä perjantaille