Lily

The Feels

The Feels
kristamaria

Ihanat, kamalat ennakko-oletukset

Viime viikot ovat olleet aikamoisia. Tai no koko vuosi on ollut, mutta keskitytään nyt hetkeksi edeltäviin viikkoihin ja niistä heränneisiin ajatuksiin.

Epäilen ettei kukaan ole voinut välttyä uutisilta rapakon toiselta puolen koskien eräitä vaaleja. Henkilökohtaisesti olen seurannut ja seurasin vaaleja mielenkiinnolla, onhan se ollut ihan virkistävää vaihtelua jatkuviin tiedätte-kyllä-minkä viruksen uutisointiin.

Mutta ennen kaikkea olen pysähtynyt pohtimaan vaalien ympärillä pyörivän keskustelun dynamiikkaa. Ja sitä, miten ainakin oman somekuplani perusteella lopputuloksen olisi pitänyt olla aivan selvä. En tule tässä postauksessa käsittelemään kyseistä poliittista aihetta sen enempää, mutta koin viime viikon polttavan uutisaiheen olevan sivuamisen arvoinen asia puhuttaessa ennakko-oletuksista.

Mielessäni ovat pyörineet kyseisen tapahtuman johdosta muun muassa seuraavat asiat:

Miten paljon helpompaa on asettua seisomaan leiriin x ja huutaa vastaan leirille y kuin konkreettisesti astua puoliväliin. Miten edes valitsemme leirimme?

Miten helppoa on ajautua ennakko-oletusten ”uhriksi”, jumiutua omaan kuplaansa ja olla huomioimatta eriäviä mielipiteitä. 

Tässä postauksessa tulen käsittelemään ennakko-oletuksia, miten kyseiset vaikuttavat maailmankatsomukseemme ja miksi meidän on niin vaikeaa välillä luopua omasta kuplastamme. Lisäksi tulen pohtimaan miten negatiivisista, eikä hyödyllisistä ennakko-oletuksista voisi ehkä päästä eroon. Postauksen ajatukset ovat omaa pohdintaani ja listaan alle edeltävän postauksen tavoin linkkejä eri artikkeleihin mikäli haluatte perehtyä aiheeseen syvemmin. 🙂 Edelleen korostan olevani aivan keittiöpsykologi, en virallinen asiantuntija. 

Mitä ovat ennakko-oletukset? Mistä ne syntyvät?

Ennakko-oletukset syntyvät yleensä aiempien kokemusten, arvojen ja ympäristön pohjalta eli ovat monen asian summa. Usein emme tiedosta kyseisiä, kuin vasta näiden osoittauduttua vääriksi ja tämän mukanaan tuoman yllätyksen myötä. Luomme oletuksia aikalailla kaikesta, joihin meillä on jonkinlaista vertailukohtaa – ihmisistä, materiasta, tapahtumista ja niin edelleen.

Huomioitavaa on, että sosiaalisen median kautta vertailukohtia on useampia. Näin keittiöpsykologina voisin heittää ennakko-oletustemme vahvistuvan oman some-kuplamme sisällä. Parhaimmassa tapauksessa maailmankatsomuksemme toki laajentuu, kun meillä on mahdollisuus laajempaan tiedonsaantiin. Mutta se onko tuo tietämys ainoastaan kohdennettua, yhtä näkökulmaa tyrkyttävää ja valintojamme ohjailevaa on oma keskustelunsa 😉

Annan nyt esimerkin ennakko-oletuksista omasta elämästäni; noin 8 vuotta sitten sen aikainen tuttuni rohkaistui kertomaan minulle, että oli ulkokuoren perusteella ajatellut minun olevan varsinainen prinsessa. Mutta sitten olin avannut suuni ja kääntänyt hänen odotuksensa päälaelleen. Sitä en tiedä oliko tämä kohteliaisuus vai ei, jokainen päättäköön asian itse – ei juututa siihen sen enempää… 😀

Ennakko-oletusten haasteet

Parhaimmillaan ennakko-oletukset siitä, mitä tulee tapahtumaan jos toimimme tietyllä tavalla, kannustavat meitä jatkamaan ja saavuttamaan haluamamme. Ennakko-oletukset muovaavat maailmankuvaamme, suojelevat meitä niin hyvässä kuin pahassa ja todennäköisesti myös vahvistavat meille tärkeitä arvoja.

Ennakko-oletukset ovat ongelmallisia, mikäli oletamme jotain tapahtuvan ilman konkreettista syytä ihan vain koska – noh uskomme niin. Heitetään kärjistetty ja todella yksinkertaistettu esimerkki – menneisyydessä punahiuksinen nainen puhui selkäsi takana sinusta pahaa ja tiedostamatta oletat kaikkien punahiuksisten naisten olevan kaksinaamaisia. Vaikka eihän hiusten väri tai sukupuoli tee kenestäkään automaattisesti samanlaista – kyseessä on siis ainoastaan oletus, joka perustuu aiempiin kokemuksiin.

Onkin siis huomattava ero oletusten ja mahdollisen todellisuuden välillä. Haluan nostaa tässä kohtaa esille vetovoiman lain. Vetovoiman lain mukaan, jos haluamme, ajattelemme ja visualisoimme jotain tiettyä asiaa tarpeeksi intensiivisesti elämäämme, tulee se tapahtumaan. Tämä ajatus yksinään voi johtaa harhaan ja aiheuttaa pettymyksen. Henkilökohtaisesti uskon vetovoiman lain perustuvan vahvasti siihen, että mitä enemmän tiettyä asiaa ajattelemme ja sitä haluamme, sitä todennäköisemmin teemme töitä sen eteen ja/tai olemme avoimempia asioille. Harvoin siis mikään asia  putoaa nenämme eteen tai tapahtuu ainoastaan ajatuksemme pohjalta, sohvalla istuen. Kyseinen laki kuitenkin auttaa oikein hyödynnettynä fokusoimaan ajatukset mahdollisuuksiin, eikä siihen miten ”huonosti” asiat sillä hetkellä ovat. Eli sinällään kyseinen kyllä toimii.

On myös tärkeää huomioida ennakko-oletusten vaikutus ympärillämme oleviin ihmisiin. Uskoisin, että meillä jokaisella on jokin omakohtainen kokemus hetkestä, jolloin olemme kokeneet jonkin unelmamme tulleen vähätellyksi toisen ihmisen toimesta. Esimerkiksi pohdittaessa jatko-opintoja, saattaa nuori kuulla, ettei kannata hakea alalle x koska siellä ei ole työpaikkoja ja tulevaisuudessa työllistyminen olisi vaikeaa. Sanomiset ovat usein seurausta sanojan kokemuksista ja maailmankuvista, eivätkä automaattisesti edusta absoluuttista totuutta. En tietenkään väitä, etteikö toisten mielipiteitä kannattaisi kuunnella, niissä kun usein on pala totuutta ja auttavat parhaimmillaan meitä tekemään parempia päätöksiä. Mutta pahimmillaan ja jatkuvana negatiiviset olettamukset saattavat murentaa muun muassa itseluottamusta. Kuka ei haluaisi kokea oloaan kannustetuksi?

Haluan nostaa näin tämän kohdan loppuun esille toteamuksen, jonka on kirjoittanut psykologian ja logopedian osaston tutkijatohtori Tuomas Leisti. Hän toteaa artikkelissaan seuraavasti;

”Ongelma ei siis ole niinkään tiedostamattomissa ennakko-oletuksissa tai siinä, miten teemme johtopäätöksiä saamastamme tiedosta, vaan siinä, kuinka vinoutunut se otos maailmasta on, johon suhteutamme saamamme tiedot päätöksentekotilanteessa”

Miksi ennakko-oletuksista on vaikeaa luopua?

Henkilökohtaisesti epäilen, että ennakko-oletuksista on haastavaa luopua koska ne ovat niin syvälle juurtuneita ja tiedostamattomia. Lisäksi itsensä kyseenalaistaminen on aina hieman pelottavaa – olenko ollut väärässä? Vaikka todellisuudessa harvoista asioista on olemassa mustavalkoinen oikea ja väärä. On silti haastavaa astua askel taaksepäin ja kyseenalaistaa omat ajatuksensa. Lisäksi useissa tapauksissa ennakko-oletuksiin saattaa liittyä ulkopuolinen paine ja oman kuplan miellyttämisen tarve. On vielä pelottavampaa olla eri mieltä, jos näkee riskin joutuvansa itselleen tärkeän ryhmän ”väärälle puolelle”. Huomioitavaa on, että on myös vaikeampaa kyseenalaistaa oletuksiaan jos ympärillä olevat ihmiset ainoastaan myötäilevät samaa näkemystä.

Yllä olevasta onkin hyvä siirtyä pohtimaan miten ennakko-oletuksista voisi päästä eroon, vai tarvitseeko näistä edes luopua 🙂

Miten (huonoista) ennakko-oletuksista voisi päästä eroon?

Mielestäni ennakko-oletuksia on niin hyvässä ja pahassa, eikä kaikista kannata päästää irti. Kuten yllä mainittu, parhaimmillaan ennakko-oletukset auttavat meitä tekemään enemmän itsellemme ominaisia päätöksiä, suojelevat ja estävät meitä toistamasta vanhoja ”virheitämme” . Toki joskus on pakko testata muutaman kerran, ennen kuin hyväksyy ettei tietyllä tavalla ehkä kannata toimia 😉

Ennakko-oletukset ovat inhimillisiä ja niitä kannattaa tarkastella paitsi kriittisesti myös uteliaisuudella sekä lämmöllä – mitä voisin oppia itsestäni ja muista?

Lukemani perusteella voisin todeta seuraavien kohtien olevan hyödyllisiä, jos haluaa ennakko-oletuksiin uutta perspektiiviä;

x Ota askel henkisesti taaksepäin.
Tarkastele asiaa niin sanotusti ulkopuolisin silmin. Jos esimerkiksi ennakko-oletuksesi kohdistuu ihmiseen, jonka olet tavannut vain kerran, kannattaa kysyä itseltään mistä tunne johtuu. Vastaako hän jotain toista menneisyytesi ihmistä?

x Keskustele.
Jos oletuksesi kohdistuu ihmiseen ja pystyt sanomaan kyseisen positiivisessa/lempeässä sävyssä, puhu siitä vaikka ihan kyseisen henkilön kanssa. Hieman kuin minulle sanottiin 8 vuotta sitten, että ulkokuoreni johdatti harhaan. Tämä on haastavaa ja sanat toki kannattaa asetella niin, ettei löydä itseään keskeltä sotarintamaa (ellei siis sitä juuri halua, itse en juuri kyseisestä nauti).

x Hahmota, nouseeko ennakko-oletuksesi sosiaalisista normeista.
Ajatukset kuten ”nainen tekee kotityöt ja hoitaa lapset”, ”mies korjaa auton ja on heikko jos itkee” ja ”ylityöt kertovat ahkeruudesta” ovat usein sidottuina eri aikakausien kulttuuriin, eikä tämä tarkoita että olettamukset olisivat relevantteja enää tänä päivänä.

x Ymmärrä, että ainoa kenen tekemiseen voit vaikuttaa, olet sinä itse.
Ihmiset eivät ole robotteja, jotka voi ohjelmoida toimimaan oman mielen mukaan – näin ollen emme koskaan voi tietää 100% miten toinen tulee reagoimaan tai toimimaan.

x Ole armollinen.
Itsellesi ja muille. Anna itsellesi lupa olla väärässä.

**************************************

Loppuun sovitusti artikkeleita, joita suosittelen vilkuilemaan:
The Psychology Today – The Psychology Of Expectations
Forbes – 8 Unrealistic expectations that will ruin you 
Elä Paremmin – Vetovoiman laki ja miksi siihen ei kannata luottaa
Mielen Ihmeet – Liian korkeissa odotuksissa piilee vaara
Huffpost – The problem with expectations

**************************************

Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin – lempeää viikkoa kaikille! Itse suuntaan herra aviomiehen kanssa nyt omista ennakko-oletuksistani huolimatta Motonetiin… hakemaan jotain, mitä en edes itse tiedä. 😀

xx Krista

Nyt soi: Ben Platt – Grow as we go

Lue myös:
Tunteista kauhein on… kateus?
Hyvä, paha ja some
Hyvä, paha ja some osa 2

Avainsanat: , ,
Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Syvällistä
kristamaria

Tunteista kauhein on… kateus?

Kateus. 

Siinä on sana ja ennen kaikkea tunne, josta on ensisilmäyksellä haastavaa löytää positiivisia puolia. Kateus saa maailman muuttumaan mustavalkoiseksi, tai pitäisikö sanoa sanonnan mukaisesti ”vihreäksi”. Henkilökohtaisesti koen, että kateuden keskellä ihmisen näkökenttä sumenee, eikä siitä oikein kehtaa edes puhua ääneen tai edes myöntää itselleen. On haastavaa olla tyytyväinen paitsi itseensä myös onnellinen toisten puolesta jos sisimmässä kylvää kateus, jota ei pysty kääntämään voimavaraksi. Pahimmassa tapauksessa kateus saa meidät kääntymään toista ihmistä vastaan ja päädymme vähättelemään toisen saavutuksia, aiheuttaen vain pahaa mieltä.

Tässä postauksessa tulenkin pohtimaan kateutta – mitä kateus on ja miten voisimme kääntää sen voimavaraksi. Tuttuun tapaan näin postauksen alkuun huomautan, että en ole psykologi joten alla olevat pohdinnat ovat täysin keittiöpsykologin pohdintaa ja kevyellä otteella. Listaan kuitenkin postauksen loppuun linkkejä, joita hyödynsin ajatuksia pyöritellessäni ja näistä pääsette paremmin tutustumaan virallisten asiantuntijoiden ajatuksiin 🙂

Kuvat ajattelin alunperin laittaa mustavalkoiseksi teemaan sopien, mutta sitten totesin että maailmassa on näin marraskuussa tarpeeksi synkkää muutenkin. Värillä siis mennään eteenpäin.

Mitä kateus on ja mihin kateus usein kohdistuu?

Kateus on tunteena salakavala, koska kyseinen verhoutuu usein tunteiden sekamelskaksi. Kateutta on joissain tilanteissa vaikeaa erottaa esimerkiksi mustasukkaisuuden tunteesta. Mielestäni näitä kahta tunnetta verratessa nousevat hyvin esille kateuden erityispiirteet. Kateellinen ihminen haluaa toiselta jotain, mitä itsellä ei ole, kun taas mustasukkaisuuden taustalla on usein henkilön menettämisen pelko tai petetyksi tuleminen.

Kateellinen ihminen ei kykene elämään toisen onnessa mukana, vaan keskittyminen kohdistuu siihen mitä itsellä ei ole. Itse voisin määritellä kateuden tuntuvan turhautumisen, hämmennyksen, surun, häpeän ja epätoivon sekoitukselta – jos itse olen yleisesti ottaen ihan positiivinen heppu, niin taistellessani kateutta vastaan hiljenen ja muutun mietteliääksi. Huomioitavaa on, että kateus kohdistuu aina elossa olevaan henkilöön ja tunne voi kohdistua joko ihmisen saavuttamaan statukseen, materiaan, ulkonäköön tai muuhun vastaavaan tilanteesta riippuen.

Tutustuessani kateuden tunteeseen tarkemmin opin mielenkiintoisen asian, jota en ole oikein ennen edes ajatellut. Opin, että kateus kohdistuu useimmiten henkilöön, joka kuuluu lähipiiriimme tai henkilöön, jonka kanssa koemme olevamme ”samalla viivalla”. Kateutta harvoin tuntee asioista, jotka ovat aivan omien mahdollisuuksien ulkopuolella – kateuteen liittyy vahvasti kokemus siitä, että myös itse olisi voinut saavuttaa saman.

Heijastin edellä mainittuja ajatuksia omiin kokemuksiini ja tottahan nämä olivat. Olen kokenut kateutta ainoastaan niitä henkilöitä kohtaan, jotka olen kokenut vertailukelpoiseksi itseni kanssa ja saavuttaneet asioita, jotka myös itse olen kokenut voivani saavuttaa. En ole esimerkiksi koskaan ollut kateellinen julkkiksille – he ovat liian kaukaisia. Parhaan esimerkin löysin teini-iästäni, jolloin muun muassa koin kateutta sen aikaista hyvää ystävääni kohtaan. Hän oli puhelias, suosittu, kaunis ja noh sopusuhtaisempi. Koin oloni kömpelöksi hänen rinnallaan sillä olin tuohon aikaa keskimääräistä pidempi ja myös ujo. Kuitenkin tunsin, että voisin olla kuten hän ja näin ollen olin kateellinen hänen saamastaan huomiostaan. Tässä kohtaa mustasukkaisuuden ja kateuden ero oli selvä – en pelännyt menettäväni ystävää vaan halusin osakseni samanlaista huomiota kuin hän.

Onneksi tässä kohtaa voin myös todeta, että ikä tekee tehtävänsä ja kateuden tunteet ovat vähentyneet vuosien mukana. En ole immuuni kateudelle, mutta itsetunnon kehittyessä vahvemmaksi olen huomannut myös kateuden tunteen vähentyneen.

Miten kateuden voisi kääntää voimavaraksi?

Kateutta on määritelty aikoinaan olevan kahdenlaista – amerikkalaista ja venäläistä.Venäläinen kateus tuhoaa toisen omaisuuden, kun taas amerikkalainen saa paiskimaan töitä saavuttaakseen saman. Mielestäni vertaus oli omalla tavallaan hauska, mutta samalla kuitenkin todella osuva – pahimmillaan kateus saa ihmisen tuhoamaan kaiken ympäriltään, parhaimmillaan toimimaan haluamansa tavoitteen saavuttamiseksi. Toki on huomioitava, että myös ”amerikkalaisessa” mallissa on haasteensa. On osattava valita taistelunsa ja ymmärtää, milloin kateuden kohteena oleva asia on omien mahdollisuuksien ulkopuolella. Joskus rajojen hahmottaminen on vaikeaa. Etenkin nykymaailmassa, jossa vertailukohtia somen kautta on huomattavasti enemmän kuin aiemmin, voi välillä iskeä tunne ettei tiedä mitä oikeasti haluaa ja mitä ei.

Mitä enemmän meillä on mahdollisuuksia, sitä enemmän myös saatamme tuntea kateutta. On niin paljon mitä haluaa saavuttaa, mutta niin vähän aikaa. 

Pahimmillaan kateus lamaannuttaa, vahingoittaa ihmissuhteita ja saa sanomaan asioita joita ei tarkoita. Sitä polttaa kaiken ympäriltään, alentaa muita ja tämän jälkeen ymmärtää, ettei millään sillä ollut mitään merkitystä. Olo on vain entistä huonompi ja ymmärtää käyttäneensä energian asioihin, joista ei koidu mitään hyvää paitsi muille myöskään itselle.

Kateus on kuitenkin oikein hyödynnettynä suuri voimavara. Parhaimmillaan kateus saa toimimaan omien tavoitteiden eteen ja pohtimaan arvojaan uudelleen. Tutkimustyöni perusteella löysin seuraavat asiat, jotka auttavat kateuden tunteen sääntelyssä ja sen kääntämisessä voimavaraksi;

  • Pohdi mikä on se konkreettinen asia mistä koet kateutta. Onko asia sellainen jota oikeasti haluat ja voisit saavuttaa? Lisäksi kannattaa tunnustella onko kyseessä vain olosuhteiden aiheuttama, väliaikainen turhautuminen omaan elämäntilanteeseen, joka heijastuu muiden saavutuksista takaisin kateuden tunteena.
  •  Puhu ja keskustele kateuden tunteestasi ääneen, vaikka se tuntuu häpeälliseltä ja nololta. Mieluiten vielä henkilön kanssa, jolle olet kateellinen. Kuten monessa muussakin, myös tässä tapauksessa asioiden ääneen sanominen usein vapauttaa tunnelman ja laittaa asiat omaan mittakaavaansa. Lisäksi henkilö, jolle kerrot olevasi kateellinen, tuskin kokee oloaan loukatuksi vaan päinvastoin. Kateuden kohteena oleminen koetaan usein tietynlaisena merkkinä siitä, että on onnistunut ja hyvä jossain. On kuitenkin myös huomioitava, että kateuden kohteena oleminen on joissain tilanteessa todella ahdistavaa – on inhimillistä haluta hyväksyntää ja usein kateuden kohteena oleva saa osakseen välttelyä, pahoja sanoja jne.
  • Jos et halua puhua, kirjoita tuntemuksesi ylös. Jo pelkästään ajatusten kirjaaminen auttaa tasoittamaan olotilan, ainakin itselläni.
  • Pysähdy arvostamaan niitä asioita, joissa koet onnistuneesi. Haluamme usein asioita, joita meillä ei vielä ole. On siis varsin suotavaa välillä pysähtyä keskittymään niihin asioihin joita meillä jo on.

Loppukaneetiksi todettakoon, että on hyvä muistaa kateuden olevan täysin inhimillinen tunne siinä missä muutkin tunteet. Sitä ei siis tarvitse pelätä, tai hävetä – kunhan et käytä sitä toista ihmistä vastaan. Mieti ennen kuin reagoit, toimii myös tässä asiassa.

Ja jos joskus reagoit nopeammin kuin ehdit miettiä ja seuraukset eivät ole, noh niin kivoja – pyydä anteeksi ja ota opiksesi. Anna myös itsellesi anteeksi. 

Loppuun vielä sovitusti linkkejä aineistoihin: 

Kuunneltavaa:
Tiedeykkönen Extra – Tunteet 2: Kateuden avulla tunnistetaan omat tarpeet. 
Camilla Tuominen – Kateus / Vieraana psykologi Jarkko Rantanen
Psykopodiaa – Kateus ja some / Vieraana Emilia Kujala

Luettavaa:
Aamulehti -Asiantuntija vastaa: Miksi ihminen kadehtii eniten ystäviään, sisaruksiaan ja kollegoitaan?
Hidasta Elämää -Emotionaalinen kateus on sitä, että koemme että jollain toisella on tunnetasolla jotain, minkä koemme itseltämme puuttuvan.
Akuutti -Kadehditko kaverisi uutta duunia tai opiskelupaikkaa? Ei hätää! Näin käännät ikävän tunteen voimavaraksi
Yle – Miksi kateus katkeroittaa yhden ja sisuunnuttaa toisen?

*****************************************

Mitä ajatuksia kateus teille herättää? Miltä se teistä tuntuu? Ja oletteko huomanneet kateuden tunteen syntyvän samankaltaisissa tilanteissa?

Loppuun pikku fakta: tämä postaus piti alunperin julkaista ja kirjoittaa jo viikonloppuna Halloweenin ”kunniaksi”, mutta päädyin kirjoittamaan koulutehtävää sopimushallinnasta, joka onkin sitten oma ”kauhutarinansa”. Hieman pihalla, tosin tajusin jälleen että ajatuksen tasolla taas paljon monimutkaisempi kuin todellisuus. 😀

Tsemppiä marraskuuhun!

xx Krista

Nyt soi: Ei yhtikäs mitään, sillä postauksesta katosi 1/3 ja kirjoitin tätä suosiolla hiljaisuudessa uusiksi 😀 

Lue myös:
Muutama ajatus epävarmuudesta
Hyvä, paha ja some
Iloisen imagon ongelma

Avainsanat: ,
Hyvinvointi Mieli Syvällistä