Kysymyksiä ja vastauksia – pieniä paljastuksia itsestäni

Nyt en pysty hillitsemään itseäni, joten puujalka postauksen alkuun: vaikka otsikko mainitsee sanan ”paljastuksia” ja tuossa yllä olevassa kuvassa heilun ilman takkia lumista taustaa vasten, niin ei – en ole villiintynyt ja strippaamaan ryhtymässä. Ihan henkisen tason paljastuksia siis tiedossa eikä fyysisiä. Nyt siellä osa teistä taitaa jo klikata takaisin Lilyn etusivulle miettien, että herran jestas mikä meininki 😀 Ai että, onneksi on tämä blogi johon saan näitä hulvattomia juttuja välillä kirjoittaa.

Kuten yllä olevasta tekstistä voi päätellä, on täällä ruudun puolella levoton meininki. Sanotaanko, että kiirettä on pitänyt ja etenkin asuntomarkkinoiden hinnat ovat saaneet pään pyörälle. Etsimme herra aviomiehen kanssa hieman isompaa asuntoa, johtuen työkuvioiden muutoksista. Vaihdoin tuossa helmikuussa työpaikkaa ja näillä näkymin tulen työskentelemään etänä hamaan tulevaisuuteen asti. Tavoitteena olisikin löytää asunto, johon saisin oman kotitoimiston ja mieluiten herra aviomies myös (edes toimistonurkan). Tällä hetkellä toinen meistä työskentelee keskellä olohuonetta, mikä ei ole kovin kestävä vaihtoehto pitkän päälle. 😅

No mutta, asunnoista itse asiaan. Pitkästä aikaa olisi luvassa kysymyksiä ja vastauksia-postaus. Itse tykkään lueskella tällaisia postauksia, toivottavasti tekin.

Q&A-postauksen pohja on kopioitu RosaCaninalta, alkujaan lähtöisin Älä ota sitä niin vakavasti-blogista


************************

Pienenä olin varma, että isona minusta tulee… vaikka mitä. Suurimmat unelmani olivat kuitenkin kirjailijan ja laulajan urat. Kirjailijan ammatti pohjasi rakkauteeni lukemista kohtaan, laulaja-haaveet vastaavasti rakkauteen musiikkia ja laulamista kohtaan. Laulajan urasta päästäänkin siihen liittyvään ihmettelyyn aiheeseen, nimittäin esiintymisen aiheuttamiin ristiriitaisiin tunteisiin. Itselläni on aina ollut viha-rakkaussuhde esiintymistä kohtaan. Ajatuksen tasolla rakastan esiintymistä, mutta todellisuudessa en nauti huomion keskipisteenä olemisesta. Toisaalta taas, mitä isompi yleisö, sitä helpommaksi koen ’silmätikkuna’ olemisen. Mikäli en pysty näkemään kaikkien kasvoja, en koe olevani yhtä haavoittuvaisessa tilassa – tilanne ei tunnu yhtä henkilökohtaiselta. Sekavaa eikö?

Kolme parasta piirrettäni ovat… idearikkaus, avoimuus ja haluni kannustaa muita tavoittelemaan unelmiaan.

Viimeisin sisustusostokseni oli… Turku-aiheiset taulut, Kui? Designin myymälästä.

Haluaisin matkustaa… Costa Ricaan, jonne suuntaan (toivottavasti) vajaan kuukauden päästä. Lisäksi haluaisin päästä näkemään Uuden-Seelannin luonnon, vaeltamaan Perun Machu Picchulle, ihmettelemään Japanin metropoleja ja rentoutumaan Islannin kuumiin lähteisiin.

Todellisuudessa haluaisin matkustaa maailman ympäri ja käydä aivan kaikkialla – ehkä vielä jonain päivänä. 

Suosikkijuomani on… ihan vesi. Ja Novellen vadelma-raparperi vichy. Aikoinaan listan kärjessä olisi ollut Pepsi Max, mutta suhteemme on ollut hieman katkolla.

Lempiruokani on… sellaista, mitä tekee milläkin hetkellä mieli. Toisinaan se on runsas salaatti, joskus thaimaalainen curry ja joskus kermainen pasta – kaikki käy.

Viikonloppuisin herkuttelen… unelmissani jollain itse tehdyllä, kuten pannukakulla. Mutta todennäköisemmin kaapista löytyy sipsi- tai karkkipussi, joskus kaksikin 😀

Lempiblogini, joita seuraan säännöllisesti, ovat… joko mystisesti kadonneet tai siirtyneet Instagramiin. Näin omaa blogia kirjoittelevana hävettää myöntää, miten vähälle blogien lukeminen on viimeisen vuoden aikana jäänyt. Näin 8 tuntia päivässä tietokoneella työskentelevänä ovat podcastit korvanneet blogeja – mutta kertokaa teidän suosikkejanne kommenteissa, mielelläni aina uusia blogeja löydän ja niitä on Lily pullollaan <3 Säännöllisesti kuuntelemiani podcasteja voisin helpommin listata tähän pitkän listan.

Näistä postauksista löytyy muutamia podcast-suosituksia vuosien varrelta: 
3 x ajatuksia herättävää podcastia
3 inspiroivaa podcastia (ja podcast riippuvaisen tunnustuksia)
3 x ajatuksia herättävää podcastia (osa 3)
Naistenpäivän ajatuksia ja podcast-suosituksia

Kirjat, joita olen lukemassa nyt, ovat … Dane Huckelbridgen ’Castle of Water” ja Ann Hadleyn ”Everybody writes.”

Lempilaji kirjallisuudessa on… kaunokirjallisuuden kertomakirjallisuus, genret ailahdellen – pääsääntöisesti ehkä fantasiaa, romantiikkaa ja erilaisia kasvutarinoita. ”Fun fact”: luen fiktiota, kuuntelen faktaa. Hulvaton fakta kerrassaan tämä 😀

Suosikkisovellukseni kännykässä on… Instagram. Ja Reddit, jossa seuraan pääsääntöisesti keskusteluja katsomistani TV-sarjoista. Onko siellä ruudun takana muuten muita, jotka löytäessään hyvän TV-sarjan hakevat siitä kaiken maailman tiedot näyttelijöiden taustoista lähtien?

Kahvin juon… kauramaidolla ja jättikupista. Pari kertaa päivässä. Aamulla hiljaisuuden vallitessa, ei puhetta kiitos.

Viikkorutiineihini kuuluu… (töiden ohella) mm. urheilu, joko kuntosalilla tai Youtuben videotarjontaa hyödyntäen. Lisäksi etätöiden alkaessa keväällä 2020 omaksuin tavaksi käydä ennen töitä kävelyllä, kuten myös lounastauolla ja työpäivän jälkeen. Kävelylenkkien ei tarvitse olla pitkiä – joskus kiinnostukseni riittää ihan vain 10 minuutiksi samojen polkujen ihmettelyyn. Tärkeintä on ulos lähteminen.

Eräs ystäväni kerran kertoi, että olen hänen kävely-idolinsa. Tämä oli minusta yksi maailman ihanimmista kommenteista/kehuista. Koska tiedostan kolme kertaa päivässä kävelylle lähtemisen saattavan kuulostaa hullulta, niin pieni muistutus. Kuten olen aiemmin kirjoittanut, vaikeinta niin aktiivisen elämäntyylin kuin oikeastaan minkä tahansa tavan aloittamisessa ovat alkumetrit. Jotta tietystä asiasta tulee rutiini, vaatii se muistaakseni säännöllistä toistoa noin 2 kuukauden ajan. Eli maltti on valttia ja hei – aina ei vain kiinnosta ja se on täysin ok. Armo tuo tarmoa. 🙂

Viimeisin elokuva, jonka olen nähnyt elokuvateatterissa…. Spider-Man No Way Home.

Rentoutuakseni… urheilen, kirjoitan ja kävelen, podcasteja tai musiikkia kuunnellen.

Lempivuodenaikani on… … tässä kohtaa kun näitä lemppareita on kysytty muutamaan otteeseen, voinen myöntää olevani huono valitsemaan lempiasioitani. 😀 Tähänkin vastaukseni kuuluu – kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan kivoja!

Ruokabravuurini ovat… thaimaalaiset curryt ja herra aviomiehen mukaan kanapestopasta. Olen ruoanlaittajana luova, enkä juurikaan jaksa seurata ohjeita. Tämän vuoksi herra aviomies yleensä saa hoitaa meillä leipomisen, siinä kun mittasuhteet ovat usein merkittävässä roolissa.

Tv-sarjoista pidän eniten… joko kevyistä draamasarjoista tai ajatuksia kutkuttavista fantasia-tarinoista. Viimeisin suosikki on Ted Lasso, ihana sarja!

*******************************

Sellaisia faktoja ja höpötyksiä tällä kertaa! Oliko yllätyksiä? Tai yhtäläisyyksiä?

Mukavaa viikkoa ja jaksamista kaiken maailman meiningin keskelle <3

x Krista

Nyt soi: Camila Cabello ft. Ed Sheeran – Bam Bam
”Así es la vida, sí / Yeah, that’s just life, baby / I was barely standin’, but now I’m dancin'”

Lue myös:
Mikä siinä matkustamisessa oikein viehättää?
Jos voisit, nopeuttaisitko vai hidastaisitko aikaa?
Juoksemisesta, motivaatiosta ja armollisuudesta

Hyvinvointi Oma elämä Ajattelin tänään

Elämän nopeista kohtaamisista

Oletko koskaan miettinyt, kuinka monen ihmisen kanssa tiesi ovat tähän päivään mennessä kohdanneet? Jos vastasit ”ehkä”, ei huolta – en ole itsekään aivan varma, olenko asialle antanut mielessäni tilaa. Tai no, todennäköisesti jokainen meistä silloin tällöin kohtaamisia muistelee, ainakin silloin jos kohtaaminen on herättänyt vahvoja tunteita. Kuten silloin 9.luokalla, kun koko maailma tuntui tuijottavan ainoastaan sinua. Voi teini-ikä. 

Haluan nyt esittää sinulle seuraavat jatkokysymykset:

Mikä yksittäinen kohtaaminen nousee ensimmäisenä mieleesi, jos ajattelet elämäsi nopeita kohtaamisia?

Millainen henkilö, jota et enää tämän yksittäisen kohtaamisen jälkeen ole tavannut, oli?

Missä tilanteessa hänet tapasit, mitä tapahtui?

Mitä tunsit?

Todennäköisesti mieleesi nousee useita erilaisia kohtaamisia. Kohtaamme ihmisiä, toisiamme, jatkuvasti – kaupassa, internetin syövereissä, harrastuksissa, lasten kautta, kaduilla kävellessämme… Lista on loputon. Paitsi jos satut elämään keskellä metsää ja pystyt elämään täysin omavaraisesti ilman internetiä. Silloinkin ohikiitäviä kohtaamisia luultavasti tapahtuu, vain harvemmin.

Mutta mikä kohtaaminen nousee mieleesi ensimmäisenä? Entä toisena? Ja kolmantena?

Omaan mieleeni nousee aivan ensimmäisenä muisto aiemmasta työpaikastani. Työskentelin vuosia sitten Glitterissä myyjänä. Muistan yhä aamupäivän, jona hieman hätäisen oloinen nainen asteli liikkeeseen. Kysyessäni tarvitseeko hän apua, vastasi hän olevansa menossa tunnin päästä juhliin. Liki samaan hengenvetoon hän totesi olevansa keskellä akuuttia hiuskriisiä ja oli kyseiseen ongelmaan tullut etsimään apua.

Tässä kohtaa muistikuvani hieman heikentyvät, mutta muistan edelleen pääpiirteet tapahtumien kulusta. Pohdimme hetken yhdessä vaihtoehtoja ja kerroin voivani (työnkuvani mukaisesti) tehdä hänelle pikakampauksen valittuja tuotteita hyödyntäen. Muistan miten monta tunnetta nainen vaikutti läpikäyvän siinä hetkessä – epätoivosta helpotukseen ja lopulta hämmennyksen kautta iloon.

Naisen poistuttua onnellisena kohti juhliaan tunsin itsekin riemua hänen puolestaan – olimme onnistuneet ratkaisemaan ongelman yhdessä. 

Toisessa kohtaamisessa olin itse apua tarvitseva osapuoli. Olimme ensimmäistä kertaa silloisen herra poikaystävän (nykyisen herra aviomiehen) kanssa ulkomailla. Eräänä syksyisenä, hieman sateisena päivänä seikkailimme pitkin Prahan mutkikkaita katuja. Illan hämärtyessä tajusimme eksyneemme. Kadut muodostivat ympärillemme labyrintin, jossa jokaisen käännöksen takaa paljastui toinen toistaan korkeampi talorivistö.

Pyörittyämme ympyrää hyvän tovin, päätimme hengähtää ja suunnata sisätiloihin lämmittelemään. Valitsimme satunnaisen ravintolan ja tilatessamme ruokaa päädyimme juttelemaan tarjoilijan kanssa niitä näitä. Se, mitä tarjoilija teki kuultuaan eksymisestämme, jäi ikuisesti mieleeni. Hän ei illallisemme jälkeen vain näyttänyt meille ilmansuuntaa, mihin suunnata. Onneksi, sillä ilmansuunnan mukaan suunnistaminen ei kuulunut, eikä edelleenkään kuulu, vahvuuksiemme piiriin.

Hän, siis tarjoilija, lähti konkreettisesti opastamaan meitä sateisessa kaupungissa oikeaan suuntaan. Kesken työvuoronsa, ilman takkia. Hän käveli kanssamme useamman sata metriä, lopulta johdattaen meidät vanhankaupungin aukiolle, josta osasimme jatkaa matkaamme hotellille. Ilman häntä olisimme varmaan nykyisin tunnettuja Prahaan eksyneinä kulkureina 😀

Muistan yhä, miten hämmentyneitä olimme tarjoilijan avusta. Kävin tuolloin todennäköisesti samat tunteet läpi, kuin aiemman muiston hiuskriisiä poteva nainen.

Kolmannessa ja tämän postauksen viimeisessä kohtaamisessa johdatan teidät lyhyesti Kanadaan. Osa teistä ehkä muistaakin, miten vuonna 2018 olimme Ottawassa tornadon iskiessä Quebecin ja Ontarion provinsseihin. Jos et muista, niin ei huolta – voit lukea halutessasi lisää täältä.

Hotellimme hississä kohtasimme kanadalaisen perheen. Perheen äiti kertoi heidän palanneen häistä. Häät olivat keskeytyneet sähkökatkokseen, mikä oli harmillista. Kuitenkin siinä ohikiitävässä, noin 20-30 sekuntia kestävässä hetkessä löysimme mustaa huumoria tilanteen keskelle – naureskelimme tuon tuntemattoman perheen kanssa, miten ainakin hääpäivä oli konkreettisesti ollut ”Day to remember”. He jäivät toiseen kerrokseen, mutta hyvästelimme toisemme kuin olisimme tunteneet pidempäänkin.

Pohtiessani vastauksia postauksen alussa esittämiini kysymyksiin, ymmärsin miten kauniita hetkiä ja kohtaamisia elämäni varrelle onkaan mahtunut. Ja vielä näennäisesti ”tuntemattomien” kanssa. Eikö olekin uskomatonta, miten monia ihmisiä kohtaamme ohikiitävästi, tietämättä heistä juuri mitään? Ja kuinka useita ihmisiä meillä on vielä kohtaamatta? Ja kuinka moni ihminen meiltä jää tapaamatta? Maailman ihmisten määrää pohtiessaan ymmärtää nopeasti oman pienuutensa tässä maailman kaikkeudessa. Ajatus saa kuitenkin samalla oloni iloiseksi – miten monia ihania kohtaamisia minulla onkaan vielä edessäni.

Ohikiitävissä kohtaamisissa piileekin mielestäni ihmisyyden kauneus – vaikka toinen osapuoli ei muistaisi sinua enää, muistat sinä yhä hänet. Tai toisin päin. Tässä kohtaa on toki huomautettava, että muistot voivat olla myös negatiivisia, mutta ei puhuta niistä tässä postauksessa sen enempää. Synkkiä pilviä on maailmassa tarpeeksi jo muutoinkin. Joka tapauksessa – saatat jäädä elämään toisen ihmisen mieleen hänen loppu elämäkseen, toivottavasti hyvässä etkä pahassa. Meinasin kirjoittaa aluksi ”hyvässä tai neutraalissa”, mutta todennäköisesti jos kohtaaminen ei ole herättänyt tunteita, etkä ihmistä enää jälkikäteen tapaa, painuu hänen muistonsa unholaan. Neutraaliudessa on kuitenkin oma kauneutensa – kuinka monta potentiaalista ystävää olemmekaan ohittaneet esimerkiksi kännykän näyttöä tuijottaessamme?

Mitä jos pysähtyisimme arvostamaan yksittäisiä, iloisia elämämme kohtaamisia hieman useammin? Olisiko maailma silloin parempi paikka?

Sitä on hyvä jäädä pohtimaan.

Ihanaa viikonloppua ja virtuaalinen halaus kaikille siellä ruudun toisella puolen olijoille. <3

x Krista

Nyt soi: Sam Ryder – Space Man
”If I was an astronaut, I’d speak to satellites. My navigation systems would search for other life.
But I’d be up here thinking ’Bout what I left behind”

Lue myös:
Arkistojen raapustuksia – Ihmisyyden rajat
Asioita, jotka auttavat elämään hetkessä
Jos voisit, nopeuttaisitko vai hidastaisitko aikaa?

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Ajattelin tänään