”Tuntemattomien” seurassa ja mökkielämää


Aurinko värjää horisontin punaisen, sinisen ja keltaisen eri sävyillä taideteoksen tavoin. Ympärillä raikaa iloinen nauru ja hymy tuntuu juurtuneen pysyvästi kasvoille. On kevyt hengittää, helppo elää hetkessä. Hyttysetkin tuntuvat kuuluvan tärkeäksi osaksi ryhmää ja fiiliksen luomista, niille nauretaan yhdessä ja suojellaan toisia pistoilta. Ajatukset huomisen kutiavista pistoista eivät aiheuta ärtymystä, vielä. Eihän niille muutenkaan mitään voi. 

Auringon laskettua, illan kääntyessä yöksi ja naurun hiljentyessä, ympärillä kaikuu ainoastaan veden rauhallinen liplatus. Siinä hetkessä ajatukset saavat kulkea vapaasti omia polkujaan, mieli saa levätä.
Saa uskoa rauhassa unelmiinsa ja pohtia päivän aikana käytyjä keskusteluita.

Yllä olevat kirjoitelmat ovat ajatuksia viime viikonlopulta, jonka vietimme mökillä ystäväpariskunnan syntymäpäiviä juhlien. Juhlapäivä oli kaunis, juhlien alkaessa pilvet väistyivät taivaalta ja auringonsäteet pääsivät lämmittämään ympäristöä täydellä voimallaan. Tuuli laantui iltaa kohden minimaaliseksi ja illan hämärtyessä auringonlasku tarjosi parastaan. Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli rentouttava, jäimme itseasiassa mökille yöksi lyhyen pohdinnan jälkeen ja palasimme kotiin vasta sunnuntaina.

Itselleni tyypillisesti jännitin viikonloppua hieman ennakkoon, juhlissa kun suurin osa oli itselleni tuntematonta porukkaa. Hermoilen aina tilanteita, jotka pitävät sisällään useita tuntemattomia kasvoja. Tilanteita, joissa muut tuntevat toisensa jotain kautta ja itse ”hyppään” porukan keskelle tyhjästä. Sinällään koomista, koska kärjistetysti ilmaistuna puhun vaikka kiville ja pystyn ylläpitämään keskustelua seurassa kuin seurassa. Jännitystä minusta ei siis välttämättä (aina) huomaa, sillä naamioin sen nopeasti positiivisuuden ja höpötyksen alle. Kiitos myyjän urani osaan puhua paljon ja pitää kevyttä keskustelua yllä, mutta pyrin mahdollisimman nopeasti viemään keskusteluja syvällisemmille vesille. Minua kiinnostavat muiden näkemykset, unelmat, tavoitteet, kokemukset ja ajatukset. Pelkkä säästä juttelu sujuu hetken aikaa, mutta eihän siitä varmaan kukaan(?) ikuisuuksia jaksa keskustella. Toki säästä voi jatkaa keskustelua myrskykokemuksiin ja niin päin pois, mutta ne ovat täysin toisia tarinoita.

Viikonloppuna tulikin käytyä mielenkiintoisia keskusteluita muun muassa vastuullisesta matkustamisesta, urakehityksestä ja asuntomarkkinoista. Ensimmäinen nousee yleensä aina keskustelun aiheeksi kertoessani työnkuvastani ja nostan sitä itsekin tarkoituksella esille ammattini puolesta. Kaksi jälkimmäistä puolestaan nousevat keskustelun aiheiksi ajankohtaisuutensa puolesta. Tuntuu, että monet kanssani samaa ikäluokkaa olevat (eli kolmenkympin molemmilla puolilla haahuilevat) etsivät omistusasuntoa, joko ensimmäistä tai toista, suurempaa  asuntoaan (nopeimmat kolmatta). Asuntokauppoja onkin solmittu lähipiirissäni viimeisten parin vuoden aikana useita, tulee aina kovin ”aikuinen” olo kun tätä alkaa ajattelemaan. Urapolut puolestaan kulkevat kaikilla omia reittejään, toiset ovat juuri siellä missä haluavat ja osa taas pohtii pitäisikö vaihtaa alaa. Osa on jopa ehkä jo tehnytkin täyskäännöksen. Kenenkään reitti ei ole yksilöllinen vaan jokainen kulkee juuri oman näköistään polkua. Toki olosuhteet määrittelevät mihin elämä mukanaan vie. MUTTA tästä taas saisi tuttuun tapaan oman postauksensa, joten lopetan tämän aiheen nyt tähän.

Syvällisten keskustelujen ohella tuli pelattua ensimmäistä kertaa musavisaa. Ajatuksena on, että jokainen valitsee kolme biisiä, soittaa niistä noin 10-20 sekuntia ja muiden pitää arvata biisi sekä esittäjä. Se kuka saa eniten oikein ”voittaa”. Tiesin heti, että kyseessä olisi omalta osaltani ”julkinen nöyryytys” – en vain koskaan muista biisien nimiä saati artisteja (ellen kuuntele heidän biisejään jatkuvalla syötöllä). Muistan aina mitä biisissä lauletaan, mutta nimi minun pitää aina Googlata. Noh, kuten arvata saattaa olin itse jumbo-sijalla. Jopa ”Pitkä kuuma kesä” – kappaleen kohdalla luki itselläni ”Kevyessä kesämekossaan”. Huom. kirjoitettu vitsillä, muistin vain että niin biisissä lauletaan ensimmäisten sävelien jälkeen 😀

Ensi viikonloppuna suuntaamme kohti vanhempien kotikoloja, ensin Antin porukoille ja siitä sitten äitini ja isäpuoleni luoksi. Juhannus sujuu siis todennäköisesti todella rauhallisissa merkeissä, mutta en välitä – juhannus on aina ollut itselleni ”pakkojuhla” ja tällöinhan on vain parasta ottaa iisisti, ilman paineita.

En ole aivan 100% varma, tuleeko minusta enää tällä viikolla täällä kuulumaan. Jos ei niin toivotan jo nyt ennakkoon kaikilla IHANAA JUHANNUSTA! Nauttikaa, syökää, uikaa, saunokaa ja niin edelleen.

Ja ai niin – tämän postauksen piti tulla jo eilen, mutta teksti oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kirjoitinpa sitten uusiksi, nämä ovat näitä kirjoittamisen autuaita hetkiä haha. 😀

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Oodi musikaaleille (ja unelmille)

Rakastan musikaaleja. Niin teatteriesityksinä kuin valkokankaalla. Jos saisin päättää, elämä olisi yhtä musikaalia heh. Meinasin nuorempana jopa hakea erääseen paikalliseen tuotantoon mukaan. Lopulta jänistin epävarmuuteni takia, ajattelin etten ole tarpeeksi hyvä. Mikä on huvittavaa, sillä mistä sitä voi tietää jos ei edes yritä. Noh, ehkä vielä jonain päivänä, toistaiseksi nautin olostani katsojan roolissa. 😉

Mutta miksi rakastan musikaaleja? Koska musiikin ja tarinan kerronnan konkreettisessa yhdistämisessä on jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja koskettavaa. Jos muiden elokuvien genreissä musiikki soi tapahtumien taustalla, musikaaleissa tarina luodaan ja välitetään katsojille musiikin kautta. Toki muissakin taiteenlajeissa musiikilla pyritään tukemaan ja vahvistamaan tunnetiloja, mutta musikaaleissa tämä viedään omasta mielestäni aivan uudelle tasolle. Roolihahmot laulavat tunteista, ajatuksista, menneistä ja tulevasta, unelmista ja peloista. Niin kauan kuin muistan, olen aina kuunnellut laulujen sanoja ja tämä on todennäköisesti yksi useista syistä miksi musikaalit iskevät omaan sydämeeni suurella voimalla. Sanat juurtuvat mieleeni ja alan pohtimaan hahmojen tunnetiloja, sekä visiota, jota sanoituksilla pyritään välittämään yleisölle.

Musicals are, by nature, theatrical, meaning poetic, meaning having to move the audience’s imagination and create a suspension of disbelief, by which I mean there’s no fourth wall.

– Stephen Stondheim

Välillä (tai oikeastaan todella usein) musikaalit ovat mahtavan ”övereitä”. Roolihahmojen laulukohtaukset ovat voimakkaasti dramatisoituja ja usein näihin yhdistetään vaikuttavia askelsarjoja. Suoraan sanottuna kohtaukset ovat välillä todella ”epäuskottavia” ja saavat varmasti osan katsojista liikehtimään tuskastuneena penkissään. Joillekin tämän kaltainen esittävä taide menee aivan yli hilseen, mutta näin rönsyilevänä tyyppinä saan mahtipontisesta taiteesta aivan valtavasti inspiraatiota. Musikaalit vievät minut eri maailmaan – maailmaan, jossa rajoituksia ei ole ja unelmat saavat elää juuri sellaisena kuin ne ovat. Siinä hetkessä ei ole tilaa epävarmuudelle, vaan ainoastaan suurille haaveille ja tavoitteille (….toisin kuin kauhuleffoissa, joita itse inhoan ja toiset puolestaan rakastavat…). Musikaalit ovat kuin yksi iso unelmakartta, johon tulee koko ajan lisäyksiä tarinan edetessä.

Musikaalit ovat vuosien varrella myös opettaneet minulle paljon. Yksi isoimmista opetuksista on:

Tavoittele unelmiasi vaikka välillä ne tuntuisivatkin kaukaisilta ja toisten mielestä epärealistisilta. Fakta on, että aina tulee olemaan ihmisiä, jotka pyörittelevät silmiään haaveillesi, mutta mitä sitten?

Jos unelmat eivät satuta ketään tai tuota ympäristölle valtavaa haittaa, väliäkö sillä mitä muut ajattelevat. Elämä on tässä ja nyt, uskalla haaveilla ja suunnata kohti tavoitteita joihin tunnet palavaa vetoa. Yritä edes. Ja jos et onnistu, yritä uudelleen. Muista kuitenkin, että jos unelma ei enää jossain kohtaa tunnu omalta, anna sen olla. Sekin on täysin ok.

I think of what the world could be
A vision of the one I see
A million dreams is all it’s gonna take
A million dreams for the world we’re gonna make

– Million dreams, The Greatest Showman

Amatööri-analyysista omiin musikaalisuosikkeihin. Ehdottomat suosikkini musikaalien värikirjosta ovat La la land, Moulin Rouge ja The Greatest Showman. Moulin Rouge oli ensimmäinen ns. aikuisten musikaali, jonka näin, ja tämän jälkeen musikaalien tieltä ei ole ollut poistumista. ”Come what may” pyöri mielessäni miettiessäni häihimme musiikkia, mutta koska alttarikappaleeksi valikoitui lopulta La la landin ”City of stars” päätin antaa musikaalibiisien jäädä siihen – olisin kyllä voinut vetää koko hääpäivän yhtenä musikaalina 😀 Moulin Rougen olen nähnyt myös Tampereella suomenkielisenä versiona ja vaikuttava sekin oli, Suomesta löytyy taitoa ja lahjakkuutta.

Yllä mainittujen lisäksi Oopperan kummitus, Chicago ja Housut pois ovat jääneet vahvasti mieleeni. Musikaaleja ovat toki myös Disneyn piirroselokuvat ja näidenkin joukosta löytyvät ehdottomat suosikit – Anastasia ja Aladdin. Ja myönnetään, myös High School Musical oli aivan ykkönen. Pakotin veljeni harjoittelemaan lauluja ja tanssiaskeleita kanssani, hän muistaa kuulemma yhä biisien lyriikat kaikkien näiden vuosien jälkeen 😀

Mutta mites siellä ruudun toisella puolella – ovatko musikaalit ihastus vai kauhistus? Jos ihastus, niin mitkä ovat omat henkilökohtaiset suosikkisi? Lisäksi kuulisin mielelläni myös vastakkaista näkökulmaa eli jos musikaalit eivät iske, niin miksi näin? On aina mielenkiintoista tarkastella asioita eri perspektiiveistä 🙂

Nyt suuntaan itse kohti leffateatteria ja Aladdinia! Viimeinkin, olen niin innoissani. Sain jopa herra aviomiehen mukaan lapsuuden muistojen kunniaksi.

Ihanaa viikonloppua!

Kulttuuri Leffat ja sarjat Teatteri Ajattelin tänään