Song for Friday – Pocketful of sunshine

Viime viikolla perjantain biisi jäi välistä puhtaasti kiireen vuoksi ja tämänkin viikon kanssa meinasi käydä samalla tavalla. Tiedättekö sen tunteen, kun kaipaisi vain lisää tunteja vuorokauteen jotta ehtisi kaivaa sen kuuluisan inspiraation jostain syvältä sisimmästään? Inspiraation, jonka pohjalta ne astetta syvällisemmät kirjoitukset syntyvät. Toki joskus inspiraatio syntyy kaiken muun härdellin keskellä, mutta henkilökohtaisesti tarvitsen itse hengähdystilan, jotta pystyn vaihtamaan ”suoritusvaihteelta” inspiraatiovaihteelle. Tässä on myös syy, miksi rakastan kävelyä ja muutoinkin liikuntaa – aivot alkavat pyöritellä ideoita ja fiilis rentoutuu. Parhaimmat ideat saan ulkoilmassa kävellessäni, luurit korvilla.

Ja tässä kohtaa tämä yhden naisen toimitus huomauttaa, että todellisuudessahan aikaa varmasti aina löytyisi. Mutta joskus on hyvä ”ihan vaan pötköttää” (aivan kuten Love Islandin Eetu hokee).

Mutta miten muuten menee? Kiitos kysymästä, tukkoisesti. Taas. Ärsytys asteikolla 1-10 on selvä 11. Sormet ristissä toivon, ettei flunssa iske uudelleen. Kaikenlaista pöpöä ollut liikkeellä, mutta itselleni olisi riittänyt ihan se yksi. Noh, ehkä tässä hankitaan se ”koko vuoden vastustuskyky”. Muutaman vuoden pötkinkin helposti ilman flunssia ja muita.

Olotilan karkottamiseksi läväytänkin tähän nyt sen enempiä miettimättä nostalgisen hyvän mielen biisin aina vuodelta 2006-2007. Yläaste- ja lukioaikoina rakastin Natasha Bedingfieldin kappaleita ja muun muassa tämä on yksi niistä biiseistä, joita hoilasin huoneessani täyttä kurkkua. Biisi toi valoa ja iloa päiviini huonoimpinakin hetkinä.

Natasha Bedingfield – Pocketful of sunshine

There’s a place that I go,
That nobody knows.
Where the rivers flow,
And I call it home.
And there’s no more lies.
In the darkness, there’s light.
And nobody cries.
There’s only butterflies.

Kuten yllä olevasta pienestä ”avautumisesta” päätellä, ei tämä pieni pää pysty tuottamaan nyt juurikaan syvällistä tekstiä. Etenkään kun se vähäinen inspiraatiotila on tukossa liman vuoksi. Nenää kutittaa, aivastuttaa, vähän viluttaakin – ei ole yhtään mukavaa. Pään sisälläni hypin tasajalkaa ärtymyksestä, mutta onneksi ulkona auringonvalo piristää. Vaikka joskus elämä tuntuu potkivan päähän, uskon vahvasti oman asennoitumisen merkitykseen. Mieluummin positiivisen kuin negatiivisen kautta. Toki silloin tällöin itsekin ajaudun negatiiviseen kierteeseen, mutta siihen kun hyppää niin ei meinaa päästä pois.

Aina ei ole mahdollista kantaa sitä laulussakin mainittavaa auringonvaloa taskussaan, mutta aina kannattaa yrittää. 

Itseäni tänä perjantaina ilostuttaa auringon lisäksi myös se fakta, että suuntaamme herra aviomiehen kanssa kohti anoppilaa. Kiinalaista olisi kuulemma tarjolla om nom. Henkilökohtaisesti haaveilen kyytipoikana Duactista… Voihan nenä. Anoppilan jälkeen suuntaamme kohti oman äitini hoivia, eihän tällaisen viikonlopun jälkeen voi olla kuin terve?

Aurinkoa viikonloppuun, nauttikaa syksyisistä päivistä <3

xx Krista

Syvällisempiä Song of Friday postauksia;
Song For Friday – Myrskyn jälkeen
Song For Friday – Fall In Line