Väsynyt, kärsimätön, onnellinen – ihan vain ihminen

Viime aikoina olen elänyt tunteiden sekamelskassa. 

Tunteiden maailmanpyörässä tai vuoristoradassa kerrassaan. Ehkä maailmanpyörässä, kyseinen on kuitenkin hieman hitaampi. Plus pelkään vuoristoratoja, etenkin niitä jotka menevät pää alaspäin… 😀 

Toisinaan haluaisin päivien vain liukuvan ohi, jotta tämä kaikki epävarmuus olisi ohi. Haluaisin hautautua sohvan kulmaan jäätelöpurkin kanssa, kietoutua vilttiin ja kadota itsesääliin. Päivien sulautuminen toisiinsa, niiden samankaltaisuus saa mieleni ärtyneeksi ja oloni levottomaksi, jopa toivottomaksi. Muutaman viikon poikkeusaika on venynyt vuodeksi, suunnitelmat siirtyneet kerta toisensa jälkeen pidemmälle. Kesä hohtaa edessä lupaavana, lupauksena normaalimmasta ajasta – samalla en kuitenkaan uskalla kyseiseen luottaa. Mitä jos kesällä ei olekaan kaikki toisin? Kärsimättömyys kytee sisälläni ja ristiriitaisesti koen kyseisestä myös häpeää – miten saatan olla kärsimätön? Eikö minun pitäisi kokea kiitollisuutta saadessani elää maassa, jossa asiat ovat suhteellisen hyvin ja läheiseni ovat pysyneet terveenä?

Ongelma on, etten tiedä muusta. Kokemukset ovat subjektiivisia ja yksinään meidän. Miksi siis haluamme niin kovin yksioikoisesti vähätellä toisten tunteita, vedoten siihen miten jossain muualla kaikki on aina hieman huonommin? Asioiden perspektiiviin laittaminen on tärkeää, mutta se ei poista negatiivisten tunteiden olemassa oloa. 

Sitten taas toisinaan herään kiitollisena siitä, miten olen oppinut elämään hetkessä. Noina päivinä auringonpaiste tuntuu erityisen kannustavalta, ei ärsyttävän kirkkaalta kuten huonoina päivinä, on helpompi hengittää ja innostua. Uskallan unelmoida, tehdä kevyitä suunnitelmia ja katsoa juuri sopivasti eteenpäin. Negatiiviset tunteeni kutistuvat, tanssin niiden päällä ja yritän käsitellä niitä, huumorin kautta. Saan ainakin elää aikana, jolloin joudun käsittelemään tuntemuksia laidasta laitaan, nähden itsestäni myös puolia joista en niin välitä.

Onneksi kevät saapuu pikku hiljaa. Vaikkakin lisääntynyt valo on paitsi nostanut energiatasojani, myös korostanut väsymystä. Ja väsyneenä mieli ajautuu helpommin turhautumiseen. Mikä minua sitten turhauttaa? Kiitos kysymästä, monikin asia. Mutta eniten olen turhautunut mustavalkoiseen ajatteluun – johon tietysti itsekin välillä ajaudun, ihminen tässä itsekin ollaan. Joskus minusta tuntuu kuin huutaisimme kilpaa siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Ilman, että edes yritämme kuunnella toista osapuolta. Vaikuttaa siltä kuin kävisimme anonyymia moraali-sotaa, jossa itseasiassa varmaan valtaosa väestöstä sijoittuu johonkin keskivaiheille. Mihin on kadonnut kultainen yhteistyö ja yhteen hiileen puhaltaminen? Lisäksi olen herännyt jälleen siihen, miten vahvasti toisten toiminta vaikuttaa siihen miten itse toimimme – jos muut ympärillä bilettävät, tulee siitä normi. Jos taas oma lähipiiri pysyy kotona, pysyy sitä itsekin kotona. Siinä sitten hyvä kauhistella toista kuplaa, toinen kupla kauhistelee takaisin, elämä jatkuu samaa rataa. Mitä jos ongelma onkin, että puhumme, mutta emme todellisuudessa kuuntele?

Asiasta kukkaruukkuun ennen kuin kirjoitan tähän usean ’sivun’ manifestin koskien huoltani  keskustelukulttuuria koskien. Jos lähden sinne polulle, sieltä ei ole paluuta, jääköön siis tämä aihe nyt odottamaan vaikka omaa postaustaan 😀 Haluan palata toiseen tärkeään asiaan eli väsymykseen ja mielenterveyteen. Koen tarpeelliseksi (keittiöpsykologina) huomauttaa, ennen kuin kukaan väsymyksestäni huolestuu, että olosuhteiden aiheuttamassa aaltoilevassa väsymyksessä ja konkreettisessa masennuksessa on ero. Väsymys ja negatiiviset tunteet eivät automaattisesti tarkoita masennusta, vaikkakin voivat olla kyseisen piirteitä. Muun muassa Lääkärikeskus Aavan-sivuilla todetaan seuraavasti; ”Masennuksen selkein oire on masentunut mieliala, joka jatkuu vähintään kaksi viikkoa. Mieliala ei aaltoile, eikä yksi päivä ole hyvä ja toinen huono, vaan mieli on suurimman osan ajasta masentunut.” (Lähde: Lääkärikeskus Aava 2020.)

Toki uupumus voi olla masennuksen alalaji ja on tärkeää, että tunteen tunnistaa vaikka se onkin haastavaa. Näin ollen mikäli koet, ettet pääse ylös negatiivisista tunteistasi, muistathan hakea apua. Mielestäni aina, kun kokee tarvitsevansa keskusteluseuraa, on kyseinen tunne tärkeää tiedostaa ja tarttua siihen kiinni. Jos sinusta tuntuu, ettet saa tunteitasi käsiteltyä – älä jää yksin. Jos kaipaat konkreettisia vinkkejä, suosittelen tutustumaan esimerkiksi Suomen Mielenterveys ry – kotisivuihin. 

No niin lyhyen aiheesta sivuun ajautumisen jälkeen takaisin tunteiden maailmanpyörän kyytiin. Olen huomannut palaavani jälleen perusasioiden äärelle, jotka tekevät minut onnelliseksi ja auttavat nauttimaan ’kyydistä’. Muun muassa musikaalit ovat piristäneet mieltäni suuresti päivinä, kun oloni on ollut hieman allapäin – Hamilton ja Grease Live viimeisimpänä. Tälläkin hetkellä kuuntelen Hamiltonin soundtrackia, aivan uskomattoman upea Broadway-tuotanto. Musikaalien ohella olen pitänyt kiinni metsälenkeistä ja uskokaa tai älkää – koulutehtävien teko on aivan parasta terapiaa. Niitä tehdessä on vain keskityttävä hetkeen. Kirjoittaminen muuten auttaa muutoinkin laittamaan asioita perspektiiviin – kun ärsytyksen purkaa paperille, sydän kevenee huomattavasti. Miksi? Koska kirjoittamalla tunne on siirretty paikkaan, jossa se säilyy. Sitä ei tarvitse enää pitää omassa mielessä säilössä. 

Ja näin loppuun jos nyt ihan rehellisiä ollaan – joskus täytyy vain antaa itkun ja kiukun tulla. Palata omalla tavallaan lapsen tasolle. Ja antaa itselleen anteeksi kaikki ne negatiiviset, epätoivoiset tunteet, joita sisällä kytee. Koska tiedättekö mitä?

Ihmisiähän tässä vain ollaan. Ja olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet, myös negatiivisine tunteinesi. 

******************************

Rehellisesti sanottuna en nyt oikein enää tiedä mikä tämän postauksen pointti oli. Kadotin langan eksyessäni keskustelukulttuurin polulle 😀 Mutta perimmäinen pointtini varmaankin oli se, että jos siellä ruudun toisella puolella taistelette vastaavien tunteiden kanssa, niin tiedätte ettette ole yksin. Täällä ollaan 🙂 Ja yhdessä tästä selvitään! Tiedän että lause turhauttaa, myös itseäni, mutta niin kauan kuin on toivoa on myös elämää. 

Näihin tunnelmiin – valoisampaa maaliskuun loppua! <3

xx Krista

PS. Kuvat Hampurista, 2019 🙂 

Nyt soi: Hamilton – Satisfied

Lue myös:
Ajatuksia tästä hetkestä ja kesän odotusta
Hyvä, paha ja some  osa 2
Oodi musikaaleille (ja unelmille)