Perinteinen maraa edeltävä tilannekatsaus

Tapanani on ollut tehdä näitä ahdistuksen täytteisiä postauksia aina ennen maratonia. Nyt kun lopultakin olen siinä tilanteessa että en stressaa sekopäisenä itse juoksusta, ilmaantuu jotain muuta mitä hermoilla.

IMAG3137.jpg

Randomisti aiheeseen liittyen: Kreikassa lenkillä otettu kuva.

Ateenan reissun osalta on sellainen meininki, että lähtö on lauantaina eikä meillä ole hotellia. Oli kyllä, huone varattuna ja maksettuna, mutta kuulemma sattui ylibuukkaus. Meille tarjottiin korvaavaa majoitusta jostain, ja siis todellakin jostain. Avokätisesti samaan hintaan huonommassa hotellissa, huonommalla sijannilla. Sanoin ehdotukseen että ei muuten käy, ja nyt sitten odottelen että mitä lie tässä tapahtuu.

Maratonin osallistujat kuljetetaan aamuvarhaisella busseilla tietyiltä metroasemilta lähtöpaikalle, joten en halua lähteä majoittumaan kovin kauas. Näköjään huoneita on vielä vapaana, mutta lähinnä hostellinmurjuissa tai viiden tähden lukaaleissa. Voi olla, että tulee vähän kalliiksi.

Hyvä puoli on se, että kyseessä ei ole ensimmäinen maratonini, voi luoja millainen paniikki silloin olisi päällä! Sekin on plussaa, että tässä ollaan turistimatkalle lähdössä eikä kovin odotuksin kauden päätapahtumaan, silloinkin voisi olla vieteri melkoisen kireällä. Tässä vaiheessa uskon, että homma jotenkin lutviutuu, mutta kehotan painavasti kaikkia tekemään matkavarauksensa miten tahansa muuten kuin Amoman kautta. Näin jälkikäteen googlatessa kuulemma ihan tavallista toimintaa kyseiseltä puljulta. Mitäs läksin.

IMAG2993.jpg

Kreikkalaisen juoksukaupan ikkunassa oli kreikankielinen juoksulehti.

Mutta onneksi hyvääkin kuuluu!

Ensinnäkin lähi-Alepani on ottanut valikoimiinsa Kolmen kaverin jäätelön. Juuri sopivasti tankkauksen ajankohtaan! Ainoa pulmani tämän osalta on se, ostanko purkin jo huomenna vai vasta perjantaina, ja valitsenko taatusti herkullisen Mustikka & kardemumman vai uskallanko kokeilla jotakin toista makua? (Ajattelin että tällä kertaa en vedä överiksi tankkauksen kanssa, ja siksi meinasin että ostan vain yhden purkin.)

Toiseksi täytin Runner’s Worldin maratonaikaennustelaskurin (voiko tuo olla sana?!) ja sain tulokseksi hilpeän 4:16. Hilpeän siksi, että nauran tuolle makoisasti vaikka toki samaan aikaan uskon itseeni täysin ja lähden hakemaan ennätystä juoksemalla 30 kilometriä ylämäkeen! Jos jotenkin yllättäen tulee ongelmia siksi, että en ole a.) juossut ylämäkeen, b.) juossut, meinaan toimia kuin saksalainen H.P. netissä kertoo: Anyway, the time limit is 8 hours. There is no need to hurry. I just took my camera with me and had lots of fun.

Jalkakin on kelpo kunnossa. Kävin poppamiehellä, joka muun muassa tökkäsi jalkapohjaa jollakin tikulla.

IMAG3088.jpg

Tämäkin on Kreikasta lenkiltä.

Eikä muuten jää tähän hyvät uutiset! Sillä välin kun en valmistaudu maratonille, olen aloitellut personal trainer -ohjauksia. Teen fiiliksistäni vielä kattavammankin postauksen, mutta jotkut asiat täytyy päästä jakamaan heti!

Olen tavannut harjoitusasiakkaani muutamia kertoja, ja olemme tehneet niin testejä kuin ohjattuja treenejäkin. Alkuviikosta kävimme Trainer4you:n mittausasemalla tsekkaamassa lähtötilanteen polkupyöräergometritestillä ja kehon ikä -mittauksella, johon kuuluu muun muassa lihaskuntotestejä sekä verenpaine- ja kehonkoostumusmittaus. Tulokset olivat monelta osin erinomaiset, mikä sekä yllätti että ilahdutti meitä molempia ja lisäsi asiakkaan motivaatiota.

Hyvät tuloksetkaan eivät jääneet siihen. Meillä oli tänään ohjelmassa liikkuvuusharjoittelua, ja asiakkaani oli kertonut haaveilevansa spagaatista. Teimme siihen valmistavia venytyksiä, ja katsoimme mikä tilanne spagun suhteen oli. Menisikö kahdessa kuukaudessa, asiakas kysyi. Vähän riippuu, vastasin. Sitten kokeilimme spagujippoa, ja kas, ei tarvinnut odotella vuoden loppuun asti, vaan toisen puolen spagaatti meni saman tien! Jos en olisi näin iloinen, olisin varmasti kateellinen!

Semmoista kuuluu tämän lähtölaskennan ollessa käynnissä. Ennen ekaa maraa oli täysimittainen itukupaniikki, ennen tokaa pistin luottoni humpuukiin, ja ennen kolmatta otin ihan iisisti (ja söin samaa jädekkää mikä nytkin on mielessä).

 

P.S. Dokumentoituja spagujippo-onnistumisia on nyt laskujeni mukaan plakkarissa neljä (tai ehkä jopa viisi?). Kurkkaa ohjeet täältä, mutta muista olla varovainen ja kuunnella kroppaasi. Ne hasardit älä kokeile tätä kotona -ohjeet löytyvät täältä.

***

Bad news: Athens marathon is waiting. My hotel room in Athens is not. Never ever book anything via Amoma!

Good news: the carb loading is on, and they have my favourite ice cream in my nearest food store! My predicted marathon time is now 4:16 (hilarious – I’m happy if I finish under 5 hours)! My heel is kinda ok! My personal training customer had some exellent results in fitness tests, to both her and my surprise & joy! And she also managed to do a split today – something we tought would take about two months!

Suhteet Oma elämä Liikunta Matkat

Mahdutko vaatteisiisi?

Sain tässä äskeittäin uudet juoksutrikoot. Olin ilmoittanut kokoni etukäteen, varmuuden vuoksi M, vaikka pelkäsinkin sen kokoisten valuvan juostessa. Trikoiden lahkeensuissa oli vetoketjut, joiden ansiosta sain pöksyt jalkaani. Jalkaani ne myös jäivät, tarkalleen ottaen kanittamaan aavistuksen polven yläpuolelle. Minulle toimitettiin uusi pari koossa L. Saan ne juuri ja juuri ylleni, vaseliinin ja paistinlastan avulla.

Nämä trikoot eivät olleet mikään poikkeustapaus, minkä takia käytän housuja tosi harvoin. Sopivia on vaikea löytää. En tykkää joustamattomista tai puristavista vaatteista. Onneksi nykymuodissa on tarjolla niin venyvää jegginsiä kuin väljää kangashousuakin, johan luulisi ongelman ratkeavan, ilman että pöksy ratkeaa.

Vaan ei. Viime aikoina olen seissyt aika monen vaateliikkeen sovituskopissa kiskomassa puolisääreen juuttuneita housuja tuskanhiki otsalla joko ylös tai alaspäin. Housuja, joiden kokomerkintä on M/L, 40 tai 42. Kokotaulukoiden mukaan olen mitattavasta ruumiinosasta riippuen kokoa 34 – 38, enkä silti ole välttämättä saanut koon 42 housuja edes polviin saakka.

Kuva 3.png

Kuvakaappaus ellos.fi.

Ongelma ei koske pelkästään housuja. Jos haluan jakun, joka ei kinnaa hartioilta, ja jossa pystyn liikuttamaan käsiäni, se roikkuu tyhjänä rinnan kohdalta ja lörpöttää vyötäröltä. Mekoissa ei pysty nostamaan käsiä ylös, koska yläselkäni venyttää takakappaletta ratkeamispisteeseen ja olkavarret täyttävät hihat. ”Omaa kokoani” olevat vaatteet kanittavat miltei aina jostain kohdin, ja suuremmat taas näyttävät helposti siltä, että olen napannut ne pukuleikkiin äidin kaapista.

Tämä on tietysti ärsyttävää. Mutta myös ahdistavaa. Ovatko sääreni ja reiteni todella niin isot, että koko 42 ei riitä? Ovatko käsivarteni niin jättimäiset, että ne eivät mahdu mihinkään joustamattomasta materiaalista tehtyyn hihaan? Olenko todella niin omituisen muotoinen ja epäsuhtainen?

Voisi kuvitella, että minulla on vielä helppoa, olenhan kuitenkin ns. standardikokoinen: keskipituinen ja normaalipainoinen. Millaisiksi nämä ongelmat muodostuvat siinä vaiheessa kun mittataulukko antaa kooksi 32 tai 52? Tai jos pituutta on 150 tai 180 senttiä?

Kun minäkin ”normaali”kokoisena ahdistun vaatekaupassa, en voi olla miettimättä, miten suuri osa monien kokemasta kroppa-ahdistuksesta johtuu siitä, että kaupasta ei löydy vaatteita, joihin vartalonsa saisi sisälle? Tavallaan ajatus on naurettava: eihän niitä vaatteita ole tehty minulle eikä minun mittojeni mukaan, vaan jokin hämärä keskivertokropanmuoto mielessä. Mutta helposti tulkitsee, että vika on itsessä ja omissa mittasuhteissa kun ei mikään sovi saati istu. Ehkä muut ovat sitä keskivertoa ja minä olen kovasti poikkeava? Yhtäkkiä sovituskopin peilikin vahvistaa saman. Ei kenelläkään ole tällaisia muotoja tai mittasuhteita, olen epänormaali ja viallinen.

On helppo sanoa, että ei sille kokonumerolle tai -kirjaimelle pidä antaa niin paljoa painoarvoa. Jostain syystä se tuntuu kuitenkin määrittävän meitä, mittaavan onnistumistamme ja arvoamme. Ja sopivuuttamme, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Kirppishaukkana olen huomannut, että hyvin monista naisten vaatteista on leikattu kokolappu pois, vaikka muut laput on jätetty paikalleen. En keksi sille mitään muuta syytä kuin sen, että kenenkään ei haluta näkevän sen paljastamaa lukua. Sen kun ajatellaan paljastavan meistä niin paljon. Mutta eihän se kerro käyttäjästä vaan vaatteesta!

Ennen vaatteet tehtiin tai teetettiin sen kropan mukaan, jonka yllä niitä oli tarkoitus pitää. Vaatteen tuli sopia vartalolle, ei vartalon vaatteeseen. Vintagekolttuja hiplatessa vieläpä usein huomaa, että saumoihin on jätetty sentti-pari varaa löysätä tai ottaa sisään, elämässä kun voi sellainen tarve tulla. Nykyisin olemme hyväksyneet ajatuksen, että meidän on sovittava vaatteisiin. Ja kun emme sovi, ahdistaa.

Koska minulla ei ole varaa käydä jatkuvasti ompelijalla, pukeudun kaapuihin ja trikooseen. Enkä välitä siitä ikäväsävyisestä hämmennyksestä, kun kolme kokoa mittoja suurempi vaate ei mahdu ylle. Kaappini on täynnä L ja XL-kokoisia vaatteita, enkä leikkaa yhdestäkään kokolappua pois. Sillä vaatteiden tulee sopia minulle, eikä minun mahtua niihin.

***

Shopping clothes is so hard. I’m standard-sized when it comes to height and weight, but having some muscles and a waist 30 cm smaller than my hips makes it really difficult to fit into anything. Not fitting into clothes makes many women feel bad about themselves and I’m not an exception. Some time ago it was clothes that should fit on us, not us into clothes. I try to remember that.

Muoti Oma elämä Mieli Trendit