Ladataan...

Pitäisi urheilla, sanon itselleni. Jälleen kerran. Tietäen samalla etten tee niin, tänäänkään. On niin kuumakin.

Sen sijaan lähden rannalle.

Ostan matkalta eväsleivän ja pikkumarketista guaravitan sekä ison vesipullon. Kaupasta ulos tullessani bongaan lisää kadulle jätettyjä hedelmälaatikoita. Olemme roudailleet niitä viime päivinä himaan milloin mistäkin kadunkulmasta. Eilen maalasin ekat valkoisiksi. Aion tehdä niistä hyllyjä ja säilytyslaatikoita.

Perus hedelmälaatikoiden viereen on jätetty lojumaan yksi erilainen laatikko; iso, täysipuinen, kultahilemaalilla päälystetty(?!) ja isot R&J kirjaimet omaava karismaattinen puulaatikko! Nostan laatikkoa, ai hemmetti se on painava! Haluan sen silti. 

Tungen eväät, vesipullon, energiajuoman, pyyhkeen ja rantakassin kyytiin ja alan kantaa. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, asteita on yli kolmekymmentä ja tuulenvireestä ei ole havaintoakaan. Hiki virtaa ja käsiä heikottaa kun roudaan painavaa laatikkoa ylös ja alas mäkiä. Ihmiset katsovat hieman kummissaan kun saavun rannalle laatikon kera. No on se omanlaistaan urheilua tämäkin!

Ladataan...

Ladataan...

 

 

Pitäisi urheilla, sanon itselleni. Jälleen kerran. Tietäen samalla etten tee niin, tänäänkään. On niin kuumakin.

Sen sijaan lähden rannalle.

Ostan matkalta eväsleivän ja pikkumarketista guaravitan sekä ison vesipullon. Kaupasta ulos tullessani bongaan lisää kadulle jätettyjä hedelmälaatikoita. Olemme roudailleet niitä viime päivinä himaan milloin mistäkin kadunkulmasta. Eilen maalasin ekat valkoisiksi. Josko niistä hyllyjä ja säilytyslaatikoita.

Perus hedelmälaatikoiden viereen on jätetty lojumaan yksi erilainen laatikko; iso, täysipuinen, kultahilemaalilla päälystetty(?!) ja isot R&J kirjaimet omaava karismaattinen laatikko! Nostan laatikkoa, ai hemmetti se on painava! Haluan sen silti. 

Tungen eväät, vesipullon, energiajuoman, pyyhkeen ja rantakassin kyytiin ja alan kantaa. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, asteita on yli kolmekymmentä ja tuulenvireestä ei ole havaintoakaan. Hiki virtaa ja käsiä heikottaa kun roudaan painavaa laatikkoa ylös ja alas mäkiä. Ihmiset katsovat hieman kummissaan kun saavun palvomaan aurinkoa kera laatikon. No on se omanlaistaan urheilua tämäkin!

Ladataan...

Ladataan...

Nicon vanhemmat ovat rakennuttaneet uuden familyhousen Buziosiin. Tässä kulttuurissa perhe on useimmille hyvin tärkeä ja aikuiset lapset asuvatkin usein vielä hyvin pitkään vanhempiensa luona. Tämä talo on tosi iso ja ajatuksena onkin se että koko perhe mahtuu asustelemaan täällä, ”tämä on kaikkien talo” ja myös vieraille on muutama extrahuone. Talo sijaisee korkean mäen päällä ja näköala onkin ehdottomasti se kaikista upein juttu tässä talossa.

Rakastan tätä kattojen yli merelle kahteen suuntaan levittyvää näköalaa!

Talo tulee olemaan kolmikerroksinen, mutta tässä vaiheessa vasta kaksi ylintä kerrosta ovat asumiskunnossa ja nekin vielä osittain hieman vaiheessa. Työmiehet hääräävät täällä ympäriinsä ja välillä ei suihkusta tule vettä, sähköt ovat vähän arvaamattomat ja oikeastaan joka toinen päivä on jotain säätöä tai uutta ongelmaa. Eli täällä näyttää tällä hetkellä vielä hyvin paljon tältä:

Portti on vaiheessa ja työmaavälineitä ja roskia siellä täällä

Eteisessä makaa laatat, joista ajattelimme Nicon kanssa puuhastella pikku poytiä, sillä kalusteet täällä ovat ihan super kalliita!

Ja myös tältä täällä näyttää hyvin usein, sillä pikku pentu järsii tällä hetkellä ihan kaikkea

Mutta keskeneräisyyden lisäksi täällä on myös jo paljon valmista ja kaunista ja talo näyttää myös tältä:

Koko etuseinustaa reunustavat lasiovet ovat aivan ihanat! Niin ja mainitsinko jo näköalan? :D

Rakastan myös olohuoneen korkeaa kattoa! Nicon isä on entinen muusikko, joten soittimia löytyy talosta paljon ja alimpaan kerrokseen onkin ajatuksena tulevaisuudessa rakentaa äänitysstudio. Miltä kuulostaisi tulla näihin maisemiin luomaan vähän biisejä? Aikas jeeees..

Eteisessä on vieraita vastassa kokoelma pinokkioita.

Olohuone hakee vielä muotoaan. Uusi sohva ja muita kalusteita tulee sitten joskus. Pacito pacito..

Aamiainen terassilla on yksi lemppariasioistani täällä

Myös ympäröivä luonto ja valo ovat niin ihania

Kirjoittelen lisää juttua talosta ja meidän huoneesta myöhemmin!  Nyt täytyy mennä hoitamaan muita asioita.

Ihanaa sunnuntaita! xx Annika

Photos and edit by me. More my photos visit www.annikamiettinen.com

Ladataan...

Saavuin 1,5vkoa sitten Nicon vanhempien luo Buziosiin, Brasiliaan, meidän kakkoskotiin.

Paikkaan, jossa päivät lipuvat karkuun kuin varkain. Menemme hoitamaan tuon asian ja tämän. Lounasta ja ehkä nopea pulahdus meressä. Vaihdetaan kadulla poskipusuja puolituttujen kanssa ja muistetaan ostaa vettä. Jaahas ja taas on jo ilta. Ei sitten tänäänkään teetetty sitä avainta, muistettu ostaa kukkaruukkua tai ehditty no paljon mitään muutakaan. 

(Huomaa yläkuvan palmun takana makaavat multapussit. Istutushommat seisovat kolmatta päivää ilman ruukkua)

Hämmästyttävää miten koko paikan rytmi täällä Buziosissa on jotenkin niin vahvasti hidas että omakin elämä tahtomattakin hidastuu. Asioiden hoitamiseen (niin että ne oikeasti pysyvästi toimivat) menee monesti 5-10kertaa kauemmin kuin Suomessa.

Nyt on kuukauden ajan yritetty saada toimivaa nettiä tähän taloon. Heillä oli kiirettä ja sitten joulu tulossa, uusivuosikin, kuka sitä nyt silloin jaksaisi hoitaa. Vaatii extravaivaa kun olemme korkealla kukkulalla. Täytyy säätää, tulkaa takaisin parin vkon päästä josko silloin, sanoivat yhtenä päivänä. Eilen 3miestä kävi vihdoin täällä paikan päällä pähkäämässä ja fiksaamassa. Tunti heidän lähdettyään netti lakkasi toimivasta..

Hektisen työsyksyn jälkeen kaipasinkin hidastamista ja elämän yksinkertaistamista, mutta on tässä tehokkuuteen tottuneelle suomalaismentaliteetille välillä kyllä sopeutumista.

(Uusi pentu osaa ottaa iisisti)

Täällä on tällä hetkellä poikkeuksellisen kuuma, lämpötilat kieppuvat 40C hujakoilla ja aurinko porottaa armottomasti ylisuuresta rantahatusta huolimatta. Että ei kai se sinänsä ole ihme että ihmiset hidastuu ja paljoa ei jaksa saada aikaiseksi. Joten parempi kai vain avata kylmä juoma ja antautua. Ehtii sen netin ja avaimen sitten myöhemminkin.. kasvitkin näyttäisivät olevan vielä ihan tyytyväisiä, ruukulla tai ilman.

Ladataan...

Ladataan...

Vuosi tulee ihan juuri päätökseen ja olen siihen hyvin valmis. Sillä vaikka vuoteni on pitänyt sisällään upeita juttuja, on sen kantava teema ollut epätietoisuudessa eläminen, sopeutuminen ja kärsivällisyyden kasvattaminen. Ja kärsivällisyys ja epätietoisuus ne ne on kettumaisia ja henkisesti raskaita elinkavereita. 

Olen mielestäni sellainen ihan peruskärsivällinen mutta tämä vuosi on venyttänyt tätä taitoa kyllä ihan uusiin sfääreihin.

Yksi ei vaikein mutta ehkä huvittavin esimerkki tämän vuoden kärsivällisyysharjoituksista (huom.nyt jälkikäteen huvittava!) on Brasiliasta, jossa vietin Nicon vanhempien kotikaupungissa aikaa. Meillä oli siellä ensimmäisen 1,5kk oma huone Salaisessa puutarhassa , josta jouduimme äkisti kodittomiksi kun paikka meni remonttiin. Siirryimme väliaikaisesti majoittumaan "pariksi yöksi" Nicon vanhempien väliaikaiseen pikkukaksioon. Perhe rakensi uutta taloa ja asui väliaikasesti (monta vuotta) ahtaasti ja pikku asunnossa oli isosta talosta tuotua tavaraa oli ihan joka puolella. Niin ettei asunnossa kunnolla mahtunut edes liikkumaan. Ja tavarat oli aina hukassa. Asunto ikäänkuin söi niitä sisäänsä. Asunnossa oli vain yksi makuuhuone, jossa Nicon teini-ikäinen pikkuveli asusteli ja eteinen-olohuone-keittiö oli yksi ja sama huone, jossa sekä minä, Nico että hänen vanhempansa majoittuivat. Vieri vieressä. Yli kuukauden. Että se siitä vastarakastuneiden omasta tilasta.. Voin kertoa että tälläiselle suomalaiselle omaa tilaa tarvitsevalle se oli aikas haastava intensiivikurssi anoppilaan. En vietä noin paljoa ja noin läheistä aikaa edes omien vanhempieni kanssa.

Ja sitten toiseen asiaan: mua ärsyttää kun jotkut  ihmiset sanovat "että kyllä sen oikean valinnan sitten tietää kun on aika" sillä ei sitä aina tiedä. (Välihuomio: ja monet, jotka ovat näin sanoneet, ovat myös myöhemmin katuneet kyseistä valintaansa). On välillä tilanteita että mikään ei ole ns.täydellinen valinta ja jos sitä jää odottelemaan saa odotella tumpit suorina kenties hamaan tappiin. Ja toisinaan on vaikeaa erottaa että ohjaako päätöstä todellisuudessa pelko, ego, muut ihmiset ympärillä, vanha trauma, oma sisäinen ääni, cocktaili näistä kaikista vai kenties jokin muu?

Tämä on osittain varmasti myös luonnekysymys: impulsiivisemmat versus analyyttisemmät. Jos miettii kaikkea kaikilta kanteilta saattaa löytää uhkia yllättävistäkin paikoista ja mikään valinta ei tunnu enää hyvältä (en tietenkään kuitenkaan kannusta tekemään päätöksiä miettimättä). Olen kuitenkin saanut itseni ahdistuneeksi ja kierroksille monen monta viikkoa kuukautta tämän vuoden aikana päätösten edessä ja nyt olen päättänyt lopettaa sen. Pitkään jahkaaminen ei auta. Päinvastoin. Rohkeasti vaan valintaa kehiin ja eteenpäin! Kyllä se elämä kantaa!

Sillä jos pelkää väärää valintaa, epäonnistumista tai sitä että satuttaa itsensä ja ei siksi hyppää uuteen niin onko se todella sitä elämää, jota oikeasti haluaa elää? Olen ylpeä tänä vuonna siitä, että uskalsin (lopulta) useammankin kerran  hypätä ja tiedättekö niistä hypyistä on seurannut uusia haasteita mutta myös aivan uusia ihania asioita! On tärkeää (ja huojentavaa) muistaa myös että jos valitsemasi uusi tie ei jossain kohtaa johda enää sinne mihin haluat mennä, niin silloin voit valita taas uudestaan! Avata uuden oven. Tai ikkunan. Tai ihan minkä vaan.

"We mostly regret the things we didn`t do and the chances we didn`t take in life"

Rohkeaa ja onnellista uutta vuotta toivottaen, Annika <3

LUE MYÖS: https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/mita-sun-unelmille-kuuluu

https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/sulle-tanaan-tarkeaa

Photos by @avenix / edit by me

Respect copyrights

 

Ladataan...

Tänä vuonna meillä on ollut poikkeuksellinen Joulu sillä ensimmäistä kertaa emme ole vanhempieni luona vaan tulimme valkoisen Joulun varmistaaksemme pohjoiseen vuokramökille. Olen ollut Rukalla perheeni (vanhempani&sisaruksieni) kanssa viikon viettämässä Joulua ja haluaisin nyt kertoa teille kuinka ihanaa on ollut lasketella ja hiihdellä päivät pitkät raikkaissa lumimaisemissa. Kuinka ihanaa oli käydä kylpylässä, husky-ajelulla ja moikkaamassa poroja. Ja tuntea kuinka hyvinvoiva keho on hyvän ruoan, aktiivisen ulkoliikuntaviikon ja aikaisten nukkuumaanmenojen jäljiltä. Niin, haluaisin. 

Todellisuudessa en kuitenkaan tiedä näistä tuon taivaallista (paitsi nukkumisesta ja syömisestä..) sillä olen viettänyt koko joululomani tiiviisti sairaspedin ja sohvannurkan väliä ravaten löntystäen, kuumaa juoden, yskien ja niistäen. Tämä päätös tälle vuodelle kuvastaa itse asiassa hyvin koko vuottani: monikaan asia ei ole mennyt niinkuin olisin toivonut. Tai ainakaan ilman lisämutkia. Ja moni elämääni liittyvä asia ei ole ollut vain minun käsissäni. Joten on pitänyt vuoroin sinnikkäästi jatkaa lisähaasteiden läpi ja vuoroin odottaa vain kärsivällisenä lopputulosta.

(Nämä ulkokuvat ovat siltä harvinaiselta hetkeltä kun poistuin mökistä pienelle happihyppelylle)

Kuulostaa melko surkealta matkustaa kipeänä ja sitten vielä sairastaa koko perilläoloaika, eikä vain? Mutta tiedättekö mitä: se on silti ollut aikas tosi mukavaa! Ei siis tietenkään itse sairastaminen, mutta kaikki se muu. Se, että on vain keskittynyt kaikkeen siihen muuhun mikä on hyvin ja ihanaa kuten perheeseen, lämpimään mökkiin, elokuviin, takkatuleen, käsintehtyihin joulukoristeisiin ja ikkunasta silmänkantamattomiin siintävään, taianomaiseen lumimetsään! Rauhaan ja paikallaolemiseen.

Ehkä se onkin minulle (ja jollekin teistäkin) tämän vuoden opetus (tai siis hyvä muistutus, kaikkihan me tämän tiedämme, mutta arkielämässä usein  unohdamme) kuinka tärkeää on nauttia kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on sen sijaan että keskitymme siihen mitä meillä ei ole tai mikä ei mene/mennyt niinkuin haluaisimme. Jokaisessa yllättävässä tilanteessahan me itse valitsemme mielessämme onko se uhka vai mahdollisuus. Elämässä harvoin kaikki on vain upeasti ja täydellisesti, ainakaan joka osa-alueella. Murheet ja ongelmat ovat osa elämää. Juuri siksi onkin niin super tärkeää muistaa keskittyä kaikkeen siihen mikä on hyvin! Pyrkiä ottamaan paras irti juuri niistä repaleisista ja "pieleen menneistä" hetkistäkin sillä sitähän elämä niin kovin usein on. Harvoin menee käsikirjoituksen mukaan, mutta monesti sekin on ihan hyvä juttu, joten muistetaan valita onnellisuus! Onnellisia vuoden viimeisiä päiviä!

Alla Jouluni kiteytettynä. Jekulla tuli lääkitysmielessä puhdistettua kurkkua.

Äitini on super jouluihminen ja oli tuonut mukanaan vuokramökille kaikenlaisia joulukoristeita. 

Myös tälläisen tontunoven :D

Tämän vuotinen kuusi oli normaalia pienempi

Alla perheemme joulupaitoja. Viimeisen kissapaidan siskoni ryösti kesken Joulun isältäni joulumekoksi.

Alla vakipaikaltani sohvannurkasta avautuva maisema

Photos me &my family, edit me. Respect copyrights.

Pages