Ladataan...

Ihan oikeasti helppo marjapiirakka siinä reseptissä taisi lukea ja se sai minut tarttumaan tähän ohjeeseen ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten! Sittemmin on tullut pyöräytettyä samainen piirakka kerran jos toisenkin. Välillä olen unohtanut (?) leipoa tätä niin että vuosia on vierähtänyt ja sitten vastapainoksi tullut leivottua tätä harvase kuukausi. Aina kulloinkin valloillaan olevalla elämäntilanteellani on myös ollut selkeä yhteys piirakoiden syntymisen määrään..tai poissaoloon.

Eilen oli sellainen vähän hankala ilta (se aika kuusta kun mieleni väittää että olen "the most devasteded woman in the world") ja tarvitsin jotain hyvää lohtuherkkua pahaa maailmaa vastaan.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat mielettömiä kokkeja, noita keittiön visionäärejä. Heidän monimutkaisia, monivaiheisia ja yllätyksellisä reseptejään. Nautin aivan älyttömän paljon kun pääsen maistelemaan joskus näitä lopputuloksia, mutta en sitten millään ole yksi heistä. Olen se let`s keep it simple-tyyppi. Ja yrittäessäni tahkoa läpi monivaiheisia kilometrireseptejä saan useimmiten paljon turhautumista ja pahaa mieltä (lähinnä itselleni) aikaiseksi. Joten let`s keep it simple.

Tässä siis ihan oikeasti helppo marjapiirakkaresepti:

POHJA:

1,5dl juoksevaa margariinia

1dl sokeria

3dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1 kananmuna

 

TÄYTE:

1prk kermaviiliä

1kananmuna

1/2 dl sokeria

3dl punaherukoita tai muita marjoja

1.Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen

2. Sekoita kaikki pohjan ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi

3. Painele taikina piirasvuoan (halkaisija 20-27cm) pohjalle ja reunoille

4. Sekoita kermaviili, muna ja sokeri keskenään

5. Laita marjat pohjalle ja kaada kermaviili marjojen päälle

6. Tässä vaiheessa uuni on yleensä lämmennyt juuri sopivasti 200asteeseen! Laita piirakka uuniin ja paista noin 1/2 tuntia   

Anna jäähtyä hetken ja nauti! :)

Olen kokeillut eri versioita eri marjoilla, mutta oma ikisuosikkini on juuri punaviiniherukkaversio, jonka kirpsakkuutta kermaviili ihanasti balansoi! :) 

Ps. Ajattelin seuraavalla kerralla testata gluteenittomilla jauhoilla ja vaihtaa kermaviilin johonkin kasvisvaihtoehtoon, toimii varmasti hyvin myös niin. Jos jollain on kokemusta tästä niin kiinnostelee!:)

- -

Recipe of one of my all time favorite (and so simple!) berry pie! 

Photos & edit by me / Not sure where the recipe is originally from

Ladataan...

Yli 3,5vuoden (pisin sinkkuaikani ikinä!!) jälkeen mulla on poikaystävä. Toisille tämä tulee täytenä yllärinä ja osa tarkkaavaisista someseuraajistani on tämän jo päätellytkin; kuvat minusta kun on viime kuukausina blogiin pääasiassa napsinut yksi ja sama Nicolas eli @avenix. 

Rakastan itse kuulla tarinoita siitä miten ihmiset ovat kohdanneet. Kyselin jo lapsena kohtaamistarinoita vanhemmiltani, isovanhemmiltani, perhetutuilta. On hauska kuulla erilaisia tarinoita siitä mitkä tapahtumat mahdollistivat sen kohtaamisen ja mikä sai sen jonkun syttymään juuri näiden kahden välillä. Joten mennään alkuun. Hyvin alkuun. Sillä tarina alkaa mielestäni jo vuodesta 2016 ja minun bucket listastani. Jep. Tein silloin alkuvuodesta bucket listaa ja kirjasin ylös mm. seuraavat kohdat: hanki paljon uusia kokemuksia, käy Machhu pichhussa, käy festareilla ulkomailla, luota enemmän intuitioon ja löydä poikaystävä. 

Olen jo monta vuotta halunnut käydä ulkomailla festareilla mutta aina se on jäänyt "joo pitäis" tasolle monen frendin kanssa. Roskilde on ollut usein mielessä mutta näen tuolloin 2016 koostevideon Szigetista ja olen myyty kaikesta siitä visuaalisuudesta ja ihan koko meiningistä. Minulle tulee vahva olo että tänne on nyt mentävä! Ilman että edes tiedän artistikattausta puhun ystäväni Marin lähtemään kanssani sinne seuraavana elokuuna. Tämä tapathtuu marraskuussa. Puhun hänet myös ostamaan early bird-liput sinne kanssani joulukuussa eli 8kk etukäteen (en ole IKINÄ ostanut lippuja näin aikaisin!!), jotta tulee todella mentyä sillä olen myös buukannut matkan alkuvuodeksi Etelä-Amerikkaan ja tiedostan että sieltä palatessani olen tod.näk. niin peeaa että skippaisin ulkomaanfestarin - jälleen kerran.

Olen haaveillut vierailusta Macchu Pichhuun jo 15vuotta ja se on JUURI NIIN MIELETÖN kuin olen ajatellutkin! Palaan reissusta älyttömän monta kokemusta ja tarinaa rikkaampana -ja todellakin hyvin peeaana. Onneksi tuli ostettua ne festariliput ja majoitus silloin etukäteen.. 

Sziget järjestetään elokuun puolivälissä 2017, jolloin minulla ei ole enää lomaa. Anon palkatonta, olenhan alkuvuodesta kirjoittanut bucket listaani myös että valitse enemmän fiiliksellä ja intuitiolla mitä oikeasti haluat tehdä. (No kompensoin taloutta viikonloppuduuneilla toiselle firmalle.) On vaan niin vahva fiilis että tänne on nyt mentävä! Jos ei nyt niin milloin sitten?

Olen perjantain vielä duunissa ja suuntaamme lauantai-aamuna aikaisin kohti lentokenttää ja Budapestia. Matkaseurani on ollut Flowssa edellisillan ja power nappaa vieressäni, joten alan jutella toisella puolella istuvan kanssamatkustajan kanssa -olen jotenkin niin innoissani etten malta vain istua hiljaa! Saan hänetkin innostumaan festarista, jonne hän ei ole edes menossa. Lennon aikana hän alkaa vakavasti harkitsemaan lipun hankkimista :D

Budapestissa porottaa kuumasti aurinko ja mittari on 30C kieppeillä. Ostamme keskustasta viinipulloja, joita piilottelemme makuupusseihin ja ties minne (missä ei ollut oikeastaan mitään järkeä,koska viini festareilla oli edullista, oh well, u live and u learn) ja aloitamme matkamme kohti Freedom-saarta, tuota Szigetin valtavaa leikkikenttää. Festarialue on visuaalisesti ihan käsittämättömän upea, toimiva (vessoja ja safkapaikkoja kerrankin tarpeeksi) ja ah, sitä kaikkea mieletöntä kierrätystaidetta. Löydämme joka päivä uusia kolkkia, joissa emme ole vielä käyneet. Tykkään kuitenkin jotenkin erityisesti eurolavoista rakennetusta tecno-Colosseumista!

Sziget on juuri sellainen legendaarinen festari että valtaosa kävijöistä tulee ulkomailta ja monet hyvinkin kaukaa muilta mantereilta! Tapaamme matkalla alueelle mm.yhden 19-v. tytön, joka on lähtenyt festareille yksin jenkkilästä. Koska oli vaan kuulemma päästävä tänne ja kukaan ei lähtenyt mukaan. Ihailtavaa!

Katsastelen pitkin iltaa ihmisvilinää myös siinä mielessä että josko jotain kivoja miehiä näkyisi todetakseni kuitenkin harmikseni että ei nappaa kyllä siinä mielessä sitten yhtään. Ei niinkun yhtään. Vietämme siis hauskan illan kaksin Marin kanssa pitkin poikin festarialuetta viipottaen. Seuraavana päivänä päätän antaa tinderille mahdollisuuden, josko sieltä jotain kivaa festariseuraa löytyisi. Mutta sama homma. Oikein hämmentävän epäkiinnostava tarjonta. (Takaraivossani kaikuu  "sä olet vaan liian ronkeli"-lauseet, joita olen saanut kuulla sinkkuvuosina usein. Mutta jos ei nappaa niin ei nappaa. Kyllä sen sitten tietää kun nappaa).

Päätän luovuttaa festariloven kanssa ja keskittyä vain pyhästi festareiluun. Törmäämmekin pian hauskaan random porukkaan saksalaisia ja ranskalaisia eräänlaisessa installaatiopuistossa. Juomme yhdessä kuohuviiniä, istumme ylisuurissa tuoleissa ylisuuren pöydän ääressä ja pelaamme "Never have I ever":iä. Kestimme kuitenkin keskeytyy kun puisto suljetaan ja päätämme Marin kanssa jatkaa tämän ryhmärämän innostamana heidän seurakseen The Hurtsin keikalle.

Siemailemme skumppaa (juu täällä voi ostaa pullon baarista mukaan keikoille!) ja tanssahtelemme laskevan auringon säteissä lämpimässä kesäillassa kun yhtäkkiä hahmo kamera kädessään sukkeloi vauhdilla ohitsemme kohti lavaa. Yksi saksalaisista kundeista tarraa kuvaajaa hihasta ja kysyy voisiko tämä ottaa meistä ryhmäkuvan. Kuvaaja kääntyy meihin päin ja maailmani pysähtyy. Tuijotan miestä jähmettyneenä. Tuntuu että kaikki ympärillä lakkaa hetkeksi ja hänen ympärillään on kuin kokovartaloenergiakenttä ja päässäni vain yksi ajatus: haluan hänet.

Kuvaaja napsii meistä muutaman kuvan ja jää vaihtamaan saksalaisen kanssa pari sanaa. Haluan ihan hirveästi sanoa hänelle jotain, mutta olen vain jähmettynyt pökkelö. Jossain kolkassa päätäni alkaa kuitenkin puhua ääni ”et sä menetä mitään jos yrität ees jutella sille” ja ihmeen kaupalla saan kerättyä rohkeuteni ja menen kertomaan ihanuudelle että kuvaan itse myös toisinaan festareita. Ihanuus on brasilialainen Nicolas, joka asuu nyt Rotterdamissa. Hän kuvailee festareita frendinsä lehteen. Hän on hauska, hän on tajuttoman söpö, komea ja yhtäkkiä hänellä ei olekaan enää kiire sinne minne ikinä hän olikaan matkalla.

Porukkamme jakaantuu käymään tiskillä ja vessassa ja pyytää Nicoa pitämään minulle seuraa sen ajan. Hän uhrautuu avuliaasti. Olen niin huumassa etten kunnolla edes muista mistä olemme silloin jutelleet mutta muistan että juttelu oli luontevan helppoa ja tunne oli iso. Höpöttelemme ja hymyilemme sillä lailla vähän liikaa tiiättekö? Jonkun aikaa siinä höpöteltyämme tapahtuu sitten vielä se: ensisuudelma. täydellinen ensisuudelma. Sopivan intohimoinen mutta kuitenkin pehmeä. Oih. Hymyni loistaa varmasti kilometrien päähän. 

Ystäväni palaa vessasta ja katsoo minua hymyillen sellaisella noniin selkee homma hymylläHengailemme porukalla kunnes Nicon täytyy lähteä lavan eteen kuvaamaan ja muut haluavat lähteä ottamaan paikkoja valmiiksi ison lavan edustalta seuraavaa keikkaa varten. Nico pyytää minut mukaansa lavan edustalle odottamaan että kolmen ekan biisin jälkeen hän vapautuu. Vastaan etten halua hylätä frendejäni (miehen takia noin vaan, en ole semmoinen tyttö) että ehkä nähdään sitten myöhemmin. Lähden kuitenkin hänen kanssaan vielä vessaan ja tiskille kun kaikki muut ovat tosiaan niissä juuri käyneet ja lupaan bongata porukan tarpeet hoidettuani. 

10 minuuttia myöhemmin suutelemme heiheit ja lähden uusi skumppapullo kainalossa kohti keikkalavaa. Jotain ällistyttävää on tässä pienessä hetkessä kuitenkin tapahtunut: koko tyhjyyttään kaikunut keikkapaikka on täyttynyt äärimmäisyyksiin asti! Voi luoja! Näen frendini väentungoksessa aivan toisella puolella valtavaa ihmismerta. Ei auta kuin lähteä päättäväisesti survoutumaan sinne äreistä ilmeistä ja kyynerpäistä huolimatta. Yritän tunkea minkä pääsen pyydellen nöyränä anteeksi kaikilta selittäen että kaikki frendini ovat tuolla mutta saan lähinnä tylyä kommenttia osakseni. Noin 15metriä ennen frendejäni matka tyssää täysin. Ihmiset ovat survoutuneet aivan järkyttävän tiiviisti ja kulku ei vain ole enää mahdollista.

Keikka alkaa. Jään hengailemaan siihen sitten jonkun random porukan kanssa. Toisen biisin aikana yksi random pojista nostaa mut hetkeksi olkapäilleen ja vilkutan frendeilleni elekielellä etten pääse enää lähemmäs! Saan paniikkikohtauksia toisinaan ja ihmistungokset ovat yksi iso syy niihin. Kun havaitsen  ahdistuksen siitä jo hieman kasvavan sisälläni, esitän itselleni relevantin kysymyksen: mitä sä oikein puuhaat? Et pääse frendiesi luokse, se ihana poika pyysi sua odottamaan sitä ja sä vaan hengaat survoutuneena täällä täysin vieraiden ihmisten välissä!

Ei jumalauta nainen, sanon itselleni ja lähden poukkeloimaan kohti vapautta. Ei jumalauta nainen sanoo aika moni muukin kun anteeksipyydellen survon itseäni samaa reittiä kuin hetki sitten nyt ulospäin siitä ihmissopasta. Menen odottamaan valokuvaajien sisäänkäynnin luo. Yksi biisi vielä, sitten ne tulee ulos. Vatsassa pörrää perhosia, hymyilyttää, jännittää. 

Sitten se kolmas biisi loppuu, valokuvaajia alkaa valua ulos portista. Oih siinä! sydämeni hypähtää. Nico nostaa katseensa ja hänen ilme kirkastuu: "Sä odotit mua!" hän huudahtaa ja ottaa pieniä juoksuaskelia mua kohti, kaappaa sitten lanteilta syliinsä ja pyörittää ilmassa. Ympäröivä todellisuus katoaa, olen hattaraa.. "Jee sä odotit mua!" hän toistaa, laskee mut maahan ja suutelee pitkään. "Tää ei tuu olee mikään yhdenillan juttu, tässä on jotain erityistä". Valun ihan just pitkin poikin festaripiennarta. Onneksi hän ottaa kädestäni kiinni. Istumme aidan viereen odottamaan että frendini saapuvat keikalta. Vietämme loput festaripäivät yhdessä. 

1kk festareiden jälkeen hän saapuu ensivisiitille Suomeen.

This is a story about how I met my boyfriend at Sziget festival in Budapest. As you can see it`s a loooong story so I will not even gonna try to translate it in english but I promise to tell it to you in person when we meet. :)

- - -

First & last photo by Emmanuel Frezzotti, other photos & edit by me. 

Ladataan...

Olin perjantaina kuvaamassa Weekend festivaalilta kuvamatskua YleX:lle. Se järjestettiin nyt ensi kertaa Hietsussa. Ja sen aloitus oli TAAS myöhässä. Keikat alkoivat aikataulusta useampia tunteja myöhässä ja osa ihmisistä oli joutunut odottamaan ulkopuolella siis sisäänpääsyä todella pitkään! Kuuleman mukaan siksi että päälava ei ollut valmis (!?!). En voi ymmärtää miten tällä festarilla on aina ongelmia käytännön asioiden kanssa! Joka vuosi! Oh well, keskitytään hyvään elikkä siihen miten Hietsu toimi mun mielestä kyllä kivana pohjana festareille ja elokuun aurinko porotti perjantaina kuumana, joten rantsussa oli ihanaa fiilistellä keikkoja! Myös alueen koristelusta plussaa! Mutta kuvat puhukoot siis puolestaan:

Last Friday I was taking photos of Weekend festival in Helsinki for finnish radio station YleX. Let the photos tell the story: 

6IX9INE

Nelli Matula

DESIIGNER

YleX pojat Womma&samuel

YleX:n ihanat Ida&Anne

Prodigy

Axwell&Ingrisso

Photos&edit by me. More of my festival photos here: http://annikamiettinen.com/music/

Ladataan...

 

Elokuun. Vielä kesä, mutta syyskauden uudet tuulet kuiskuttelevat jo itsestään. Kannustavat ryhdistämään loman rötväämää kehoa ja mieltä. Teroittamaan taas sitä toiveiden tavoitteiden kynää ja tarjoilee uutta lukua, uusia mahdollisuuksia. Elokuu; loistava aika pysähtyä siinä iltapäiväauringon lämmössä (sillä iltasinhan tuolla ei tarkene enää makoilla) miettimään että missäs mennään ja mitäs seuraavaksi.

Löysin ihan sattumalta (Akateemisestä kirjakaupasta) tälläisen Kozon vuosikalenterin, joka on kalenteriominaisuuden lisäksi myös loistotyökalu hahmottamaan omia toiveita ja tavoitteita. Joka kuun alussa voi asettaa tavoittteita, to do & not to do asioita yms. ja kuun lopuksi summata miten kuukausi meni. Ainakin tälläiselle ikuiselle to do-listojen kirjaajalle ja lyhyen tähtäimen tavoitteiden selkeyttämistä kaipaavalle luultavasti ainakin erittäin näppärä kalenterityyppi! Ehkä sullekin?

Autumn. Summer holiday season over and people getting back to action. Autumn, great time to enjoy the last warm summer days but also a great time for some winds of change. Excellent time to do some plans for future, get back on track...or get on a new track! I found this cool Kozo calendar that is as well a great tool to sharpen your goals and slowly getting closer step by step every month! I think it`s really great idea to mark focus areas and to do things beginning of every month and then in the end of the month also check how well did you do! 

Photos by me

LUE MYÖS:

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/mita-sun-unelmille-kuuluu

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/sulle-tanaan-tarkeaa

Ladataan...

VIIME AIKOINA OLEN..

..rakastanut kotona olemista ja kotipuuhailua ja sitä että vaatteet saa vaatekaappiin (!!)

..ja vastapainoksi hengaillut rakkaiden tyyppien kanssa ja käynyt pitkiä keskusteluja lämpimissä kesäilloissa

..miettinyt sitä että mitkä asiat ovat mulle ns.deal breikkereitä ihmissuhteissa

..joutunut olemaan äärimmäisen kärsivällinen erään (ärsyttävän) hitaan prosessin vuoksi

..ja sitten vuorostaan miettinyt silleen että nooo tää hidas venailu ja epämukavuusalueella epätietosuudessa viikosta toiseen oleminen taas upeasti kasvattaa mua ihmisenä

...jaa pari päivää myöhemmin ollut taas sitä mieltä että tällänen epätietoisuusrääkki on epäinhimillistä ja aivan hanurista, vieläpä erittäin syvältä sieltä

(ja toistellut näitä yllämainuttuja kahta kohtaa sit silleen mukavasti aina muutaman päivän sykleissä)

..fiilistellyt kesä-Helsinkiä super paljon! Vitsit tämä on kaunis, moninainen, ihana ja toimiva kaupunki!

..tuntenut kiitollisuutta siitä miten hienosti käytännön asiat ja terveydenhuolto Suomessa toimivat 

(verrattuna esim.viimeisimpään kohteeseeni Brasiliaan)

..potenut suurta sisustuskuumetta

..ja rakastunut Hakolan sohvaan! En ole koskaan aiemmin fiilistellyt huonekalua tälläisellä pieteetillä!

Hmm ehkä mä voinkin nyt ymmärtää vähän paremmin niitä 4D-dokkarin "Eiffel-torni on rakastajani"-tyyppejä.. njääh just kidding! :D

Kesäterkuin, Annika

- - -

LUE MYÖS: 

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/viime-aikoina-olen

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/ekojen-paivien-muistiinpanoja

Photos by Nicolas Avellaneda / edit by me

 

Ladataan...

Olen viimeisen 1,5 aikana ollut 8-9kk ulkomailla ja yöpynyt kymmenissä eri tasoisissa hostelleissa ja sitten kontrastiksi esim. tälläisessä lukaalissa ja asunut väliaikaisesti myös Salaisessa puutarhassa. Suomeen hiljattain palattuani olenkin pitkästä aikaa alkanut tuntea sisustuskuumetta. Olen ruvennut tarkkailemaan ympäristöäni ja asuntoja, joissa vierailen, ihan uusin silmin. (Olen kyllä aina rakastanut kauniita ja mielenkiintoisia rakennuksia sekä sisustus- ja remonttiohjelmien katselua.) Siitä syntyikin idea että voisin harjoitella sisustuksen&tilojen kuvaamista tuttavapiirini (ja miksei muidenkin) ihanilla kodeilla ja jakaa sisustusinspiraatiota myös tänne blogiin.

Ensimmäisenä vuorossa on Helsingin Kalliossa sijaitseva yksiö, joka remontoimalla tuotiin tähän päivään. Rakennus on vuodelta 1929 ja omaa siihen ajanjaksoon tyypilliset upeat isot ikkunat sekä korkean huonekorkeuden.

Ennen kuvat:

Remontissa kaivettiin esiin alkuperäinen lankkulattia. Se hiottiin ja lakattiin lakka&valkoinen maali sekoituksella. Kaikki ruskeat puupinnat esim.parvesta ja kaapinkulmista maalattiin valkoisiksi tuomaan asuntoon raikkautta. Keittiöstä poistettiin yksi kaappi tuomaan avaruutta pieneen tilaan.

Talon vanhaa henkeä haluttiin kunnioittaa vaihtamalla lattialistat ja kaapistojen kahvat vanhan ajan mukaisiin.

Myös katto maalattiin uusiksi ja seiniin valittiin harmahtavan beige sävy antamaan kevyttä kontrastia valkoisille kalusteille. 

Pepsi Max kuuluu asukkaan jääkaapin vakiovarusteluun. Pieni rahi tulee kauniisti esille vaaleapohjaisessa asunnossa.

Keittiö laitettiin täysin uusiksi, vain vanha jääkaappi jäi. Muut kodinkoneet Ikeasta. Kaapin purku teki keittiöstä huomattavasti valoisamman ja tilavamman tuntuisen. 

Kulmauksesta poistettiin hyllykkö ja siihen saatiin asetettua pieni ruokailuryhmä. Käytetyt Thorn-tuolit löytyivät nettikirpputorilta. Ne olivat punaruskeat, joten myös ne hiottiin ja maalattiin valkoisiksi. Arkku asuntoon löytyi vanhempien ullakolta. Yhdellä seinällä on esillä sukulaisen ottamia vanhoja valokuvia ja toisella seinällä toisen sukulaisen tekemä maalaus.

Myös asukkaan ystävän söpö Pancho-koira viihtyy usein hoidossa tässä kauniissa kodissa!

Toivottavasti myös te tykkäsitte! :)

I am at the moment interested in interiors and renovating apartaments. So I decided to practice also interior photography and share those photos of my friends`s inspirational homes here some times. Here is first one with before and after photos, hope you like it! :)

KATSO MYÖS: 

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/boheemi-peppi-miljoonakartanossa

http://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/salainen-puutarha-kotina

- - -

Before photos from Oikotie.fi / Other photos by me

Blog`s new banner photo by Nicolas Avellaneda

Check also my photography website: www.annikamiettinen.com

Pages