Ladataan...

Kesällä kiinnosti jalkojen maadoittaminen luontoon ja mahdollisen monenlaiset Suomi-elämykset.

Nyt kiinnostaa kukkien istutus, huonekalujen maalaus ja kynttilöiden valossa sohvannurkkaan hautautuminen. Koti-hyggeily. Eikä nyt ole kyse parin päivän kevyestä huumasta tai viikonlopun levähdystauosta vaan jo viikkoja jatkuneesta vankasta mindsetistä. En meinaa malttaa odottaa etä pääsisin töistä kotiin! Vastapainoksi hektiselle työlle tuntuu kaipaavan entistä enemmän rauhoittumista ja vapaa-aikaa ilman mitään sovittuja menoja. Aaah! Vähemmän sosiaalista mediaa ja enemmän omaa puuhastelua vilkaisematta kelloon. Niinkuin silloin lapsena, muistatteko? Ja luulen että en ole yksin tämän kanssa. Tuntuu että varsin moni on uupunut työmaailman kasvaviin vaatimuksiin, jatkuvaan ärsyketulvaan ja kiireiseen elämänrytmiin. Kalenterin täyttäminen kaikilla menoilla, on niiiin last season.

Ihan mielenkiinnolla odotan että kauanko tämä vaihe kestää, sillä toistaiseksi ei näy niin kertakaikkiaan minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Ja olisihan se tavallaan kiva taas jossain kohtaa liihotella energisenä elämyksistä (ja kissanristiäisistä) toisiin. Mutta on se kyllä niin ihana olla pääasiassa vaan kotonakin! Että josko keväämmällä sitten! 

At the moment I`m most interested in chilling at home. Lightning up candles, putting flowers to new pots, painting furnitures and just hanging out on my new sofa. Not interest about the outside world really.

- - -

Photos by me / My photography website here: www.annikamiettinen.com

 

Ladataan...

Ladataan...

Istun ratikassa, laitan puhelimen (kerrankin) taskuun ja katselen sosiaalisen median sijaan ohiviliseviä maisemia. Ja ihmisiä. Tärkeänä kiirehtimässä paikasta toiseen. Kuulokkeistani kaikuu lempeä Bradley Cooperin ääni ja sanat, jotka havahduttavat minut ajatuksistani:

"Maybe it's time to let the old ways die

Maybe it's time to let the old ways die

It takes a lot to change a man

Hell, it takes a lot to try

Maybe it's time to let the old ways die"

Biisin sanat ja tunnelma sopivat jotenkin täydellisesti juuri tähän hetkeen ja ajatuksiini. Sillä olen miettinyt paljon viime aikoina irti päästämistä ja muuttumista. Sitä miten vaikeaa onkaan muuttaa joitain asioita itsessään, päästää irti totutuista (ja hyviksi havaituista) tavoista kun tilanteet muuttuvat tai joku toinen niin toivoo. Kuinka vaikea on uskaltaa muuttaa suunnitelmia jos uusia ei ole selvillä tai niistä ei ole takeita. Oranssinkeltaiset lehdet leijuvat kevyesti ilmassa saaden irtipäästämisen näyttämään niin kovin helpolta. Ja kauniilta. Sieluani vihlaisee hieman.

"I'm glad I can't go back to where I came from

I'm glad those days are gone, gone for good

But if I could take spirits from my past and bring' 'em here

You know I would, you know I would"

Voi kun itsekin voisi olla enemmän syksyn lehtien kaltainen, liihottelisi vain huolettomasti ilmojen halki murehtimatta määränpäätä. Vailla huolta muutoksesta tai siitä että mitä jos kaikki tämä päättyy ja mitä sitten sen jälkeen? Syksy on ollut äärimmäisen kaunis, mutta kohta sekin on ohi. Ja on aika päästää irti, antaa vanhan kuolla, olla avoin sille uudelle.

"Maybe it's time to let the old ways die

Maybe it's time to let the old ways die

It takes a lot to change your plans

Hella drain to change your mind

Maybe it's time to let the old ways die

Oh, maybe it's time to let the old ways die”

Song: Bradley Cooper- Maybe it`s time / Photos: @avenix 

Ladataan...

Ladataan...

Tänään vietetään maailman mielenterveyspäivää. Mielenterveyden ongelmat ja masennus koskettavat jossain elämän vaiheessa lähes jokaista meistä omakohtaisesti tai läheisen sairastumisen myötä sillä joka viides suomalainen (ja tässä vain diagnosoidut, todellinen luku varmasti korkeampi) kokee masennuksen jossain vaiheessa elämää. SILTI asia tuntuu edelleen olevan hieman tabu tai ainakin sellainen mistä ei ole niin helppo jutella. Vaikka juuri se olisi tärkeää; kynnyksen laskeminen siihen että asiasta olisi helppo jutella, apua ja vertaistukea olisi helpompi hakea. Ja helpompi saada! Ilman pelkoa leimaantumisesta. Sillä leimaantumisenpelko on yhä vahvasti läsnä.

Olen vahvasti sitä mieltä että mielenterveysongelmissa ei ole mitään hävettävää ja silti minullekin on hieman vaikeaa näin julkisesti myöntää että olen ollut sekä itse masentunut että kokenut ihan vierestä läheisen masennuksen. Enkä ole itse asiassa varma kumpi rooli oli raskaampi. Eikä sillä ole väliä vaan sillä että asenteita täytyisi muuttaa niin ettei tarvitsisi pelätä tai hävetä näistä asioista puhumista. Olisi tärkeää, että näin masentuneisuuteen taipuvaisessa kansakunnassa kuin Suomi on, olisi avoimempi ilmapiiri tälle kaikelle ja että meillä kaikilla olisi parempi tieto-taito aihepiiristä. Sillä jos emme tiedä paljoa aihepiiristä, voi olla auttaminen myös haastavaa. Millä keinoin auttaa masentunutta? Ettei sano vääriä asioita ja vain pahenna tilannetta. 

Toinen iso asia on ammattilaisten avunsaamisen haaste: Olen yrittänyt saada muutamallekin läheiselleni apua julkisen sektorin kautta masennukseen ja tie on tyssännyt nopeasti siihen että polku saada apua on niin hidas ja työläs ettei jo masentuneella useinkaan ole siihen voimia tai terveysasemilta on käännytetty pois jos ei ole ollut täysin "haluan tappaa itseni"-tilassa. Ymmärrän että resurssit ovat rajalliset, mutta olisiko kuitenkin kauaskantoisempaa auttaa myös niitä "ei täysin akuutteja" tapauksia jo ennen kuin niistä tulee niitä akuutteja tapauksia. Harva suomalainen varmaankaan huvikseen raahautuu terveyskeskukseen puhumaan mielenterveysongelmista vain huvin vuoksi tarvitsematta oikeasti apua. Mielestäni verorahoja tulisi todellakin käyttää enemmän myös ennaltaehkäisevään mielenterveystyöhön ja miettiä ratkaisuja ja apukeinoja jo ennen kuin tilanne menee pahaksi. Masennuslääkkeitä sen sijaan kirjoitetaan hyvinkin helposti ja niitä syökin Suomessa vuosittain n. 400 000 henkilöä! Aivan valtava määrä!

Itse uskon että terapiasta olisi hyötyä monelle. Aina ihminen ei edes tiedosta miksi on masentunut tai mitä traumoja tai lukkoja kantaa sisällään. Ammattilainen pystyy antamaan työkaluja työstämään näitä asioita ja omia tunteita. Siksi mielestäni olisi järkevä muutos että terveyskeskukseen apua masennukseen hakeva pääsisi edes kerran tai kaksi käymään terapeutilla (eikä lähtemään kotiin vain sen masennuslääkereseptin kanssa) ja voitaisiin sen jälkeen miettiä tukisiko julkinen puoli osan terapiakuluista vai hakeutuuko yksityiselle, jos haluaa jatkaa prosessia. Suurin yksittäinen syy siirtyä työkyvyttömyyseläkkeelle on Suomessa juurikin masennus. 

Mielihän on aivan mieletön juttu: kaikkihan tapahtuu vain päässämme! Todellisuus on vain meidän kokemuksemme. Miten hyväksi tai huonoksi koemme jonkun tilanteen riippuu täysin siitä miten näemme maailman ja itsemme. Miten hyvin voimme ja mihin kohdistamme fokuksemme.

Siksi mielenterveydestä ja omasta jaksamisesta huolenpitäminen on aivan äärettömän tärkeää.

Ja myös sen tunnistaminen ja hyväksyminen kun ei jaksa ja kun tarvitsee apua. Sillä aina ei tarvitse eikä voi jaksaa. Ja se on myös täysin ok. Apua kannattaa silloin aina pyytää. 

Minusta on hienoa että aiheesta on alettu puhua ja kirjoittaa julkisesti yhä enemmän ja esimerkiksi terapiassakäynti on mielestäni nykynuorisolle jo paljon normaalimpi juttu kuin se on vaikkapa vanhempieni sukupolvelle. Näin pikku hiljaa toivottavasti rakennamme hyvinvoivempaa yhteisöä ja yhteiskuntaa. Apua ja tietoa masennuksesta voi hakea esim täältä: https://www.mielenterveysseura.fi/fi, https://lifeclass.fi ja https://finfami.fi/

Hyvä mielenterveyspäivää kaikille! Pidäthän huolta itsestäsi ja läheisistäsi! <3

Today is the World Mental Health Day. I think it is very important to speak more openly about mental health issues and depression. So that people who suffer from these (and many of us do at some point in life) could more easily admit it and ask for help, without fear of been shamed or put into "grazy person" box.  Less shame and fear and more compassion and listening! And it is more than okey to ask for help whenever you feel like you need to!  Great World Mental Health day to you! Take care of yourself and the close ones! <3

- - -

Photos taken at Ville Ferradura Corale by Nicolas Avellaneda and me, edit by me

Ladataan...

Ostan nykyään meikkejä pääasiassa vain suositusten perusteella tai jos pääsen testaamaan ensiksi tuotetta, kaapeissa kun on pyörinyt ihan liikaa vuosien aikana kertyneitä hutiostoja! Meikit ovat myös hintavia ja umpimähkään ostelemalla niihin saa helposti upotettua turhia satasia. Niinpä halusin jakaa teille yhden vinkin, hiljattain löytämäni ripsarin, jota käytän tällä hetkellä. Yläkuvassa minulla on tätä ripsaria ripsissä. Kyseessä on The Body shopin Big and curvy mascara on, joka yllätyksekseni nimensä veroinen! Tuntuu että se todellakin pidentää ripsiä ja avaa katsetta. Löysin kyseisen tuotteen juurikin kaverin meikkipussista lainaamalla (kun olin unohtanut omat meikit). Kyhäsin postauksen extempore kännykästä, joten siksi tälläiset (ihanan realistiset? kaameen kämäset?) kännykkäkuvat ajanevat asiansa! :)

Näissä alla olevissa kuvissa ovat ripseni luonnollisina, ilman ripsaria. Alemmassa kuvassa näkee hyvin miten valon osuessa ripseni ovat hyvin vaaleat ja lyhyennäköiset ilman ripsaria. Ihanaa, isoa ja kurvikasta viikonloppua! :D 

-Annika

Recommendation: The Body Shop`s Big and curvy mascara! My nro.1 mascara at the moment! And not tested on animals which is a plus too! Have a big and curvy weekend ya all! :D

Ladataan...

Sanotaan että elämä alkaa epämukavuusalueelta. 

En allekirjoita tätä täysin, mielestäni ihanaa leppoisaa elämää on juurikin tuolla mukavuusalueella mutta olen vahvasti sitä mieltä että itseään kannattaa haastaa (ja aina välillä pakottaa) myös sinne epämukavuusalueelle. Sillä siellä elämään tulee haastetta, jännitystä, ihan uusia sävyjä. 

Olin itse aiemmin todella huono menemään epämukavuusalueelle. Tai korjataan: olin tosi huono menemään epämukavuusalueelle asioissa, joita en ollut hyvä tekemään/ koskaan kokeillut. Jos en ollut heti hyvä jossain, en halunnut tehdä sitä, koska en halunnut tuntea olevani huono. Kuulostaa varmaan aika naurettavalta mutta kielii mielestäni suoraan heikosta itsetunnosta ja syvällä sisimmässä olleesta huonommuuden tunteesta.

Kun itsetutkiskelussa joitakin vuosia takaperin jäin tästä itselleni kiinni rupesin tietoisesti muuttamaan omaa ajatusmaailmaani ja käytöstäni tämän suhteen. Rupesin laittamaan itseäni epämukavuusalueille. Itsetuntemuksen ja itsensähyväksymisen kautta useimmiten myös itsetunto parantuu, joka auttaa suoraan myös tätä osa-aluetta. Kun on sinut itsensä kanssa ei epäonnistumisetkaan enää hetkauta itsetuntoaa. Kukaan ei onnistu aina! On tärkeää muistaa armollisuus itseään kohtaan tänä suorittamisen ja saavutuksien aikakautena.

On jokseenkin mielenkiintoista että sitten puolestaan pelkojen suhteen olen ollut paljon parempi menemään sinne epämukavuusalueelle. Kun kiersin Etelä-Amerikkaa monta kuukautta pääasiassa yksin kysyivät ihmiset usein että kuinka voin tehdä niin vaaleana eurooppalaisena naisena, että enkö pelkää? No totta hemmetissä pelkäsin! Ja etenkin sen illan jälkeen kun minut oli paikallisten miesten toimesta  "yritetty ottaa". Olin epämukavuusalueella ihan vähän väliä! Olin kuitenkin haaveillut näkeväni Etelä-Amerikan jo vuosia, joten olin päättänyt haastaa itseni. Päättänyt olla fiksu ja niin varovainen ja tarkkaavainen kuin vain voin. Ja hyväksyä sen että ryöstelyt ovat osa Etelä-Amerikkaa ja materia on vain materiaa. Olin päättänyt selvitä. Jouduin muutamaankin otteeseen ryöstöyrityksen kohteeksi tai silminnäkijäksi, mutta onnistuin loppujen lopuksi -hämmästyttävää kyllä- palaamaan kotiin ehjänä ja kaikkine tavaroineni. Stressaava, upea, mielnkiintoinen, haastava sekä niin kovin antoisa ja opettavainen matka!

Myös hevoset ovat aina olleet itselleni yksi epämukavuusalue. Tai ristiriitainen alue, sillä olen aina rakastanut hevosen, kauriiden, yms. pitkäjalkaisten figuureja ihan hirmuisesti (niitä löytyy kotoani useita)! Koen tietyllä lailla että juuri villihevonen tai kauris on voimaeläimeni, mutta itse ratsastaminen ei tunnu luontevalta tai mukavalta. Mulla on muutama taitava ratsastaja ystävänä, kuten näissä kuvissa ratsastava Olli, joten olen useita kertoja päässyt hyvässä seurassa pyörimään talleilla ja testaamaan ratsastusta. Mutta. Miten sen nyt sanoisi, en saa siitä sitä fiilistä mitä muut tuntuvat saavan. Se tuntuu vähän siltä kuin mulla olisi väärä kenkä jalassa. Että siinä se nyt on, että ihan jees, mutta tuntuu vähän epämukavalta. En tiedä onko se jonkintasoinen hallitsemattomuuden pelko, joka estää nauttimasta vai se että samaistun hevosiin ja haluaisin antaa niiden(kin) vaan kirmata vapaana. Vai juurikin vain se että kokeilemalla vain voi löytää ne omat ja ei omat jutut! Sen kuitenkin tiedän että enemmän nautin hevosten katselemisesta ja kuvaamisesta! 

Sillä laillahan sitä juuri oppii itsestään aina vähän lisää että menee välillä piehtaroimaan uusille alueille, sovittelee erilaisia juttuja - sieltä kun voi löytää kerrassaan upeita uusia maailmoja! Yksin reissaaminen ja sen pelon voittaminen vahvistivat ja reipastivat minua ihmisenä paljon. Ehkä epämukavuusaluekokemuksissa tärkeimpiä ovatkin juuri nuo "jännitin kovasti mutta selvisinkin ihan hyvin tästä(kin)"-kokemukset. Ne vahvistavat ja opettavat. Opettavat jännittämään vähemmän ja kokeilemaan enemmän. ..ja sitten toisinaan on ihanaa vaan onnellisesti ripustaa lainapuku takaisin rekkiin ja todeta että njäääh ei oo mun juttu mut hei kiitti oli kiva kokeilla! Meen kuitenkin nyt takaisin mun pehmeelle, turvalliselle kotisohvalle tsau!

 

LUE MYÖS: https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/mita-sun-unelmille-kuuluu 

https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/sulle-tanaan-tarkeaa

https://www.lily.fi/blogit/gone-warm-wind/kun-saat-sita-mita-et-tilannut

They say that life begins at outside of you comfort zone. I don´t totally agree. I think life is pretty damn great at your comfort zone on your comfy sofa, but I think it is important every now and then to go outside your comfort zone to get new kind of experiences and learn more about yourself. For me travelling in South America mostly alone was a huge jump out of my comfort zone because I was scared a lot and not for no reason  but surviving of that and becaming more "street wise" made me stronger as a person I think. It´s amazing feeling to do something that you are scared of and then get the feeling that I can do this! 

Model: Olli Kinnunen / Horse: Fookus / AG-talli / White shirt by Tiina Nissilä / Photos & edit by me

www.annikamiettinen.com

 

Ladataan...

Ihan oikeasti helppo marjapiirakka siinä reseptissä taisi lukea ja se sai minut tarttumaan tähän ohjeeseen ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten! Sittemmin on tullut pyöräytettyä samainen piirakka kerran jos toisenkin. Välillä olen unohtanut (?) leipoa tätä niin että vuosia on vierähtänyt ja sitten vastapainoksi tullut leivottua tätä harvase kuukausi. Aina kulloinkin valloillaan olevalla elämäntilanteellani on myös ollut selkeä yhteys piirakoiden syntymisen määrään..tai poissaoloon.

Eilen oli sellainen vähän hankala ilta (se aika kuusta kun mieleni väittää että olen "the most devasteded woman in the world") ja tarvitsin jotain hyvää lohtuherkkua pahaa maailmaa vastaan.

Ihailen ihmisiä, jotka ovat mielettömiä kokkeja, noita keittiön visionäärejä. Heidän monimutkaisia, monivaiheisia ja yllätyksellisä reseptejään. Nautin aivan älyttömän paljon kun pääsen maistelemaan joskus näitä lopputuloksia, mutta en sitten millään ole yksi heistä. Olen se let`s keep it simple-tyyppi. Ja yrittäessäni tahkoa läpi monivaiheisia kilometrireseptejä saan useimmiten paljon turhautumista ja pahaa mieltä (lähinnä itselleni) aikaiseksi. Joten let`s keep it simple.

Tässä siis ihan oikeasti helppo marjapiirakkaresepti:

POHJA:

1,5dl juoksevaa margariinia

1dl sokeria

3dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

1 kananmuna

 

TÄYTE:

1prk kermaviiliä

1kananmuna

1/2 dl sokeria

3dl punaherukoita tai muita marjoja

1.Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen

2. Sekoita kaikki pohjan ainekset nopeasti tasaiseksi taikinaksi

3. Painele taikina piirasvuoan (halkaisija 20-27cm) pohjalle ja reunoille

4. Sekoita kermaviili, muna ja sokeri keskenään

5. Laita marjat pohjalle ja kaada kermaviili marjojen päälle

6. Tässä vaiheessa uuni on yleensä lämmennyt juuri sopivasti 200asteeseen! Laita piirakka uuniin ja paista noin 1/2 tuntia   

Anna jäähtyä hetken ja nauti! :)

Olen kokeillut eri versioita eri marjoilla, mutta oma ikisuosikkini on juuri punaviiniherukkaversio, jonka kirpsakkuutta kermaviili ihanasti balansoi! :) 

Ps. Ajattelin seuraavalla kerralla testata gluteenittomilla jauhoilla ja vaihtaa kermaviilin johonkin kasvisvaihtoehtoon, toimii varmasti hyvin myös niin. Jos jollain on kokemusta tästä niin kiinnostelee!:)

- -

Recipe of one of my all time favorite (and so simple!) berry pie! 

Photos & edit by me / Not sure where the recipe is originally from

Pages