Kuinka reputin konmarituksessa

Nykyään ihanteena on minimalismi ja liika tavara on uusi läski. Siinä missä kehopositiivisuus kehottaa hyväksymään itsensä ja muut sellaisina kuin olemme, ei minimalismi tunne armoa. Ja puhe on samanlaista kuin ennen painonhallinnasta puhuttaessa. Liika tavara kertoo, ettei ihmisellä ole itsekuria. Ja itsekuri on tärkeää ihmisen identiteetin rakentamisessa, siihen koko elämän mittainen projekti rakentuu.

Kuva olohuoneestamme sohvasta, tyynyistä ja huonekasvista sekä erilaisista säilytysratkaisuista.
Kotiin kuuluu tietynlainen keskeneräisyys – oma koti ei ole koskaan valmis. Poltetun oranssi tyyny on Mokosta, sininen Elloksesta, lattiatyyny sisustusliike Daysta, säilytyslaatikko Clasulta ja lehtiteline Ellokselta.

Marie Kondoni lukeneena vierastin heti alusta kirjojen ja muistojen karsintaa. Miksi ihmeessä haluaisin heittää jotain pois, joka muistuttaa siitä mistä tulin ja matkastani täksi ihmiseksi mikä olen nykyään? Lisäksi konmariin kuuluu olennaisena osana todellakin tavaroiden poisheitto, ei kierrätys, mikä ei nykyaikana ole kovinkaan ekologista.

Orkidea ikkunan ääressä, kukinta on jo mennyt ohi.
Nostin entisiltä työkavereilta saadun orkidean ikkunan ääreen.

Lisäksi: en asu yksin. Mieheni ei varmaankaan ilahtuisi siitä, että ronskisti heittäisin hänen tavaroitaan pois.

Kuvassa huonekasveja.
Viihtyisään kotiin kuuluvat myös huonekasvit – kunhan saisin vain pidettyä ne hengissä.

Poistamalla kaiken yksilöllisen tulee kodeistamme toistemme kopioita. Itse ainakin olen saanut aivan tarpeekseni skandinaavisen vaaleanhaaleista kodeista instassa ja sisustuslehdissä. Steriili koti ei näytä kodilta vaan hotellilta. Ja kuka sellaisessa haluaisi asua?

Aino Elina

koti ajattelin-tanaan sisustus vastuullisuus
Kommentit (4)
  1. Minimalismia on mielestäni hyvin monenlaista, osa saattaa toimia Konmarin ohjeiden mukaan ja kipata kaiken ”ylimääräisen” tavaran kerralla kaatopaikalle. Osa taas lähestyy asiaa hitaammin ja saattaa vuosien ajan pikku hiljaa kierrättää itselle turhaksi jäänyttä tavaraa enemmän sitä tarvitseville tai käyttää esim. vaatteet niin loppuun, että niitä ei enää edes voi kierrättää kuin siivousräteiksi. Olen samaa mieltä siitä, että hyvien tavaroiden kippaaminen kaatopaikalle ei ole kenenkään järkevän ihmisen toimintaa, mutta jos minimalismi saa ihmisen muuttamaan omaa kulutuskäyttäytymistään ja tekemään kierrätyksen vastuullisesti, niin silloin siitä ei mielestäni ole haittaa kenellekään. Ja makuja on kotien suhteen onneksi tosi erilaisia, pääasia että asukas itse viihtyy. 😀

    1. Juuri samaan ahaa-elämykseen päädyin minimalismiblogeja lukeneena – valmista tulee pikku hiljaa. (Ongelmana tosin on, ettei mies millään halua vähentää mitään omista tavaroistaan.) Käytän kulutustavarat mahdollisimman loppuun tai kierrätän tarvitsevalle. Ehkä hieman liikaa soimasin skandinaavisen vaaleita koteja kirjoituksessani, minun mielestäni ne ovat vain auttamattoman tylsiä. 😀 Koti on ihmiselle turvasatama ja tosiaan, olet oikeassa siinä, että tärkeintä on, että itse viihtyy!

  2. En pidä Konmarissa myöskään juuri tuosta asenteesta, että kaikki heitetään pois. Aikoinaan hain kirjasta vastausta kaksiomme järjestämiseen, mutta ongelma ei niinkään ollut tavaran määrä vaan asunnon koko. Nykyisiin neliöihin mahtuu kirjat, valokuvat ja muut muistot aivan mainiosti. Se, mikä Konmarissa jäi käteen, oli se, että ostaa tai hankkii vain sitä, mikä aidosti ja oikeasti tuottaa iloa. Olin tätä jo osin toteuttanut aiemminkin.

    1. Samis 😉 Meillä myös ongelmana asunnon koko ja säilytystila. Koska emme omista autoa, haluamme asua lähellä palveluita helpon ja nopean työmatkan päässä. Tämä taas synnyttää sen ongelman, ettei ylimääräisiin neliöihin ole varaa. Haaveilen omasta työhuoneesta, mutta se vaatisi muuttoa kehyskuntiin. Ehkä yleinen keskustelu (esim Juliaihmisen kehotus ”älä osta mitään turhaa paskaa”ja Outi les Pyyn vastuullisten tuottajien lista) on vaikuttanut omiin kulutustottumuksiin siten, että pyrin ostamaan tarpeeseen laatua, en määrää. Lisäksi mietin ostospäätöstä tarkkaan – onko tuote tarpeellinen, vai tulenko toimeen ilman.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *