Mikä mahtaa olla sisustuksessa in?
Kävin eilen Naantalin asuntomessuilla. Käyn läpi, mitkä sisustustrendit näyttävät nyt olevan asuntomessujen mielestä pinnalla. Asuntomessut ovat auki vielä viikon.
Eilen heräsin kukonlaulun aikaan, ja matkasin bussilla rautatieasemalle, missä hyppäsin ystäväni kanssa Turkuun menevään junaan. Turusta matka jatkoi Föli-bussilla Naantaliin (vuorot 6 ja 7), eli kaikkiaan matkaan meni julkisilla noin kolme tuntia yhteen suuntaan, miinus liikennevälineiden odottamiseen käytetty aika. Turun busseissa voi maksaa lähimaksulla, eikä Föli sovellusta tarvitse sitä varten ladata puhelimeen. Hyppäsimme kyytiin linja-autoasemalta, mutta bussiin kannattaa hypätä jo keskustan pysäkeiltä, koska linja-autoasemalta kyytiin hypätessämme bussi oli aivan täynnä, ja jouduimme seisomaan alkumatkasta.
Olin varautunut reissuun mukavilla kengillä ja vesipullolla. Yhteensä askeleita päivän aikana kertyi yli kymmenentuhatta. Asuntomessut ei ole esteetön, ja esimerkiksi nousuja ja portaita on paljon, mikä kannattaa huomioida, jos seurueessa on vanhempia ihmisiä tai lapsia. Kohteisiin ei saa mennä sisään lastenvaunujen kanssa. Jonottamiseen kannattaa varautua.

Asuntomessualue sijaitsi kauniissa harjumaisemassa Luonnonmaan saarella. Vaikka talot olikin rakennettu suhteellisen lähelle, avautui kohteista takaa avara maisema ilman näköyhteyttä naapureihin. Suurimmalla osalla pihoista oli metsäinen kunttapohja, eikä nurmikkoalueita juurikaan näkynyt. Messualueelle oli yhteen kohtaan kylvetty kukkapelto, mikä houkutteli hyönteisiä.


Vastuullisuus ei ollut asuntomessuilla isossa osassa kohteita esillä, ehkä tämä on otettu jotenkin huomioon kohteiden rakennusvaiheessa ja sisustusvalinnoissa, mutta random messukävijälle tämä ei käy ilmi, eikä kohteissa esimerkiksi näkynyt aurinkopaneeleita tai muita ratkaisuja. Joka talon kohdalla oli kerrottu sen energialuokka. Lisäksi messujen äänentoistolaitteista kuului jonkin yrityksen vastuullisuusmainos, ja that’s it. Vain yksi käymistämme kohteista oli sisustettu kierrätyshuonekaluin, ja se olikin iloinen väriläiskä muutoin neutraalin värisissä kohteissa.


Marmori aitona tai feikkinä on nyt iso juttu, ja näkyi niin keittiöissä tasoina ja seininä kuin kylpyhuoneissa.


Kapean suorakaiteen muotoiset laatat asennetaan nyt pystyyn – näistä oli esimerkkejä todella monissa kohteissa. Moniin wc-tiloihin oli lisätty yksi valopiste lisää roikkuvana valaisimena käsienpesutason sivussa. Tätä näkyi todella paljon. Joko laatat ovat suorakaiteenmuotoisia, tai sitten vessojen ja märkätilojen seinissä käytetään isoja laattoja kivimäistä tai marmorimaista materiaalia.


Moni sauna oli sisustettu palkkimaisilla lauteilla, tämä oli toinen kuuma trendi. Monessa talossa oli poreallas, joista suosituin oli terassiin ulos upotettu malli. Monessa kohteessa oli puukomposiittiallas käsienpesuun, jota nyt saa nähtävästi myös kiiltävällä pinnoituksella.

Hanoissa suosittuja olivat messingin ja kullan sävyt, joihin yhdisteltiin mattavihreää ja puun sävyä esimerkiksi puurimotuksin.



Lähes joka paikassa oli samanlainen aurinkolepotuoli.

Asuntoja kiertäessä kaikkialla oli läsnä boutiquehotellityyli. Nähtävästi tulevat asukkaat säilyttävät vaatteensa joko eteisen kaapistoissa tai vaatehuoneissa, muutoin tavaroiden säilytystilaa ei (tietysti pois lukien keittiön kaapit) juuri ollut. Osassa makuuhuoneita ei ollut edes säilytyskaappeja. Herää kysymys, missä ihmiset oikein pitävät sitten tavaroitaan, koska nykyään kaikilla (jotka siis eivät ole innostuneet minimalismista) on paljon tavaraa.


Työpöydät ovat nyt todella vähäisellä säilytystilalla varustettuja. Päivän päätteeksi saat korkeintaan koneesi pöydän säilytyslaatikkoon piiloon, paperit ja muu työhuoneen sälä ei oikein mahdu mihinkään. Monen työpöydän ylle oli ripustettu abstrakti taulu, jota ihailla, jos työn lomassa ajatus harhailee.



Kiitos vielä ystävälleni seurasta, vietimme tosi kivan päivän!
Aino Elina
Kiitos tästä kirjoituksesta! Asuntomessut aiotaan vielä koluta tällä viikolla (jossain välissä). Ihania kuvia ja tunnelmia olit saanut kuviin, erityisesti kylpyhuoneet viehättivät silmääni, myös yhden kuvan sauna.
Minna
Kiitos lukemisesta ja kiva kun tykkäsit! Kaikkia kohteita emme ehtineet noin viidessä tunnissa koluta läpi, niin paljon katsottavaa asuntomessuilla on. Itselle tarttui matkalta aivan kauhea remonttikuume – jossain vaiheessa keittiö ja kylpyhuone pitäisi remontoida, mutta aina sitä lykkää. 😉