Nordic Noir -dekkarigenren naiskuva on ongelmallinen

Ei enää murhia maalaiskartanoissa!

Kissa ja Lars Keplerin Peilimies -teos.
Torsti ja uusin Kepler.

Dekkarikirjallisuus on kehittynyt 70-luvulla kuolleen Agatha Christien jälkeen realistisempaan suuntaan. Siinä missä Christien kirjoja pystyivät lukemaan jopa pienet koululaiset, vie Nordic Noir yöunet aikuiseltakin.

Nordic Noir on pohjoismaissa syntynyt rikoskirjallisuuden genre. Tyylilajin katsotaan alkaneen vuonna 1992 Peter Høegin teoksen Lumen taju ilmestyttyä. Høegin kirjoittaessa etupäässä kaunokirjallisuutta, ilmestyi Nordic Noirin kentälle pian uusia tekijöitä kuten Harry Hole -sarjastaan tuttu Jo Nesbø, Stieg Larsson Lisbeth Salanderista kertovalla Millenium-trilogiallaan sekä tv-sarjat Rikos ja Silta.

Suomessa Nordic Noiria edustavat muun muassa Leena Lehtolainen ja Matti Rönkä. Uusimpana tekijänä estradille ilmestyy mainostoimistotaustainen Max Seeck, jonka myyntimiehen taidoilla hänen teoksensa Uskollinen lukija on tarkoitus filmata Hollywoodissa. Viimeksi suomalaiskirjailijoista tällainen kunnia annettiin Mika Waltarin Sinuhelle.

Lars Keplerin Peilimies -dekkari.
Torsti taas linssiluteena.

Nordic Noiria yhdistää yhteiskuntakritiikki ja raa’at rikokset, kieli on suoraa ja riisuttu turhista kielikuvista, poliisi ongelmallinen, yksinäinen susi. Maailma on Nordic Noirissa kylmä, paha paikka, jota paetaan rakastetun lämpöön – kunnes tämäkin surmataan.

Minulla onkin ongelma Nordic Noirin naiskuvan kanssa. Uhri on aina nainen, joka joko kalautetaan kuoliaaksi, tapetaan mahdollisimman raa’asti – tai sitten ainakin pidetään pahoin.

Ongelmallisin näistä kirjoittajista on avioparin salanimellä kirjoittama Lars Kepler, jossa naisia kidutetaan todella yksityiskohtaisesti, ennen kuin nämä rääkätään hengiltä. Päätin Keplerin viimeisimmän Peilimiehen luettuani, etten enää toiste Kepleriä lue.

Jospa hengestään pääsisi Nordic Noirissa välillä keski-ikäinen setämies? Valittaisiin joku mänspleinaava all male panel, jonka besserwisser-jäseniä aletaan murhaamaan yksi kerrallaan. Tämän teoksen lukisin ehdottomasti!

Aino Elina

Puheenaiheet Kirjat Ajattelin tänään Tasa-arvo

Miehen pelko on viisauden alku?

Ei kaikki miehet, te sanotte. Kyllä kaikki naiset, me vastaamme.

Tarkkailet ympäristöäsi liikkuessasi yksin.
Kun tarkkailet ympäristöäsi liikkuessasi yksin. (Kuva Unsplash.)

Yhteisissä tiloissa sinä saalistat: puistoissa, kaduilla, ravintoloissa. Lenkkipoluilla ja kauppakeskuksissa. Avarassa luonnossa ja kaupungin sykkeessä. Kunnes minulle ei jää mitään paikkaa, jossa tuntisin olevani turvassa.

Älä pukeudu liian lyhyeen hameeseen, älä juo liikaa, älä asu alimmassa kerroksessa, älä kävele yöllä yksin kotiin. Älä.

Joten minä pienennän elämänpiiriäni, kävelen vain valaistuja reittejä, en vastaa kourimiseen verbaalisella vastahyökkäyksellä, koska en halua turpiini. Minä olen sinun tyttäresi, äitisi ja sisaresi. Silti katsot oikeudeksesi rikkoa rajojani. Koska jos joku on esillä, hän on tarjolla. Ja mielestäsi minä halusin sitä.

Nainen alusvaatteillaan näyttää kuvaajalle keskisormea.
Vaikka minulla olisi päälläni mitä tahansa, se ei oikeuta ahdistelua. (Kuva Unsplash.)

Koska ethän tehnyt muuta kuin puraisit paljasta olkapäätäni ja puristit perseestä. Koska onneksi pääsin niin vähällä, etkä yrittänyt seurata minua kotiin. Kun tarpeeksi kohdellaan kaltoin, hälyttävän käytöksen raja siirtyy. Koska pojat ovat vain poikia ja mies on himojensa orja. Kuinka sinä kehtaat rikkoa minun rajojani, tehdä niin niin monta kertaa, että käytöksesi normalisoituu? Kuka sinä olet tekemään minun elämästäni vankilan ilman kaltereita?

Eräänä maaliskuisena arki-iltana Sarah Everard lähti kävelemään kotiin. Hän ei koskaan päässyt perille.

Lucy Mountainin postaus aiheesta Instagramissa kosketti montaa naista: kaikki ovat pyytäneet ystäväänsä lähettämään viestin, kun tämä on kotona.

Jos et miehenä puutu näkemääsi häirintään, olet osa ongelmaa.

Kun nainen murhataan, älä myöskään kysy epäolennaisia, kuten mitä tällä oli päällä.

Koska emme tiedä, ketkä miehet ovat vaarallisia, varomme kaikkia.

https://twitter.com/ellen_ojala/status/1371198325240819720?s=21

Naisten ei tarvitse muuttaa käytöstään, miesten täytyy.

https://twitter.com/sara_peltola/status/1371484402434387970?s=21

Klassisia naispatsaita alasti.
Nainen on paljon muutakin kuin kaksi jalkaa ja vako siinä välissä. (Kuva Unsplash.)

Aino Elina

Puheenaiheet Ajattelin tänään Tasa-arvo Uutiset ja yhteiskunta