Sisustusmuoti: Hetken hitti vai pitkäaikainen ilo?

Kauden värit oliivinvihreä ja viininpunainen ovat hiipineet sisustukseenkin asti.

En tiedä sinusta, mutta itseäni tietty kerroksellisuus ja rosoisuus sisustuksessa puhuttelee. En koskaan mahdu kansanopistojen keramiikkakursseille (ne täyttyvät salamannopeasti täällä pääkaupunkiseudulla), mutta ajatus käsintehdyistä puurokulhoista ja kahvikupeista ei vaan jätä minua rauhaan.

Kauden hittivärit oliivinvihreät sohvat, huonekasveja ja viininpunainen seinä.
Kauden hittivärit oliivinvihreä ja viininpunainen. Kuva luotu Canvan tekoälyllä.

Ja siis samalla tiedostan, etten tarvitse mitään. Kaappeihin ei enää mahdu mitään lisää, eli jos ostan jotain, joudun laittamaan tavaraa kiertoon – ja silloin herää kysymys, kelpaisiko se kenellekään. Täytyykö jokaisen puurokulhon ja kattilan konmarin keksijän Marie Kondon sanoin ”spark joy” eli pirskahdella minulle?

CD-hylly, sohvannurkka ja sisustustyynyt, tummansininen ja oranssi. taustalla minipeikonlehti.
Tässä sohvannurkassa kuuntelen äänikirjoja, lisäksi Dottie viihtyy siinä. Värit tuottavat minulle iloa.

Mikään ei ole niin nopeasti vanhenevaa, kuin sisustaminen viimeisten trendien mukaan, jos haluaa erityisesti osoittaa surffaavansa trendien aallonharjalla. Toinen asia tietty on, jos todella pidät kauden väreistä oliivinvihreästä jaa viininpunaisesta, ja haluat elää niiden kanssa pitempään.

Turkoosi sohvamme, taustalla cd-hylly ja lattialla itämainen Nain-matto.
Sohvan turkoosi väri pirskahtelee minulle yhä, vaikka hankinnasta on jo aikaa. Sohvan tulisikin olla aikaa kestävä muotokieleltään ja kunnoltaan. Torsti photobomb.

Bloggasin noin vuosi sitten, miten haluaisin tumman ja tunnelmallisen kodin. Nostin Facebookissa jutun Halipulablogin sivuilla keskiviikkokertaukseksikin. Tämä oli nyt lähempänä kuin koskaan kun puoliso oli kolme päivää työmatkalla – tarkoituksenani oli silloin maalata kotimme pisin seinä tummansiniseksi. Suunnitelma jäi kuitenkin toteutumatta, koska toivuin silloin flunssasta.

Vaaleansininen keittiö tummansinisellä seinällä.
Kuva viime vuoden asuntomessuilta (2023). Tällaista kontrastia lähtisin hakemaan sohvan ja seinän kanssa.

Sininen sen vuoksi, koska sinisen kaikki sävyt puhuttelevat minua, ja uskon niistä olevan minulle pitkään iloa. Maalaus jäi toteutumatta, mutta unelma elää.

Ymmärrän myös hyvin niitä, jotka sisustavat kotinsa karkkivärein ja sarjakuvamaisesti dopamiinisisustuksen (dopamine decor) hengessä. Siinäpä vasta iloa pirskahteleva koti!

Karkkivärejä olohuoneessa: vaalenapunainen seinä, safiirinsininen sohva.
Kuva luotu Canvan tekoälyllä.

Dopamiinisisustus on sisustustrendi, jossa luodaan tiloja, jotka tuottavat mielihyvää ja iloa, joiden kuvitellaan stimuloivan dopamiinituotantoa (aivojen välittäjäaine, joka liittyy palkitsemisen ja mielihyvän tunteisiin). Dopamiinisisustus erottuu värien, tekstuurien ja esineiden oivaltavasta käytöstä. Sille ovat tyypillisiä kirkkaat värit sekä leikkisät yksityiskohdat. Tavoitteena on tilan luominen, joka herättää iloa, luovuutta ja inspiraatiota.

Kaikki kunnia dopamiinisisustukselle, mutta minulle se on liian levoton. Haluan kotona hetken hengähdystauon kiihkeästä nykymaailmasta.

Olen saanut iloa uusimmasta – ja tähän mennessä kalleimmasta – sisustushankinnastani, joka on Jertta Ratian Haluan hengittää akryylimaalaus vuodelta 2022. Jertta Ratia on varsinainen kulttuurin moniottelija, joka on työskennellyt taidemaalarina, kääntäjänä, ohjaajana ja sovittajana. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluu Muumilaakson tarinoita tv-sarjan suomennos ja ohjaus.

Jertta Ratian taulu.
Jertta Ratia, Haluan hengittää -teos löytyi Taidelainaamon uutiskirjeestä.

Taideteoksissa kyseessä ei ole hetken hitti vaan pitkäaikainen ilo.

Aino Elina

 

Koti Sisustus

Miksi kansalaistottelemattomuus on tärkeää?

Moni pahoitti mielensä eduskuntatalon pylväiden ruiskuttamisesta punaisella maalilla. Lisäksi vihreiden puoluekokous on viikonloppuna käynnissä, mutta onko sillä enää mitään väliä?

Keskiviikkona Elokapina ja ruotsalaiset aktivistit  Återställ våtmarkerista osoittivat mieltään Suomen valtion turveyhtiö Neovan (ex Vapo) turvebisneksen vuoksi eduskuntatalolla. Moni pahoitti mielensä kun graniittipylväät värjättiin punaisella. Olin kokouksessa, ja samalla seurasin sivusilmällä Hesarin livelähetystä pylväiden pesusta, koska pelkäsin lynkkausmielialaa nuoria aktivisteja kohtaan, jos pylväiden pesu ei onnistu. Ja väri näytti lähtevän hyvin pois.

Kuva eduskunnan värjätyistä pylväistä.
Kuvakaappaus Elokapinan videolta.

Kansalaistottelemattomuus raivaa julkista tilaa asialle: aktivistien tarkoitus on nostaa viesti kansakunnan agendalle. He eivät kaipaa hyväksyntääsi. Monet muutokset kuten useissa maissa turkistuotannon lopettaminen (Suomi ikävästi tässä jälkijunassa), naisten äänioikeus ja Intian itsenäistyminen on saatu aikaan kansalaistottelemattomuudella. Isäni tädit olivat suffragetteja ja naisasialle omistautuneita. Aikalaiset paheksuivat, kuten Elokapinaa paheksutaan nyt.

Lähikuva eduskuntatalon värjäytyneistä pylväistä.
Kuvakaappaus Elokapinan videolta.

Ainutlaatuisten suoekosysteemien kuivattaminen ja syntyneiltä turvepelloilta turpeen myyminen polttoaineeksi ei ole kestävää bisnestä, vaikka lopputuloksena saataisiinkin esimerkiksi lääkkeissä tarvittavaa aktiivihiiltä. Lisäksi turpeenotto rehevöittää vesistöjä.

Turpeen energiakäyttöä ei veroteta samoin periaattein kuin muita fossiilisia polttoaineita. Muista fossiilisista lämmityspolttoaineista maksetaan Suomessa hiilidioksidiveroa. Turpeen epäsuorien verotukien arvioidaankin olevan noin 95 miljoonaa euroa vuonna 2025. Noin puolet globaalista turpeen energiakäytöstä tapahtuu Suomessa.

Pitkospuut metsässä.
Pitkospuut metsässä.

En ole mikään mielenosoittaja. Jos osallistuisin mielenosoitukseen, en pystyisi edes näytösluonteisesti ja väliaikaisesti tuhoamaan julkista omaisuutta. Puhumattakaan siitä, että kykenisin istumaan ajoradalla, josta minut kannettaisiin pois. Luultavasti väistyisin heti kun poliisi antaisi poistumiskäskyn ”ei tarvitse kantaa, minäpä hiippailen tästä takavasemmalle”. Sen vuoksi on hyvä, että nuori polvi on niin peloton, että heillä on pokkaa osoittaa mieltään. Meillä on vain yksi asuttava planeetta, jota olemme loputtoman talouskasvun kiihkossa tuhoamassa. Minä ehdin todennäköisesti kuolla, ennen kuin planeetastamme tulee asuinkelvoton, mutta entä nuorempi sukupolvi?

Jos Elokapina jotenkin epäilyttää, kehotan sinua katsomaan Virpi Suutarin dokumentin ”Havumetsän lapset”. (Ainakin Apple tv:llä vuokrattavana). Kuvatut aktivistit todella ovat metsän lapsia.

Yksinäinen ratsastaja palaa pelastamaan vihreän puolueen?

Tätä kirjoittaessani oppositiopuolue vihreät viettävät puoluekokoustaan Espoossa. Kuten Nordic Business Forumissa puhunut Brené Brown, myös minä nykyään inhoan termiä woke, josta on konnotaatioltaan tullut aivan jotain muuta, kuin mitä termi alkujaan käsitti. Usein wokeen liitetään tietty ehdottomuus, ja se, että se keskittyy lillukanvarsiin sen sijaan, että oikeasti järisyttäisi systeemiä. Tähän mennessä, kuten HS:n pääkirjoitus lauantaiaamuna totesi, uutiskynnyksen on ylittänyt vihreiden kokoontumisesta vain se, alkavatko he ajaa moniavioisuutta lakiin vai ei.

Lehdettömät puut sinistä taivasta vasten.

Mielestäni woke mädätti vihreät. Puolue keskittyy identiteettipolitiikkaan, kun sen pitäisi puhua niistä asioista, jotka äänestäjiä oikeasti kiinnostavat. Vihreät hylkäsi juurensa, jotka syntyivät Koijärvellä: se ei ole enää vuosiin halunnut leimautua yhden asian (eli luonnonsuojelun) puolueeksi, vaikka siinä olisi sen vahvuus. Todellakin tarvitsisimme puoluetta, joka ajaa luonnonsuojelun asiaa nyt kun maailma palaa. Ja heillä olisi siinä katu-uskottavuutta. Nyt tämänkin puheenaiheen ja koko punavihreän blokin kuuluvimman äänitorven on kaapannut itselleen kasvava vasemmisto.

Li Andersson.
Li Anderssonin johdolla vasemmisto nosti profiiliaan, mutta nyt puolue on uuden valinnan edessä kun Andersson valittiin europarlamenttiin. Kuva Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia.

Vihreät mataa kannatusalhossa, vaikka puolue yritti haistella nykyisiä tuulia (eli oikeiston nousua meillä ja muualla), ja valita puheenjohtajakseen enemmän oikealle kallellaan olevan Sofia Virran. Tilanne on kulminoitunut siihen pisteeseen, että Ville Niinistö kaivetaan naftaliinista pelastamaan puoluetta. (Ok, Niinistö on minun ikäiseni, ja ilmoitti itse palaavansa, mutta silti!)

Saa nähdä mitä yksinäisen ratsastajan paluu vihreiden päivänpolitiikkaan oikeasti tarkoittaa – otetaanko hänet vastaan pelastajana, vai setämiehenä, joka rasittavasti yrittää sönköttää nuoremmalle naiselle, miten maailma makaa.

Aino Elina

 

Kuvat Elokapina, valtioneuvoston kanslia ja  oma arkisto.

Puheenaiheet Ajattelin tänään