SV: painopuhe

On ilmoja pidellyt! Mutta muutaman tunnin pääkaupunkiseudulla vieraillut takatalvikaan ei pysäytä kevään etenemistä.

En palannutkaan torstaina treenien pariin, vaan lepään maanantaihin asti. Syynä on hieman höntsä olo, mikä tuli keskiviikon TBE-rokotteesta eli tutummin punkkirokotteesta. Liikun kuitenkin kesäisin alueilla, joilla rokotusta suositellaan.

Kävin torstaina ekaa kertaa puntarilla sitten en muista milloin, ja paino oli samoissa lukemissa kuin viimeksi. Vaikka siis syön nykyään ihan urakalla, jotta saisin lihaksia ja energiaa treeneihin. Nähtävästi kehoni on ollut säästöliekillä vuosikausia syömisten rajoittamisen vuoksi, ja nyt kun syön normaalisti, tuntuu, että mätän hirveitä määriä.

Tämä on etenkin surullista, koska oikeasti rakastan ruokaa. Juhlimme elämän eri etappeja käymällä mieluusti jossain syömässä tai sitten kutsun ystäviä meille syömään. Minulla on tietynlaista yliherkkyyttä ääniä kohtaan, joten mieluusti suuntaisin sellaiseen ravintolaan, missä olisi paitsi hyvä ruoka, myös ravintolasalissa kimpoilevalta puheensorinalta suojaavat looshit. Valitettavasti näitä ravintolasisustuksen jäännöksiä 80-luvulta ei oikeastaan ole enää missään ☹️ Vinkkejä pääkaupunkiseudun ravintoloista, joissa ei ole kauheaa kakofonista puheensorinaa otetaan mielellään vastaan! Huonoin äänimaailma on tähän mennessä ollut täyteen ammutussa Messeniuksessa, paras oli jo edesmenneessä venäläisravintola Bellevuen loosheissa.

Viikko on kulunut työn touhussa, mutta viikonloppu ei sujunut pelkästään himmaillessa, vaan suuntasimme lauantaina puolisoni enon 80-vuotissyntymäpäiville. Aamulla laitoin kuuliaisesti koronatestitikkua nokkaan. Jännitysmomenttia aamuun syntyi siitä, että kotelomekossa, jonka meinasin laittaa päälle (Lauren Ralph Lauren, ostettu 2017) oli tahra. Sen sijaan laitoin päälleni Tauko Designin Aurelia mekon, joka on ollut minulla vuodesta 2020. Kenkäni olivat italialaiset ja Guglielmo Rotat, ostin ne aikoinaan Kenkäfriikistä (ostovuosi 2015). Sukkahousujakaan ei tarvinnut ostaa, koska omistan niitä nähtävästi tarpeeksi useamman vuoden tykötarpeiksi. (Jos olet samanlainen sukkahousuhamsteri kuin minä, niin anna itsesi ilmi kommenteissa!)

Eilen vietettiin Syömishäiriöliiton lanseeraamaa Älä laihduta -päivää. Ehdin illalla pohtimaan omaa kantaani siihen, ja tottahan se on, etten haluaisi laihduttaa enää grammaakaan. Samalla haluaisin kuitenkin kiristää ylimääräisiä toppauksia pois kropasta. En kuitenkaan haluaisi olla esimerkiksi yhtä laiha kuin viime kesänä, jolloin näytin kuvissa ihan köyhän kesän oravalta, aivan liian laihalta.

Tavoitefarkutkin on olemassa – mies osti minulle synttärilahjaksi 2021 old school nappi-Levikset, jotka ovat nyt epämukavan tiukat. Haluaisin mahtua niihin silleen mukavasti. Ja koska kyseiset farkut on saatu lahjaksi, en millään kehtaa laittaa niitä kiertoon (muilla samoja ongelmia tavaran hilloamisen kanssa?) Tämä siis siitä huolimatta, että kannatan ajatusta, että vaatteiden tulisi sopia kantajalleen eikä kantajan vaatteisiin. Nähtävästi mieluummin laihduttaisin, kun lähtisin metsästämään second hand liikkeistä ”uusia” farkkuja, mikä on hieman ongelmallista. Or to be frank, seriously fucked up.

Kasvoin painopuheen keskellä. Jo edesmennyt äitini oli ikuisella dieetillä. Nyt somessa puhutaan mantelimammoista (almond moms), ja vaikka äitini ei tukahduttanutkaan ruokahaluaan juuri manteleilla, oli hänellä monia muita kikkakolmosia. Olen vasta aikuisena suhtautunut kriittisesti siihen, mitä minulle lapsena ja teininä sanottiin. Sujuvasanainen äitini oli tunnettu lentävistä lausahduksistaan, joista haitallisin oli hänen toistelemansa: ”Nainen saa olla kaikkea muuta, paitsi lihava”. Vasta aikuisena ymmärsin, että elopainoni on vähiten kiinnostava asia minussa.

Aino Elina