Kukaan ei ole korvaamaton, totean itsekseni samalla kun teen vapaa-ajalla töitä.
Olen aivan liian tunnollinen – etenkin tässä palkkaluokassa. Olin tällä viikolla maanantaina ja tiistaina flunssan vuoksi pois töistä. Edeltävänä sunnuntaina tein kuitenkin yli 4 tuntia ylitöitä, että pystyisin olemaan alkuviikon pois. Jos olisin ollut ilman lisätyötä pois, olisi seurauksena ollut kaaos, joka olisi kaatunut suoraan tiimiläisteni niskaan. Ja en halunnut tehdä sitä heille.
Tällä kertaa työn raskaan raatajan kuulokkeista löytyy Wilman levy 90-luvulta: Pölyä kuusta.
Tätä kirjoittaessani on lauantai alkuilta, ja tähän mennessä olen käyttänyt vapaa-aikaani jo tuntikausia sen edestä, että otan kiinni sairastamalla menettämääni aikaa. Samaan aikaan suhtaudun työhöni ja siinä onnistumiseen intohimolla.
Olen aina ollut tunnollinen, etenkin jos ryhmätyö tai joku muu yhteinen projekti on vaarassa kusta, jos en tee hartiavoimin töitä. Aikaisemmin yksityisellä puolella työskennellessäni en aina tuntenut tällaista tunteen paloa suorittamiseen. Illuusiot karisevat nopeasti, kun joudut tekemään arvojesi vastaista työtä, ja kirjoittamaan puffeja tuotteille, joita pidät vuoden turhakkeina. Etenkin mieleeni on jäänyt pienten lasten vanhemmille suunnattu täiden tainnuttaja, jonka oli tarkoitus sähköllä tainnuttaa lasten päätäit. Niin kuin kuka hyvänsä vanhempi tietysti haluaisi sähkölaitteen joka tzäppää lähellä lapsen ihoa täin kanttuvei. Uskon yhä, että täi shampoo ja -kampa ovat parempia – ja turvallisempia aseita lapselle kuin sähköinen, Kiinassa valmistettu härveli.
Antaisitko tällaisen henkilön kirjoittaa täiden tzäppilaitteestasi tiedotteen? Hyvä – en minäkään 😂
Kaiken lisäksi olen yhä puolikuntoinen. Peruin kaikki viikonlopun menot, ja en ole laittanut nokkaani ulos sitten sairastuttuani viime keskiviikkona. Vähemmästäkin tulee mökkihöperöksi! Lisäksi pelkään nyt, että introverttina kuormitun liikaa siitä, kun seuraavan kerran menen ihmisten ilmoille – esimerkiksi ensi tiistaina meillä on luvassa yksikön kehittämispäivä. Osaanko enää edes käyttäytyä ulkomaailmassa? Toisaalta kiva nähdä kaikkia elävässä elämässä pitkästä aikaa, toisaalta tapahtumapaikalta ei noin vain pääse pois, jos kuormittuu liikaa (meillä on kimppakyyti).
Puolisoni puolestaan on ihmisten ilmoilla suorastaan massahurmaaja, joka saa uusia tuttavuuksia helposti ja vaivattomasti samalla kun minä ahdistun verkostoitumisesta ja minglailusta. Viestin parhaiten kirjallisesti, joten hoidankin työasiani mieluiten sähköpostitse. Saatan myös antaa itsestäni kylmän kuvan, koska olen pahimman laatuinen asiapirkko. En mielelläni puhu puolitutuille asioistani. But believe me, I’m not stuck up, only socially awkward! Kohtalotovereita?
Niin sitten kävi, että kun otin perjantaiksi lomaa helatorstain jälkeen, vietin tuon ajan sängynpohjalla flunssaa sairastaen. (No toki tämä blogikirjoitus tuli kirjoitettua niissä pätkissä, missä en maannut peittoburritona.)
Alkuviikon olin kumman nuutunut treeneissä ja keskiviikkona jo selvästi kipeä. Koska työt piti kuitenkin saada tehtyä, sinnittelin keskiviikon sinkkitablettien voimalla etätöissä. Aamusta oli viestintäpäällikkömme vetämää mediakoulutusta, sen jälkeen palaveerasin esihenkilön kanssa, vedin asiantuntijoille somekoulutusta ja tein uutiskirjettä varten haastattelun. Työskentelen valtiolla viestijänä, ja tiimimme on todella pieni. Eli jos olen pois sairauden vuoksi, eivät työni oikein etene, vaan poissaolo tarkoittaa raskaampaa työsumaa seuraavalla viikolla. Samalla huomaan hallitusneuvotteluista, että valtionhallinnon toimintaa halutaan tehostaa. En tiedä, miten omaa tiimiämme pystyisi enää enempää tehostamaan ilman että työn jälki kärsisi liikaa. Tällä hetkelläkin teemme todella niukilla resursseilla parhaamme.
Etätyökaverini Torsti haluaa koko ajan istua sylissä.
Ja jotenkin masentavaa, että viestintätiimimme työtä verrataan talon sisällä Verohallinnon (kerrassaan hienoon) somepresenssiin. Ymmärtääkseni verottajalla pelkkää somea tekee kolme kertaa enemmän väkeä kuin mitä omassa viestintätiimissämme on jäseniä. Että ehkäpä syynä siihen, miksemme ole viraali-ilmiö, on se, että somea tehdään oman työn ohessa jos aikaa muulta työtä jää. Uuden ideointiin tarvittaisiin myös kipeästi työpäivässä sellaisia tyhjiä hetkiä, jolloin ajatus saisi vaeltaa. Ja niitä ei oikein ole. Yritin kalenteroida tiimille yhteistyöpalaverin somen julkaisupolitiikasta mahdollisimman pikaisella aikataululla, mutta koska kalenterimme olivat täyteen ammutut, meni kokous kesäkuulle.
Tällä kertaa kukinta meni ohi: kuva viime kevään hanamista.
Samalla olen kevään auringonvalon lisääntymisen myötä vähän ylikierroksilla, ja kaikki muut tuntuvat olevan kuin hidastetussa elokuvassa kun oma pää pursuaa ideoita. Innostun muutenkin asioista helposti, ja nyt vielä enemmän. Näiden ylikierrosten myötä unohdan syödä tai syöminen on sellaista kummaa napostelua, ei kunnon aterioita. Yritän maadoittaa itseni meditoimalla ja lukemalla, kun sairaana ei voi edes joogata. ”Lootusasentoon liian levoton mä oon” on nähtävästi tämän viikon teema. Onko muilla samoja ongelmia valon lisääntyessä?
Yritän nyt rauhoittaa itseäni ja vähentää kierroksia.
Mikään valtamedia kotimaassa ei uutisoinut keskiviikkona vietettyä kansainvälistä homo-, trans- ja bifobian vastaista päivää IDAHOT:ia, mikä kummastutti. Kehotan kaikkia lukijoitani allekirjoittamaan eheytyshoidot kieltävän kansalaisaloitteen. Kuten Maria Veitola on todennut Rikkomaton-kampanjan Instagramissa: ”Seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen pakottaminen väkisin cis-heteroksi ei ole eheyttämistä, joksi sitä valheellisesti kutsutaan, vaan henkistä väkivaltaa.” Eheytyshoidot on hyvä esimerkki siitä, miten todellisuutta on vääristelty ottamalla käyttöön sana, joka antaa ymmärtää, että kyse on jostain positiivisesta, vaikka kyseessä on raaka hengellinen aivopesu. Kansalaisaloitteen saatteessa todetaankin, että ne ovat perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien vastaisia.
Haluan oppia lisää vähemmistöjen kohtaamisesta oikein, joten pyysin töissä lupaa ilmoittautua Setan vetämään webinaariin pridekuukaudesta. Lisäksi päätin ottaa luvun alle pitkään lukulistallani keikkuneen Mona Blingin 23 transmyyttiä: Totta ja tarua transihmisistä. Haaveena ovat myös sukupuolentutkimuksen opinnot jossain vaiheessa. Osan opinnoista pystyy nähtävästi käymään Helsingin avoimeen yliopistoon myös omassa tahdissaan etänä. Johan tässä ehtikin joku aika mennä ilman opintoja 😉 (valmistuin Haaga Helian journalismin ylemmästä koulutusohjelmasta noin vuosi sitten. Opinnäytetyöni käsitteli median maksumuurien parhaimpia käytäntöjä).
Vaikka Käärijä tuli Euroviisuissa toiseksi, olen hänestä todella ylpeä! Käärijää kannustettiin meilläkin kisakatsomossa pukeutumalla vihreään.
Siis en tiedä teistä muista, mutta minä fiilistelen Euroviisujen musiikkia edelleen 😄 Omia suosikkeja olivat Käärijän lisäksi Ranskan La Zarran komea chansonpop Évidemment, Espanjan Blanca Paloman upea EAEA sekä Moldovan Pasha Parfenin Soarale si Luna ja Itävallan Teyan ja Salenan hauska Who the hell is Edgar? Ja eikä unohdeta Australian Voyagerin Promisea ja Tsekin Vesnan My Sister’s Crownia!
Ikävintä tässä flunssassa on ollut, ettei ole päässyt treenaamaan. Sen sijaan olen töllännyt töllöä ja lukenut. Suosittelen televisiosta ainakin Fargo-televisiosarjaa (neljäs kausi ilmestynyt) (C More), Successionia (HBO) ja Diplomatia (Netflix). Tällä hetkellä minulla on kesken Evie Wyldin teos Me olemme susia, mutta sen lukeminen jostain syystä takkuilee. Jos merkitset lukemasi kirjat Goodreadsiin, lisää toki minut kavereihisi – on aina mielenkiintoista nähdä, mitä muut lukijat suosittelevat!
Joskus kestää aikansa, että kirjaan pääsee sisälle. Tykkään eniten lukea kirjoja paperisina, mutta käytän paljon kyllä kirjasovelluksia, jossa voi kuuntelun lisäksi myös lukea teoksia.
