Kukaan ei enää kaipaa laihdutuspuhetta

Nykyään suhtaudutaan kielteisesti laihdutuspuheeseen. Niinpä palveluja tarjoavat yritykset ovat joutuneet asemoimaan itsensä uudestaan terveempiä elämäntapoja tarjoaviksi. Silti se on yhä toimiala, joka ruokkii ihmisten epävarmuuksia. Ala ei edes halua, että muutoksesi on pysyvää, vaan sen tuottavimpia ovat palaavat asiakkuudet.

Punaisia omenoita.
Kuntokuuri – oikea elämäntapavalinta vai myrkyllinen omena? Kuva Unsplash.

Jokainenhan haluaisi olla vahvempi, nukkua paremmin ja olla tehokkaampi, kun sen tarve on? Mitä kukaan ei enää halua on laihdutuspuhe, kiloista ja syömisestä syyllistäminen ja ruuan demonisointi mustavalkoisesti hyväksi tai pahaksi.

Joulun jälkeen ei voinut olla huomaamatta laihdutuspuheen määrää sosiaalisessa mediassa yritysten tarjotessa joulukiloista eroon pääsemiseksi kitu- ja kurikuureja. Yksi suurimmista palveluntarjoajista loi kampanjaansa varten kuvitteellisen sisäisen pullukan, ja lähetti kaikille postituslistalleen oleville silkkaa kettuilua kertyneistä kiloista. Kampanja löi ideoijiensa näpeille heti alkumetreillä ja peruttiin nopeasti vuolaiden anteeksipyyntöjen kera.

Kuva lenkkarijaloista lenkkipolulla.
En suostu juoksemaan, ellei ole hengenhätä.

Minäkin sain kirjeen, koska olin postituslistalla. Eikä tässä vielä kaikki: vuosien aikana olen osallistunut paitsi tämän firman kitukuuriin tai kahteen, myös etsinyt kuningattaren korsettia toisella kuurilla ja perehtynyt yleiseen hyvinvointiin kolmannen gurun opastuksella (kuuri, josta oli oikeasti hyötyä, koska aloin menemään nukkumaan aikaisemmin ja nukkumaan 8 tunnin yöunet).

Ongelmana näissä kuureissa on yleensä niiden ehdottomuus. Puhumattakaan siitä, että päivittäinen kalorinsaanti vastaa taaperoikäisen lapsen vastaavaa – ja itse olen aikuinen nainen. Treeniin yhdistettynä kuurit aiheuttavat vain järkyttävän nälän, mikä puolestaan ainakin itselläni laukaisi taipumuksen ahmia.

Mistä tunnistat laihdutuskuurin? Kaikki erilaiset elämänhallintaan keskittyvät kurssit ovat yleensä niitä.
Tämä kiteyttää hyvin, mistä tällä kertaa kirjoitan. Kuva @stephaniemichelle_rd.

Yhdysvalloissa terveellistä elämäntapaa puffaaviin lehtiin on jo ilmestynyt kansiin isompia ihmisiä. Suomessa ehkä myös, mutta pienemmässä mittakaavassa. Tämä on herättänyt keskustelua representaatiosta ja siitä, kenellä on oikeutta olla noiden lehtien kansissa. Ihmisen koko ei kuitenkaan kerro yhtään mitään siitä, miten terveet tai epäterveelliset elämäntavat tällä on: itse olin laihimmillani nuoruudessa, kun elin käytännössä pikaruualla ja kokiksella.

Kävin kahvilla keskustassa ja otin vessaselfien.
Kävin kahvilla viime viikolla keskustassa ja otin vessaselfien. En julkaissut tätä kuvaa aikaisemmin missään, koska mielestäni näytin talon kokoiselta.

Itse vältin koronakilot, mutta vain siitä syystä, että käytin – ja käytän yhä – pandemia-ahdistukseni lääkkeenä liikuntaa. Kuntosalien ollessa yhä kiinni olen jäänyt kiinni Youtube-treeneihin. Aiemmin kurikuuriin ostamani painot ja muut tykötarpeet ovat nyt päivittäisessä käytössä. Kaipaan kuitenkin livetunteja ja ryhmärääkkejä. Olen ilmoittautunut jo bootcamp-ryhmään, joka aloittaa heti kun tämä sulku on ohi. Tänä vuonna aloitin lisäksi aamujoogan, joka herättää kehon lempeästi uuteen päivään.

Toivoisin kaikille armollisuutta suhteessa omaan kehoon. Kehosi on vienyt sinut läpi (tosin yhä jatkuvan) pandemian – ehkä olisi aika olla sille vihdoin kiltti ja unohtaa kurikuurit?

Aino Elina

Vessaselfie osa 2.
Mikä on minussa ja vessoissa ja selfieissä 😂 Olen ok ihan tällaisena kuin olen.

PS: Ensimmäinen viikko takana vaatteiden ostolakkoa. Huomaan tylsinä hetkinä surffaavani vaatevalmistajien sivuilla tai avaavani heidän sovelluksensa vain katsoakseni tarjontaa. Lisäksi koska pääkaupunkiseudulla on niin liukasta, saa nähdä kadunko lakkoani pian kaatuessani ilman nastakenkiä.

Puheenaiheet Hyvä olo Terveys Ajattelin tänään

Vaatelakko: hyvesignalointia vai himoshoppaajan avunhuuto?

Olen aina rakastanut vaatteita. Kärsin kuitenkin pikamuotiahdistuksesta, jonka vuoksi päätin aloittaa ostolakon. N.Y.T. Nyt!

Päätin edellisen blogin julkaistuani aloittaa tämän julkaistessani (22.1.) puolen vuoden vaatteidenostolakon. Ei mitään vaatekomeron täytettä: ei vaatteita, ei kenkiä, ei edes alusvaatteita.

Kuva raidallisista paidoista raidallisella sängyllä.
Kuinkakohan monta raitapaitaa omistan? Tässä osa. Raitapaitafanin lakanatkin ovat raidalliset.

Yhtenä syynä tähän on, että olen tuosta ajasta leijonanosan opintovapaalla, mikä vähentää tulojani. Käytän käytössäni olevat pennoset mieluummin palveluihin kuin vaatteisiin. Olemassa olevia vaatteitani saan kuitenkin tietysti huoltaa ja ostaa siihen sopivia tuotteita sekä korjauttaa vaatteita ompelijalla. Eli esimerkiksi uudet kengännauhat ovat täysin ok. Onnekseni lähellä kotiani sijaitseva vaatelainaamo Vaatepuu mainosti juuri, että heillä on korjaus ja modistuspalvelu käytössä.

Lisäksi kun vaatekaappiani katsoo, olen ongelmashoppaaja – minulla on kaikkea liikaa. Osasyynä tähän on, että minun on todella hankala nykyään laittaa vaatteita kiertoon, koska viime vuosien aikana ilmestyneet televisiodokumentit ja tutkiva journalismi ovat paljastaneet, että vaatteeni saattavat päätyä epäekologisesti pitkien matkojen päähän, missä ne tukahduttavat paikallisen vaatetuotannon. Yritänkin nyt käyttää vaatteeni niin loppuun, että niiden viimeinen tie johtaa lumppukeräykseen.

Kierrätysmerkki sinisessä säiliössä.
Jos en käytä vaatetta, myyn sen edelleen. Kuva Unsplash.

Tämä on oikeastaan johdonmukainen kehityskulku siihen, että viime vuosina olen ostanut vaatteita enemmän ajatuksella siitä, mikä sopii jo löytyviin vaatteisiin ja mikä sopii tyyliini. En enää osta ihanneminälleni. Tunnette varmaan tyypin? Ihanneminä on se idealisoitu versio itsestäsi, joka johdattelee sinua vaatekaupoilla ostamaan niitä vaatteita, jotka eivät ole oman tyylisiä. Näin ollen minullakin on komerossani tukku housupukuja niitä kaikkia tärkeitä palavereja varten, joita nykyään hoidan etupäässä kotoa käsin etänä rennoissa vaatteissa. Lisäksi haluaisin olla romanttisen naisellisen röyhelöisen vaaleanpunainen, mutta let’s face it: tuollaiset vaatteet harvoin ajautuvat kaapista päälle, jos oma tyyli on käytännöllisyyttä (utilitarity) korostava. Kuljen lähes kaikkialle jalan, joten korkeat korot ovat yleensä vain epäkäytännölliset. Ja vaaleanpunainen ei todellakaan ole värini.

Hyvesignalointia ja pelkkä pisara meressä verrattuna pikamuotiyritysten viikoittain tuottamiin vaatevuoriin? Kenties, mutta minun on aivan pakko tehdä jotain.

Kuva vaatekaupan rekistä ja kädestä, joka käy rekillä olevia vaatteita läpi.
Olen nyt ostoksilla käydessäni kysynyt itseltäni: tarvitsenko tätä vaatetta todella?

Suomalainen heittää keskimäärin vaatteita roskiin vuodessa 13 kiloa, mikä tekee yhteensä 70 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä. Kansainvälisellä tasolla jopa kaksi kolmasosaa vaatteista päätyy kierrättämisen sijaan kaatopaikalle, kertoo jo vuonna 2017 ilmestynyt brittitutkimus. Tutkimuksen tehneen säätiön mukaan joka sekunti rekkalastillinen vaatteita poltetaan tai viedään täyttämään kaatopaikkoja. Vaatteiden käyttäminen kuin kertakäyttöhyödykkeinä on tehnyt vaateteollisuudesta yhden maailman saastuttavimmista teollisuudenaloista. Lisäksi työolosuhteet halpatyön maissa ovat harvoin ideaaleja.

Keskityn siis lähikuukausina oman vaatekaappini löytöjen parempaan hyödyntämiseen. Vaatteet, joille en löydä käyttöä myyn eteenpäin. Toivon tänä aikana löytäväni viimeistään oman, ajattoman tyylini, joka kestää aikaa ja trendejä.

Ne kuuluisat toiset farkut.
Raitapaita or bust! (ja pussimaiset farkut, joita käytän koko ajan.)

Aino Elina

PS: Otin jo kuunteluun päätökseni kypsyessä ihanan itseironisen Laura Frimanin teoksen Tauko: Jolloin luovuin vaateostoksista vuodeksi ja pilasin elämäni ehdoin tahdoin. Odotan kauhulla sitä, kun joku vaatekaappini tärkeä osa sanoo sopimuksensa irti: Friman itse lenkkeili vaatelakkonsa reikäisillä tennareilla (tai no, olen kesäkuun kohdilla teoksessa, joten vielä ei tietenkään voi sanoa varmasti).

Puheenaiheet Vastuullisuus Ostokset Trendit