Treenitauko syö ihmistä

En uskalla vieläkään treenata rankasti flunssan jälkeen, koska oireita on yhä. Jouduin siis jälleen kerran perumaan torstain bootcampin.

Tämä tilanne oikeasti syö ihmistä. Olen tottunut kuitenkin rankkaan liikuntaan pari kolme kertaa viikossa ja joogat ja reippaat kävelyt päälle. Tällä hetkellä varailen kuntosalin sovelluksella tunteja, jotka sitten perun aamulla, kun en ole yön aikana taianomaisesti parantunutkaan. Tämä lisättynä siihen, että koronan sairastamisen jälkeen pidin myös pitkän treenitauon on johtanut siihen, että liikkuva elämäntapani on muisto vain 😒 Ja keski-iässä naisten kun tulisi tehdä voimatreeniä, ettei lihasmassa häviä. Etenkin sen jälkeen, kun vaihdevuodet ovat alkaneet lihastreeni on aivan must (ja alkoholinkäytön vähentäminen myös, koska se pahentaa vaihdevuosioireita).

Juuri lukemani Maylis de Kerangalin Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät -teos kuitenkin muistutti, että sydänlihastulehdus on aivan kauhea vaiva, joka voi pahimmillaan johtaa siihen, että olet lopulta elinluovutusjonossa, kuten kirjassa kävi.

Koska Zadaassa ei kauppa käy, olen päätynyt ottamaan osan aiemmin myynnissä olleista vaatteista takaisin käyttöön. Ja Facebookissa vaatteiden myyminen on aivan liian hankalaa säätöä. Lisäksi olen löytänyt Facebookin pyykkimuia -ryhmästä oivaa neuvoa siitä, miten nykyisiä vaatteita tulisi hoitaa. Tuloksena panostin sappisaippuaan, jolla sainkin yhden puseron läikät vaalenemaan sen verran, että sitä voi käyttää jo etätöissä, vaikka joutuisikin videokuvaan päivän aikana. Pusero on vain ihanan värinen ja siinä on kiva kaula-aukko, niin en millään haluaisi heittää sitä lumppukeräykseen. Sijoitin muutaman euron Clasun nypynpoistajaan, ja poistin puserosta vielä kainaloon kertyneet nypytkin, niin nyt se käy hyvin etätöihin.

Siivosin keskiviikkona töiden jälkeen parveketta, ja olen ostanut sinne jopa 16 eurolla kanervia, niin nyt siellä näyttää jo ihan hyvältä. Ostin kanervat Tokmannilta, vaikka kritisoinkin sen viherkasvien kestävyyttä Instan stooreissani.

Olen siis ollut ihan shoppailuholisti, kun tilasin vielä Ellokselta nämä lukuvalot makuuhuoneeseen. Mietin pitkään messingin ja tinan välillä, mutta päädyin tinaan, kun meillä kaikki jalkalamput ovat teräksen värisiä. Ketuttaa ostaa uutta, mutta vanhat lukuvalot eivät enää mahdu sängyn ylle, kun siihen tulee tämä Habitaresta ostamani ryijy. Vanhat lukuvalot ovat ainakin 10 vuotta vanhat halogeenit, joita olisin nyt lahjoittamassa pois. Ota yhteyttä Instagramin yksityisviestillä, jos haluat hakea valot Helsingistä tai Espoosta, voin tuoda ne jollekin metropysäkille. Lamppuihin on vielä varalamput olemassa, jotka tulevat kaupan päälle, jos vain löydän ne jostain puolison jemmasta. Hain uudet lukulamput eilen Matkahuollon toimipisteestä, ja nyt niihin pitäisi ostaa lamput ja katsoa, että kaikki osat ovat tallella. Koska puolisolla ei ole aikaa kiireiltään, pyydän jotain asennuspalvelua kiinnittämään ryijyn ja lamput, joista jälkimmäiset tulevat siis kiinni Bürü Woodworksin maalaamaan sängynpäätyyn.

Jonkin verran hermostuttaa kissojen reaktio ryijyyn. Levitin sen jokin aika sitten lattialle tarkkojen mittojen ottoa varten, ja Torstin mielestä se oli aivan liian ihana. Saa nähdä, kestääkö ryijy kissojen rakkaudenosoituksia, vaikka tukevaa tekoa onkin. Oon myös miettinyt yhden ryijyn itse tekemistä olohuoneen ja ruokailutilan välille (koska kyllä, asun kodissa, jossa kaikki paitsi vessa ja vaatehuone on yhtä tilaa). Sisareni teki itse ryijyn kotiinsa, ja sanoi sen olevan mitä mukavinta puuhaa. Mietin mustavalkoista, graafista ryijyä, ja mallikin olisi jo valmiina: Mirja Tissarin Olipa kerran -ryijy. Toinen asia sitten on, miten kissat suhtautuisivat käsityön tekoon, ja tulisiko siitä pelkkää kissojen paimentamista pois ryijyn kimpusta.

Koska yleensä kulutamme nykyään rahaa vain ruokaan, kävimme lähelle avautuneessa japanilaisessa syömässä lauantaina. Ruoka oli aivan täydellistä. Sushi oli parasta koskaan syömääni, eikä hintakaan ollut paha!  Panostin iltaan, ja pukeuduin 90-luvulla Oulun Sokokselta ostamaani mustaan, eleettömään tuubimekkoon. Aikoinaan nollarilla ommellutin siihen röyhelöt miehustaan, mutta nyt se näytti vain mauttomalta, joten yhtenä iltana etsin ratkojani ja ratkoin röyhelöt irti. (Ja kenties myös sen vuoksi, että nykyään olen sinut pienen rintavarustukseni kanssa – eihän siihen mennyt kuin lähes 40 vuotta(!)). Ilta päättyi Kalasataman Harbour Bariin, jossa on komeat näkymät suoraan valaistulle Isoisänsillalle.

Otin podcastalusta ja äänikirjasovelluksen Podimon käyttöön parin kuukauden ilmaisella kokeilujaksolla, mutta maksu loppuvuodesta olikin mennyt jo muutaman viikon jälkeen. En kuitenkaan jaksa alkaa penäämään oikeuksiani, mutta kiinnostaisi tietää, monelle muulle on käynyt näin? Omiin tarpeisiin riittää äänikirjapalvelu, ja tällä hetkellä käyttämäni Storytel on siitä kätevä, että voit vaihtaa lennosta lukemisesta kuunteluun tai kuuntelusta lukemiseen, ja sovellus löytää aina tarinan oikean kohdan. Storytelin sovellus ei kuitenkaan ole yhtä hyvä lukemiseen kuin esimerkiksi Elisa kirja tai Applen oma kirjasovellus.

Iloa sunnuntaihisi! Itse toivon ensi viikolla vihdoin pääseväni treenaamaan pitkän tauon jälkeen.

Aino Elina