Tunnollinen työntekijä sairastaa omalla ajallaan?
Niin sitten kävi, että kun otin perjantaiksi lomaa helatorstain jälkeen, vietin tuon ajan sängynpohjalla flunssaa sairastaen. (No toki tämä blogikirjoitus tuli kirjoitettua niissä pätkissä, missä en maannut peittoburritona.)
Alkuviikon olin kumman nuutunut treeneissä ja keskiviikkona jo selvästi kipeä. Koska työt piti kuitenkin saada tehtyä, sinnittelin keskiviikon sinkkitablettien voimalla etätöissä. Aamusta oli viestintäpäällikkömme vetämää mediakoulutusta, sen jälkeen palaveerasin esihenkilön kanssa, vedin asiantuntijoille somekoulutusta ja tein uutiskirjettä varten haastattelun. Työskentelen valtiolla viestijänä, ja tiimimme on todella pieni. Eli jos olen pois sairauden vuoksi, eivät työni oikein etene, vaan poissaolo tarkoittaa raskaampaa työsumaa seuraavalla viikolla. Samalla huomaan hallitusneuvotteluista, että valtionhallinnon toimintaa halutaan tehostaa. En tiedä, miten omaa tiimiämme pystyisi enää enempää tehostamaan ilman että työn jälki kärsisi liikaa. Tällä hetkelläkin teemme todella niukilla resursseilla parhaamme.
Ja jotenkin masentavaa, että viestintätiimimme työtä verrataan talon sisällä Verohallinnon (kerrassaan hienoon) somepresenssiin. Ymmärtääkseni verottajalla pelkkää somea tekee kolme kertaa enemmän väkeä kuin mitä omassa viestintätiimissämme on jäseniä. Että ehkäpä syynä siihen, miksemme ole viraali-ilmiö, on se, että somea tehdään oman työn ohessa jos aikaa muulta työtä jää. Uuden ideointiin tarvittaisiin myös kipeästi työpäivässä sellaisia tyhjiä hetkiä, jolloin ajatus saisi vaeltaa. Ja niitä ei oikein ole. Yritin kalenteroida tiimille yhteistyöpalaverin somen julkaisupolitiikasta mahdollisimman pikaisella aikataululla, mutta koska kalenterimme olivat täyteen ammutut, meni kokous kesäkuulle.
Samalla olen kevään auringonvalon lisääntymisen myötä vähän ylikierroksilla, ja kaikki muut tuntuvat olevan kuin hidastetussa elokuvassa kun oma pää pursuaa ideoita. Innostun muutenkin asioista helposti, ja nyt vielä enemmän. Näiden ylikierrosten myötä unohdan syödä tai syöminen on sellaista kummaa napostelua, ei kunnon aterioita. Yritän maadoittaa itseni meditoimalla ja lukemalla, kun sairaana ei voi edes joogata. ”Lootusasentoon liian levoton mä oon” on nähtävästi tämän viikon teema. Onko muilla samoja ongelmia valon lisääntyessä?
Mikään valtamedia kotimaassa ei uutisoinut keskiviikkona vietettyä kansainvälistä homo-, trans- ja bifobian vastaista päivää IDAHOT:ia, mikä kummastutti. Kehotan kaikkia lukijoitani allekirjoittamaan eheytyshoidot kieltävän kansalaisaloitteen. Kuten Maria Veitola on todennut Rikkomaton-kampanjan Instagramissa: ”Seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen pakottaminen väkisin cis-heteroksi ei ole eheyttämistä, joksi sitä valheellisesti kutsutaan, vaan henkistä väkivaltaa.” Eheytyshoidot on hyvä esimerkki siitä, miten todellisuutta on vääristelty ottamalla käyttöön sana, joka antaa ymmärtää, että kyse on jostain positiivisesta, vaikka kyseessä on raaka hengellinen aivopesu. Kansalaisaloitteen saatteessa todetaankin, että ne ovat perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien vastaisia.
Haluan oppia lisää vähemmistöjen kohtaamisesta oikein, joten pyysin töissä lupaa ilmoittautua Setan vetämään webinaariin pridekuukaudesta. Lisäksi päätin ottaa luvun alle pitkään lukulistallani keikkuneen Mona Blingin 23 transmyyttiä: Totta ja tarua transihmisistä. Haaveena ovat myös sukupuolentutkimuksen opinnot jossain vaiheessa. Osan opinnoista pystyy nähtävästi käymään Helsingin avoimeen yliopistoon myös omassa tahdissaan etänä. Johan tässä ehtikin joku aika mennä ilman opintoja 😉 (valmistuin Haaga Helian journalismin ylemmästä koulutusohjelmasta noin vuosi sitten. Opinnäytetyöni käsitteli median maksumuurien parhaimpia käytäntöjä).
Siis en tiedä teistä muista, mutta minä fiilistelen Euroviisujen musiikkia edelleen 😄 Omia suosikkeja olivat Käärijän lisäksi Ranskan La Zarran komea chansonpop Évidemment, Espanjan Blanca Paloman upea EAEA sekä Moldovan Pasha Parfenin Soarale si Luna ja Itävallan Teyan ja Salenan hauska Who the hell is Edgar? Ja eikä unohdeta Australian Voyagerin Promisea ja Tsekin Vesnan My Sister’s Crownia!
Ikävintä tässä flunssassa on ollut, ettei ole päässyt treenaamaan. Sen sijaan olen töllännyt töllöä ja lukenut. Suosittelen televisiosta ainakin Fargo-televisiosarjaa (neljäs kausi ilmestynyt) (C More), Successionia (HBO) ja Diplomatia (Netflix). Tällä hetkellä minulla on kesken Evie Wyldin teos Me olemme susia, mutta sen lukeminen jostain syystä takkuilee. Jos merkitset lukemasi kirjat Goodreadsiin, lisää toki minut kavereihisi – on aina mielenkiintoista nähdä, mitä muut lukijat suosittelevat!
Aino Elina
Puolisoni työskentelee eräässä valtion virastossa ja siellä useita somekanavia hoitavat erinäiset asiantuntijat ja suunnittelijat oman varsinaisen työnsä ohessa. Siinäpä vasta sapettaakin, kun heilläkin talon sisällä tuotoksia vertaillaan Verohallintoon. Tekijät ei ole missään määrin viestinnän ammattilaisia vaan yrittävät parhaansa sillä ajalla minkä saavat ns. oikeilta töiltään kaavittua kasaan.
Itse olen media-alan koulutuksella viestintätiimissä, joka kouluttaa eri hankkeiden asiantuntijoita sometekemiseen. (Monella hankkeella on omat somekanavat, joita päivittävät asiantuntijat ja vastuu on kiertävä). Koulutuksia on hankala räätälöidä asiantuntijoille, kun osalle kanavat ovat jo tuttuja ja toisille uppo-outoja. Itsellä on opintoja somesta takana niin yo kuin amk-tasolla ja someduunia on tullut tehtyä varmaan vuodesta 2015, joten oma tekeminen ei ole osaamisesta kiinni 😉 Mitä somen tekemisestä puuttuu on aika: viestintätiimin ylläpitämiin somekanaviin pitäisi periaatteessa palkata oma vetäjänsä, joka tekisi sitten 100 % somea, eikä mitään muuta.
Sitä yritinkin sanoa, että resursseihin nähden ympäristön odotukset on usein kohtuuttomat ja tuntuu, että vertailua tehdään ihan väärin paikkoihin. Itsekin valtiolla työskentelevänä tiedän valitettavan hyvin miltä tuntuu, kun aika ei vain riitä, vaikka tahtoa ja kykyä olisi.
Ei synny vasemmalla kädellä, ei. Itse hoidan yrityksen omaa somea ja usean eri brändin somea, joista osa talon omia, osa edustusbrändejä. Ja voin kertoa, että ainaisessa kiireessä olen ollut monta kertaa julkaisemassa sisältöä väärällä sivulla…
Näitä somesivuja minulla on jo sen verran, että julkaisujen (tai mainosten, niitähän ne oikeasti ovat) pohtiminen, luominen ja hallinnointi vievät suuren osan työajastani. Vaikka työskentelen ihan virallisesti markkinointiosastolla, ei täälläkään sometyön aikaavievyys ole selvää oikeastaan kuin niille, jotka ovat hommaa itse tehneet. Muille se on enimmäkseen sellaista puolihuolimatonta ”postailua”.
Tämä hämmästyttää minua, sillä paljonhan jo puhutaan siitä millä huolella ja vaivalla somejulkkiksetkin postauksiaan rakentavat. Some on siis edelleen, ihme kyllä, säilyttänyt ainakin osan silmissä keveän vaikutelmansa. Jäänkylmä markkinointikoneisto se minun silmissäni on, enkä useimmiten haluaisi olla osa sitä millään tavoin. Tosin asenteeni ei varmasti olisi näin negatiivinen jos en työskentelisi pörssiyrityksessä. Jonkinlainen arvoristiriitakriisi minulla on kuitenkin vankasti tekeillä tämän vasurilla tekemäni somehomman kanssa 🙂
Tämä! Toivoisin, että organisaatioissa ymmärrettäisiin se, että someduuni on raakaa duunia. Ymmärrän tuon arvoristiriitakriisin, olen joutunut itsekin sen kanssa kamppailemaan toimiessani viestintäkonsulttina, jolloin jouduin tekemään puffia tuotteille, jotka mielestäni olivat täysiä turhakkeita, ja joista viestimisen koin epäeettiseksi.