Voittajan tunti?
Onko lukijaansa ohjaava, neuvova ja opastava self help suosittua, koska siitä haetaan oppeja omaan elämään, vai koska sitä luetaan ironisesti suhtautuen kirjoittajiin käärmeöljykauppiaina tai kauhistellen kirjoissa esitettyjä vaatimuksia lukijan elämään?
Lehdet tarttuvat elämänohjeita tarjoaviin elämäntapaoppaiden kirjoittajien haastatteluihin hanakasti. Niin hanakasti, että juttuja myös varmasti luetaan – kuka tosissaan, kuka ei.
Siinä missä maailmamme on muuttunut yhä monimutkaisemmaksi, tarjoaa self help yksinkertaistettuja elämänohjeita elämän punaisen langan löytämiseen. Itsensä kehittämisen (self improvement) markkinaosuus Yhdysvalloissa oli vuonna 2020 jopa 10,5 miljardia dollaria.
Elämäntapaoppaiden mukaan kenestä vain voi tulla tehokkaampi, onnellisempi ja tuotteliaampi. Ja jos et onnistu siinä kirjallisuuden avulla, vika ei ole kirjassa, vaan sinussa itsessäsi(!) Joten ostat uuden elämäntapaoppaan ja kehä alkaa alusta. Onpa elämäntapaoppaiden suosioksi soviteltu nousussa olevaa uusliberalistista maailmankuvaakin. Tehokas työntekijä kun pitää itse huolen omasta terveydestään ja työkyvystään, eikä vaivaa sillä työnantajaansa – tai hyvinvointivaltiota. Omaa terveyttä seurataan älylaitteilla, jonka datan perusteella sitten hakeudutaan hoitoon, jos tarve on.
Robin Sharman 5 AM Club (2019) ehdotti heräämistä kukonlaulun aikaa, ja jakamaan vuorokauden ensimmäisen tunnin kolmeen osaan: liikuntaan, itsereflektointiin ja oppimiseen. Ostin itsekin Sharman kirjan (jonka lahjoitin nopeasti eteenpäin) ja mieleen siitä jäivät etupäässä elämänohjeiden ripottelu kökön ja kerrassaan nolon tarinan ympärille yrittäjästä ja tämän mentorista miljardööristä – kirjan kaikki opit kun olisi voinut kiteyttää muutamalle sivulle, ja säästää näin lukijoiden kallisarvoista aikaa.
Muutenkin nämä opit oli tarkoitettu ihmisille, joilla on tilaa (ylimääräinen makuuhuone, ettei mahdollinen partneri häiriinny aikaisista herätyksistä) eikä pahemmin velvollisuuksia muille (voin vain kuvitella, minkälaisen kaaoksen kukonlaulun aikaan nouseminen aiheuttaisi lapsiperheessä muun perheen herättyä yhden henkilön voittajantuntiin).
Silti elämäntapaoppaat kiinnostavat. Kirjoitin aiemmin Leo Straniuksen haastattelusta lehdessä, joka puffasi Straniuksen uutta teosta yksilön tehokkuudesta ja sen aiheuttamasta keskustelusta sosiaalisessa mediassa. Ensimmäinen elämäntapaopas, Samuel Smilesin Self-help, josta koko genre sai nimensä, julkaistiin jo 1859. Charles Darwinin Lajien synty ilmestyi samana vuonna, mutta Smilesin teosta myytiin tuolloin enemmän.
Mutta on elämäntapaoppaissa hyviäkin.
Itse pidin James Clearin Atomic Habit -teoksesta. Siitä sain esimerkiksi sen idean, että en ajattele, että minun täytyy joogata joka aamu. Sen sijaan haluan olla ihminen, joka aloittaa päivänsä joogalla. Täytyy sanoa, että konsti on ainakin tähän mennessä tepsinyt.
Toinen (ihan helmi) on Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin, jossa Marianne Power päättää lukea 12 self help -teosta, ja noudattaa seuraavan vuoden niiden ohjeita – omistaen oman kuukautensa kullekin opukselle. Nauru taattu!
Huono ei ole myöskään Mark Mansonin Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan.
Sen sijaan ongelmallisten ihmisten selvästi ympyröimä Thomas Erikson kannattaa kiertää kaukaa. Horoskoopitkin pitävät kutinsa paremmin kuin Eriksonin arviot.
Elämäntapaoppaisiin kannattaisikin lisätä kanteen: luetaan ja otetaan käyttöön omalla vastuulla. Parempaa itsetuntemusta löytää kaunokirjallisuudesta.
Aino Elina