Havaintoja Pariisista iskujen jälkeen

Kohta on kulunut kuukausi siitä, kun Pariisiin iskettiin perjantaina 13. marraskuuta. En luultavasti tule koskaan unohtamaan illan tunnelmaa ja seuraavien päivien kummallista ilmapiiriä Pariisissa. Olen tavannut läheisiään menettäneitä ihmisiä, he ovat tietysti poissa tolaltaan. Niin kaikki ovat. Kuitenkin elämä jatkuu, sen on jatkuttava vaikka kuinka haraisi vastaan. Uutisissa siirryttiin jo muihin aiheisiin. Mutta Ranskassa iskujen vaikutuksiin ollaan luultavasti vasta heräämässä. 

Pariisissa periaatteessa kaikki jatkuu mahdollisimman normaalisti, kuten niin moni iskujen jälkeen sanoikin. Viime perjantaina iskujen kohteena olleen baarin terassi oli tupaten täynnä. Iskupaikoilla palaa jokaisena iltana kynttilöitä. Terasseilla istutaan kuitenkin kuten aina ennenkin (kyllä, joulukuussa!) 

Yleinen hätätila on kuitenkin johtanut esimerkiksi mielenosoitusten kieltämiseen, minkä vuoksi tilanne ilmastomielenosoittajien ja poliisin välillä muuttui väkivaltaiseksi 29. marraskuuta. Ihmisiä on pidätetty ja asetettu seurantaan. Laittomien kotietsintöjen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Kadulla partioi sotilaita. Jokaiseen kauppaan, kouluun, virastoon tai muuhun rakennukseen mentäessä on avattava laukku tarkastusta varten. Poliiseja ja sotilaita on Pariisissa ollut paljon sitten WTC-iskujen, mutta nyt heitä on tavallista enemmän. Suomen rauhaan tottuneena tunnen aina oloni vähän hämmentyneeksi nähdessäni rynnäkkökiväärejä kadulla. Voi Suomi, lintukoto Euroopan unohtuneella itälaidalla. 

Ranskassa on näkyvissä se sama mieliala, joka ravistelee koko Eurooppaa. Se sama mieliala, joka saa joukon suomalaisiakin vaatimaan rajoja kiinni ja suhtautumaan väkivaltaisella kiihkolla vieraisiin. Ranskan talous on kuralla, on ollut jo pitkään, eikä rohkaisevaa muutosta ole näkyvissä. Heikko taloustilanne yhdistettynä pakolaisten määrän lisääntymiseen ja nyt terrori-iskuihin on sysännyt joukon ranskalaisia entistäkin enemmän oikealle. Se näkyi sunnuntaina järjestetyissä aluevaaleissa Front Nationalin voittona, vaikka toinen kierros vasta määritteleekin varsinaiset valtuustopaikat. Sanottakoon tässä kohtaa, että suomalaiset populistipuolueet ovat FN:n verrattuna velikultia, vaikka puolue yrittääkin kovasti karistaa perustajansa Jean-Marie Le Penin perintöä. Samaan aikaan esimerkiksi Nicolas Sarkozy on omaksunut huomattavasti voimakkaampia äänenpainoja iskujen jälkeen, arvatenkin estääkseen oman oikeistopuolueensa äänikadon. FN paitsi saa paljon ääniä, myös onnistuu ohjaamaan koko poliittista ilmapiiriä oikealle. 

”Emme anna sijaa pelolle” kuuluivat kommentit iskujen jälkeen. Niin on kuitenkin tapahtunut, pelko näkyy ja kuuluu. Samoin tapahtui, kuten yksi ranskalaisista ystävistäni epäili: iskut olivat pääsylippu valtaan puolueelle, joka häpeilemättömästi hyötyy toisten kuolemasta. Lietsoo vihaa ja epäluuloja ja on avoimesti rasistinen (FN:n kohdalla on ihan turha esittää mitään ”en ole rasisti, mutta….” -kommentteja). 

Elämä jatkuu ja aurinko nousee edelleen joka päivä, mutta joskus tuntuu ettei Euroopalle vielä näy tunnelin päässä valoa.

Puheenaiheet Ajattelin tänään Uutiset ja yhteiskunta

6. joulukuuta

Tänään vietetään itsenäisyyspäivää. Olen kirjoittanut tänne blogiin sellaisia tekstivyöryjä viime aikoina, että nyt en viitsi pohtia, problematisoida tai kyseenalaistaa isänmaallisuutta 😀

Ulkomailla oma kansallisuus saa yhtäkkiä ihan uuden merkityksen. Tai oikeastaan, sillä on vasta ensimmäistä kertaa oikeasti merkitystä kun oman kansallisen identiteettinsä olemassaolosta tulee tietoiseksi. Tiedostan jollakin tavalla olevani (halusin tai en) ranskalaisten silmissä ennen kaikkea eksoottisen kaukaisen maan edustaja, jolta kysellään jatkuvasti alkoholikulttuurista, talvesta ja koulutusjärjestelmästä. Ihmetellään kielitaitoa. Ei se minua oikeastaan häiritse. Suomalaisena lähes tunnen jonkinlaista hassua mielihyvääkin siitä, että kotimaani kiinnostaa. ”Suomi mainittu!” 

Joskus kuitenkin mietin, onko muiden ihmisten vaikeaa tietää, mikä osa minusta on, no, minua, ja mikä on vain kulttuurieroja. Jos olen hiljainen, onko se muiden silmissä persoonallisuuden piirre, suomalainen tapa vai kielimuurin syytä? Tulee vaikeaksi paikantaa ihminen yksilönä muiden samanmaalaisten joukossa. Miten paljon muuttuisin, jos jäisin tänne pysyvästi? Miten paljon kansallisuus vaikuttaa siihen, miten toimin, ajattelen ja jäsennän maailmaa? 

Koska tämä on nyt kovaa vauhtia muuttumassa wall of textiksi, niin itsenäisyyspäivän kunniaksi listaan asioita, joita kaipaan Suomesta tällä hetkellä (kaikkien ystävien ja läheisten lisäksi tietenkin) :

Ruoka. Uskokaa tai älkää, olen gastronomian kärkimaassa ja ranskalainen ruoka on pääasiassa todella hyvää, mutta kaipaan silti joitakin suomalaisia ruokia. Karjalanpiirakoita, pullaa, ruisleipää. Hyviä karkkeja. Ruotsalaisia tuotteita myyvässä kaupassa oli dippimaustetta ja taco-sekoitusta. Tietävät selvästi, mitä kotimaasta kaivataan. Se onni, kun löysimme markkinoilta pipareita!

KaraokeRanskalaiset ovat liian cooleja siihen. Minä en.

Sairaan nopee, kalsarikännit ja muut todella hämärät käsitteet, jotka eivät ole olemassa muissa kielissä (jännittävää esimerkiksi, ettei sanaa känni ole olemassa englannissa tai ranskassa, mitäköhän tämäkin sitten kertoo….) Lisäksi kaipaan mustaakin mustempaa ja absurdia huumoria.

Luonto. Stereotyyppistä Suomi-kuvastoa, mutta totta. Helsinkikin on oikeasti todella luonnonläheinen kaupunki, jossa merituuli vihmoo ja ilmasta katsottuna metsää on enemmän kuin asuintaloja. 

Hiljaisuus. Ja se, ettei koskaan tapahdu juuri mitään. Kaduilla on lauantaisinkin tilaa hengittää. Ruuhka tarkoittaa sitä, että ratikassa ei ole istumapaikkaa. 

Hyvinvointi. Kaikesta aiemmin paasaamastani kritiikistä huolimatta Suomessa yhteiskunnan yleinen hyvinvointi näkyy myös ulospäin, oikeasti. Kadulla asuvia on vain vähän, ja kodittomatkin pääsevät useimmiten jonnekin suojaan kylmältä yöksi. Ranskalaisia kuvat Helsingin pahamaineisista lähiöistä lähinnä huvittavat. Asun alueella, joka on Pariisin köyhimpiä ja viihdyn oikein hyvin, mutta kyllä eron Suomeen huomaa. Suomessakin on tietysti ongelmia, mutta muistetaan, ettemme ole oikeasti mikään Euroopan rasistinen takapajula: juntteja, kapeakatseisuutta ja vieraan pelkoa on kaikkialla. Esimerkiksi puolella tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyneistä ranskalaisista vanhemmista olisi vaikeuksia hyväksyä lapsensa seksuaalista suuntautumista.

Tänään katsomme suomalaisten kavereiden kanssa Linnan juhlia täälläkin. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä