Bloggaamisen aloittaminen on saanut minut pohtimaan entistä enemmän sitä, miltä vaikutan muiden silmissä ja miten paljon itse asiassa ylipäätään voin siihen vaikuttaa; niin, ja etenkin sitä, miltä vaikutan verkossa.

Suvi Uski tutki tuoreessa väitöskirjassaan sosiaalisen median profiilityötä. En ole (vielä) lukenut väikkäriä, mutta luulen tunnistavani ilmiön: elämme ajassa, jossa virtuaalitodellisuuden minästä brändätään mahdollisimman yhtenäinen, virheetön paketti, eräänlainen ihanteellinen minä. Sosiaalinen media ei ole paitsi ajanviettotapa tai kommunikaatioväline, se on myös tapa rakentaa ja vahvistaa omaa identiteettiä. Oma persoona asetetaan internetissä entistä enemmän alttiiksi arvostelulle, reaktioille ja mahdolliselle hylkäämisen kokemukselle. Joskus tuntuu, että somessa muiden hyväksyntä täytyy lunastaa yhä uudestaan. Se on kuluttavaa. Lisäksi itsensä vertaaminen muihin some-aikakaudella on liiankin helppoa. Kun onnistuneella somesisällöllä voi parhaimmillaan elättää itsensä, tulee somettamisesta helposti kilpailua. 

Selfie-profiilityötä! Tässä reflektoin itseäni ja rakennan kuvaa itsestäni verkossa!:D

Paitsi toisten ihmisten hyväksynnän kaipuu (vaikka kuinka haluaisi olla itsenäinen, anteeksipyytelemätön persoona, uskon että kaikki meistä kuitenkin pohjimmiltaan kaipaavat hyväksyntää) myös paine olla internetissä tietynlainen asettaa haasteita oman identiteetin rakentamiselle. Pitäisi antaa itsestään yhtenäinen, ristiriidaton, vähän siloiteltukin kuva kaikissa medioissa. Pohtia sisällön johdonmukaisuutta. Tuottaa somesisältöä, joka samaan aikaan vetoaa ystäviin, hyvänpäiväntuttuihin, vanhempiin, sukulaisiin ja mahdollisiin tuleviin työnantajiin. Kuten Nytin jutussakin todetaan, ensimmäistä kertaa historiassa joudumme olemaan samaa kaikille. Itse en oikein haluaisi aina miettiä, millä kärjellä lähden henkilökohtaista minääni verkossa rakentamaan. Tämä blogikin elää vähän sen mukaan kun minäkin. En osaisi edelleenkään luokitella tätä blogia mihinkään kategoriaan – niin kuin en osaisi kuvata itseänikään kovin hyvin. 

Sosiaalinen media on ollut olemassa vasta vähän aikaa, ja monella tapaa se on myös villi länsi, valtava ei-kenenkään-maa, jossa todellisuuden valtarakenteet ja identiteettikamppailut jatkuvat näennäisen demokraattisessa ympäristössä. Etenkin nuorelle ihmiselle se on julma paikka kasvaa, kun omat kokeilut ovat heti alttiina arvosteluille ja oman vertaisryhmän hyväksyntä täytyy ansaita yhä uudestaan. Netti mahdollistaa myös kiusaamisen ihan uudella tavalla. Se on kamalaa. 

Kun internet vakiinnuttaa asemansa osana yhä useamman ihmisen jokapäiväistä elämää, näyttäytyy myös netin vihapuhe ja väkivalta uudessa valossa. Virtuaaliminä ei ole enää vain jokin ”todellisesta elämästä” irrallaan oleva merkityksetön profiili. Tulevaisuudessa se tulee yhä enemmän olemaan myös se paikka, jossa osa elämästä tapahtuu. Siksi netissä tapahtuva kiusaaminen, uhkaaminen ja väkivalta pitäisi ottaa tulevaisuudessa entistä vakavammin. Sillä se ei ole todellisuudesta irrallaan.