Näin meillä on mennyt kuukausi vauvan kanssa

Tuntuu uskomattomalta, että siitä on jo tosiaan kuukausi kun meidän poika syntyi. Tuntuu, että tämä aika on mennyt todella nopeasti, mutta samaanaikaan on vaikea uskoa että vastahan minä olin raskaana. Olen jo tietyllä tavalla unohtanut miltä se raskausvatsa edes tuntui.. Tuntuu oudolta, että näinkin nopeasti voi unohtaa, mutta ehkä se on vain luonnollista.

Meillä on mennyt loppujenlopuksi yllättävän hyvin ja rehellisesti sanottuna odotin paljon vaikeampaa alkua. Tietysti niitä hankaliakin hetkiä on ollut, mutta tietyissä asioissa vauvan suhteen saan vain miettiä olemmeko päässeet suht helpolla.

Kun imetys lähti sujumaan alku hankaluuksien jälkeen ei meillä ole oikeastaan ollut sen suhteen ongelmia, mitä nyt poika haluaisi olla rinnalla kaiken aikaa, mikä tietysti tuo omat haasteensa kaikkeen muuhun tekemiseen. Välillä on ollut aika turhautunut olo kun tuntuu ettei mitään muuta voi tehdä kun olla vauva sylissä ja heti kun häntä yritän laskea sylistä pois alkaa huuto..
Hän tietysti tarvitsee minua tällä hetkellä Ryania enemmän, sillä miesten on mahdoton imettää ja poika on tietysti sen suhteen minussa enemmän kiinni. Päädyimmekin siihen ratkaisuun, että pumppaan pullollisen rintamaitoa päivässä ja Ryan saa näin tehdä iltasyötön. Minusta on tärkeää, että heillä on myös sitä omaa aikaa ja mahdollisuus luoda sidettä siten ja tämä tietysti mahdollistaa minulle pidemmät yöunet tai pitkän kuuman suihkun.. Ei siis valittamista sen suhteen. On ollut myös ilo huomata miten Ryan oikeasti nauttii siitä syöttöhetkestä.

Tästä ilta pullollisesta on tuntunut olevan myös nukkumisen kannalta valtava merkitys ja olenkin ollut todella onnekas sen suhteen sillä jo muutamana yönä olemme saaneet nukkua kunnon yöunet. Kun poika on nukahtanut kymmenen aikaan illalla on hän vasta herännyt puoli viiden/viiden aikaan ja kun olen hänet syöttänyt ja vaihtanut vaipan on hän tyytyväisenä jatkanut taas uniaan aamu yhdeksään saakka. Ei ehkä pitäisi vielä iloita asiasta ettei se kostaudu, mutta hyvin on tuntunut menevän. Näitä muutamia hyviä öitä lukuunottamatta olen herännyt korkeintaan kolme kertaa syöttämään, mikä sekään ei mielestäni paha määrä ole. Tietysti tähän kuukauteen on mahtunut parisen yötä kun olen melkein itsekin itkenyt vauvan kanssa, mutta suuremmassa määrin olemme saaneet iloita hyvistä yöhetkistä.

Vaunulenkkejä toivoisin meidän pystyvän kohta kunnolla tekemään ja tämä tietysti auttaisi minuakin palautumisen kanssa. Lyhyitä lenkkejä olemmekin tehneet, mutta ihan odotan että pystyn kävelemään jo useamman kilometrin ilman minkäänlaisia kipuja. Joka päivä lähempänä sitä kuitenkin. Muutamilla lenkeillä on poika saanut kunnon raivarit ja olen joutunut pysähtymään kesken matkaa puiston penkille tai bussipysäkille imettämään. Siinä istuessa on ihan naurattanut että tätäkö se elämä nyt on, aina on oltava valmis lyömään tissit tiskiin oli sitten missä tahansa. Eipä se vauva paljoa mieti missä hänelle nälkä tulee ja pakkohan se vauva on ruokkia kun nälkä kutsuu.

Täytyy kuitenkin myöntää, että on ollut hetkiä kun on toivonut, että olisi edes jonkinlaista apua lähellä ja saisi edes hetken kun joku toinen pitelisi vauvaa sylissään. (Ryania lukuunottamatta) Vaikka en tätä mihinkään vaihtaisi niin olisi ihanaa kun tietäisi, että jossakin vaiheessa saisi vaikka käydä kahdestaan syömässä ja päästä siitä vauvakuplasta hetkeksi..

Kuukausi on todella lyhyt aika, mutta kuukaudessa on kerennyt tulemaan tietynlainen varmuus omaan itseensä ja äitinä olemiseen. Luotan, että kyllä me tästä selvitään kuitenkin, yhdessä.

Lue myös
Pelkään äidiksi tuloa  
Kaksi viikkoa synnytyksestä 

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM