Saako raskaana olevan ulkonäköä kommentoida?

ED3A1B0E-0895-415F-B148-073EF384CE17.jpeg

6AD9459C-9008-4C9D-BFC0-A32C98446334.jpeg

Siintä saakka kun raskausmahani on tullut esiin ja olen ollut näkyvästi raskaana olen saanut kommentteja ulkonäöstäni niin tutuilta kuin tuntematomiltakin. Jotkut kommenteista ovat jääneet mieleeni enemmän kuin toiset, mutta olen vieläkin hämmentynyt miten moni on kommentoinut kasvavaa mahaani. Mielestäni on todella mautonta yleensäkään kommentoida miltä toinen näyttää ja mietinkin miksi toiset ajattelevat, että raskaus antaa jotenkin luvan kommentoida toisen vartaloa? 

”Oho, oletpa sinä iso!” , ”Sinä tarvitsisit leveä kuljetus-kyltin” , ”Onko siellä enemmän kuin yksi?” , ”Ei näyttäisi enää kauan olevan jäljellä mahasta päätellen” , ”Palaudutkohan sinä tosta koskaan?” , ”Aika paljon on vissiin nesteitä kertynyt turvotuksesta päätellen” , ”Miltä tuntuu kun on varmasti paljon kiloja tullut?” 

Jokaisen näistä kommenteista olen kuulut minulle täysin tuntemattomilta ihmisiltä. Lisäksi olen melkein saanut pari tunnusteleva kättä vatsalleni aivan yllättäen, mutta olen juuri ja juuri ne kerennyt välttämään. Mikä saa ihmiset kuvittelemaan, että on oikein koskea toisen vartaloa? En koskaan ennen rakkauttani joutunut tilanteeseen, missä joku täysin ulkopuolinen tulisi kaupassa vastaan ja koittaisi laittaa kätensä vatsalleni samalla sanoen ”Oi kun ihana maha.” Mikä saa ihmiset siis luulemaan, että raskaana oleva tykkäisi tästä? Ei kehoni kuulu kenellekään toiselle (vauvaa lukuunottamatta) vaikka raskaana olenkin. Se, että olet raskaana ja sen sinusta näkee ulkopuolelle ei pitäisi silti kuulua kenellekään eikä antaa lupaa kommentoida miltä sinä näytät.

Se montako raskauskiloa olen saanut, kuinka paljon takamukseni on levinnyt tai montako kuppikokoa rintani ovat kasvaneet eivät todellakaan kuulu kenellekään, varsinkaan täysin tuntemattomalle. Myönnän kyllä itse kysyneeni ystävältäni saiko hän paljon raskauskiloja, mutta tämä tuli keskustelussa puheenaiheeksi ja itse myönsin että olen kiloja saanut enemmän kuin aluksi kuvittelin. 

B1427FDC-E60E-43AB-BE31-F38ADBF37EA6.jpeg

Sanotaan, että raskaana oleva on kauneimmillaan ja puhutaan siintä raskausajan hehkusta, mutta itse en ole ainakaan tuntenut itseäni viehättäväksi raskaana ollessani – päinvastoin. Olen tuntenut itseni kaikkea muuta kuin kauniiksi ja todella kamppaillut niiden kilojen kanssa ja miltä ne ovat saaneet minut tuntumaan. En ole tuntenut että raskausmaha on ihana asia tai että on mukavaa kun en pysty tekemään asioita joita ennen pystyin. Mielestäni ei ole siis kiva kuulla kommentteja kasvaneesta olemuksestani, vaikka uskonkin ettei kukaan niitä pahalla sano. Ei silti ole oikein, että varsinkaan tuntemattomat tuntevat tarpeen tulla minulle kertomaan miten isolta näytän tai kertomaan että ”en minä noin iso ollut kun minä olin raskaana.” Aha, okei, kiitos tästä tiedosta. 

Tuttujen kommentit eivät minua niinkään haittaa, mutta välillä mietin että eihän me kommentoida toisten lihonneita olemuksia niin miksi me kommentoimme niitä raskauskiloja? 

Ajatelkaa jos kommentoisimme samalla tavoin ylipainoisten ihmisten olemuksia ”Sinä tarvitsisisit leveä kuljetus-kyltin”. Ei taida kuullostaa oikealta tai hyväksyttävältä, mutta raskaana olevalle näin tuntuu olevan hyväksyttävää sanoa?

Raskaana ollessa olen ollut erityistä herkempi, tunteellisempi ja paljon enemmän itsekriittisempi kuin koskaan aiemmin ja voin vain kuvitella miten joku minua vielä herkempi voisi loukkaantua vastaavista kommenteista tai miten kyseiset kommentit voivat tuhota jonkun itsetuntoa. Totuus kuitenkin on, että raskautta ei voi peittää ja se näkyy ulospäin. Se, että raskaana oleva kasvattaa uuden elämänalkua sisällään on ihmeellistä ja ainutlaatuista aikaa. Tälle pitäisi suoda myös se sama yksityisyys kuin jokaiselle muullekin. 

DBBCEE74-FB38-4D58-B4D3-51F99E5E877D.jpeg

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Suhteet Oma elämä Raskaus ja synnytys Ajattelin tänään

Mikä estää sinua olemasta onnellinen?

6F7E7D26-21B9-4CE6-83D5-9F61EDCBCAC1.jpeg

Miksi on niin helppo valittaa ja tyytyä olemaan onneton? Miksi on vaikea tehdä asioille mitään ja helppo sanoa että en minä voi, tai olisin onnellinen jos/kun… Miksi odotetaan, että asiat muuttuisivat tai että joku tulisi ne sinulle muuttamaan? Miksi on vaan niin helppo tyytyä siihen mitä on tai mitä ei ole? Ymmärrän ja tiedostan esimerkiksi masennuksen ja sen tuomat haasteensa, mutta tässä postauksessa tarkoituksenani on puhua siintä ”normaalista” valittamisesta omaan elämäänsä ja omiin valintoihinsa. 

Totuus kuitenkin on, että ei kukaan tule sinua kotonta hakemaan tai sinun elämääsi muuttamaan vaan sinun tulee tehdä itse muutos parempaan. Oli kyseessä sitten elämäntapojen muutos, laihdutus, yksinäisyydestä eroon pääseminen, puolison löytäminen (tai siintä eroon pääseminen), uuden työpaikan löytäminen tai ihan mikä tahansa. Aina sanotaan, että se ensimmäinen askel on vaikein ottaa ja olen ihan samaa mieltä. Kun sen ensimmäisen askeleen on ottanut, on toinen helpompi. Ei kukaan meistä ole onnettomaksi syntynyt ja kaikilla meistä on mahdollisuus parempaan.

En sano että itse olisin sen lopullisen onnellisuuden elämästäni löytänyt, mutta voin käsi sydämellä sanoa, että olen tänä päivänä paljon onnellisempi kuin muutama vuosi sitten. Kyllä se on minulta paljon töitä vaatinut ja paljosta luopumista, mutta kun jostakin luopuu niin saa jotakin parempaa tilalle. Vielä on minullakin matkaa sinne missä haluan olla ja mitä saavuttaa elämältäni, mutta olen tyytyväinen siihen että olen matkalla oikeaan suuntaan. Jokaisella meistä on omat haaveensa ja unelmansa eikä ole kahta samanlaista elämää. Mutta jokaisella meistä on ne samat mahdollisuuden oman elämän muuttamiseen. 

Ensimmäinen askel on kysyä itseltä mikä minut tekee onnettomaksi, mihin elämän osa-alueeseen en ole tyytyväinen ja mitä haluan muuttaa elämässäni? Kun tiedostat tämän on helpompi siirtyä seuraavaan kysymykseen, joka on mitä minun tulee tehdä päästäkseni pisteeseen jossa haluan olla? Kun tiedät mitä haluat muuttaa ja mitä tarvitset sinne pääsemiseen älä pelästy! Se voi tuntua pelottavalta tai pitkältä tieltä mutta muista, että ei Roomaakaan päivässä rakennettu, eikä kukaan meistä ollut seppä syntyessään.

Se päivä tulee kun huomaat että olet päässyt pitkälle siintä mistä lähdit ja kun ajattelet matkaasi taaksepäin olet onnellinen, että tulit ottaneeksi sen ensimmäisen askeleen. 

A88F7EAF-2896-4FC3-ADC2-153ACF3891C1.jpeg

Seuraathan myös FACEBOOK // INSTAGRAM

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä