Äitiyden pelottavat hetket kun lapsi joutuu ensiapuun

Meillä oli viikonlopulle pelottava päätös kun Luka kiidätettiin lasten ensiapuun. Kaikki oli aivan normaalisti koko viikonlopun ja vielä sunnuntai aamupäivästä kävimme vaunuilemassa ja teimme pysähdyksen lasten leikkipuistoon. Luka oli aivan normaalin oloinen kunnes iltaa kohti kieltäytyi juomasta ja syömästä ja oli hieman kipeän oloinen. Luka nukahti syliini illalla mitä ei ole oikeastaan käynyt sitten niiden ihan vauva aikojen jälkeen ja hän oli muutenkin vähän oudon oloinen.

Olimme juuri juttelemassa Ryanin äidin kanssa kuvapuhelun välityksellä ja pyysin Ryania valmistamaan Lukan ilta maidon kun minä kävisin vaihtamassa yövaatteet hänelle valmiiksi. Kun nostin Lukan vaihtopöydälle alkoi hän tärisemään ja huomasin kuinka hänen vatsansa vetäytyi sisään kylkiluiden paistaessa läpi kun hän olisi todella taistellut saadakseen henkeä. Lukan sormet ja jalat myös sinersivät ja hän oli ihan velton oloinen. Huusin Ryanin viereeni katsomaan ja hänen äitinsäkin pelästyi kun tietysti näki videopuhelun välityksellä kaiken. En ole koskaan nähnyt Lukaa sellaisena ja itse olin tietysti paniikissa kun toinen tärisi ja näin ettei ollut normaali. Ryan lopetti puhelun äitinsä kanssa ja soitti meidän vieressä olevalle lastensairaalan ensiapuun, josta meidän pyydettiin tietysti paikalle. Meiltä menee aikaa alle 10 minuuttia sinne joten ajoimme autolla kun saimme sieltä luvan mennä ilman että olisimme odottaneet ambulanssia.

Paikalle päästyä Ryan käännytettiin ovilta pois kun koronan takia vain toinen vanhemmista otetaan lapsen kanssa sisälle. Päädyimme siihen että minä menen kun Luka on aina minun perääni kipeänä ollessaan. Lukalla oli 41 astetta kuumetta siinä vaiheessa ja sydän tykytti normaalia tiheämmin. Pääsimme heti lääkärin juttusille ja hän tutki Lukan, antoi lääkettä ja päätti että jäämme tarkkailuun. Jos kuume ei laskisi ja sydämentykytykset eivät palautuisi normaaliksi niin jäisimme yöksi ja lisätesteihin, mutta muutoin hän oli hyvillä mielin vain tarkkaillakseen Lukaa. Luka myös sai jotakin nesteytykseen 5ml kerrallaan 5 minuutin välein kun vaikutti myös olevan hieman nestehukassa kun ei ollut iltaa kohti suostunut juomaan mitään.

Ei mennyt kauaa kun Lukan kuume alkoi laskemaan ja hän selkeästi piristyi. Kuume laski 41 asteesta reiluun 38 asteeseen kahden tunnin sisällä ja hän selkeästi näytti paljon pirteämmältä. Luka myös testattiin koronavirusta vastaan ja jo tänä aamuna saimme negatiiviset tulokset tietoomme. Kuumekouristukset korkean kuumeen johdosta tuli selvyydeksi ja kun kaikki näytti paremmalta sen reilun kahden tunnin siellä tarkkailun jälkeen pääsimme yöksi kotiin. Tänään aamulla lääkäri soitti tarkastus puhelun kun oltiin sovittu että jos jotakin ilmaantuu niin mennään takaisin ja jos ei niin lääkäri soittaa aamulla. Luka on selkeästi parempi tänään ja nukkui kunnon unet. Itse heräilin tarkastamaan hänet monet kerrat yön aikana, niinkuin varmasti moni muukin äiti olisi tehnyt.

En ole ikinä ollut toisen puolesta niin huolissani kun olin eilen, mutta tärkeintä että selvittiin säikähdyksellä ja hän on jo paljon parempi tänään.

Toivottavasti muilla oli parempi sunnuntai ilta.

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Perhe Oma elämä Lapset Vanhemmuus

5+1 vinkkiä töihin palaamiseen äitiysloman jälkeen

  1. Herää ennen kuin lapsi herää aamulla
    Aamu toimet vauvan/lapsen kanssa menee huomattavasti helpommin kun on itse saanut omat aamutoimet tehtyä. Itse herään noin puoli tuntia ennen kuin Luka herää ennättäen meikata, pukeutua ja laittaa itselleni aamupalan valmiiksi. Kun toinen herää tuntuu, että kaikki menee paljon mutkattomammin kun ei tarvitse stressata itsensä valmiiksi saamista ennen kun on jo aika lähteä.
  2. Jätä lapsi hoitopaikkaan nopeasti
    Olen huomannut, että jos jään juttelemaan päiväkodin työntekijöiden kanssa edes hetkeksi on Luka huomattavasti itkuisempi ja juoksee perääni kun jos lähden saman tien kun olen hänet jättänyt hoitotädille. Olenkin huomannut, että juttelut työntekijöiden kanssa on helpompi jättää suosiolla siihen hakemis hetkeen kuin aamuun. Yleensä toivotan Lukalle jo hyvät päivät päiväkodin porttia avatessa ja ovesta päiväkotiin sisälle mentäessä toivotan hyvät päivät päiväkodin työntekijöille, annan Lukalle pusun ja olen ovesta ulkona. Nopeasta omasta lähdöstä tuntuu ainakin meillä olevan paljonkin apua toisen päiväkotiin jättämisen suhteen.
  3. Aikaa aamukahville ennen töiden aloittamista
    Olen töissä yleensä puoli tuntia ennen töiden aloittamista. Haen joko kahvin mukaani vieressä olevasta kahvilasta, tai jään kahvilaan sen nauttimaan. Omaa aikaa ei tunnu vanhemmilla olevan koskaan ja itse tykkään kun saan sen pienen hetken omaa rauhaa ennen töiden aloittamista. Selaan hetken puhelinta ja nautin kahvini rauhassa. Tämä kuullostaa ehkä jonkun korvaan oudolta, mutta alku viikkoina istuin ja join kahviani samalla Lukan kuvia selaten. Ikävä tuli toista samantien.. Nykyään on jotenkin kiva kun saa hetken rauhoittua aamutoimien ja töiden aloittamisen välillä. Jännästi sitä osaa arvostaa näitä pieniä omia hetkiä äidiksi tulon jälkeen.
  4. Illalla tavaroiden laittaminen valmiiksi seuraavaan päivään
    Tyhjä ajatus-blogin Saranda kerran vinkkasi miten laittaa repun valmiiksi ennen seuraavaa ulkoilu hetkeä ja siitä lähtien aloin itse tekemään aivan samaa. Huomattavasti helpommat aamut tai muutenkin ulos lähdöt kun reppu on valmiina eikä sitä tarvitse siinä aamun kiireessä enää koittaa saada pakattua. Laitan nykyään omatkin työvaatteet ja eväät valmiiksi niin, että aamu sujuu mahdollisimman kätevästi. Suosittelen. Aina ennen stressasin onko kaikki varmasti Lukalle repussa mukana, mutta kun sen pakkaa valmiiksi jo edellisenä iltana voi jättää senkin turhan stressin pois.
  5. Käytä lapsen valveilla oloaika vain häneen
    Itselleni kaikista hankalinta töihin paluussa oli muutos siitä miten paljon menetän päivässä aikaa Lukan kanssa. Kun äitiyslomalla on toisen kanssa jatkuvasti ja siitä siirtyy työelämään on tietysti muutos suuri niin lapselle kuin vanhemmallekin. Kun haen Lukan päiväkodista tai jos Ryan on jo hänet hakenut ennen kuin itse palaan töistä niin käytän koko sen Lukan hereillä olo ajan leikkien hänen kansaan, lukien kirjaa tai muuten vaan touhuten. Tänään kuunneltiin suomalaisia lastenlauluja yhdessä ja tanssittiin. Mikään ei ole parempaa kuin nähdä oma lapsensa iloisena ja taaperon kikatus on kyllä parasta. Pyykit ja muut kotityöt jätän siihen hetkeen kun Luka menee nukkumaan. Illassa on vain niin vähän tunteja mitä hänen kanssaan on yhdessä ja haluan sen käyttää toiselle läsnä olemisella. Itse myös tietysti ikävöi tuota pientä ihmistä ja kyllä se omakin työpäivän stressi unohtuu kun viettää sen hetken oman rakkaan lapsen kanssa.
  6. Älä stressaa
    Ei se vauva/lapsi saa traumoja siitä että menet takaisin töihin ja hän joutuu päiväkotiin. Aluksi voi tietysti tuntua pahalta puolin ja toisin, mutta ajattele miten paljon uutta hän oppii siellä hoidossa ja miten paljon uusia kavereita hän saa. Lasten on hyvä olla muidenkin lasten kanssa ja erossa vanhemmista. Jos joudut menemään töihin koska rahallisesti et pysty olemaan enää kotona, ei omaa mieltä helpota se ylimääräinen stressaaminen siitä. Moni joutuu varmasti menemään töihin juurikin tästä syystä ja on kuitenkin hyvä muistaa ne positiiviset asiat sen töihin palaamisen suhteen. Saat olla aikuisten seurassa tarkoittaen sitä, että voit puhua muustakin kuin vauvan kakan väristä ja koostumuksesta ja aivot voivat taas ajatella muutakin kuin vauva juttuja. Lapsi oppii uutta ja osaa hänkin arvostaa aikaa vanhempien kanssa eri tavalla. Ja mikä onkaan parempi tunne kun hakea toinen päiväkodista hänen juostessaan sinua vastaan äitiä huutaen ja selvästi onnellinen sinut nähdessään? Luka tosin juoksee minua vastaan huutaen ”mama”, ehkä se äiti sana sieltä vielä joskus tulee..

Mitkä ovat olleet itsellesi tärkeitä asioita työelämään palaamisen suhteen äitiysloman jälkeen? 

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM

Työ ja raha Oma elämä Vanhemmuus Työ