Tällainen on meidän seitsemän kuukauden ikäinen poika
Eilen havahduin siihen, että Luka on oikeasti jo seitsemän kuukautta vanha. Tuntuu jotenkin todella uskomattomalta, että seitsemän kuukautta on kulunut siitä kun hän syntyi. Vastahan me ajettiin sairaalasta kotiin vastasyntyneen kanssa! Seitsemässä kuukaudessa on muuttunut paljon, elämä on muuttunut ympärillä, olen itse muuttunut ihmisenä ja meidän perheestä on alkanut muotoutumaan meidän näköinen perhe. Vaikeita hetkiä on ollut, ja tulee olemaan, mutta hyviä hetkiä on huomattavasti enemmän. Elämä vauvan kanssa on ollut paljon helpompaa kuin mitä aluksi ennen hänen syntymäänsä ajattelin, ja mistä ihmiset aina varoittavat. (Lue: Vauva-arki yhtä perhe helvettiä?) Vaikka paljon on elämässä muuttunut niin on se kaikki ollut sen arvoista. Mielestäni jokaiselle elämänvaiheelle on aikansa ja elämässä täytyy aina siirtyä eteenpäin ja jotakin jättää taakseen. Kaiken kaikkiaan elämä on tässä ja nyt ja todella ihanaa kaikkine harmistuksineen päivineen.
Tälläinen on meidän seitsenkuinen poika:
Hän ryömii, istuu ilman tukea, nousee tukea vasten seisomaan ja liikkuu huonekaluja pitkin todella nopeasti. Hän nauraa ja ääntelee kiinnitääkseen meidän huomion.
Hän osaa nukahtaa itsekseen hyvinä päivinä ja itkee hysteerisenä toisina. Hän hymyilee leveästi sille vanhemmalle joka menee hänet hakemaan pinnasängystä hänen herättyään.
Hän syö kiinteitä hyvällä ruokahalulla ja haluaa pitää lusikkaa kädessään.Vedestä hän ei tykkää. Hän ottaa banaanin äidin kädestä ja laittaa sen omaan suuhunsa.
Hän taputtaa käsiään yhteen kun on hauskaa ja hänestä on kivaa puhaltaa äidin tai daddyn ihoa vasten tehden pieruääniä. Hän puhuu vauvakieltä ja hänellä on paljon asiaa. Hänellä on kaksi alahammasta joilla on kiva purra äitiä imetyksen aikana. Hän on todella kovapäinen ja tempperamenttia tuntuu löytyvän jo nyt. Hän ei tykkää olla paikallaan vaunuissa jos on sillä tuulella, että seisominen olisi kivempaa.
Hän vihaa autossa matkustamista, ellei joku ole vieressä pitämässä seuraa. Hän tykkää vetää äitiä hiuksista ja kutittaa daddyn parransänkeä. Hän kikattaa kun niskaan puhaltaa tai kutittaa. Hän nukkuu vain puolen tunnin päiväunia ja öisin heräilee vieläkin usein. Aamuisin voi viihtyä omassa pinnasängyssään itsekseen puhuen pitkäänkin.
Telkkaria olisi kiva tuijottaa nenä siinä kiinni ja ikkunan läpi on kiva katsella liikkuvia puita. Hänellä ei ole yhtään kärsivällisyyttä ja kun nälkä iskee täytyy maitoa tai ruokaa saada samantien. Jos harmittaa niin sen kuulee kyllä kaikki. Hän haluaa tutkia kaikkea uutta ja ihmettelee uusia ihmisiä.
Hän ei ujosta, mutta äidin ja daddyn syli on parhain. Hän armeijaryömii daddyn luo kikattaen kun hän tulee töistä. Hän ei ole paikallaan enää hetkeäkään vaan kaikkea pitää päästä tutkimaan. Hän lyö päätänsä lattiaan jokaisena päivänä kun katuaa seisaaltaan, mutta paljon harvemmin kuin mitä luulisi. Hän tykkää kylpyhetkistä ja vettä on kiva läiskiä.
Hänellä alkaa olemaan oma huumorinsa ja sitä on hauska seurata.
Varpaita täytyy tuuletella kaiken aikaa ja kenkiä ei voi jalassa pitää edes hetkeä, sukista puhumattakaan. Hatut täytyy ottaa itse päästä pois, mutta pipot eivät haittaa. Hänellä on hämmentynyt ilme kun äiti alkaa puhumaan englantia daddyn tultua töistä kotiin. Hän haluaa olla kaikessa mukana ja nähdä mitä muut tekevät. Hän on omanlaisensa, mutta niin sitä pitääkin olla.
