Puoli vuotta äitiyslomaa takana päin
Siitä on nyt noin puoli vuotta kun jäin töistä äitiyslomalle. Äitiyslomani alkoi kolme viikkoa ennen laskettua aikaani ja näin jälkikäteen ajateltuna olisin lopettanut aiemmin jos olisin tiennyt millaiset helteet oli silloin Sydneyn päällä. Reilun neljänkymmenen helteessä ei viimeisillään raskaana olleena tunnin yhteen suuntaansa oleva työmatka kyllä tuntunut mitenkään kamalan mukavalta. Toisaalta, Luka syntyi kymmenen päivää yli lasketun ajan, joten sain olla kotona melkeinpä viisi viikkoa ennen hänen syntymäänsä. Meillä oli Ryanin äiti sekä isäpuoli silloin vierailulla ja lensimme paikasta toiseen heti kun äitiyslomani alkoi. Lisäksi meillä osui vielä muutto uuteen kotiin juuri ennen laskettua aikaani ja tuntui, että niistä viimeisistä raskaus hetkistä ei kyllä kerennyt nauttimaan sen huilaamisen merkeissä. Loppu raskaudestani olin myös todella epämukavana ja synnytyksen aloituksen jännitys oli jotakin omaa luokkaansa. Minulla oli synnytyksen käynnistys varattuna, mutta sitten synnytys lähtikin käyntiin itsestään paria päivää aiemmin. Muistan kuinka minulla olisi ollut sinä aamuna lääkäri josta olin kertonut äidilleni ja hän odotti minulta viestiä mitä lääkärissä sanottiin. Jouduin sitten valehtelemaan, että kaikki oli mennyt hyvin vaikka olinkin juuri silloin jo synnyttämässä enkä sille lääkäri käynnille ikinä kerennyt. Me oltiin sovittu, että ilmoitan vasta sitten kun vauva on täällä koska jos jotakin menisi synnytyksessä pieleen olisi se varmasti kamalaa heille miettiä siellä kaukana että mikä on tilanne ja kauanko vielä ennen kuin tietää mitä käy.
Jos olisin myös tiennyt millainen synnytys minulla olisi edessä päin, olisin todellakin varmistanut että ne viisi viikkoa nukkuisin mahdollisimman paljon sekä lepäisin kun siihen olisi ollut mahdollisuus. Tuntuu hullulta myös ajatella, että ohjeistin Ryanin soittamaan veljelleni jos sattuisin kuolemaan synnytykseen. Halusin veljeni olevan se, joka kertoo uutisen äidilleni ja hän kuulisi sen kasvotusten eikä englanniksi puhelimessa. Kamalaa edes ajatella miltä toisesta tuntunut minun ohjeistukseni, mutta toisaalta hyvähän se on tietää mitä siinä tilanteessa sitten tekisi.
Mitenkä nämä kuukaudet sitten ovat menneet kotona vauvan kanssa?
Paremmin kuin osasin edes odottaa. Vaikka hankalaa on välillä ollut ja varmasti tulee olemaan, niin odotin jotenkin vieläkin hankalampaa aikaa. Ehkä se, että kaikkialta oli juurikin kuullut miten se ensimmäinen vuosi on rankka oli, odotukset sen suhteen erilaiset. Onnekseni on mennyt kuitekin paremmin ja olen nauttinut äitiyslomalla olosta todella paljon, jopa niin paljon, että nyt on jo alkanut pelottamaan se töihin paluu. Vaikka tässä on vielä kuukausia jäljellä niin olen alkanut murehtimaan miten elämä tuleekaan taas muuttumaan. Se, että saan viettää kaikki päiväni poikani kanssa ja nähdä hänen huiman kehityksensä on ollut jotakin niin täydellistä ja siitä luopuminen tuntuu pahalta. Huonoa mieltä myös tuo se ajatus, että joku toinen kun me vanhemmat viettäisi poikamme kanssa päivästä sen paremman puolen ja me saisimme vain sen parisen tuntia. Olen myös miettinyt miten ihana olisi jos voisimme vuorotella Ryanin kanssa kotona oloa ja näin ollen Lukalla olisi aina toinen vanhemmista kotona.
Tottakai lapsen hoitoon meneminen on aivan normaalia ja jokainen meistä joutuu varmasti lapsensa jossakin vaiheessa hoitoon viemään, mutta ajatus siitä tuntuu kuitenkin pahalta. Nyt väistämättä mietin, että osaanhan varmasti nauttia tästä nyt tarpeeksi ja kerkeänkö tehdä kaikkea sitä mitä halusinkin äitiyslomallani tehdä. Aika tuntuu kuitenkin menevän hurjaa vauhtia eteenpäin ja on päiviä kun huomaan, että mitään en kerennyt taaskaan tekemään mitä olisin halunnut.
Taisin aiemminkin kirjoittaa miten minusta tuntuu, että olen nyt äitiyslomalla ollut kiireellisempi kuin koskaan elämäni aikana ja tekemistä on riittänyt enemmän kuin koskaan. Tuntuu, että jokaiselle päivälle olisi vaikka mitä ja jostakin on vaan pakko kieltäytyä. Huomasin tänään myös ajatelleeni, että tuntuu kuin koti päivä olisi tarpeen. Tiedättekö sen sellaisen päivän kun ei oikeasti tee yhtään mitään? Oloasussa koko päivä, hiukset harjaamatta ja ruokaa rinnuksilla sohvalla syömisen jälkeen. Just sellasen päivän mä nyt haluaisin, ja ehkä se on just sellainen päivä mitä oletetaan äitien äitiyslomalla viettävän.
LUE MYÖS:
Miten on mennyt kolme kuukautta äitinä
Vauva-arki yhtä perhe helvettiä?
Viisi keinoa tehdä äitiyslomasta parempi
