Yksikielisestä kaksikieliseksi perheeksi

Asia joka minua on jännittänyt ja jollakin tavoin pelottanut koko äitinä olemisessa on ollut se, että pystynkö opettamaan pojalleni oman äidinkieleni suomen. Koska ennen poikani syntymää meidän suhteessa puhuttiin vain ja ainoastaan englantia oli tämä asia sellainen jota mietin, pohdiskelin ja tietyllä tavalla myös stressasin. Suomen kieltä en ollut käyttänyt vuosiin oikeastaan muuten kuin perheeni kanssa puhelimessa puhuen, ystävien kanssa kuulumisista silloin tällöin vaihdellen kirjoittamisen merkeissä ja suomeksi lukeminen lähinnä Facebookin selailun muodossa. Ajatukseni ja uneni olivat muuttuneet melkeinpä kokonaan englannin kielisiksi ja englanti tuntui itselleni siltä koti kieleltä, jos sen näin voi ilmaista.

Olen saanut huomautuksia miten välillä lauserakenteeni ovat outoja, miten olen unohtanut tiettyjä sanoja tai miten en pysty selittämään jotakin asiaa ilman että käytän englanniksi sanaa sieltä sun täältä. Blogin aloittamiselle yksi syy oli myös se, että pääsisin kirjoittamaan suomeksi ja näin pitämään yllä sitä, vai pitäisikö sanoa että saamalla sitä taitoa takaisin päin..

Olimme puhuneet raskausaikanani jo siitä, että meistä tulee kaksikielinen perhe ja puhuisin pojallemme vain ja ainoastaan suomen kieltä. Onhan kaksikielisyys kuitenkin enemmän rikkaus kuin mitään muuta.
Omassa mielessäni kuitenkin jännitin ja jollakin tavalla kai vieroksuin ajatusta, että yhtäkkiä joutuisin puhumaan suomeksi ja miten tämä onnistuisi kun olen tottunut täällä vain englantia puhumaan. Mietin, että tämä tulisi olemaan todella outoa ja miten se mieskin sitten suhtautuu kun suomeksi pälätän vieressä, vaikka onkin sanonut, että ihan ehdottomasti on sitä mieltä että suomen kielen tulen pojallemme opettamaan.

Poikamme on vielä todella pieni eikä puhuminen ole hänelle vielä ajankohtaista niin voin ilokseni sanoa, että meillä on mennyt yllättävän hyvin kuitenkin asian suhteen. Kuin luonnostaan aloin puhumaan suomea heti hänen syntymästään ja vaikka välillä itsekin tiedostan sanovani jotakin hassusti niin huomaan, että kyllä se siitä sujuumaan lähtee. Kotona päivisin kun olen pojan kanssa kahden puhun oikeastaan taukoamatta (poika parka) ja voisin kai sanoa, että ajattelen ääneen kun on aika yksipuolista se keskustelu vielä muuten. Kun Ryan on paikalla me puhumme kahdestaan tietysti englanniksi, hän puhuu englantia pojalle, minä suomea ja välillä tietyissä tilanteissa olen jotakin sanonut tai niin sanotusti kysynyt pojalta englanniksi, että Ryan tietää myös missä mennään. Tietyissä tilanteissa tuntuu mahdottomalta pitää kieli vain suomeksi kun olemme koko perhe koolla, mutta uskon, että olen onnistunut löytämään sen kultaisen keskitien. Ryan ei myöskään ole pahalla katsonut vaikka hänen kuullen puhun suomea eikä hän aina tiedä mitä on meneillään, mutta näinhän se tulee olemaan.

Vielä on aikaista sanoa miten poika oppii kun alkaa puhumaan, mutta ei voi ainakaan sanoa etten yrittäisi ja hän ei kuulisi suomea mistään. Uskon, että ne haastavat ajat tulevat siinä vaiheessa kun hän alkaa ensimmäisiä sanoja sanomaan ja kaikelle on periaatteessa kaksi eri sanaa, äidille puhuessa toinen ja isälle puhuessa eri. Kai se on että ajankanssa tämänkin vasta näkee mutta olen kuitenkin positiivisin mielin ja tuntuu että tästä alusta kun on osannut luoda luonnollisen tavan niin ei se nyt ainakaan huonommaksi voi mennä.

Miten muilla kaksikielisillä (tai useamman kielen) perheillä on sujunut ja onko ollut tiettyjä asioita jotka ovat osoittautuneet hankaliksi?

Edelliset postaukset aiheeseen liittyen:

Millaista on parisuhde kun yhteinen kieli ei ole suomenkieli?

Pelkään äidiksi tuloa 

Seuraathan myös? FACEBOOK // INSTAGRAM 

Kommentit (2)
  1. Onhan sielläpäin maailmaa myös muita suomalaisia perheitä, joiden kanssa voi ylläpitää kieltä/lapsi saa kielikylpyä. Usein kirkolla tms on kerhoja, muskaria tms

    1. Suomi koulu toimii Sydneyssä ja olenkin meinannut pojan sinne laittaa kun on sen ikäinen. Käsittääkseni se on kerran viikossa normaalin koulun jälkeen. Muskari on kanssa kirkon toimesta vissiinkin noin kerran kuussa mutta en ole vielä varma minkä ikäisille lapsille se on suunnattu. Mutta eiköhän näitä vaihtoehtoja löydy kun poika on vähän isompi 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *