Visualisointi on todistetusti erinomainen työkalu mm. huippu-urheilijoille. On tärkeää kuvitella itsensä mielessään edessä olevaan tilanteeseen, aivan kuin olisit jo siellä. Visualisoida täydellinen suoritus. Tuntea tunteet, joita tilanne herättää. Miten reagoin, jos tilanteessa tuleekin jotakin yllättävää? Tämä on parasta mahdollista valmentautumista tulevaa suoritusta varten.

Miksi vierastamme puhua visualisoinnin voimasta, kun kyseessä on niinkin luonnollinen asia kuin synnytys? Miksi tämä on uskottava metodi miesvaltaisemmilla alueilla, mutta tässä naiseuden ytimeen vahvasti liittyvässä riitissä, tämä saattaa tuntua hieman.. Noh. Huuhaalta.

Hypnosynnytys nojaa metodina hyvin vahvasti visualisaatioon ja affirmaatioihin. Keho on mielen toiminnallinen osa. Toisin sanoen keho voi tehdä vain sen, mitä mieli käskee sen tehdä. Jos mielemme kerta toisensa jälkeen toistelee positiivisia totuuksia tulevasta synnytyksestä, uskoo ne jo todeksi, alkaa todellisuus muuttua. Tämä vahvistuu entisestään, jos luomme mielessämme siitä jo valmiin kuvan: Miltä synnytykseni näyttää, millainen ympäristö on, ketä siellä on paikalla. Miltä minusta tuntuu, miltä kasvoni näyttävät. Minkälaisia tuntemuksia vauvani lähestyvä syntymä saa minussa aikaan? Myös kehollisesti. Ole jo siellä. Todellisuus tulee perässä.

Oma vauvani oli perätilassa ja tiesin synnytyksen käynnistymisen olevan kriittinen hetki. Jos lapsiveteni menisi, oli se sitten Stockan hedelmäosastolla tai omassa olohuoneessa, minun pitäisi käydä heti makuulle ja soittaa ambulanssi. Tunsin tämän herättävän itsessäni epävarmoja ja hermostuneita tunteita. Tiedostamattani ja mitenkään tätä itselleni perustelematta, huomasin aina nukkumaan mennessäni miettiväni synnytykseni käynnistymistä. Miten se tapahtuisi omassa sängyssä, vedet menisivät aamuvarhaisella niin, että mieheni on edelleen kotona. Saan lähteä synnyttämään omasta kodista, turvallisesta paikasta, yhdessä mieheni kanssa. Kissani ihmettelee vieressä ympäröivää hallittua hälinää.

Vasta viime viikolla tajusin, että tämä päässä rakentamani skenaario toteutui aivan tarkalleen, pienintä yksityiskohtaa myöten. Heräsin klo 5 aamulla siihen, että veteni meni. Mies nukkui vieressäni ja pomppasi leveä hymy naamallaan sängystä, kun herätin hänet iloisiin uutisiin. Lähdimme kissan vieressä ihmetellessä ambulanssilla Naistenklinikalle. Pieni häpeilijä sisälläni oli onnellinen, että kaikki tapahtui ennen kuin kadulla tai talossamme oli elämää. Tosin, enpä sitä siinä hetkessä ajatellut. Olin niin innoissani siitä, että tyttäreni oli päättänyt saapua omin päin. Päivää ennen laskettua päivää, aloittaen matkansa maailmaan neljä tuntia ennen Naistenklinikalle sovittua tapaamista, jossa oli tarkoitus keskustella seuraavista askelista. Olin koko viikonlopun kehottanut pientäni saapumaan: kaikki on valmiina sinua varten, odotamme sinua innolla. Paljon kivempaa, jos tulet aivan omaehtoisesti tänne maailmaan. Hän kuuli ja tuli.

Puhun paljon visualisaation voimasta ja silti minulla kesti näin kauan tajuta, miten vahvasti se omassa synnytyksessäni toimi. Ja elämässäni ylipäätään. Olen ihmetellyt, miten elämässäni on usein manifestoitunut asioita ja tapahtumia, joita olen mielessäni rakentanut. Aivan kuin olisin pystynyt vaikuttamaan asioiden kulkuun, tajuten sen usein vasta reilusti jälkeenpäin. Pieni runotyttö sisälläni on aina vahvasti rakentanut kuvia päänsä sisällä. Ja tajuamattani olen niistä luonut todellisuutta – sekä hyvässä että pahassa. Jos näitä mielikuviamme ajavat pelot, luomme yhtä vahvasti asioita ja tilanteita, joita emme elämäämme halua. Tämä on vahva työkalu, jota tulee käyttää harkiten ja tietoisena sen voimasta.

Mitä sinä haluat elämääsi? Maalaa siitä kuva mielesi sisällä. Mitä tarkempi, sen parempi. Mutta ole valmis ottamaan se vastaan. <3