Joillekin suurin intohimo on musiikki, joillekin toimii näytteleminen tai ihan vaan arkiliikunta. Kenties lääkärin ammatti tai lakimies. Minulle suurinta lohtua vaikeisiin hetkiin tuo kirjoittaminen, läheisteni lomassa. Kun saan kirjoittaa huoleni paperille, pois mielestä. Vaikka usein ne sinne mieleen jää, niin kyllä tämä aina vähän helpottaa oloa. Ainakin hetkeksi.

Mulla on tapana jäädä vellomaan ikäviin asioihin, varsinkin nyt viime päivinä. Vaikka eihän ne ulkoiset olosuhteet muutu siitä miksikään, ajattelin siitä yhdestä ja samasta asiasta sitten positiivisesti tai negatiivisesti. Jos stressaan työharjoittelua, mitä se hyödyttää, että mielialani on niiden vuoksi matalana jatkuvasti aamusta iltaan. Ja jatkan vain omaa pahaa oloa, pitkitän sitä omilla ajatuksilla. Eikö mun olisi paljon helpompi olla itseni kanssa ja hengittää, jos mielialani olisi hyvä ja iloinen, positiivinen. Ja tiedostan kyllä, ettei aina voi olla hyvä mieli, eikä tarvitsekaan. Tietenkään. Mutta äh. Miksi jään kaikkeen ikävään jumiin. Salilla saan ajatukset melkein paremmiksi, kun yritän saada ajatukset muualle. Mutta sitten palaan taas niihin ikäviin ajatuksiin, jotka luovat ikäviä tunteita ja ikäviä tekoja (tunnesyömistä tms) . Vaikka hei, ei tämä oikeasti ole mikään maailmanloppu. Ihan pieni juttu vain, oikeasti. En ole kuolemassa.
Tiedän mitä tehdä, mutta en jaksaisi tehdä. Paitsi sitten, kaupassa sain älyväläyksen. Mun on pakko kirjoittaa. Vaikka välillä ei millään jaksaisi ja välillä tämä on yksi suuri velvollisuus. Niin kuitenkin, suurimman osan ajasta tämä on suuri voimavara. Tämä on tuonut lohtua ja helpottanut vaikeina päivinä suunnattomasti. Kiitos tälle blogille, omalle blogilleni. Kiitos myös heille, joille voin soittaa ja helpottaa oloani puhumalla niitä näitä. Sekään ei ole itsestään selvyys. Mutta siitä etuoikeudesta haluan pitää kiinni kynsin ja hampain. Läheisistä suhteista. Soitin juuri eräälle poikaystävälleni ja olo helpttui. toivottavasti tämä olo pysyy loppuillan. Ja miksipäs ei.

Tähän loppuun on hyvä vielä kerran muistuttaa itseään myös oman elämänsä hyvistä asioista: Olen kiitollinen tästä blogista, poikaystävästä ja kavereista, perheestä. Siitä, että jalkani toimivat ja saan käydä salilla. Sekään ei ole itsestään selvyys. Tänään minulla oli työharjoittelussa ensimmäinen näyttöpäivä ja se meni kuulemma hyvin, 3/3! Sain hyvää palautetta siitä, mikä meni hyvin ja mikä taas voisi mennä vähän paremmin. Tykkään mun ohjaajasta, joka on ollut reilu ja ohjannut mua loistavasti. Olen kiitollinen siitä, että muutamme tammikuussa yhteen poikaystäväni kanssa. Silloin se viimeistään konkretisoituu ja saan elää pitkään toivomaani asiaa todeksi. Jes!

Mikä teidän intohimonne on? Tai mistä vain tykkäätte? Mikä auttaa teitä vaikeina hetkinä?

Loppuviikosta myös Helsinkiin satoi lunta, edes hieman. Ja vaikka tuo vähäinen lumi tuli ja suli nopeasti myös pois, niin oli kiva nähdä lasten aitoa riemua siitäkin vähästä.

Meidän aikuisten -tai siis ainakin minun, täytyisi oppia iloitsemaan tuollaisella lapsen innolla noinkin ”pienestä” (eli paljosta). Liian usein sitä alkaa murehtimaan kaikesta turhasta, esimerkiksi tulevista tapahtumista -jotka eivät lopulta edes mene niin kuin on etukäteen stressanut. Eli aivan turhaan stressasin. Lapsen innolla iloitseminen tekee elämästä hauskempaa ja oppii myös huomaamaan ja kiinnittämään ympäröivän maailman yksityiskohtiin enemmän huomiota. Enkä pahemmin tykkää myöskään sellaisesta yli menevästä positiivisuudesta, varsinkaan, jos se peittää alleen kaiken ikävän. Kaikki tunteet kuuluu elämään, myös se raivo – sitä yritän opetella ilmaisemaan edelleen rakentavasti, ja siitä ehkä myös lisää myöhemmissä postauksissa!

Nyt kuitenkin tähän viikkoon ja iloisiin aiheisiin, nimittäin eiliseen iltaan!  Meillä oli tiistaina 17.11. 2020 meidän toinen vuosipäivä, jota juhlistimme eilen hotellissa. Ilta oli mitä mainioin: Yövyimme Crowne Plazassa aivan Helsingin keskustan kupeessa. Huoneemme oli tilava ja upea Junior Suite -sviitti ja ylimmässä, eli yhdekäsnnessä kerroksessa pääsimme nauttimaan ilmaisesta purtavasta ja juomasta. Niin alkoholittomista kuin holillisistakin.  Siellä kävimme heti saavuttuamme testaamassa talon antimia, kunnes suuntasimme tiemme subwayhin ja hieman myöhemmin, klo 18-20 ylin kerros tarjoili parastaan. Illalla Loungessa oli hieman suurempi valikoima, vähän kuin cocktail -tarjoilun tyyliin. Tykkäsin pienestä purtavasta ja talon punaviinistä. Valkoviini ei ollut kovin kummoista, mutta ihan juotavaa kuitenkin myös se.

Ilta sujui mutkattomasti ja hauskaa oli molemmilla.  Ihanaa, että olen saanut viettää aikaani tuollaisen, noin hienon miehen kanssa viimeiset kaksi vuotta! Parisuhde tuo elämään paljon iloa ja merkityksellisyyttä. Se on kasvattanut ja opettanut minua ja kaikista haasteistakin on selvitty yhdessä. Ei parisuhdetta ilman yhtäkään erimielisyyttä, kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu niitä. Olennaista on se, kuinka ne selvittää!

Nyt jatkan iloisin mielin kohti tulevaa. Tässä on kuljettu yhteistä matkaa vasta pieni tovi, tästä tämä hieno matka vasta alkaa! Koko loppuelämän mittainen matka, niin mä vahvasti uskon. Myös yhteen muuttomme saapuu koko ajan vain lähemmäksi ja lähemmäksi, jihaa!

Mitä teille muille kuuluu?