Erilaisia ihmisiä ja mielipiteitä on aivan yhtä paljon kun on ihmisiä maan päällä. Meillä kaikilla on ennako-odotuksia muista ihmisistä ja se kuuluu ihmismieleen. Teemme päätelmiä ensinäkemältä. Kaikki uusi voi pelottaa ja mitä näitä nyt onkaan.  Normaalia ei ole, normaali ei ole normaalia tai muuten on jo liian normaali. Mikä tahansa erilainen tai muista vähänkin poikkeava piirre voi laukaista kiusaamisen, mikä on valtavan ikävää. Aivan kaikkea ja aivan kaikkia on vaikea ymmärtää, varsinkin jos ei ole itse kokenut samaa tai on muuten vain täysin erilainen ihminen kuin nuo kaikki muut. Niinhän se on, että olemme kaikki jollain tapaa ja jollakin mittapuulla mitattuna erilaisia tai kummallisia keskenämme, mutta sehän on vain suuri rikkaus. Ei ole toista sinua, olet spesiaali oma itsesi. Kuinka hienoa! Voimme oppia toinen toisiltamme ja ehkä juuri siksi olemmekin kaikki niin erilaisia keskenään. Jotta voisimme oppia toisiltamme ja huomaisimme erilaisia asioita. Jotta voisimme hyödyntää kaikkien vahvuudet yhdeksi työksi. Se mikä on minulle normaalia, on sinulle epänormaalia. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta aina voi oppia ymmärtämään erilaisuutta!

Samanlaisuus tekisi elämästä ikävää ja tylsää.

Olen itse aikoinaan työskennellyt erityislasten parissa ja se on toden teolla avannut silmiä monelle asialle. Ennen kaikkea se on auttanut mua ymmärtämään erilaisuutta paljon paremmin, vaikka mielestäni ymmärsin sitä jo melko  hyvin ennestäänkin. Työ oli haastavaa, mutta opetti sitäkin enemmän -se antoi alkusysäyksen omalle kehitykselle ja opetti arvostamaan elämän moninaisuutta entisestään. Olen mennyt eteenpäin kasvattajana, mutta edelleen olen aivan kesken, täysin raakile omine epävarmuuksineni.

Erilaisuus on kunnioitettavaa ja erilaisilla ihmisillä on erilaista annettavaa meille muille ihmisille. Vaikka terveen lapsen syntymää toivoisi ja sitä osaa arvostaa ja se helpottaa elämää… Niin ei se lapsen sairaus tai erityisyys tee lapsesta yhtään sen vähempiarvoisempaa, ei todellakaan. Vaikka se ottaa paljon, niin se myös antaa monin verroin enemmän hyvää takaisin. Se opettaa ymmärtämään.

Siispä, tutustumaan toisenlaisuuteen mielenkiinnolla ja suurella uteliaisuudella. Kaikista ei tarvitse silti tykätä, eikä kaikkea tarvitse hyväksyä, mutta annetaan kaiken erilaisuuden silti kukkia. Koska se on rikkautta, sillä jokaisella on jotain sellaista, mitä sinulla ei ole. Kaikilla on jotain sellaista, mitä taas muilla ei ole. Se ei tarkoita sitä, etteikö eri mieltä saisi olla, totta kai saa. Kaikesta ei tarvitse myöskään loukkaantua. Omia mielipiteitä saa sanoa, niin kauan kun maalaisjärki on menossa mukana, eikä tahallisesti yritä loukata ketään.

Mä olen ”vain” erityisherkkä, mutta kokenut silti olevani liian erilainen tähän yhteiskuntaan ja työelämään. Liian arka ja ujo, tarkkaileva ja hitaasti lämpiävä uusille asioille. Joku tulee eri kulttuurista ja pitää Suomalaisia erikoisina. Naisen on vaikea ymmärtää miestä ja toisinpäin. On ulkoista vammaa tai sairauksia. Hetero voi olla homosta vaikeasti ymmärrettävä ja on vaikka ja mitä muuta.

 Joskus on vaikea ymmärtää sellaista, mitä ei ole koskaan itse kokenut tai sellaista mitä ei itse ole.

Erityiset lapset eivät häpeä itseään. He ovat vain mitä ovat ja tykkäävät itsestään juuri sellaisenaan. Se on valtavan ihailtavaa. He tykkäävät kaikista muista, eivätkä kiusaa ketään. Vau!

Millä tavalla me sun mielestä voitaisiin vähentää ihmisten eriarvoisuutta ja kunnioittaa toinen toistemme erilaisuutta enemmän?

”Te olette aivan ääliömäinen perhe, mutta te sentään elätte päivän jokaisen hetken.”

Kävin tiistaina muuminäyttelyssä kaverini kanssa ja tänään Amos Rexissä aivan yksin. Vietin siis tänään niin sanotun treffi-illan itselle. Omaa aikaa tarvitaan aina ajoittain, tai ainakin minä tarvitsen sitä!

Täytyy sanoa, että ihailen Tove Janssonia ja hänen luovuttaan valtavasti, miten hän oikein keksi noin upeita ja opettavaisiakin tarinoita? Muumeissa on jotain hyvin, hyvin tunnelmallista taikaa, eikä muumit ole mielestäni nousseet syyttä suotta näin suosituksi näin pitkäksi aikaa. 75 vuotta, ajatelkaa! Nyt todellakin heräsi voimakas halu mennä katsomaan myös Toven leffa! Haluan olla yhtä luova kuin hän.

”En ajattele ytään, tunnen vain.”

Olisipa mahtavan hieno taito osata elää ilman turhaa ajattelua. Eläisi vain päivän kerrallaan, tätä ääliömäistä elämää. Hauskaa ja vähän hassuakin elämää, jossa ei ole aina paljoakaan järkeä. Mutta jossa rakastetaan, välitetään ja hassutellaan täysin rinnoin. Mikä parasta, meillä on toinen toisemme.

Käykää ihmeessä katsomassa kansallismuseossa Rohkeus, rakkaus ja vapaus! Muumit 75 -näyttely. Suosittelen lämpimästi.

    Tämän päiväinen näyttely Amos Rexissä oli myös kiinnostava, historia on kiinnostanut mua aina, vaikka en kovin ahkera opiskelija olekaan! Näyttelyn aiheena oli muinainen Egypti ja sen rekvisiitta tuli kaukaa Italiasta saakka! Siellä oli muinaisesti muumioituja eläimiä ja ihmisiä, koska kuollut ihminen haluttiin pitää mahdollisimman elävän näköisenä. Muinaiset Egyptiläiset rakastivat elämää ja halusivat jatkaa elämäänsä myös tuonpuoleisessa. Mutta ehkä en paljasta näyttelystä sen enempää. Käykää itse katsomassa, jos aihe ja näyttely yhtään kiinnostaa!

Nyt tulin kahville kahvioon, jossa en ole koskaan aikaisemmin päässyt käymään. Aina kun olen yrittänyt, niin tämä viihtyisä ja pieni sisätila on ollut tupaten täynnä. Ehkä olen aikaisemmin kokeillut vain huonoihin (eli suosittuihin) aikoihin, kuten viikonloppuisin. Näin torstai-iltana klo 18.00 tänne mahtuu oikein hyvin.

Vaikka taustamelu hieman häiritsee kirjoittamista, on tämä koneen mukaan ottaminen mitä mainioin idea. Mukavaa ja motivoivaa olla välillä muualla kuin kotona, kirjoittamassa tätä ja lukemassa koulujuttuja (vähän laiskalla menestyksellä tosin tänään niitä). Vaikka kotona on helppo keskittyä ja siellä saan parhaiten aikaan, haluan  aivan ehdottomasti käydä jatkossa paljon enemmän myös kahviloissa koneen kanssa kirjoittamassa. Mukavaa vaihtelua muuten niin synkkään ja pimeään arkeen. Mutta hei, joulu lähestyy, se piristää aina tätä synkkyyttä! Ja viikonloppu myös!