Mitä rakkaus on? Se voi olla kiintymystä toiseen ihmiseen. Rakkaus on huolenpitoa ja yhdessäoloa. Se on vapautta olla oma itsensä ja hyväksyä myös toinen kaikkine piirteineen. Toista ei saa kahlita tai muuttaa mitenkään. Rakkaus on halua tehdä asioita toisen eteen, rakkaus on tahtoa. Rakkaus on kompromissejä ja yhteistyötä. Rakkaus ei vaadi. Rakkaus antaa. Rakkaus on myös paljon muuta. Miten sinä osoitat rakkauttasi toiselle? Halaamalla, sanoilla tai kenties teoilla? Vai jotain muuta? Miten voisit vielä petrata omaa rakastamisen taitoasi?

Mitä taas on viha? Viha on tärkeä tunne ihmiselle. Se on tunne, joka kuuluu meille kaikille. Se on tunne joka voi kertoa meille paljon tärkeitä asioita, esim. meistä itsestämme. Mikä on meille tärkeää? Kuinka meitä saa kohdella? Huonon toiminnan sijasta sen voi kanavoida hyviksi teoiksi. Oikealla tavalla ilmaistuna se voi esimerkiksi muuttaa parisuhdetta paremmaksi, läheisemmäksi. Vihan ansiosta saatamme tarttua ongelmiin ja korjata epäkohtia. Muuttaa maailmaa paremmaksi. Aivan kuten suru läheisen kuollessa, voi ajaa ihmisen tekemään vapaaehtoistyötä syöpäsairaiden tai yksinäisten vanhusten hyväksi. Niin myös vihan tunne voi ajaa meitä hyviin tekoihin, oikein käytettynä. Mitä oikein käytetty agressio juuri sinulle tarkoittaa, sinun elämässäsi? Kuinka toimit suuttuessasi? Voisitko toimia toisin, paremmin?

Tunteita ei pitäisi padota sisäänsä, koska sinne ne sitten jäävät kehomuistiin muhimaan. Keho kyllä muistaa. Tunne ei häviä, jos sitä ei pääse purkamaan mitenkään mihinkään. Aivan kuten ylimääräiset kilot -juuri syöty pulla jää kehoomme ylimääräisinä kaloreina, jos emme kuluta sitä liikkumalla. Tunteita pitäisi käsitellä oikealla tavalla, jotta niistä voi päästää irti ja jatkaa eteenpäin. Tunteita ei pitäisi ilmaista väärällä tavalla, kuten ilkeilemällä, juoruilemalla selän takana tai huutamalla loukkauksia päin naamaa (toki niin käy joskus, olemmehan ihmisiä). Tunteista voi keskustella rakentavasti, vaikka sitten kun pahin tunnekuohu on mennyt ohi. Suuttuneena mikään ei onnistu (paitsi minulle toimii joskus parin tunnin viha -lenkki). Kun molemmilla osapuolilla on vakaa, levollinen ja rauhallinen olo, keskustelukin tuottaa tulosta. Riitaa ei saisi koskaan jättää selvittämättä, muuten se jää kehomuistiin, ja pahimmassa tapauksessa vaikuttaa myöhempään kanssakäymiseen. Jos sinulla on tunne, ettei riitaa ole käsitelty, siihen on helppo palata myöhemmissä riidoissa uudelleen. ”Silloin joskus teit näin tai noin… Miksi et ikinä opi?”

Minulla on sellainen ongelma, etten aina kerro ajatuksiani  tai mielipiteitäni ääneen. Tukahdutan tunteeni syvälle sisääni, vaikka ne näkyisivät kauas ulospäin. Lopulta taakka on niin suuri, että se purkautuu raivona ja suurena vihana ulos, väärällä tavalla, toiseen ihmiseen. Ei pitäisi padota kaikkea  vihaa sisäänsä,  vaan puhua pahasta mielestään rakentavasti ääneen.  Suutun nopeasti ja helposti,  olen usein passiivis-agressiivinen. En aina tunnista omia tarpeitani saatika sitten osaa ilmaista niitä äänen. En aina tiedä mitä tunnen ja miksi. Mun on vaikea luottaa siihen, miksi joku voisi rakastaa juuri minua. Enhän minä nyt ole sen kaiken rakkauden arvoinen millään… En arvosta itseäni, en osaa asettaa terveitä rajoja itselleni. Alistun usein helposti muiden tahtoon. Miellytän muita ja tunnen siitä suurta katkeruutta kaikkia kohtaan. Häpeän sitä valtavasti. En saa syyttää ketään toista, vaan opettelen jatkuvasti ottamaan vastuuta omista teoistani! Vaikeaa ja työlästä omien tapojen muuttaminen on ollut, ja tulee olemaan myös jatkossa. Mutta aivan varmasti onnistuminen on kaiken sen vaivan väärti! Ja tärkeää on myös pyytää anteeksi, antaa anteeksi ja jättää menneet riidat taakseen!

Tukahdutan tunteeni helposti syömiseen, liikuntaan tai johonkin jatkuvaan tekemiseen. Ettei vain tarvitsisi tuntea tai ajatella mitään. Se kostautuu suurena möykkynä sisällä, joka purkautuu väistämättä. Minulla se purkautuu väärällä tavalla muihin, huutamisena tai toisen syyttelynä. Vaikka en vain itse osannut ilmaista pahaa mieltäni rakentavasti, hyi minua. Vanhat haavat jäävät kehomme, jos emme käsittele niitä.

Sen sijaan mun täytyy olla myötätuntoinen itseäni kohtaan. Hyväksyä kaikki tunteet osana itseäni ja oppia elämään vaikeiden tunteiden läpi. Mutta ennen kaikkea mun täytyy oppia rakastamaan, ottaa rakkautta vastaan. Mun pitää oppia tuntemaan koko elämää, kaikkine sen väreineen ja tunteineen. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja välttämättömiä meille kaikille.

Puhukaamme enemmän, tuntekaamme enemmän! Olkaamme yhdessä ja toistemme tukena entistä enemmän tulevaisuudessa. <3 

Illan pimeinä tunteita on tullut pohdittua niinkin pieniä kysymyksiä, kuin mihin avaruus loppuu? Mitä sen jälkeen tulee? Miten avaruus voi olla ääretön, jos alkuräjähdyksiä tapahtuu valtoimenaan? Missä me olemme kun meitä ei ole? Olisipa kauheaa olla olematta!

Mutta onneksi minä olen! Onneksi saan vaikuttaa elämääni. Vaikkei kaikkea voikkaan hallita, voin kuitenkin vaikuttaa moneen asiaan.

Välillä on syytä pohtia, mitä elämältään aivan oikeasti haluaa. Minä pysähdyin kysymyksen äärelle, ja yllättäen alitajunnasta pulpahteli rehellisiä vastauksia, jotka tuntuivat aidosti aidoilta asioilta. Niin selviä, mutten ole koskaan uskaltanut myöntää kaikkea sitä itselleni aivan tosissani.

Syvällä sisimmässämme voimme tietää, mitä haluamme tai mikä on meille hyväksi. Ja vaikka nuo asiat olisivat päivänselviä myös muille, emme uskalla aina myöntää niitä itsellemme. Aivan liian usein emme uskalla tavoitella unelmiamme, koska meitä pelottaa. Mutta aivan turhaan. Miksi teemme jotain sellaista, mistä emme tykkää, vaikka voisimme tehdä jotain mistä tykkäämme (ja totta kai meidän täytyy maksaa laskut ja tehdä ruokaa laspille jne, en puhu nyt mistään tällaisesta!).

Ja mitä sitten, jos emme onnistu? Ainakin olemme yrittäneet, eikä tarvitse myöhemmin katua sitä, miksi ei edes yrittänyt? Uskon, että haaveitaan tavoitellut epäonnistuja on paljon onnellisempi, kuin jossittelija, joka ei edes yrittänyt ja katuu asiaa vanhuuteensa saakka. Kuolinvuoteella on jo liian myöhäistä.. Ja jossittelijat, sitkuttelijat huomio: Elämä tapahtuu nyt, ei sitten joskus…

Vaan entä jos oma yritys menee konkurssiin? No, kaikkea ei voi hallita ja elämä voi yllättää monin eri tavoin, kuten nyt on saatu toden teolla huomata. Mutta kai siitäkin voi oppia edes jotain? Oppia sietämään vaikeita tunteita? Yrittää hyväksyä sitä, ettei kaikkea voi hallita ja epäonnistuminen ja vaikeudet -sekä vaikeat tunteet ovat osa jokaisen elämää. Vaikka tietysti menetettyä rahaa ei takaisin saa, ja konkurssista koituu monenlaisia ongelmia.

Mutta yrittänyttä ei laiteta, mitään ei saa jos ei edes yritä! Mitä jos aloittaisimme jostain hieman pienemmästä tavoitteesta? Mitä se voisi olla juuri sinulle? Minä voisin aloittaa vaikka sillä, että yritän olla myötätuntoinen itseäni kohtaan, ajatella itsestäni positiivisesti edes kerran päivässä. Ja opetella sietämään sitä epäonnistumisen tunnetta. Kai sitä epäonnistumistakin täytyy harjoitella: Ei voi pyöräillä, ennen kuin osaa kaatua.

Yksi elämän suuria kysymyksiä: ”Mitä elämältäni haluan?” Tavallaan vastaukseni ylättivät, tavallaan ei. Sillä olihan kaikki nyt aika selvää, en vain ole uskaltanut myöntää kaikkea rehellisesti. Toisinaan tämän kysymyksen äärelle on tärkeä pysähtyä, tarkistaa, onko oma elämä juuri sellaista kuin haluankin sen olevan. Paljon on asioita, mitä emme tiedä -kuten se, mihin avaruus loppuu. Moneen asiaan emme voi vaikuttaa, mutta aivan yhtä moneen asiaan myös voimme! En tiedä paljoakaan, mutta yrittäessäni ja opetellessani ainakin opin hitusen lisää.

Muuta siis rohkeasti se mitä olet aina halunnut! Tie on avoinna suoraan edessäsi, tee siitä oman näköisesi, juuri sellainen tulevaisuus kuin haluat. Tulevaisuuttasi voit muuttaa!