Olen vain mä ja mun luonteeni. Olen vain mun muuntuvat tunteeni, mihinkäs ne nyt häviäisivätkään pakenemalla? Eivät mihinkään… Yritän saada muut pitämään itsestäni miellyttämällä aivan kaikkia. Miksi? Vaikka järjellä tiedän, että on mahdoton miellyttää kaikkia. Ja tosiasia on se,  että musta pidettäisiin paljon enemmän, jos vain olisin rennosti oma itseni. En yrittäisi koko aika ihan liikaa. En yrittäisi olla kukaan muu kuin olen. En yrittäisi olla niin kuin kaikki muut. Koska en ole. Olen vain minä. Olen erilainen kuin kaikki muut. Kukaan, ei yksikään ihminen ole niin kuin minä olen. Miksi siis vertailen itseäni muihin? Heidän elämänsä ei ole minun, minun velvollisuuteni ei ole elää muiden mukaan. Elää niin kuin muut haluaa. Vain minun elämäni on minun. Koska tää on mun oma elämä, en voi elää sitä muille. Kukaan ei tiedä mitä tunnen aidosti ja oikeasti mun pääni sisällä. Kukaan muu ei tunne sitä, mitä oikeasti haluan ja tarvitsen. En voi päästä yhdestäkään tunteesta eroon. Mun täytyy oppia elämään niiden kanssa. Hyväksyä ne. Ehkä  niiden avulla saan itseni lopulta toimimaan oikealla tavalla. Ne saa mut kokemaan, olemaan elossa. Tunne tunteelta, hetki hetkeltä elämä lipuu eteenpäin. Ehkä jo seuraava tunne on parempi kuin tämä tunne. Ehkä jo seuraana hetkenä olen puolta viisaampi. Ken tietää? Tulevaisuus on toivoa täynnä. Ei muuta kun täysiä etteenpäin. Se, että hyväksyn itseni juuri näin juuri nyt, on avain aitoon ja pysyvään muutokseen. Pysyvä muutos taas vaatii kosolti aikaa. Myötätuntoinen ja hyväksyvä asenne itseä kohtaan on armollisempi tapa, kuin itseään sättivä tyyli. Älä sano enää: ”Olen ruma ja lihava. Mun täytyy muuttua, jotta olisin onnellinen ja saisin muiden hyväksynnän.”, Vaan sano näin: ”Olen hyvä juuri näin, kehitän itseäni koska haluan. Teen asioita joita rakastan. Olen onnellinen laihana, olen onnellinen ylipainoisena. Laihdutan koska haluan ja siitä on terveydellekin hyötyä. Hyötyä minulle, ei muille.” Ja muista: mikään ulkoinen asia ei ole avain onneen. Onni on tunne sun sisällä.