Yksinäisyys on raastava tunne. Mutta kuitenkin, kuluneena viikonloppuna tajusin erään perustavanlaatuisen asian. Ei mun tarvitse olla yksinäinen, ajoittaisesta yksinäisyydestä ja sen tunteesta huolimatta. Mulla on aivan loistavia ystäviä, ihania ihmisiä mun ympärillä. Eilen sain viettää upean illan eräässä Power to be you -tapahtumassa, kahden muun henkilön seurana. Tapahtuma sai mut ajattelemaan asioita hiukan uudessa valossa. Ei mua ole tuomittu yksinäisyyteen. Voin vaikuttaa siihen valtavasti myös itse. Vaikka kaikkea ei pystykään elämässään kontrolloimaan täysin.

En toki ole erityisen sosiaalinen tai sosiaalisesti taitava. Olen toisinaan hyvin sisäänpäin kääntynyt introvertti. En omista niin suurta sosiaalista verkostoa kuin valtaväestö ehkä omistaa. Menneisyydessä olen viettänyt vuosia ilman ainuttakaan ystävää. Tunnen tyhjyyden tunnetta ja yksinäisyyttä ehkä tavallista enemmän kuin muut. Mutta jokaisessa viikossa on myös useampi sellainen päivä, kun en tunne yksinäisyyttä. Esimerkiksi eilen. Eilen sain tunteen siitä, että maailmassa on myös paljon aidosti muista välittäviä ihmisiä. Haluan kuulua joukkoon. Välittää ja tulla välitetyksi. Sitä meistä jokainen joskus tarvitsee. Ollaanko toisillemme parempia! Siispä: mikä voisikaan olla seuraava hyvä tekosi jollekulle, tänään tai kenties huomenna?!