Elokuun luonnonkosmetiikkavalinnat
Tällä kertaa haluan esitellä kuukauden luonnonkosmetiikkavalinnoissa itselleni uuden brändin Uoga Uogan. Löysin brändin sattumalta kun tutkiskelin Sokoksen luonnonkosmetiikkavalikoimaa.
Uoga Uoga on liettualainen sertifioitu luonnonkosmetiikkabrändi, joka on perustettu vuonna 2010. Uoga tarkoittaa marjaa, joka onkin kuvaava nimi tuotesarjalle jonka tuotteissa hyödynnetään marjauutteita. Tuotteet valmistetaan käsin, pientuotantona, eikä niitä testata eläimillä ja suurin osa tuotteista on vegaanisia. Toiminta-ajatusta johtaa kestävän kehityksen periaatteet.
Ensin huomioni kiinnitti tyylikkäät pakkaukset, sekä hauskat ja nokkelat tuotenimet, mm. peitevoide on nimeltään Secret Agent ja huulirasva Kind Pirate. Ihastun tällaiseen leikkisään tapaan tehdä asioita, ja ostin mielenkiinnosta peitevoiteen.
Peitevoide on ollut kautta aikojen tuote jota kaipaan, mutta en vaan löydä millään sopivaa sävyä tai koostumusta. Niinpä ajattelin, että jos peitevoide on hyvä, muutkin sarjan tuotteet ovat hyviä. En kuitenkaan odottanut ihmeitä. Yleensä peitevoide urautuu tai pakkuuntuu tai jää vaan rumasti meikin päälle.
(Itselläni on hieman poskista punoittava normaali iho, jossa on t-alueella taipumusta rasvoittuvuuteen päivän mittaan.)
Uoga Uogan Secret Agent on paras peitevoide jota olen koskaan käyttänyt, se on siis poikkeuksellisen hyvä. Se on koostumukseltaa kevyt, peittävä, helppo levittää, ihan kuin photoshoppia ja valoa purkissa. Olin häkeltynyt kun levitin sitä, ja ajattelin, että katsotaanpa kohta. Peitevoide oli kauniisti paikoillaan vielä iltapäivälläkin, ja sitä pystyy myös kerrostamaan kauniisti.
Koska peitevoide oli niin maaginen, kävin ostamassa myös BB-voiteen. Valitsin sävyn Lost Flamingo, ja valintaa helpotti suuresti se, että pakkauksissa on selkeästi merkitty voiteiden sävyt, eli ovatko ne kylmiä vai lämpimiä sävyjä.
Lost Flamingo BB-voide ei tuottanut sekään pettymystä. Se suorastaan sulaa iholle, ja on todella helppo levittää. Lopputuloksena on tasaisen ja luonnollisen näköinen iho. Jos iho kaipaa enemmän peittoa, tämä ei välttämättä ole oikea valinta, toisaalta peitevoiteella taklaa hyvin mm. punoittavat posket tai nenänpielet. Iho pysyy myös neutraalina koko päivän, eli se ei erityisemmin ala kiiltää, mutta ei ole myöskään mattainen.
Jos tavoitteena on kuulas, tasainen ja luonnollinen iho, tämä on yhdistelmä jota kannattaa kokeilla.
Aiemmat valinnat löydät täältä: