Kesän lopulla on jälleen intoa ja kiinnostusta tutustua uuteen kosmetiikkaan, ja kuin tilauksesta Laveralta ilmestyi uutuushuulipunia. Uusi punavalikoima yllättää leikkisyydellään ja monipuolisuudellaan, ja olin todella ilahtunut kun sain näitä kauniita sävyjä blogiin testiin.

Ennen mustiin hylsyihin pakatut punat ovat pakattu tyylikkääseen valkoiseen hylsyyn, ja valikoima on laajentunut kermaisista punista, myös muutamaan mattasävyyn ja kevyeen ja kosteuttavaan Candy Quartz sävyyn.

Kuvasta löydät sävynäytteet alhaalta ylöspäin:

White Aura
Rosewater
Peachy nude
Peony
Smoked Rose
Retro Rose
Pink Grapefruit
Watermelon

Alla puolestaan sävyt huulilla. Kuvissa on täysin sama meikki ja sama valo. Ne ovat hyvä esimerkki siitä, miten huulipunan sävy vaikuttaa koko kasvojen ilmeeseen.

White Aura

Rosewater

Peachy nude

Peony

Smoked Rose

Retro Rose

Pink Grapefruit

Watermelon

Olin aluksi epäilevä kahden Candy Quartz -sävyn suhteen. Ne ovat karkkimaisia, vaaleita sävyjä, ja ajattelin että ne ovat liiankin trendikkäitä. Onneksi olin väärässä. Ne tekevät huulista mehukkaat ja luonnolliset, ja ne ovat upea lisä punien rinnalle. En tällä kertaa osaa valita suosikkisävyäni, koska pidän todella paljon kaikista uusista sävyistä. Raikasta arkipunaa etsivälle vinkkaisin Watermelonia. Luonnollisen meikin ystävä löytää omat sävynsä Peonystä ja Retro rosesta. 90-luvun meikkitrendejä fanittavalle suosittelen mattaa Smoked rosea tai Pecahy nudea. Pink Grapefruit sopii jokaiselle, samoin White aura ja Rosewater.

Laveran punat ovat pitkään olleet omia suosikkejani huulimeikeissä. Ne ovat luonnonkosmetiikkaa, eikä niitä ole testattu eläimillä. Laveran punat eivät myöskään kuivata huulia, ja se on iso plussa. Olen huulipunien suhteen ehdoton, ja haluan että ne ovat luonnonkosmetiikkaa, koska huulilta ainesosia päätyy suoraan elimistöön. (Eräässä tutkimuksessa todettu, että keskivertona naisen elimistöön saattaa päätyä elämän aikana noin 2 kg huulipunaa.)

Viikonloppuna liityin niiden miljoonien katsojien joukkoon, jotka ovat nähneet Barbie-elokuvan. Tiesin juonen suunilleen jo etukäteen, ja odotin jotakin kepeää, kimaltavaa ja pinkkiä.

Barbiet olivat lapsena lempilelujani. Niiden avulla pystyi elämään vaikka minkälaisia seikkailuja, ja haaveilemaan aikuisten maailmasta. Eniten taisin kuitenkin rakastaa Barbieni pukemista ja erilaisten tyylien luontia. Minulle Barbie ei ole koskaan edustanut mitään negatiivista. Ei epärealistista naiskuvaa, ahdistusta tai naisen esineellistämistä. Barbie oli itsenäinen, ja juuri sitä mitä hän (tai minä) sillä hetkellä halusikin olla. Hänelle kaikki oli mahdollista. Odotin mielenkiinnolla miten tämä tuttu hahmo oli siirtynyt valkokankaalle.

En osaa kuvitella parempaa valintaa pääBarbien rooliin kuin Margot Robbie. Hän on tarvittaessa täydellinen ja nukkemainen, ja toisaalta inhimillinen ja ilmeikäs. Elokuvan onnistuminen lepää paljolti Margotin karisman varassa.

Elokuvan alkukohtaus on vahva. Se jää mieleen, ja kuuluu mielestäni niihin mieleenpainuviin, legendaarisiin elokuvakohtauksiin, joissa on niin paljon viestiä, että sitä on mahdotonta pukea sanoiksi. Se on myös täydellinen muistutus siitä, mitä Barbie voi parhaimmillaan edustaa. Vapautta, itsenäisyyttä ja unelmia. Olisin halunnut taputtaa sen jälkeen.

En tiedä miten Barbie-elokuvaa kuvailisin. Se oli kaikkea. Kepeyttä, pinkkiä unelmamaailmaa ja ihanaa hassuttelua. Kaiken kepeyden alla on kuitenkin paljon asiaa, ja ajatuksia. Barbieland tuntuu utopistiselta, paikalta jossa naiset johtavat ja heillä on kaikki valta-asemat. Kenit, eli miehet ovat vain olemassa, ”he’s just Ken”. Jos ajatus tuntuu sinusta epämukavalta tai oudolta, niin niin pitääkin. Mieti kuinka monta elokuvaa olet nähnyt, joissa asetelma on toisinpäin, naisen rooli on lähinnä vastaava kun persiljalla voileipäkakun päällä, pelkkä koriste.

Barbie ottaa kantaa, uskaltaa ja haastaa. Elokuvassa puhutaan ahdistuksesta, ulkonäköpaineista, aitoudesta ja tasa-arvosta. Kaiken tämän se kuoruttaa ihanaan visuaaliseen ilotulitukseen, ehkä jopa pehmentääkseen viestiään osalle katsojista.

Olin niin iloinen kun sain elokuviin mukaan puolisoni, ja oli mielenkiintoista keskustella miten eri tavalla mies ja nainen näkevät elokuva, ja minkälaisia merkityksiä siitä löysimme. Teatterissa tuntui olevan pääosin naispuolisia katsojia. Sinänsä se on harmi, koska Barbie on elokuva, joka jokaisen olisi hyvä katsoa. Se puskee ja haastaa lempeästi, ja kysyy, mitä jos maailma olisikin oikeasti sellainen, että meidät kaikki hyväksyttäisi sellaisena kun me olemme, ja olisimme kaikki yhtä arvokkaita.