Kohti lempeää kauneutta
Ikääntyminen on merkillinen prosessi. Se on maailman luonnollisin asia, mutta meidät on saatu uskomaan, että se on jotakin mitä vastaan pitää taistella kaikin keinoin. Käyttää siihen aikaa, rahaa ja kaikki mahdolliset saatavilla olevat resurssit. Kun tulet tiettyyn ikään, kaikki mitä sinulle markkinoidaan on anti-aging. Pah, mikä typerä ja vanhanaikainen termi.
Tietenkin haluan olla koko elämäni hyvässä kunnossa, ja pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta. Mitä enemmän vuosia tulee, sitä paremmin tajuan että tärkeintä on pitää huolta koko koneistosta, aivojen hyvinvoinnista sekä lihaskunnosta. Toki haluan että kasvoni heijastelevat sitä miltä minusta tuntuu, ja se miltä näytän vaikuttaa siihen miltä minusta tuntuu.
Olen ennenkin kiittänyt Pamela Andesonia siitä, miten hän vapautti kokonaisia naissukupolvia vanhoista kauneuskäsitteistä, mutta kiitän jälleen. Hän on todellakin näyttänyt sen, miten hyvältä tuntuu olla oma itsensä, ja hyväksyä luonnollisuus.
Uskon, että Pamelakin hoitaa kauneuttaan, ja tukee sitä erilaisin tavoin, esimerkiksi kasvipohjaisella ruokavaliolla. Tässä omia vinkkejäni, jotka ovat toimivia, ja koen että niistä on apua kun haluan näyttää parhaalta itseltäni kaiken ikäisenä.
- c-vitamiinajauhe. C-vitamiini tekee hyvää sisäisesti ja ulkoisesti. C-vitamiini suojaa mm. UV-säteilyltä ja saasteilta ja edistää kollageenin tuotantoa, mikä puolestaan auttaa ihoa säilymään kimmoisana ja vähentää ryppyjä. Lisäksi C-vitamiini tasoittaa ihon sävyä ja kirkastaa ihoa.
- Vollagen. Eli vegaaninen kollageenivalmiste. Useamman purkin valmistetta syöneenä, huomaan eron ihon ja hiusten kunnossa. Kollegeeni on ihon tärkein rakenneproteiini, joka pitää sen kimmoisana, kiinteänä ja kosteutettuna. Se auttaa vähentämään ryppyjä ja ihon veltostumista tukemalla sidekudosta. Lisäksi kollageeni edistää haavojen paranemista ja voi vahvistaa hiuksia sekä kynsiä. Kehon oma kollageenituotanto vähenee iän myötä, joten sen saanti ravinnosta tai lisäravinteista voi auttaa ylläpitämään ihon nuorekkuutta
- uni. Mikään ei voita unta, se palauttaa mielen ja kehon. Suosittelen opettelemaan rauhoittamaan illan viimeiset tunnit niin että nukahtaminen ja rauhoittuminen on helpompaa.
- ihon oman mikrobiomin tukeminen. Sen sijaan että ihoa kuormittaa ja ärsyttää kovilla kemiallisilla kuorinnoilla ja jatkuvilla toimenpiteillä, kannattaa miettiä hetki miten ihon omaa mikrobiomia voi tukea ja vahvistaa.
- lempeys. En usko että kasvoja tai kehoa kannattaa tutkia ja arvostella jatkuvasti suurentavalla peilillä. Kaikki muuttuu, niin myös kehomme. Ne heijastelevat yhä enemmän mieltämme ja valintojamme, mitä enemmän meille tulee ikää. Joten suosittelen opettelemaan lempeyttä, niin itseä kuin muitakin kohtaan.
- vähemmän sokeria. Sokeri veltostuttaa ihon sidekudoksia ja aiheuttaa tulehdustiloja. Sokerin vähentäminen näkyy ihossa melko nopealla aikavälillä kirkautena ja kimmoisuutena.
- peptidit. Peptidit vaikuttavat tutkitusti ihon ja hiusten kuntoon. Lue perusteellisemmin niistä täällä.
- lihashuolto ja hieronta. Niin vartalolle kun kasvoillekin on tärkeä säilyttää liikkuvuus ja pyrkiä pois jumeista ja jännitystiloista.
- lyfmahieronnat. Mikäli lymfahieronta sopii terveydentilan puolesta, sitä kannattaa kokeilla. Kevyt lymfahieronta poistaa nestettä kehosta ja kasvoilta, ja piristää ilmettä.
Toivoisin, että jokainen meistä oppisi katsomaan peiliin kun katsoisi rakasta ystävää. Miten otsan juonteen kertovat pohtivasta ja viisaasta mielestä, miten pieni arpi poskipäässä muistuttaa siitä minkälainen rasavilli toinen oli nuorena, miten juonteen silmäkulmissa paljastavat uskomattoman iloisen ja hauskan tyypin, ja miten kaunista on, kun kasvomme kertovat tarinaamme.