Kuulin pari päivää sitten, että kanssani on vähän hankala keskustella, koska käytän jatkuvasti sellaisia outoja käsitteitä kuten vastuu ja oikein ja väärin.

Ja että on helppo hahmottaa, että jos tekee jotain ilkeää jollekulle toiselle, silloin on vastuussa teostaan. Ja että ehkä se on myös väärin. Mutta sitten minä puhunkin biojätteen lajittelusta ja vastuusta ja oikeasta ja väärästä ja se on jo vähän hämärää.

Vastuu on minulle tavallaan helppo sana. Kun reilu vuosi sitten menin sen suurempia miettimättä soveltavan etiikan luentokurssille ja poistuin sieltä jos en nyt ihan omituisena maailmanparantamista haikailevana hippinä niin ainakin sinne päin, yksi helpoimmin minuun istahtavista ajatuksista oli tämä: olemme vastuussa teoistamme maailmassa.

No eihän sitä näköjään voinut tiivistää, siispä sanon vielä vähän enemmän. Kyse oli siis keskustelusta siitä, pitääkö maailman huonompiosaisia auttaa vai onko jokainen oman onnensa seppä, onko auttaminen vapaaehtoista hyväntekeväisyyttä jonka laiminlyönnistä ei voi syyttää ketään. Luennolla käytiin toki läpi erilaisia näkökantoja, mutta se minkä sieltä muistan, on ajatus siitä, että me kaikki omalta osaltamme vaikutamme maailmassa. En ole mikään irrallinen pala siinä, että bangladeshiläinen nuori nainen tekee 12-tuntista työpäivää vaatetehtaalla ja elää silti köyhyydessä, koska minä olen se joka ostaa sen vaatteen. Ja olen se joka ostaa kahvia, banaania ja kaakaota, jonka tuottajille maksetaan sellaista palkkaa, jolla itse en takuulla nostaisi peppuani tästä äidin vanhasta toimistotuolista. Ja olen se joka ostaa lipaston jota varten on kaadettu sademetsää ja heikennetty paikallisten asukkaiden mahdollisuuksia pärjätä perinteisellä elämäntyylillä, ja olen se, joka omalla elämäntyylillään buustaa ilmastonmuutosta, joka puolestaan pahentaa aavikoitumista ja pakottaa sen aavikon reunalla asuvan perheen muuttamaan kauemmas etsimään jonkinmoisia mahdollisuuksia elämään.

En ole maailman vääryyksistä irrallinen palanen, en edes etuoikeutettu ja hemmetin onnekas irrallinen palanen, vaan olen ketjun toinen pää. Ja siksi olen myös vastuussa siitä mitä teen.
 

Turhautunut keskustelukumppanini siis sanoi ymmärtävänsä sen, että jos vahingoittaa jotakuta toista, on vastuussa siitä. Ihan samalla logiikalla minäkin uskon olevani vastuussa siitä, miten lajittelen biojätteeni. Biojätteen työntäminen sekajätteeseen nimittäin heikentää mahdollisuuksia sen hyödyntämiseen ja tuhlaa sillä tavalla luonnonvaroja, ja vahingoittaa siis meitä kaikkia, ihmisiä, eläimiä, nyt eläviä ja tulevia. Se sekajätteeseen heitetty banaaninkuori on toki ihan pikkuriikkinen palanen tässä kaikessa, ja toki jos lyö jotakuta naamaan, on helpompi tajuta vahingoittavansa jotain tiettyä tyyppiä, kuin jos huolimattomalla lajittelulla vahingoittaa kokonaisuutta ja sitä kautta kaikkia muita. Mutta logiikka on kuitenkin sama: olen vastuussa omasta toiminnastani, ja toimintani vahingoittaa muita, joten se on – vaikka sana onkin aika vahva banaaninkuorien kohdalla – väärin.

Viimekeväiseltä etiikan luennolta puolestaan poimin sen, että ”hyväntekeväisyys” ei ole hyväntekeväisyyttä vaan se on jonkinmoinen yritys kantaa sitä vastuuta, joka meillä ihan oikeasti on.

Asiaa voi katsoa tästäkin suunnasta: jos näkisin talvisena iltapäivänä jonkun tippuneen heikkoihin jäihin, totta kai yrittäisin auttaa. Tai jos ohittaisin pyörällä kaatuneen ja siinä rytäkässä loukkaantuneen tyypin, totta kai yrittäisin auttaa (no soittaisin nopeasti hätänumeroon ja odottaisin lisäohjeita, koska olen niin tumpelo ensiavussa kuin ihminen vaan voi olla).

Mutta miksi meidän pitäisi auttaa sitä kaatunutta pyöräilijää, mutta ei perhettä, joka viidentuhannen kilometrin päässä joutuu jättämään kotinsa vaikkapa laajenevan kännykkämetallikaivoksen takia? Tai lasta joka on kuolemassa nälkään neljäntuhannen kilometrin päässä, tai naista jolla ei ole varaa edes yksinkertaisimpaan terveydenhuoltoon? Onko välimatka se olennainen juttu, joka vapauttaa meidät vastuusta, ja millä ihmeen perusteella? Eikö järkevämpää olisi ajatella, että koska pystyn auttamaan, minulla on velvollisuus auttaa? Ja jos välimatka ei estä minua ostamasta niitä banaaneja ja t-paitoja ja ruusuja ja lipastoja, miksi se silti antaisi minulle luvan olla välittämättä toisten hädästä?

Toki on myös niin, että jos uskoo olevansa vastuussa kaikkien maailman hätää kärsivien auttamisesta, joutuu myös toteamaan, ettei millään pysty auttamaan kaikkia. Mutta en ymmärrä, millä logiikalla se poistaisi vastuun yrittää, omien voimavarojen ja mahdollisuuksien mukaan – ja niitä mahdollisuuksia meillä on paljon, vaikka käytämmekin niitä aika vähän.

Uskon siis, että sillä mitä teen, on vaikutusta maailmaan. Maailma ei ole meistä irrallinen juttu, vaan me luomme sitä jatkuvasti, pyrimme muuttamaan joitain asioita, joitakin toisia taas pidämme yllä omalla toiminnallamme ja sanattomalla tai sanallisella hyväksynnällämme ja tuellamme. Ja olemme vastuussa siitä mitä teemme, koska toimintamme muuttaa maailmaa aina ihan pikkuriikkisen, ja siksi vaikuttaa myös kaikkiin muihin.

Sen sijaan, että ylläpitäisimme sellaista maailmaa, jossa on epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä, hätää ja kärsimystä, meidän pitäisi yrittää elää niin, että rakentaisimme maailmaa, jossa asiat olisivat paremmin. Jos tyydymme vallitseviin rakenteisiin, päädymme vain ylläpitämään niitä. Pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa, pitäisi uskaltaa välittää ja toimia sen mukaan. Pitäisi uskaltaa kokea, että omalla toiminnalla on vaikutusta, koska sillä on, ja se vaikutus voi olla hyvää tai huonoa.

(Muun muassa näistä syistä olen myös sitä mieltä, että kehitysyhteistyö on vakava yhteiskunnallinen vastuumme ja siitä tinkiminen on väärin, ja siksi kannattaa allekirjoittaa vetoomus aiheesta täällä.)

Soveltavan etiikan luennolta jouduin kyllä valitettavasti silloin aikoinaan lähtemään kesken. Luennoitsija jäi puhumaan lapsityövoimasta, minä surautin polkupyörällä kiireesti tenttiin, jota varten olin yrittänyt opetella tunnistamaan kaksisataa jazz-biisiä niiden alun perusteella. Oma elämä tuntui hippusen absurdilta.

P.S. Joko tunnistatte kuvista, missä lempipaikassani olin eilen?