Neljä vuotta naimisissa

Tänään vietämme mieheni kanssa häidemme kolmatta vuosipäivää.

Minulle on ollut aina selvää, että haluan avioitua mikäli löydän kumppanin, jonka kanssa jakaa loppuelämän yhdessä. On vaikea selittää, miksi naimisiinmeneminen oli minulle tärkeää. Varsinkin kun en ole lainkaan konservatiivinen. Itse asiassa halusin karsia konservatiivisilta tuntuvia perinteitä myös omista häistämme. Kukaan ei esimerkiksi saattanut ketään alttarille luovuttaakseen tyttärensä aviomiehen hoteisiin. Saavuimme vihkimiseen mieheni kanssa yhdessä, olihan tämä tasavertaisina kumppaneina tehty yhteinen päätös.En myöskään ottanut puolisoni sukunimeä, sillä sukunimen vaihtaminen olisi tuntunut yhtä suurelta muutokselta kuin etunimen vaihtaminen – mitä en myöskään avioitumisen myötä tehnyt. Nykynaisen on vaikea uskoa, että vasta vuodesta 1985 alkaen nainen on saanut pitää oman sukunimensä solmiessaan avioliiton. Aikamoista!

Ehkä intoni naikkariin menemiseen liittyy asian juhlistamiseen ja virallistamiseen. Tuntui todella hienolta julistaa sitoutumisenhalunsa koko maailmalle  – tai ainakin niille 130 juhlavieraalle jotka paikalla olivat. Se teki kaikesta virallista, mutta myös ihanan juhlavaa. Häät ovat valtavan iloisia ja romanttisia tilaisuuksia, joissa on aina hyvä fiilis, seura kohdallaan ja ruoatkin tarjotaan. Mikäs sen parempaa!

Toki naimisiinmeneminen on kätevää myös juridisesta näkökulmasta, ainakin jos suunnittelee perheen perustamista. Kun nyt katselen häistämme otettuja kuvia, tulee sellainen fiilis että juhlia pitäisi järjestää paljon useammin. Vauva- ja työkaaoksen keskellä tuli poikamme nimiäiset pidettyä vain lähisuvun kesken. Nyt jo harmittaa,ettei järjestetty jättijuhlia myös vauvan kunniaksi. Täytyy jatkossa pitää huoli että kaikkea juhlistetaan ja isosti!

Kun noista raha-asioista on tullut aiemmin kirjoiteltua, se on pakko todeta, että häiden järjestäminen on valtavan kallista. Ainakin jos haluaa kutsua paljon vieraita, tarjota heille alkoholia ja olla laittamatta itse tikkua ristiin kokkausten tai koristelujen osalta. Ruoka, tarjoilijat, tilavuokra, muusikot, miksaaja, valokuvaaja, astiavuokra, kukat ja juomat. Ja JUOMAT! Siitäpä se lasku aika pitkälti koostuu. Mutta mikäpä olisi parempi rahankäyttökohde kuin laatuaika ystävien ja sukulaisten kanssa.

Järjestimme omat häämme Kulttuurikeskus Korjaamolla. Olemme molemmat Pääkaupunkiseudulta kotoisin, joten halusimme hääpaikaksi kantakaupungista urbaanin tilan, johon vieraat voisivat tulla ratikalla. Toiveissa oli myös, että tarpeen tullen on helppo vilvoitella ja minglata ulkona, joten Korjaamo suojaisine sisäpihoineen toimi tässä mainiosti. Vihkimisen olimme suunnitelleet pidettävän ulkona sisäpihalla, mutta hääpäivänämme satoi puolen tunnin ajan – juuri silloin kuin vihkiminen olisi ollut. Jälkikäteen ajateltuna onneksi näin, sillä vihkiminen siirrettiin Korjaamon vintille, joka on todella kaunis, tunnelmallinen ja intiimi tila. Parempi näin.

Vihkiminen Korjaamon Vintillä
Vihkimisen yhteydessä rakas ystäväni Kirsi Ståhlberg lauloi kappaleen Annie’s song.

Cateringista vastasi Soupster, jota voin suositella todella lämpimästi. Menuvaihtoehdot olivat kekseliäitä, raaka-aineet laadukkaita ja palvelu aivan huippua. Soupster todella ylitti odotukset enkä keksi heistä kuin ylisanoja. Kaikki asioiminen ja häiden suunnittelu sujui todella hyvin ja heistä oli kokeneena toimijana paljon apua esimerkiksi aikataulun suunnittelussa. Lapinlahdenkadulla sijaitsevaa Kampin Kukkaa on myös pakko ylistää. Aivan mieletön hinta-laatusuhde ja superkauniit kukka-asetelmat, sekä ihana hääkimppu. Ja se palvelu! Nyt kun pääsin kehumisen makuun, on pakko hehkuttaa myös kutsut suunnitellutta graafikkoa. Aino Aulanko sai heti kiinni ajatuksestamme, ja kutsuissa oli cool ja moderni, omannäköisemme ilme.

Vihkimisestä vastasi kaasoni pikkusisko. Hän oli tuomarina juuri saanut vihkiluvat ja olimme toinen hänen vihkimänsä pari. Olen tuntenut hänet lapsesta saakka, joten se teki tilanteesta entistäkin erityisemmän. Hääpuvun löysin käytettynä helsinkiläisestä Lovebirds-liikkeestä. Jos elämyksistä, ruoasta ja palvelusta olen valmis maksamaan, tuntuu kerran päälle puettavan koltun uutena ostaminen järjettömältä. Mekon säästäminen tuntuu sitäkin hölmömmältä, joten myin hääpuvun takaisin siihen liikkeeseen, mistä sen ostinkin. Kätevää.

Alla muutamia tunnelmapaloja neljn vuoden takaisista juhlistamme. Mitä sinä ajattelet naimisiin menemisestä? Onko se itsellesi tärkeä perinne? Ikimuistoisia hetkiä kaikille tämän kesän morsiammille ja sulhasille <3 

Save the date
Hääkutsu
Meikistä vastasi maskeeraaja Satu Arvo
Kotona. Hetki ennen juhliin lähtöä.
perhe parisuhde tapahtumat-ja-juhlat ystavat-ja-perhe

Nauti nyt vielä kuin voit!

Jo raskaana ollessani kiinnitin huomiota siihen, kuinka tulevaan vanhemmuuteen liittyvä small talk oli pelkästään negatiivista. Toki nämä negatiiviset jutut heitettiin pilke silmäkulmassa mukahauskasti vitsaillen, mutta silti kommenttien yksipuolisuus hämmästytti. Iidan Matkassa –blogin Iida kirjoitti samasta aiheesta eilen, joten päätinpä minäkin avata sanaisen arkkuni.

”Nauttikaa nyt kun vielä voitte” oli yleisin kommentti kun maha pystyssä törmäsimme johonkin perheelliseen puolituttuun. Enemmän kuin toivoteltiin onnea, peloteltiin univelalla ja radikaalilla elämänmuutoksella, jonka suuruutta ei voi tajuta ennen kuin vauva syntyy. ”Kannattaa nukkua varastoon” on tieteellisestäkin näkökulmasta surkea vitsi, (ei ole mahdollista). Mutta surkea läppä se on muutenkin, esikoisensa syntymää innolla odottaville vanhemmille kerrottuna. Tätä ”vitsailua” tapahtui niin paljon, että olimme puolisoni kanssa varsin ihmeissämme, että mitäköhän meillä on oikein edessä. Ja mitä näihin kommentteihin on tarkoitus vastata? Eipä sitä lapsen hankintaa enää peruuttaakaan voi.

Kun vauva syntyi, sama meininki jatkui. Kertoessani että olemme nauttineet vauva-ajasta valtavasti, emmekä ole kokeneet olevamme erityisen väsyneitä, muistettiin naureskella että ”odottakaa vaan kun tulee hampaita”. No, nyt niitä hampaita on tullut, ja kivaa tämä on edelleen!

Mutta eihän se pelottelu toki niihin hampaisiin pääty. Tehdään kyllä selväksi, että kunhan vauva lähtee liikkeelle, niin kyllä se siitä vielä muuttuu. Ja ei sovi toki unohtaa odota vaan kun tulee uhma ja odota vaan kun alkaa teini-ikä –sutkautuksia. Joo joo, odotan odotan!

Tässä vaiheessa on hyvä korostaa, etten missään nimessä ole sitä mieltä etteikö lapsiperheiden, tai muunkaan elämän rankkuudesta aisi puhua. Tottakai saa, ja pitääkin. Nyt ei kuitenkaan ole kyse mistään ystävien kesken käydyistä avautumisista, vaan kadunkulmassa tai kassajonossa heitetystä small talkista.

Kun joku menee naimisiin, ei häntä muistuteta siitä, että puolet liitoista päättyvät eroon, vaan häntä onnitellaan. Niin ikään työpaikan vaihtajaa kannustetaan burnoutilla pelottelun sijaan. Uskallan veikata, että valtaosa vanhemmista kokee lapsistaan enemmän iloa kuin harmia. Siksi ihmetyttääkin, miksi negatiiviset puolet tuntuvat usein keskusteluissa korostuvan.

Muutama viikko sitten vietettiin äitienpäivää ja some täyttyi kirjoituksista joissa kerrottiin kuinka vanhemmuus on tuonut elämään mittaamattoman paljon onnea. Miksi tästä puolesta ei puhuta kassajonossa, uhmaiällä pelottelun sijaan? Itselläni ei ole asiaan vastausta.

En epäile lainkaan, etteikö tämän ihanan vauvasöpöilyvaiheen jälkeen koittaisi kaikenlaisia vaiheita. En silti halua jo valmiiksi pelätä tulevaa tai demonisoida perhe-elämää. Kyllä sitä välillä väsytti, ärsytti ja raivostutti jo ennen vauvaakin.

perhe ystavat-ja-perhe rakkaus ajattelin-tanaan